Ajankohtaiskynä Yleinen

Edistyksen ja tasa-arvon puolesta, takapajuisuutta vastaan: Tasa-arvoista avioliittolakia puolustavat argumentit Helsingin Sanomissa 2013-2015

Johdanto

Eduskunta hyväksyi vuoden 2014 lopulla kansalaisaloitteen tasa-arvoisesta avioliitosta laiksi, jonka on määrä astua voimaan vuonna 2017. Lain hyväksymistä edelsi hyvin voimakas julkinen keskustelu ja kansalaistoiminta. Merkittävin julkisuudessa näkynyt taho oli kansanliikkeeksi noussut kansalaisaloitetta ajanut Tahdon2013 -kampanja. Yhtäkkiä hyvin monet tuntuivat kannattavan ”samaa sukupuolta olevien avioliittoja” tai ”homoliittoja”. Lain ympärillä vellonut julkinen keskustelu alkoi kuitenkin tuntua vaivaannuttavalta. Lakia vastustavien argumentit ja mielipiteet, joihin ne perustuivat, olivat hyvin ongelmallisia.

Vaarallisempaa oli kuitenkin lakialoitetta puolustavien argumentointi. Samaan juridiseen sukupuoleen luokiteltujen ihmisten parisuhteet määriteltiin julkisessa keskustelussa homogeenisiksi ”homoliitoiksi”. Sukupuoli ja seksuaalisuus esitettiin usein essentialistisina kategorioina. Pahinta oli kuitenkin se, että ne ihmiset, joiden elämään lakihankkeella on todella vaikutusta, syrjäytettiin keskustelusta samalla, kun kansalaisaloitteen kannattamisesta tuli liberaalille keskiluokalle keino osoittaa suvaitsevaisuuttaan ja edistyksellisyyttään. Syrjäyttämisellä en tarkoita sitä, etteivätkö LGBTIQ-ihmiset (lesbot, homo- ja biseksuaalit, trans- ja intersukupuoliset ja queerit) olisi osallistuneet keskusteluun, vaan sitä, että heidän äänensä ei juuri päässyt kuuluviin valtamediassa.

Tasa-arvoiseen avioliittolakiin liittyvän julkisen keskustelun muoto ei ole turhanpäiväistä. Kielenkäyttö ei ainoastaan kuvaa todellisuutta, se myös vaikuttaa siihen, miten asiat merkityksellistetään ja täten rakentaa ja uusintaa sosiaalista maailmaa (Jokinen, Juhila & Suoninen 2016, 26). Julkinen keskustelu käyttää lähtökohtinaan olemassa olevia merkityksiä, muuntaa niitä ja tuottaa niiden pohjalta uusia merkityksenantoja.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää minkälaisia merkityksiä samaan juridiseen sukupuoleen luokiteltujen henkilöiden parisuhteet saavat Helsingin Sanomissa julkaistuissa mielipiteitä sisältävissä kirjoituksissa. Tarkoituksenani on tarkastella nimenomaan Helsingin Sanomien linjaa, joten mielipideosastolla julkaistut mielipidekirjoitukset on rajattu aineiston ulkopuolelle. Kirjoittajan mielipiteitä sisältäviksi teksteiksi olen tulkinnut tekstit, ei-uutistekstit, joissa kirjoittaja ottaa kantaa ja argumentoi. Tutkimukseni lähtökohdat ovat feministiset ja emansipatoriset. Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella, minkälaisia merkityksiä ei-heteroseksuaalisiksi luokitellut parisuhteet saavat Helsingin Sanomissa julkaistuissa kirjoituksissa ja verrata niitä lyhyesti heteroseksuaalisiksi tulkittujen avioliittojen saamiin merkityksiin. Avioliitto on instituutiona hyvin vanha ja sen saamat merkitykset ovat muuttuneet valtavasti. Sisällöltään avioliitto on juridinen sopimus, joka säätelee puolisoiden keskinäisiä oikeuksia ja velvollisuuksia (Finlex 2016 [1929]). Avioliitto saa kuitenkin laajan kirjon sen juridisesta sisällöstä poikkeavia merkityksiä. Eurooppalaisessa ja pohjoisamerikkalaisessa kontekstissa avioliittoon liitetään usein familistisia (ks. esim. Jallinoja 2006) ja romanttisia (ks. esim. Shumway 2003) merkityksenantoja.

