Kasvotyön tuottaminen ja itsen esittäminen julkisissa tiloissa koronapandemian alussa

Johdanto Tässä haastattelututkimuksessa selvitimme ihmisten kokemuksia julkisissa tiloissa koronapandemian aikana. Aihe on kiinnostava, sillä elinolosuhteet ovat muuttuneet monella tapaa. Kriisitilanteen myötä noussut historiallisen voimakas valtion kontrolli ja poikkeustilan käyttöönotto on muokannut ihmisten käyttäytymistä ja itsehallinnan muotoja julkisilla paikoilla. Sosiaalitieteellisen tutkimuksen kannalta on tärkeää tutkia tilanteen mukanaan tuomia ilmiöitä, jotta vastaavaan voitaisiin jatkossa varautua. Pyrimme tutkimaan, …

Elämän hallintaa raskausaikana ja synnytyksessä

Elämään puuttuminen Pyrkimys puuttua elävien ihmisten elämään, parantaa sekä muokata niitä, on lääketieteessä julkilausuttu. Myös yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa pyritään hallitsemisohjelmien sekä -tekniikoiden kehittämiseen. Ihmistä koskeva tieto linkittyy pyrkimyksiin sekä keinoihin, joilla pyritään vaikuttamaan ihmiselämään. Voidaan esittää kysymys, ”miten elää hyvin”, josta voidaan johtaa kysymys ”miten hallita hyvin”. Lisäksi on syytä foucaultlaisittain kysyä myös: mitkä pyrkimykset, kiistat …

Anna Kontulan Pikkuporvarit popularisoi luokka-analyysiä tulikivenkatkuisella paatoksella

Tietenkin se opiskeluaikanaan luokkatutkimuksesta innostunutta sosiologia lämmittää. Anna Kontulan uusin tietokirja Pikkuporvarit popularisoi aihepiiriä kärjekkäällä uudella pamfletillaan. Kontula puhuu kirjassa ennen kaikkea pikkuporvarillisuudesta. Kontula saakin mahdutettua termin alle sisarsanat “keskiluokkainen” ja “poroporvarillinen” varsin hyvin. Kirjan kärkenä on pikkuporvarillisuus nykyisenä vallitsevana ajan henkenä.  Pikkuporvarillisuus ei ole koherentti ja tarkkarajainen maailmankatsomus, vaan se voi näkyä monilla tavoilla. …

Tiivistetysti eriarvoisuudesta

Tutkielmani tarkoituksena on tarkastella eriarvoisuutta ja sen erilaisia ilmenemismuotoja sosiaalitieteellisessä viitekehyksessä. Eriarvoisuuteen liittyviä teemoja on tärkeää käsitellä läheisesti useasta historiallisesta ja yhteiskunnallisesta syystä. Ensinnäkin ihmisten historia on eriarvoisuuden historiaa. Ihmiskunnan historiasta löytyy edelleen luurankoja kaapista tavalla, jota voidaan luonnehtia laiminlyönniksi. Traagisimmat eriarvoisuudesta kummunneet tekijät ovat historian saatossa johtaneet järjestelmällisiin henkisiin ja fyysisiin väkivallan tekoihin. Sellainen …

Kontrolli elämän hallintana – onnellisuuden problematiikka

Kontrollin kautta utopiaan Olemme siirtymässä modernista kuriyhteiskunnasta kontrolliyhteiskunnan maailmaan, jossa vapausja kurjuus sekoittuvat toisiinsa, jossa vuorovaikutuksen verkosto, vallan areena saa uudenlaisia nopeampia, joustavampia ja näkymättömämpiä ulottuvuuksia (Deleuze 2005). Yhteiskunnallisen hallinnan muutos ajautuu voimalla kohti dataohjautuvampaa ja ennakoivampaa hallintaa. Tämä tarkoittaa reagointia jo olemassa olevaan, tiedon ja datan maksimaalista hyödyntämistä, sekä tätä kautta mahdollisuutta saavuttaa myös …

Pääkirjoitus: Se ei käy, se ei kerta kaikkiaan käy

Sosiologi-lehden 2/2021 numerossa pureudumme muutaman herkullisen tekstin pohjalta moraalin sosiologiaan. Moraalinen kamppailu tuntuu ujuttuvan elämämme eri osa-alueilla niin pikkuruisiin arkisiin oletuksiin ja tapoihin, kuin laajempiin yhteiselämämme kokonaisuuksiin ja kiistoihin laeista lähtien. Sosiologia nostaa esiin aikamme moraalisia kysymyksiä mutta ei anna vastausta niihin. Moraalinen keskustelu on Jürgen Habermasia mukaillen käytävä kommunikatiivisessa yhteiskunnassa. Yhteiskunnallista keskustelua analysoitaessa voimme …

Sama mies

Eeroa vitutti. Hän oli joutunut heti aamusta ajamaan krapulassa ja vähillä unilla isovanhempiensa luokse auttamaan pappaa laiturin paikoilleen laittamisessa. Roope ja sen deitti olivat paneskelleet äänekkäästi kesämökin yläkerrassa koko yön. Kun Eero ei ollut saanut nukuttua, hän oli huikkaillut Latviasta ostettua halpaa viinaa pitkälle yön pikkutunneille ja tuijottanut ikkunoista sisään puskevaa pimeyttä. Aamulla herätessä mökissä …

Raiskaus on rikos, jota ei pidä jättää rankaisematta

Thelma ja Louise oli ensimmäisiä avoimesti ”raiskauskulttuurin” vastaisia elokuvia. Muistan elokuvan kuin edellisen päivän. Vuonna 1991 olin 20-vuotias tiedostava nuori älykkö, joka vasta kehitti omaa suhdettaan feminismiin ja feministisiin teemoihin. Thelma ja Louise edusti äärimmäisen raikasta tuulahdusta tuonaikaisessa historiallisessa tilanteessa, jossa oltiin päästy eroon muista maailmaa jakavista poliittisista kahtiajaoista ja vasta alettiin kunnolla moninaistamaan sukupuoliin …

Kirjanosto – Sukupuolittuneet traumat yhteiskunnan näkymättömänä ’nikkarina’?

Sara Stridsberg (2008, suom. 2018): Unelmien tiedekunta. Suom. Outi Menna. Tammi. Helsinkin. 390 s. Viha, jota on vaikea ymmärtää. Onko se satiiri? Mitä sanottavaa raiskatulla ihmisellä on yhteiskunnasta, yhteiskunnassa? Mieleen saapuu häivähdys siitä epätodellisuudesta todellisuudessa, jonka syövereissä kaltoinkohdeltu mieli elää. Eristyksessä. Mistä saadaan oikeutus sille vääryydelle mitä ei koskaan pitäisi tapahtua. Mutta joka silti tapahtuu. …

Piilotetun naisvihan pika-analyysiä

Kirjoitan tätä kolumnimaista pohdintoa naistenpäivänä vuonna 2021. Tämän tekstin tarkoitus on tehdä näkyväksi ovelasti piilossa uinuvaa naisvihaa ja perustella, miksi sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseksi on edelleen tehtävä lujasti töitä kaikilla areenoilla. Sosiologisesti kiinnostavaa on havainnoida naisvihan yleisyyttä, sitä kuinka se kietoutuu salakavalasti niin moneen pieneen yksityiskohtaan, piilottelee isojen rakenteiden taustavoimana, istuu kahvipöydässä sinua vastapäätä tai …