Bruno Latour ja sosiaalitieteen kritiikki

Johdanto

Bruno Latour on ranskalainen filosofi-antropologi, joka työskentelee professorina Pariisissa tuottaen edelleen uusia tutkimuksia. Hänen maineensa hankalana ajattelijana perustuu lähinnä hänen kirjoitustyyliinsä, joka on hyvin ranskalainen. Hän määrittelee paljon negaatioiden [1] ja kielellisten ilotulittelujen kautta. Toisaalta hänen tekstinsä on hyvin eksaktia, täynnä ahtaasti määriteltyä käsitteistöä, joka tekee esimerkiksi ajan käsitteen kritisoinnin mahdolliseksi (ks. Latour 1988, 49-52). Kielellisten vaikeuksien lisäksi Latour on väärin pelkistetty tieteentutkimuksen teoreetikoksi. Tämä oletus on anakronia, koska hänen teoriansa on vanhempi kuin hänen uransa tieteentutkimuksen parissa.

Latour ei itse katso tekevänsä sosiologiaa, vaan pikemminkin vastaavansa sosiologisiin kysymyksiin. Sosiologian projekti on Latourille mahdottomuus (Latour 1988, 16, 254). Latourin tuotannon kantava teema on kritisoida sosiologiaa antropologian avulla ja antropologiaa filosofian avulla. Hänen kritiikkinsä ydin on paljastaa yhteiskuntateorioiden takaa filosofiset teoriat, joihin ne perustuvat ja osoittaa nämä kestämättömiksi. Latourin omassa ajattelussa on selkeä hierarkia: perustavin ajattelun taso on ontologia, josta hän johtaa epistemologian, jonka päälle rakentaa metodologian. Latouria lukiessa ei ole aina selvää, millä näistä tasoista hän itse operoi. Esitän tässä yhden tavan jäsentää hänen käsitteistöään.

Latour edustaa omaa tapaansa tehdä toimijaverkostoteoriaa (Actor–network theory, ANT). Aktantti [2] (actor) viittaa toimijaan, verkosto (network) rakenteeseen ja teoria (theory) on nämä vuorovaikutukseen asettava kokonaisuus. Latouria lukiessa ei voi välttyä hänen idiosynkraattiselta kieleltään. Esimerkiksi yhteiskunnan sijasta hän puhuu kollektiivista, joka ei ole inhimillinen vaan sisältää myös kaikki ne ei-inhimilliset voimat, jotka osallistuvat yhteiskunnan rakentumiseen (Lehtonen 2004, 166-167). Sanastollaan Latour pyrkii muuttamaan käsitteellyksiä, joilla operoimme maailmaa. Erityisesti ei-inhimillisen sosiaaliset vaikutukset korostuvat.

Sosiologian projekti Latourin ajattelussa

Latourin sosiologian kritiikki alkaa yksinkertaisesti: elämme jo valmiiksi toimivassa maailmassa. Miten sosiologin tuoma akateeminen sosiologia voisi korvata toimijoiden oman naiivin sosiologia? Onhan toimijoiden oma ymmärrys pitänyt maailman pystyssä tähänkin mennessä. Toimijoiden oma sosiologia on täten primääri suhteessa kaikkiin muihin teorioihin.

Latour (1988, 8-9, 252) ei oleta sosiologin tehtäväksi korvata toimijoiden sosiologiaa omallansa. Sosiologin edustaman sosiologia on tarkoitus toimia metakielenä [3], jolla toimijoiden edustamat käsitykset korvataan. Latour olettaa toimijoiden operoivan reaalisilla olioilla, eli ontologisesti tosilla olioilla. Latour ei kuitenkaan myönnä toimijoille ymmärrystä toiminnastaan. Vaikka toiminnan kohteena olevat oliot ovat tosia, toimijoiden ymmärrys omasta toiminnasta on falski. Näin ollen toiminnan epistemologinen taso ei vastaa todellisuutta.

Latourille sosiologian projekti on ymmärryksen palauttaminen meille omasta toiminnastamme.  Käsitteet ovat kuvaus maailmasta, ja niiden valinta on poliittinen kysymys, koska valitsemalla käsitteet valitsemme suhteemme maailmaan. Latour noudattaa kuitenkin etnografian lähtökohtaa: Sosiologi ei ole lyttäämässä informanttien tietoutta maailmasta.