Tutkimuskohteeksi valikoitui Helsingin Sanomat, sillä se on Suomen merkittävin päivälehti, jolla on paljon määrittelyvaltaa julkiseen keskusteluun. Koska Helsingin Sanomat sitoutuu periaatelinjassaan (Helsingin Sanomat 2013) liberaaleihin arvoihin ja suuri osa tarkastelemistani argumenteista nojaa ainakin osittain liberalistiseen yhteiskuntafilosofiaan, tarkastelen lyhyesti liberalismia poliittisena filosofiana ja sen suhdetta feminismiin. Lisäksi avaan lyhyesti tutkimuksen teoreettista taustaa sosiaalisen maailman diskursiivisesta rakentumisesta. Tämän jälkeen tarkastelen Helsingin Sanomia instituutiona, minkä jälkeen siirryn käsittelemään tasa-arvoista avioliittolakia puolustavia argumentteja.

Liberalismi poliittisena filosofiana ja sen suhde feminismiin

Poliittinen liberalismi on länsimaissa hallitseva yhteiskuntafilosofian suuntaus. John Christman (2002) määrittelee liberalismin länsimaisten demokratioiden taustalla olevaksi poliittiseksi filosofiaksi (mts. 6). Poliittisen liberalismin määrittäviä tekijöitä on Christmanin mukaan se, että valtion merkittävin tehtävä kansalaisen elämässä on oikeudenmukaisen kohtelun takaaminen. Liberalismi pitää ensiarvoisen tärkeänä yksilön omaa määritelmää siitä, mikä on hyvää. Tämän vuoksi valtion on taattava yksilölle laaja joukko kansalaisoikeuksia, jotta hän voi itse pyrkiä kohti arvokkaina pitämiään päämääriä. Liberalismi vaatii valtiolta neutraaliutta suhteessa sen kansalaisten pyrkimyksiin. Koska yksilöllä on peruuttamaton oikeus määritellä itse se, mikä edustaa hänelle hyvää, ei valtiolla voi olla oikeutta asettaa jotakin arvolähtökohtaa muiden edelle. (mts. 7)

Liberalismi ei ole monoliittinen ja yhtenäinen kokonaisuus, vaan se on muotoutunut pitkän ajan kuluessa. Lisa Schwartzman (2006) määrittelee liberalismin kolme keskeistä piirrettä, jotka yhdistävät kaikkia liberalismikäsityksiä. Ensinnäkin kaikilla ihmisillä on essentiaalinen intressi elää sopusoinnussa sen kanssa, mitä he pitävät hyvänä. Toiseksi ihmisillä on oltava vapauksia, jotka mahdollistavat tämän hyvän- käsitteen kehittämisen, eli ihmisillä on oltava mahdollisuus arvokysymysten arvioimiseen. Kolmas piirre on se, että kaikilla ihmisillä on yhtäläinen moraalinen arvo. (mts. 4) Myös Schwartzman asettaa valtion neutraaliuden suhteessa yksilöiden arvovalintoihin ja arvojen deliberaation mahdollistavat laajat kansalaisoikeudet tärkeiksi liberaalin valtion tunnusmerkeiksi.

Historiallisesti feminismi on kietoutunut voimakkaasti liberalismin kanssa yhteen ja feministit ovat käyttäneet onnistuneesti liberalismiin perustuvia argumentteja emansipatoristen pyrkimysten edistämiseen (Schwartzman 2006, 1). Liberalismi soveltuu kuitenkin myös feminismille täysin vastakkaisten päämäärien edistämiseen. Schwartzman nostaakin esille liberalismin kaksi keskeistä puolta, jotka tekevät siitä feminismin kannalta ongelmallisen filosofisen suuntauksen. Ensimmäistä Schwartzman kutsuu liberalismin abstraktioksi. Liberalismilla on taipumus sulkeistaa pois tärkeää sosiaalisia rakenteita koskevaa informaatiota.

Liberalismin toinen ongelmallinen piirre on Schwartzmanin (2006) mukaan liberalismin individualistinen ihmiskäsitys, joka näkee ihmiset autonomisina valitsijoina. Individualistinen ihmiskäsitys jättää huomiotta ihmisen jäsenyyden sosiaalisissa ryhmissä, joiden ympärille muodostuu syrjiviä käytäntöjä. Näiden piirteiden lisäksi Schwartzman nostaa vielä esiin liberalismissa vallitsevan hyvin voimakkaan jaottelun yksityiseen ja julkiseen. (mts. 1–2) Liberalismin takaama tasa-arvo sijoittuu juuri julkisen alueelle, lainsäädännöllä ei liberalistisen filosofian mukaan voi olla oikeutta puuttua yksityiselle, yksilön arvojen ja hyvän elämän alueelle. Schwartzmanin käsittelemät liberalismin ongelmat nousevat esiin tutkimastani aineistosta. Erityisesti liberalismin abstraktio nousee keskeiseksi käsitteeksi, mutta se yhdistyy tyypillisesti individualistiseen ihmiskäsitykseen ja yksityisen ja julkisen erotteluun.

Diskursiivinen maailma ja todellisuuden sosiaalinen rakentuminen

Tämän tutkimuksen taustalla on konstruktivistinen käsitys todellisuudesta. Inhimillinen todellisuus rakentuu sosiaalisesti muodostuvissa merkitysten verkostoissa, jotka ovat aina ainakin osittain ideologisia. En tarkoita todellisuuden rakentumisella sitä, että jaettu fyysinen maailma, jossa elämme rakentuisi sosiaalisesti, vaan sitä, että sosiaalisesti rakentuneiden merkitysverkostojen ulkopuolelle ei ole pääsyä. Esimerkiksi ihmisruumis on yleensä mahdollista luokitella johonkin tiettyyn sukupuolikategoriaan sen biologisten ominaisuuksien perusteella. Kuitenkin merkityssisältö, joka näyttäytyy puhtaasti biologiaan perustuvana, on syntynyt sosiaalisissa ja kulttuurisissa prosesseissa. Tätä syntyprosessia ei tule ymmärtää missään määrin essentiaalisena, vaan se on läpeensä kontingentti, historiallisen kehityksen lopputulos.

Merkitysjärjestelmät, joihin käsitys todellisuudesta perustuu, muodostuvat suhteessa toisiinsa, erojen kautta (Jokinen, Juhila & Suoninen 2016, 28). Merkitysjärjestelmät eivät heijasta ulkoista materiaalista tai sisäistä psyykkistä todellisuutta, vaan merkitysjärjestelmät tuotetaan kielellisesti. Merkitysjärjestelmien tuottaminen on sosiaalinen prosessi, ne syntyvät aina vuorovaikutuksessa. (mts. 28–29) Sosiaalinen todellisuus ei ole mikään monoliittinen järjestelmä, vaan se koostuu useista limittäisistä merkitysjärjestelmistä, jotka kilpailevat keskenään (Jokinen, Juhila & Suoninen 2016, 32). Puhuntatapahtuma tuottaa ja uusintaa samanaikaisesti sosiaalista todellisuutta. Ei ole siis yhdentekevää, minkälaisiin diskursseihin kielenkäyttäjä tukeutuu. Esimerkiksi pakolaisista puhuttaessa humanistiseen tai universalistiseen diskurssiin tukeutuva tuottaa täysin erilaista sosiaalista todellisuutta, kuin sellainen puhuja joka tukeutuu rasistiseen tai äärinationalistiseen diskurssiin. Kielelliset merkityksenannot luovat ideologista käsitystä todellisuudesta. Käsitän ideologian marxilaisittain vääränä tietoisuutena, joka estää näkemästä maailmaa sellaisena kuin se todellisuudessa on. Ideologian ulkopuolelle ei voi kuitenkaan asettua, vaan kaikki havainnot todellisuudesta ovat osittain ideologisesti värittyneitä.

Helsingin Sanomat – Suomalainen päivälehti

Helsingin Sanomat on Suomen merkittävin ja luetuin sanomalehti. Sen asema Suomessa on kiistaton ja se on merkittävä sanomalehti myös pohjoismaisella tasolla (Hellman 2010a, 20). Myös levikiltään Helsingin sanomat on Suomen suurin sanomalehti, sen levikki on lähes kolme kertaa suurempi, kuin sen suurimman kilpailijan Aamulehden, vaikka painetun version levikki onkin laskenut merkittävästi verrattuna 2000-luvun alkuun (Tilastokeskus 2015). Matilda Hellman (2010b) pitää Helsingin Sanomia merkittävänä institutionaalisena toimijana, jolla on vahva auktoriteettiasema ja oma poliittinen ja sosiaalinen tahtonsa (mts. 226). Hellman (2010a) näkee, että Helsingin Sanomilla on poliittisesti sitoutumattomana ja valtakunnallisesti merkittävänä sanomalehtenä voimakas valta-asema. Lehden käyttämä kieli ja sen muutokset ovat vaikuttaneet voimakkaasti sen käsittelemien ilmiöiden valtavirtaistumisen tapaan. (mts. 47) Tästä näkökulmasta Helsingin Sanomien tapa käsitellä tasa-arvoista avioliittolakia vaikuttaa merkittävästi siihen, miten avioliittoinstituutioon liitetty merkityssisältö muuttuu, ja miten ei-heteroseksuaalisiksi kategorisoidut suhteet merkityksellistetään.