Sosiologian ja arkitiedon suhde on hyvin herkkä. Sosiologi sulkeistaa arkitiedon. Sulkeistaminen on metodi (ks. Saarinen 2002, 228), jossa sulkeistamisen kohteelta poistetaan totuusarvo. Sulkeistaminen tapahtuu metodologian tasolla, joten se ei kiellä olion ontologista arvoa. Sulkeistaminen siis operoi tiedollisella ei olemassaolon tasolla. Tässä on Latourin sosiologian projektin ydin: maailmaa ei kielletä, vaan kysytään miten sitä kuvaava kieli on poliittisesti motivoitunut. Sosiologin tehtävä on jäljittää yhteiskunnan rakenne toimijoiden puheen takaa.

Osoittaakseni Latourin ajattelu hierarkisena kokonaisuutena, aloitan ontologian tasosta, josta etenen  epistemologian kautta metodologiaan. Lopuksi esittelen, millaisia kysymyksiä Latourin edustama teoria laittaa tutkijan kysymään, eli itse sosiologinen ilotulitus on vasta viimeisessä kappaleessa. Latourin käsitteistö on täysin idiosynkraattista, mutta seuraamalla sanaston sisäistä johdonmukaisuutta, voi päätellä millä tasolla Latour operoi. Onkin tärkeää ymmärtää Latourin peruskäsitteet.

Välitys (Latour 1988, 253) on tapahtuma, jossa kolmas olio asettaa kaksi oliota kosketuksiin. Kaksi oliota eivät voi vuorovaikuttaa ilman kolmatta oliota, tätä kolmatta oliota kutsutaan välittäjäksi. Välitys on lopputulos, kun sopiva välittäjä on löytynyt kahden olion välille.

Ontologia on oppi olevasta olevaisena, eli oppi siitä mitä maailmassa on. Epistemologia on tieto-oppi, eli oppi tiedon (saavuttamisen) ehdoista ja tiedon olemuksesta. Ontologia ja epistemologia useimmiten jäsentävät toisiaan teoriassa, koska ontologia määrittää maailman, jossa tietäminen tapahtuu, ja epistemologia määrittelee millaisista olioista voi olla tietoa tai mitkä oliot voivat olla tiedon kohteena.

Käytän oliota, yksilöoliota, tosioliota ja tosiasiaa synonyymeina. Nämä ovat ontologisen tason käsitteitä ja kaikki nämä ovat tosia. Oliot rakentuvat relaatioissa, eli olioiden välisissä suhteissa. Relaatiokin on ontologinen käsite.

Ontologia selityksenä toiminnan ymmärtämättömyydelle

Latourin ontologia on relationaalinen. Relationaalinen ontologia ei oleta kiinteitä olioita, vaan oliot syntyvät suhteessa toisiinsa. Tämän takia relaatio, eli suhde kahden olion välillä, on pienin ontologinen yksikkö. Maailma ei siis rakennu olioista itsestään vaan niiden suhteista.

Ontologinen relationismi suorastaan pakottaa ottamaan käyttöön metodologisen relationismin. Latour esittää relaation käsitteen kolmantena vaihtoehtona metodologiselle individualismille ja holismille. Metodologinen individualismi pitää yksilöä tutkimuksen pienimpänä yksikkönä, holismin pitäessä rakennetta tässä asemassa. Latour hylkää nämä molemmat näkemykset ja korostaa asioiden välistä suhdetta, relaatiota.

Reaalisten olioiden sijasta Latour puhuu relaatioiden reaalisuudesta. Relaatiot ovat olioista puhumisen ehto kahdella eri tavalla: Ensinnäkin relaatiot määrittävät olioiden ominaisuudet: olioilla on ne ominaisuudet, jotka ne saavat relaatiossa. Toisekseen oliot eivät voi olla reaalisia ilman, että ne ovat relaatiossa. Olioilla on vain kaksi ominaisuutta: olla relaatiossa sekä tästä relaatiosta sille sukeutuvat ominaisuudet.

Latourille oliot ovat vain ominaisuuskasautumia. Olioilla ei ole mitään itsellisyyttä tai pysyvyyttä ominaisuuksiensa ulkopuolella; oliot muuttuvat aina niiden ominaisuuksien muuttuessa. Latour ei kuitenkaan ole huolissaan yksilöoliden tilapäisyydestä, koska oliot ovat hänelle vain ontologinen apukäsite, joka tuo hänen teoriansa lähemmäksi meidän kokemusmaailmaamme.

Latourin ajattelu lähtee siis relaatioista. Relaatiot ovat kuitenkin reaalisia, vaikka yksilöoliot eivät olekaan, joten hänen ontologiansa on realismia. Ontologinen realismi pitää maailmaa totena; sen vastakohta ontologinen relativismi pitää asiaa vähän kiikun-kaakun. Latourin realismi on yksi variaatio tieteellisestä realismista, sillä se pitää teorian postuloimia entiteettejä reaalisempina kuin kokemusmaailman entiteettejä. Tieteellinen realismi on erityisen yleistä luonnontieteissä, joissa atomien ja kvarkkien tasoa pidetään primäärinä todellisuuden tasona konkreettisten esineiden sijasta. Tieteellinen realismi ei pyri sulkeistamaan kokemusmaailmaa käytöstämme vaan pelkästään sen totuusarvon.

Meidät ympäröivillä yksilöolioilla ei ole totuusarvoa. Meidän sanamme, käsitteemme, joilla kutsumme näitä olioita, ovat folklorea, kansantarua. Emme voi ymmärtää yhteiskuntaa, jota olemme rakentamassa, koska emme ymmärrä reaalista tasoa millä toimimme: relaatioita. Operoimme kansantarullisilla käsitteillä reaalisessa maailmassa. Latour pitää tätä poliittisesti ongelmallisena (Latour 2006, 15, 28-29, 174, 199-202). Ymmärtämättömyytemme ydin on, että kuvittelemme käyttävämme yksilöolioita, kun todellisuudessa käytämme relaatiota eli olioiden välisiä suhteita. Käyttäessämme yhtä oliota käytämme kokonaista verkostoa oliota. Välityksen käsite korostaa, että olio muuttuu käytössä. Koska emme ymmärrä käyttämiemme olioiden ontologiaa, emme osaa ennakoida toimintamme lopputuloksia.

Emme ymmärrä yhteiskuntaa, jota olemme luomassa, koska emme ymmärrä millaisten olioiden kanssa olemme tekemisissä. Emme ymmärrä olioita, joilla operoimme, koska ne ovat olemassa käännöksinä käytössämme. Emme ymmärrä käyttävämme kokonaisia olioiden verkostoja: käyttämämme oliot ovat käytössämme vain välityksinä. Oliot ovat meille läsnä vain käännöksinä. Oliot muuttuvat ja siirtyvät välityksessä vinouttaen aiottua toimintaa (Latour 1988, 253).

Ontologisen relationismin ydinajatus on, että oliot ovat relaatiossa toisiinsa. Koska olioilla on relaatio, pitää niillä täten olla myös positio. Position käsite on implisiittisesti läsnä relaation käsitteessä: relaatiohan voi olla vain kahden position välillä. Nämä positiot ovat yksilöolioita. Jokaisesta oliosta ei tietenkään ole relaatiota jokaiseen olioon, mutta jokaisesta oliosta on relaatio johonkin olioon. Ja koska kaikki relaatiot ovat reaalisia, ovat kaikki oliot reaalisia. Reaalisen ulkopuolella ei siis ole mitään.

Kaikki oliot ovat siis reaalisia, koska ne ovat relaatioissa. Tämäkään ei tuota suurta hätää Latourin ajattelussa. Ensinnäkin olio on reaalinen vain kyseisessä relaatiossa; olion relaatio määrittää, millä tapaa olio on olemassa. Toisekseen yksilöoliot ovat apukäsitteitä, joten on lähes yhdentekevää, mitä teorian tulee niistä sanotuksi. Apukäsitteet ovat tietyntyyppisiä ad hoc lisäyksiä itse teoriaan, ne eivät lisää teorian painoarvoa, mutta tekevät siitä helpommin lähestyttävän. Useimmiten lähempänä kokemusmaailmaa oleva teoria on helpommin ymmärrettävä teoria.