Riitta Jallinojan (2006) mukaan Helsingin Sanomat pitää itseään erityisesti vahvana uutislehtenä ja mielipidefoorumina (mts. 27). Periaatelinjassaan Helsingin Sanomat (2013) määrittelee itsensä sitoutumattomaksi päivälehdeksi, jonka tarkoituksena on edistää ”kansanvaltaisuutta, yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja mielipiteen vapautta”. Erityisesti Helsingin Sanomat painottaa yhteiskunnan moniarvoisuutta ja mielipiteen vapautta (mt.), lähtökohdiltaan se on siis liberaali sanomalehti. Useat tarkastelemani aineiston liberalismiin tukeutuvista kirjoituksista, olivat jollakin tavalla sisäisesti ristiriitaisia, joten olisi tarkempaa puhua vulgaariliberalismista. Helsingin Sanomat on määritelty laatulehdeksi (ks. esim Jallinoja 2006, 26–27). Jallinojan mukaan laatulehden keskeinen kriteeri on tiedon totuudellisuus, objektiivisuus ja neutraali esitystapa (mts. 28). Tämä näkyy myös tutkimaani aineistoon kuuluvissa kirjoituksissa, joissa avioliittolain puolesta argumentoidaan pääsääntöisesti asiapohjaisilla argumenteilla, eikä pyritä vetoamaan lukijan tunteisiin.

Valtakunnallisesti merkittävästä asemastaan huolimatta Helsingin Sanomat on samanaikaisesti nimeään myöten pääkaupunkiseudun paikallislehti. Lehti käsittelee hyvin paljon nimenomaan pääkaupunkiseudun asioita. Lehdessä julkaistujen artikkelien näkökulman ja aihepiirin perusteella sen voi määritellä leimallisesti urbaanin koulutetun keskiluokan lehdeksi, ei niinkään koko kansan sanomalehdeksi.

Tutkimusaineisto

Tutkimusaineistoni koostuu seitsemästätoista Helsingin Sanomissa julkaistuista julkilausuttuja mielipiteitä sisältävästä kirjoituksesta. Kaikki tutkimaani aineistoon sisältyvät kirjoitukset on julkaistu sekä Helsingin Sanomien internet-sivuilla, että painetussa lehdessä. Aineisto on kerätty etsimällä kirjoituksia Helsingin Sanomien internet-sivuilla olevan hakukoneen avulla ja valitsemalla hakutuloksista ne kirjoitukset, jotka täyttivät tutkimusaineistolle asettamani kriteerit. Käytin kolmea eri hakusanaa, jotka olivat 1. tasa-arvoinen avioliittolaki 2. sukupuolineutraali avioliittolaki ja 3. homoliitot.

Tutkimusaineistoon hyväksytyn kirjoituksen oli täytettävä kaksi kriteeriä. Ensinnäkin sen oli sisällettävä ääneen lausuttuja tasa-arvoista avioliittolakia puolustavia argumentteja, eli kirjoittajan oli otettava kantaa. Julkisen sanan neuvoston (2013) journalistin ohjeiden mukaan yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä. Tämän vuoksi uutisteksteissä ei ole selkeästi artikuloituja mielipiteitä. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että uutistekstit olisivat irrallisia niiden kirjoittajan mielipiteistä, mutta koska uutisteksteissä ei pyritä argumentoimaan, rajasin ne aineiston ulkopuolelle.

Toiseksi tekstin oli edustettava jollakin tavalla Helsingin Sanomien kantaa. Tekstin oli oltava joko Helsingin Sanomien pääkirjoitus, lehden toimittajan tai vakituisen avustajan kirjoittama, tai pääkirjoitussivulla julkaistava lehden ulkopuolisen, usein asiantutijatehtävissä toimivan henkilön kirjoittama Vieraskynä-kirjoitus. Yleisönosastolla julkaistut mielipidekirjoitukset rajasin aineiston ulkopuolelle, sillä niiden ei voi katsoa edustavan lehden ideologista linjaa. Tämä käy ilmi siitä, että yleisönosastolla julkaistiin myös tasa-arvoista avioliittolakia vastustavia kirjoituksia, mutta en löytänyt ainuttakaan lakialoitetta vastustavaa tekstiä, joka olisi ollut Helsingin Sanomien toimittajan tai avustajan kirjoittama, tai olisi julkaistu Vieraskynä-palstalla. Tästä voi päätellä, että instituutiona Helsingin Sanomat kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia.