Koska kaikki oliot ovat reaalisia, myös fiktiiviset oliot ovat reaalisia. Pitää huomata, että tässä olion reaalisuus on rajattu sen relaatiossa oloon. Esimerkiksi Jörö-Jukka on totta kaikkina niinä hygienaohjeina, joita tarusto meille välittää, tai Jumala on totta kaikkina niinä uskonnollisina tunteina, joita koemme. Jumala on totta myös kirkon kiinteistöinä, kirkollisverona ja monen muuna ilmentymänä. Jumala on paljon vahvemmin totta kuin Jörö-Jukka, koska sillä on käytössään enemmän relaatioita, joissa ilmentyä. Näitä relaatiota ovat luettelemani palvontapaikat eli kirkot, niistä maksetut kiinteistöverot, keholliset tuntemukset, joihin yllämme näissä sijainneissa, kirkollisverona, jota maksamme päästäksemme palvontapaikan ovesta sisään.

Oliot tiedon hintana

Latourin nerokkuus on siinä, kuinka hänen filosofiansa toimii järjestelmänä: kaikki hänen teoriansa tasot palautuvat ontologiaan. Epistemologia rakentuu suoraan ontologian päälle ja metodologia tämän päälle. Latourin ajattelua voi pitää hierarkisena kokonaisuutena, jonka perustana toimii ontologia. Metodin teoria tarjoaa kääntämällä kysymyksen sosiologisen tiedon mahdollisuudesta ympäri: Toimijat tarjoavat valmiin sosiologian, sosiologin tarvitsee vain tarkastella tätä toimintaa [4].

Maailma on jo toteutunut: se on jo valmis lopputulos, joka voidaan siirtää tutkimuksen lähtökohdaksi. Voimme olettaa maailmaa kasassa pitävien toimijoiden tietouden, jota kutsun naiiviksi sosiologiaksi, toimivan tarpeeksi hyvin pitääkseen maailman kasassa. Tämä naiivi-sosiologia on kuin itseään toteuttava ennuste, joka saa maailman pyörimään. Olemme kaikki naiiveja sosiologeja Latourin ajattelussa.

Oliot ovat relaation positioita. Oliot ovat relaation luomia ominaisuusryppäitä, jotka ovat olemassa vain relaation asettamalla tavalla. Tämä relaation asettama olemisen tapa on olion sijainti, josta se ei voi siirtyä ilman toista relaatiota. Tämän vuoksi oliot eivät voi vuorovaikuttaa suoraan keskenään. Kaksi oliota vaatii aina kolmannen välittyäkseen – ad absurdum. Tätä kolmatta oliota kutsutaan välittäjäksi (mediator), välitys on siis välittävä olio. Oliot ovat maailmassaolevia välityksinä. Oliot toimivat toistensa välittäjinä.

Välityksen käsite tarkentaa relaation käsitettä: Relaatio on puhtaasti ontologinen käsite, jolla määritellään olemisen ehtoja, kun taas välitys puhuu olion ominaisuuksista. Näin ollen välitys on toteutunut relaatio, ja on olemassa maailmassa. Välityksen ja relaation käsitteiden ero on, että välitys olettaa maailmallisuuden. Välityksen käsite olettaa maailmallisuuden, koska se olettaa relaation toteutuessaan asettamat ominaisuudet. Relaatio luo olion siirtämällä ja kääntämällä [5] ominaisuuksia.

Latour kuvaa välitystä käännökseksi ja siirtymäksi. Välittäjä on aina olio, eli kasa ominaisuuksia, joten välittäjän sisältämien ominaisuudet muokkaavat välitettyjen olioiden ominaisuuksia, joka saa aikaan siirtymiä. Toisaalta oliot eivät voi vuorovaikuttaa ilman välittäjää, toisaalta välittäjä muuttaa omilla ominaisuuksillaan kokonaisuutta. Relaation ollessa puhtaasti ontologinen käsite, välitys on sen epistemologinen vastine: välitys on konkreettinen, toteutunut relaatio ja siten empiirisesti tutkittavissa.

Olioiden ominaisuuksien on sovittava yhteen, jotta oliot voisivat välittyä toistensa kautta. Tässä mielessä mahdolliset välitykset ovat hyvinkin tarkasti rajatut. Välittävä olio toimii puhemiehenä uutta oliota muodostettaessa, joka valitsee sallitut ominaisuudet. Välittävän olion ominaisuudet määrittävät mitkä ominaisuudet ovat relaatiossa läsnä. Latour käyttää välityksen käsitettä korostaakseen hintaa, jolla oliot tulevat maailmassa oleviksi.

Käytän esimerkkinä hiukkaskiihdyttimen ja atomien suhdetta. Atomien puhemiehenä hiukkaskiihdytin kertoo meille atomien ominaisuudet. Ne atomien ominaisuudet, jotka eivät sovi hiukkaskiihdyttimen pirtaan, eivät tule läsnäoleviksi. Meille esiintyvät atomien vain ne ominaisuudet, jotka ovat yhteensopivia hiukkaskiihdyttimen ominaisuuksiin. Tällä tavoin hiukkaskiihdytin (i) välittää atomit meille, (ii) on niiden puhemies, joka valikoi esiintyvät ominaisuudet ja (iii) muuttaa atomeita tiedollisena resurssina. Välitys on muutos epistemologian tasolla.

Välitys on aina käännös ja käännös on aina siirtymä. Oliot maksavat aina hintaa olemassaolostaan muokkautumalla. Tämä muokkautuminen saa aikaan ennakoimattomuutta, olioiden yhteenliittymän lopputuloksena saattaa olla hyvin erilainen kokonaisuus kuin sen osat. Toiminnalla voi olla hyvin ennakoimattomia lopputuloksia. Muuttuessaan oliot siirtyvät, vaihtavat positiota, mikä mahdollistaa uudet, ennakoimattomat relaatiot. Uudet, syntyvät relaatiot eivät välttämättä ole inhimillisen toiminnan tulosta. Tällaiset ennakoimattomat relaatiot voivat luoda inhimilliselle toiminnalle hyvinkin haitallisia olosuhteita, esimerkiksi ilmastonmuutos ei ole yhdenkään toimijan tietoinen hanke.  Tähän tilanteeseen on vastattava sosiologisella tiedolla, on jäljitettävä välityksiä pitkin millaisia olioita olemme luomassa.

Siirtymällä välittäjästä välityksen käsitteeseen Latour siirtyy ontologiasta epistemologiaan. Välitys on reaalinen, ja siten empiirisesti tutkittavissa. Toimijat itse kannattelevat välityksiä selonteoissaan yhteiskunnasta. Välitykset voivat olla myös inhimillisen sosiaalisuuden aikaan saamia: toimijat kykenevät välittämään olioita toisiinsa.

Miten tutkia olioiden politiikkaa?

Olemme jo edenneet ontologian tasosta epistemologian tasoon. Seuraavaksi on vuorossa metodologia; miten välitykset ilmenevät keskuudessamme ja miten niitä tutkitaan? Latour vastaa olion käsitteellä. Olio on metodologinen yksikkö, jonka epistemologinen vastine on välitys ja ontologinen vastine relaatio. Oliot ovat konkreettinen toiminnan taso Latourin teoriassa. Olion käsite liittää inhimillisen kokemuksen esiteltyyn teoriaan, mutta ei ole ontologisen tason käsite.

Latour johtaa metodologiansa suoraan ontologiasta: ontologisesti määritellyt ominaisuudet määrittävät metodologian rajat. Tutkimuksessa on käytettävä kahdenlaista metodologista symmetriaa: On ensinnäkin tutkittava inhimillistä samoin keinoin kuin ei-inhimillistä. Tämän lisäksi ei saa tehdä erottelua tosiuskomuksen, ja uskomuksen välille, vaan nämä ovat selitettävä samoin tavoin. Käytännössä uskomuksen ja tosiuskomuksen erolla tarkoitetaan tiedon ja virheellisen käsityksen eroa. Jos tosiuskomukselle sallitaan erilainen selitys kuin harhaiselle väitteelle, ei seurata näiden väitteiden sisältämiä välitysketjuja vaan oikeutetaan oikea selitys teleologisella päättelyllä.

Välityksinä oliot eivät ole abstraktia ontologiaa, tai puheen tasolla tapahtuvaa totuustason määrittelyä, vaan aktiivisia toimijoita. Toimivat oliot voivat olla yhtä hyvin inhimillisiä kuin ei-inhimillisiä,osa toimijoista on hyvinkin ontologisesti reaalisia, vaikka ne olisivat mielestämme fiktiivisiä. Fiktiivisenä pidetyllä oliolla voi olla reaalisia vaikutuksia, mutta palaan tähän myöhemmin.

Latour toistaa Hannah Arendtin [6] ajatuksen, että tietokykymme ei vastaa teknologian määrää, jonka olemme luoneet. Arendtiin verrattuna Latour ei pelkistä sallimiamme olioita teknologisiksi, vaan ne ovat yhtälailla inhimillisiä ja luonnollisia kuin ne ovat teknologisia, esimerkiksi ilmastonmuuton on inhimillisesti luodun teknologian aiheuttama vastine luonnon toiminnassa. Tekeekö tämä ilmastonmuutoksesta inhimillisen, luonnollisen vai teknologisen olion? Latour vastaa sen olevan kaikkia näitä. (ks. Latour 2006, 15-16) Latour pitää tällaisia olioiden yksiulotteisia redusointeja kansantaruina (folklore).