Tutkimusaineiston tekstit on julkaistu 16.2.2013–5.8.2015 välisenä aikana. Varhaisimmat teksteistä käsittelevät ulkomaisia lakihankkeita. Suomalaisten lakihankkeiden käsittely Helsingin Sanomien kirjoituksissa alkoi eduskunnan lakivaliokunnan päätettyä olla käsittelemättä uutta avioliittolakia vuoden 2013 alkupuolella. Erityisen ajankohtaiseksi suomalainen lakihanke nousi avioliittolain muutosta käsittelevän kansalaisaloitteen ajamiseksi perustetun Tahdon2013 -kampanjan myötä. Tutkimusaineistolle asetetut kriteerit täyttävien kirjoitusten julkaisu loppui lähes kokonaan eduskunnan hyväksyttyä lainmuutoksen vuoden 2014 loppupuolella.

Tasa-arvoista avioliittolakia puoltaneet argumentit Helsingin Sanomissa

Tutkimusaineistoon kuuluneessa seitsemässätoista tekstissä tasa-arvoista avioliittolakia puolustettiin hyvin erilaisin argumentein. Määrällisesti ja temaattisesti neljä argumenttityyppiä nousi kaikkein merkittävimmiksi. Ensimmäisen tyypin nimesin vox populi -argumentiksi. Nämä argumentit vetosivat kansan enemmistön tahtoon ja demokratiaan. Tyypillinen enemmistön tahtoon vetoava argumentti esiintyy Marko Liiraksen ja Oras Tynkkysen 18.2.2013 julkaistussa Vieraskynä-kirjoituksessa:

Tuoreimman mielipidekyselyn mukaan suomalaisten selvä enemmistö on tasa-arvoisen avioliittolain kannalla. Kuudesta hallituspuolueesta viisi on asettunut tukemaan lakia. Toistaiseksi Suomi on kuitenkin vielä ainoa Pohjoismaa, joka kieltää samaa sukupuolta olevilta pareilta oikeuden avioliittoon. (Liiras & Tynkkynen, HS 18.2.2013)

Yleisesti enemmistön tahtoon vetoavat argumentit eivät ole suoria, avioliittolain laaja kannatus esitetään neutraalina tosiasiana, jonka perusteella lukijan oletetaan tekevän johtopäätöksen tasa-arvoisen avioliittolain tarpeellisuudesta.

Toinen merkittävistä argumenttityypeistä kytkeytyi ensimmäiseen melko tiukasti. Tätä argumenttityyppiä kutsun liberaaliksi argumentiksi. Liberaalit argumentit vetoavat universaaleihin oikeuksiin, tasa-arvoon lain edessä, yhteiskunnan moniarvoisuuteen ja tähän liittyvään vaatimukseen valtion arvovapaudesta. Osa liberaaleista argumenteista korostaa myös yksilön oikeutta valita. Liberaalit argumentit edustavat näkemykseni mukaan kaikkein puhtaimmin Helsingin Sanomien ideologista linjaa ja ne esiintyvät yleisimmin lehden pääkirjoituksissa. Malliesimerkki liberaalista argumentista esiintyy lehden 4.3.2013 julkaistussa pääkirjoituksessa:

Vaikeissa aiheissa on hyvä muistaa, että tasa-arvoisuus lain edessä on sivistysvaltion perusteita. Sivistyneeseen yhteiskuntaan mahtuu erilaisia näkemyksiä ja tapoja elää. Omat valinnat ja näkemykset eivät saa olla syy rajoittaa muiden vastaavia oikeuksia. (Pääkirjoitus, HS 4.3.2013)

Tyypillisesti liberaalit argumentit sisältävät samanaikaisesti useita liberalismin ulottuvuuksia, tutkimusaineistossa ihmisten tasa-arvoisuus lain edessä nousi kuitenkin kaikkein tärkeimmäksi ulottuvuudeksi.

Kolmannen argumentin nimesin viiteryhmäargumenteiksi. Näissä argumenteissa Suomea verrattiin johonkin sen viiteryhmään kuuluvaan maahan. Yleisimmin viiteryhmään kuuluivat muut Pohjoismaat, mutta myös muut länsimaat kelpasivat usein vertailukohteeksi. Viiteryhmäargumentti esiintyy osana aiemmin siteeraamaani Liiraksen ja Tynkkysen (HS 18.2.2013) vox populi -argumenttia. Tyypillistä viiteryhmäargumenteille oli esittää Suomi viiteryhmänsä tyypillisenä jäsenenä, jota juuri viiteryhmän jäsenyys velvoittaa säätämään tasa-arvoisen avioliittolain.

Neljäs usein käytetty argumenttityyppi asetti vastakkain edistyksen ja taantumuksen. Tämä argumentti sopii hyvin viiteryhmäargumentin yhteyteen. Tasa-arvoinen avioliittolaki määriteltiin argumenteissa edistykselliseksi hankkeeksi ja varoiteltiin lain säätämättä jättämisen johtavan takapajuisuuteen. Argumentti esiintyy harvinaisen peittelemättömänä Helsingin Sanomien Lontoon kirjeenvaihtaja Annamari Sipilän 24.5.2015 julkaistussa kolumnissa:

Harvalla länsimaalla on enää varaa ja halua leimautua takapajulaksi. Se Suomenkin kannattaisi muistaa. Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa tasa-arvoinen avioliittolaki ei ole vielä voimassa, vaikka eduskunta hyväksyikin lakimuutoksen viime vuonna. (Sipilä, HS 24.5.2015)

Muunlaiset argumentit esiintyvät aineistossa huomattavasti harvemmin. Yleisin näistä oli välineellinen argumentti, joka esitti tasa-arvoisen avioliittolain välineenä jonkin muun hyvän, esimerkiksi talouskasvun tai strategisen turvallisuuden saavuttamiseksi. Muutamat argumenteista olivat luonteeltaan myös uskonnollisia, mutta näitä käyttivät teksteissään ainoastaan kirkkoon sidoksissa olevat asiantuntijat, käsitellessään kirkon sisäisiä asioita. Yhdysvaltoja käsitelleissä teksteissä verrattiin usein avioliittolain ajamista kansalaisoikeustaisteluihin ja annettiin ymmärtää vastustajien olevan ”historian väärällä puolella”.

Helsingin Sanomien (2013) periaatelinja näkyy sen käyttämissä argumenteissa. Pääkirjoituksissa vedotaan usein enemmistön tahtoon ja tasa-arvoon lain edessä. Näitä kahta argumenttia voi mielestäni pitää yhdessä sananvapauden kanssa Helsingin Sanomien ideologisen linjan ytimenä. Ne kuitenkin suhteutuvat toisiinsa kuitenkin melko jännitteisesti. Ensinnäkin usein enemmistön tahtoon vetoaminen on huono argumentti, sitä käytetään ainoastaan silloin, kun enemmistö on argumentoijan kanssa samaa mieltä. Ongelmallisemmaksi asia tulee, kun marginalisoidun vähemmistöryhmän oikeuksia puolustetaan enemmistön mielipiteen avulla. Marginalisoidun ryhmän oikeudet eivät voi olla riippuvaisia enemmistön hyväntahtoisuudesta.
Helsingin Sanomien sitoutuminen yhtäaikaisesti enemmistön tahtoon, tasa-arvoon lain edessä ja mielipiteen vapauteen tuottaa mielenkiintoisia jännitteitä. Mitä tapahtuu kun enemmistön tahto vaatii epäliberaaleja toimia? Miten konservatiivisen kansanedustajan vapaa tahto toteutuu päätettäessä ihmisryhmien tasa-arvoisista oikeuksista lain edessä? Helsingin Sanomien pääkirjoitusten luennoiva kirjoitustyyli vain toteaa asian, eikä kykene ottamaan tuottamiaan ristiriitoja huomioon. Liberalistisen argumentoinnin tuottamat paradoksit käyvät hienosti ilmi 16.2.2013 julkaistussa pääkirjoituksessa, jossa todetaan:

On tasa-arvon periaatteiden mukaista, että samaa sukupuolta olevilla on samanlainen oikeus avioliittoon kuin heteropareillakin. Yhtä hyväksyttävää on kuitenkin myös se, että kaikki kansanedustajat eivät ole asiasta samaa mieltä. (Pääkirjoitus, HS 16.2.2013)

Lainsäädännön tulee siis pyrkiä tasa-arvoon, mutta itse lainsäätäjän ei tarvitse kannattaa pyrkimystä, sillä hänellä on oikeus omaan yksilölliseen mielipiteeseensä.