Tällaiset kansankäsitykset sallivat olioiden vapaan toiminnan. Aina kieltäytyessämme näkemästä olioita välityksinä, tarjoamme niille vapauden toimia vapaasti. Ne saavat rauhassa lisääntyä, vaihtaa asemaa yhteiskunnassa ja olla vapaita moraalisesta arvostelusta. Voimme sallia rajattomasti tällaisia kansankäsitteellisiä olioita keskuuteemme. Latour hyökkää tällaista yksinkertaistavaa puhetapaa vastaan. (Latour 2006, 28-30.)

Latour puhuu Olioiden parlamentista (Latour 2006, 225-230), jonka muodostavat kaikki toteutuneet oliot. Olioiden parlamentti työstää koko ajan päätöksiä uusista olioista, joiden sallitaan toteutuvan. Olioiden parlamentti tekee tällaisia päätöksiä niillä valtuuksilla, jotka olemme sille antaneet. Olemme antaneet lähes autonomisen aseman olioiden parlamentille, kun olemme luopuneet sen ominaisuuksien tarkkailusta. Jokainen ominaisuus on kuin äänestyslipuke: se rajaa tai mahdollistaa mahdollisten ominaisuuksien kenttää. Parlamenttiin saavat osallistua niin inhimilliset kuin ei-inhimilliset oliot, mutta inhimilliset ovat vähemmistössä.

Oliot eivät ole aina selkeästi inhimillisiä tai ei-inhimillisiä, useasti ne ovat molempia samaan aikaan. Otetaan esimerkiksi taloustieteen performatiivisuus eli käsitys siitä, että taloustiede performoi tai konstruoi taloutta. Puhumalla taloudesta taloustieteen keinoin luomme itseään toteuttavaa käyttäytymistä. Onko tämä performoitu talous inhimillistä toimintaa, vai ei-inhimillistä toimintaa? Onko lopputulokseksi povattu taloustilanne fiktiota vai faktaa, kun se vaikuttaa reaalipolitiikkaan? Onko täten aikaansaatu talous ihmisen aikaansaannosta vai ei? Millaisiin päätöksiin tämä olio saa osallistua?

Latour näkee sosiologian tehtävän poliittisena: sosiologian on tarkoitus palauttaa ihmisille ymmärrys, miten oliot toimivat ja miten ne ovat mahdollisia. Välityksen käsite tarjoaa Latourille työkalun tähän työhön: välitys tutkii olioiden saamia asemia yhteiskunnassa. Latourin sosiologia on siinä olioiden sosiaalisuuden tutkimista kuin inhimillisen sosiaalisuuden tutkimista. Latour muistuttaa, ettei tutkija voikaan tuoda mukanaan tutkimukseen näiden välistä eroa, vaan se on todettava aineistosta.

Latourin kieli sosiologian silmin: Yksilö, yhteisö ja relaatio

Petri Ylikoski (2000) on nostanut kysmyksen: vaikka Latourin käsitteet ovat sinänsä hedelmällisiä, kattavatko ne laajemman alan maailmasta kuin muut modernit ranskalaiset sosiologi-filosofit kattavat? Eikö Foucault’n valta tai Bourdien habitus mahdollistaisi samanlaisen puheen?

Latour, kuten hänen edellä mainitut kollegansa, on kiinnostunut reaalisista, jopa poliittisista kysymyksistä. Foucault tutkii valtaa, Latour tiedettä ja Bourdieu’n tulee todistaneeksi, että luokkayhteiskunta elää ja voi hyvin. Kaikki nämä sosiologiat ovat siis hyvin elinvoimaisia: ne sallivat reaalisia merkityksiä sanottavaksi ja niillä voidaan nimetä polttavia kysymyksiä.

Latourin omaperäisin oivallus on hänen relationaalinen ontologiansa. Relaatiot ohittavat täysin yksilön ja kollektiivin, kuten myös inhimillisen ja ei-inhimillisen vastakkainasettelun. Relaation käsite mahdollistaa olion, joka ei ole jompaa kumpaa vaan molempia. Tästä riittää antia sosiologiaan.

Latourin ontologia tarjoaa luonnollisen kielen, jolla voi kutsua moniulotteisesta maailmasta mitä monitasoisempi olioita esiin. Toisekseen Latour on onnistunut vastaamaan analyyttisen sosiologian koulukunnan huutoon, että mikro- ja makrotasojen on vastattava toisiaan ja niillä pitää olla välittäviä mekanismeja. Välityksen käsite vuorovaikuttaa lokaalien ominaisuuksien ja globaalin selityskehyksen välissä. Välittäjät sitovat globaalin aina osaksi lokaalia.

Merkillinen esimerkki

Lopulta teorian anti on kiinni sen käytöstä. Teoria tarjoaa vain luonnollisen kielen, jolla operoidaan. Hyvä teoria on tietenkin hedelmällinen: käsitteillään se kutsuu maailmasta merkityksiä esiin. Miten Latourin teoria sitten kutsuu maailman nähtäväksi?

Jatkan esimerkkiä atomeista. Oletetaan sosiologi, joka on kiinnostunut yksinomaan atomeista. Hän valitsee Latourin teorian, jotta voisi puhua ei-inhimillisestä sosiologian keinoin. Hänen ensisijainen tiedonlähteensä atomeista on hiukkauskiihdytin. Hiukkaskiihdyttimen toimintatapa, eli sen ominaisuudet oliona, määrittävät mitä atomeista voidaan sanoa. Latour kritisoi tätä tapaa ajatella humanosentriseksi, kysymys ei ole siitä mitä me voimme sanoa atomeista, vaan mitä hiukkaskiihdytin sanoo niistä. Hiukkaskiihdytin on atomien puhemies, esiliina.

Humanosentrisyyden ongelma ei ole hänelle vain kielellinen jippo, vaan se pelkistää atomit sosiaalisiksi: katsoessamme tiedon olevan sosiaalisesti tuotettua inhimillisen puheen kautta, teemme sosiaalisesta tasosta primäärin. Toisin sanoen pidämme sosiaalista tasoa muita tasoja määrittävänä.

Latour kääntää tämän asetelman ympäri: Hiukkaskiihdyttimen reaaliset ominaisuudet määrittävät, mitä atomeista voidaan sanoa. Asian hän vain muotoilee sosiologian kielelle, sosiaaliseksi toiminnaksi: hiukkaskiihdytin on atomien puhemies. Ei-inhimilliselläkin voi olla sosiaalisia ominaisuuksia.

Sosiologimme on nyt edistynyt atomeista hiukkaskiihdyttimiin. Hän tutustuu Cerniin, jossa on suurin toimiva kiihdytin LHC. Puhemiehen resurssit eivät kuitenkaan riitä kaikille hiukkasille, vaan LHC on kaksi vuotta remontoitavana, että siitä saadaan enemmän tehoa irti. Sosiologimme voi nyt jatkaa tutkimustaan uusien hiukkasten, suunnitteilla olevan lippulaivakiihdyttimen VLHC, tai Cernin rahoituksen suuntaan. Miten atomit muuttuvat Cernin budjetiksi, miten Higgsin bosoni rahoittaa Cerniä? Cernillä on 20 jäsenvaltiota, joten Cerniä on oikeutettua pitää poliittikan laitoksena, millaista talous- ja tiedepolitiikkaa Cern edustaa? Internet on keskitty Cernissä 1989, mikä on atomien ja internetin välinen suhde? Miksi atomit haluavat liittää 20 eri valtiota yhteen, ja mitä muita hiukkasia ne haluavat tuoda esiin?

Pian sosiologimme tutkii atomien kautta politiikkaa, tiedettä, rahoitusta, peruskalliota, internettiä ja kaikkea mitä atomit rakentavat, konstruoivat. Kun tutkija ei rajaa tutkittavaa sosiaalisuutta inhimilliseen toimintaan, vaan tutkii myös ei-inhimillisten toimijoiden sosiaalisuutta, alkaa hän näkemään kuinka atomit rakentavat kokonaisia yhteisöjä, poliittisia verkostoja ja lopulta koko yhteiskuntaa. Merkillistä näissä tutkimuksissa on, että kaikissa tilanteissa ja tutkituissa olioissa on samaan aikaan läsnä ontologian, epistemologian, annetun diskurssin ja käytännön taso läsnä.