Eduskunnan toimintaa käsiteltäessä lakialoitteet jaotellaan joissakin kirjoituksissa arvopohjaisiin aloitteisiin ja politiikan todelliseen substanssiin, eli tärkeisiin aloitteisiin. Tämä dikotomia todella haitallinen, sillä se jakaa käsiteltävät asiat niihin, joilla on oikeasti merkitystä ja sitten arvovalintoihin, joilla on lähinnä viihdearvoa. Helsingin Sanomien status laatulehtenä pahentaa tilannetta, koska sillä on yhteiskunnallista valtaa määrittää, mitkä asiat näyttäytyvät tärkeinä ja mitkä luokitellaan triviaaleiksi ”omantunnonkysymyksiksi”.

Mielenkiintoisen kuvan piirtää se, minkälaisilla argumenteilla tasa-arvoista avioliittolakia ei puolustettu. Avioliitto-oikeutta käsiteltiin kirjoituksissa hyvin abstraktilla tasolla, asiana joka ei koske kirjoittajaa, vaan jotakin äärimmäisen abstraktia “yleistä homoa”. Ainoastaan yhdessä kirkkoa käsittelevässä pääkirjoituksessa (HS 15.5.2013) viitattiin todellisiin ihmisiin, joihin laki vaikuttaa. Merkittävä tulos on se, että familistisia argumentteja ei käytetty lain puolustamisessa kertaakaan. Avioliittoa käsitteleviin julkisiin keskusteluihin liittyy hyvin usein lasten hyvään ja perhearvoihin kiinnittyvä familistinen diskurssi. Tarkastelemassani aineistossa lapsen oikeuksiin ei viitattu kuitenkaan kertaakaan ja (perheen sisäinen) adoptio mainittiin vain yhdessä pääkirjoituksessa (HS 27.11.2014). Toinen mielenkiintoinen ilmiö oli romanttisen diskurssin täydellinen puute. Samaan juridiseen sukupuoleen luokiteltujen henkilöiden liitoista puhuttiin todella abstraktilla tasolla oikeuksien, tasa-arvon ja taloudellisen ynnä muun hyödyn yhteydessä. Romanttisen ja familistisen diskurssin puutteesta voi päätellä, että samaan juridiseen sukupuoleen luokiteltujen henkilöiden väliset parisuhteet merkityksellistetään eri tavoin kuin heteroseksuaalisiksi tulkitut parisuhteet.

On myös tärkeää kiinnittää huomiota siihen, miten kirjoituksissa käsitellään homoseksuaalisuutta. Yksikään tarkastelemani teksti ei problematisoinut sukupuolta millään tavalla, vaan sukupuoli ja seksuaalisuus esitettiin essentialistisina, muuttumattomina kategorioina. Transsukupuolisia ei käsitelty kirjoituksissa lainkaan ja kaikki samansukupuolista halua tuntevat kategorisoitiin joksikin yleiseksi ”homoksi” tai ”homoiksi ja lesboiksi”. Helsingin Sanomissa esiintyvää argumentointia vaivaavat Schwartzmanin (2006) esille nostamat liberalismin ongelmat, liberalismin abstraktio, individualistinen ihmiskäsitys ja yksityisen ja julkisen voimakas dikotomisointi. Liberalismin subjekti on abstrakti yksilö, täydellinen yleistys, jonka kaikki ominaisuudet ja sosiaaliset siteet on abstrahoitu pois. Tämän kaltainen lähestymistapa uusintaa hegemonisia valtarakenteita, sillä syrjintä ja eriarvoisuus syntyvät juuri ihmisten välisten erojen arvottavasta ja eriarvoistavasta merkityksellistämisestä.