Juhani Salo

Kirjoittaja on sosiologian opiskelija Tampereen yliopistossa.

Kirjallisuusvinkkejä

Laboratory Life: The Construction of Scientific Facts on helppotajuinen etnografia, jossa koko Latourin ajattelu on esillä. Tämä on hyvä lähtökohta Latourin ajatteluun ja samalla todella antoisa sosiologisesti. Arkijärkisin Latour tähän asti ja sosiologille helpoin teos aloittaa.

Emme ole koskaan olleet moderneja on Vastapainon julkaisema Latourin oma katsaus tuotantoonsa. Painotus on yleistyksien esittelyssä empirian sijasta. Mukana on kielellistä ilottelua ja abstraktiutta.

Prince of Networks: Bruno Latour and Metaphysics on perusteellisin ja helpoin tapa lähestyä Latourin teoriaa. Filosofeille tämä on helpoin teos aloittaa. Kirjoittaja Graham Harman, joka on itse ontologi, esittelee Latourin ontologiaa. Esitellyt ajatukset tunnistaa jokaisesta Latourin teoksesta.

PS. Latourissa vaikeinta on saada luettua se ensimmäinen kirja. Latour pyörittää samaa ajattelumallia joka teoksessa, joka tekee teoksesta toiseen siirryttäessä ajatusten ymmärtämisestä helpompaa.

Loppuviitteet

[1] Bruno Latourin Reassembling the social -teoksen ensimmäinen puolisko kertoo millaista sosiologiaa se EI ole, jälkimmänen puolisko menee vasta itse asiaan. Esipuheessa suositellaankin lukemaan kirja käänteisessä järjestyksessä.

[2] Latour käyttää teoksessaan The Pasteurization of France (1988) avoimesti aktantti-käsitettä ja liittää sen Greimasin aktanttimalliin. Latour näkee toteuttavansa greimaslaista projektia.

[3] Metakieli on kieli, jolla tutkittavaa kieltä tutkitaan. Latour tarkoittanee tässä sosiologian sallivan käsitteiden käytön, jotka eivät sovellu arkikieleen. Teorian postuloimat oliot ovat ontologisesti aitoja, kun taas havaintomme ovat inhimillinen kokemus niistä.

[4] Latourille nimenomaan sosiaalinen on selitettävä auki; sosiaalisella ei saa selittää mitään. Latourille sosiaalinen on siis toiminnan lopputulos, ikään kuin se olisi liima, joka pitää maailmaa kasassa. Täten sosiologin tehtävä on tutkia sosiaalinen auki: millainen toiminta pitää maailmaa kasassa?

[5] Latourilla ei ole yksiselitteistä selitystä mitä käännös ja välittäminen on. Latour puhuu näistä vain ontologian tasolla. Oletan, että relaatio siirtää maailmassa löytyviä ominaisuuksia kasoiksi, joita kutsumme olioiksi. Ominaisuudet siis syntyvät suhteessa toisiinsa, kuten oliotkin. Tällainen ajattelu painottaa empirian vaatimusta tutkimuksessa: yksikään relaatio ei toimi mallina toiselle, joten jokainen relaatio on tutkittava erikseen.

[6] Hannah Arendt Vita activan (2001) esipuheessa.

Kirjallisuusviitteet

Arendt, Hannah (2001) Vita activa. Ihmisenä olemisen ehdot. Tampere, Vastapaino.

Latour, Bruno (1988) The Pasteurization of France; transl. by Alan Sheridan and John Law. Cambridge, Mass.: Harvard University Press.

Latour, Bruno (2006) Emme koskaan ole olleet moderneja. suom. Risto Suikkanen Tampere, Vastapaino.

Lehtonen, Turo-Kimmo (2004) Yhteiskunta välityksinä ja koetuksina. Teoksessa Sosiologisia nykykeskusteluja toim. Keijo Rahkonen, s.166-205. Helsinki, Gaudeamus. Helsinki.

Saarinen, Esa (2002) Fenomenologia ja eksistentialismi. Teoksessa Nykyajan filosofia toim. Ilkka Niiniluoto ja Esa Saarinen, s.215-257 Helsinki, WSOY.

Ylikoski, Petri (2000) Bruno Latour ja tieteentutkimus. Tiede ja edistys 4, 25. vuosikerta, s.296-310.

Kuvalähde: Wikimedia Commons