Kun kulttuurisesti merkityksellistetyt erot abstrahoidaan pois, häviävät samalla eriarvoisuutta tuottavat ja uusintavat merkitysjärjestelmät. Argumentointi siirtää lakia vastustavien arvonäkökohdat yksityisen alueelle, ne eivät saa estää kansalaisten tasa-arvoisuutta lain edessä, samalla kuitenkin homofobiset cisseksistiset näkemykset saavat legitimiteetin yksilön yksityisinä arvovalintoina, joihin hänellä on täysi oikeus. Tapa, jolla Helsingin sanomat puolustaa tasa-arvoista avioliittolakia, tuottaa homonormatiivisuutta ja marginalisoi entisestään niitä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia, jotka eivät ole valkoisia keskiluokkaisia cis-miehiä abstrahoimalla LGBTIQ-spektrin sisäiset erot pois. Erityisen huomionarvoista on sukupuolivähemmistöjen täydellinen puuttuminen aineistosta, sillä binaariseen sukupuolikäsitykseen nojaavan avioliittolain muuttaminen helpottaa myös sukupuolivähemmistöjen asemaa merkittävällä tavalla. Nykyinen avioliittolaki pakottaa transihmisen eroamaan tai vaihtamaan virallistetun parisuhteensa muotoa aviopuolisostaan ehtona juridisen sukupuolen vahvistamiseksi vastaamaan henkilön todellista sukupuolta (Finlex 2002).

——————————————

1 Käsite cissukupuolisuus kuvaa sukupuoli-identiteetin ja syntymän yhteydessä määritellyn juridisen sukupuolen yhteensopivuutta. Cisseksismi on tiivistettynä ajattelutapa, joka näkee sukupuolen binäärisenä kategoriana, joka paikantuu jollakin tavoin ruumiiseen, esimerkiksi genitaaleihin tai kromosomeihin. Cisseksismi joko häivyttää trans- ja muunsukupuolisuuden näkyvistä, tai siihen liittyy cissukupuolisuuden kategorisointi trans- ja muunsukupuolisuutta arvokkaammaksi.

2 Cis-mies on henkilö, joka on sukupuoli-identiteetiltään mies ja joka on syntymän yhteydessä kategorisoitu juridiselta sukupuoleltaan mieheksi.

Johtopäätökset

Tarkastelin tässä tutkimuksessa Helsingin Sanomissa esiintyneitä tasa-arvoista avioliittolakia puoltaneita argumentteja. Suuri osa argumenteista jakautui neljään kategoriaan: enemmistön mielipiteiseen vetoaviin vox populi -argumentteihin, edellisiin vahvasti sidoksissa oleviin liberalistiseen maailmankuvaan perustuviin argumentteihin, viiteryhmävertailuun perustuviin argumentteihin ja edistyksen ja taantumuksen vastakkainasetteluun perustuviin argumentteihin. Näiden lisäksi esiin nousi joukko välineellisiä argumentteja, joiden mukaan tasa-arvoinen avioliittolaki tuottaisi jotakin sen itsensä ulkopuolista hyvää, kuten talouskasvua. Muutenkin kirjoitukset henkivät välineellistä suhtautumista oikeuksiin. Ainoastaan yhdessä argumentissa viitattiin todellisiin ihmisiin, joiden elämään tasa-arvoinen avioliittolaki vaikuttaisi positiivisesti (Pääkirjoitus HS 15.5.2013). Monissa muissa tapauksissa lakia perusteltiin jollakin sen tuottamalla ulkoisella hyödyllä, kuten kuulumisella länsimaiseen arvoyhteisöön tai positiivisesti merkityksellistettyyn viiteryhmään. Merkittävää on juuri niiden ihmisten näkymättömyys, joiden elämään lailla on positiivista vaikutusta. Jopa suomen ensimmäinen avoimesti homoseksuaalinen kansanedustaja Oras Tynkkynen, asettuu tietyllä tavalla tilanteensa ulkopuolelle ja argumentoi lain puolesta vetoamalla sen tuottamaan taloudelliseen hyötyyn (Liiras & Tynkkynen, HS 18.2.2013) Hyötyyn perustuva argumentointi on hyvin vaarallista puolustettaessa oikeuksia, varsinkin marginalisoitujen ryhmien oikeuksia. On moraalisesti kestämätöntä myöntää ja kieltää oikeuksia niiden utiliteetin tai sen puutteen perusteella. Utiliteettiin perustuva argumentointi merkityksellistää oikeudet joksikin niiden tuottaman ulkoisen hyödyn lähteiksi, joilla ei ole niiden tuottamasta ulkopuolisesta hyödystä riippumatonta arvoa. Kun tätä argumentointia seuraa sen loogiseen päätepisteeseen, kielletään kaikkien oikeuksien itseisarvo.

Tasa-arvoista avioliittolakia puolustavissa kirjoituksissa samaan juridiseen sukupuoleen luokiteltujen ihmisten parisuhteet merkityksellistettiin tutkimassani aineistossa eri tavoin kuin eri sukupuoliin kategorisoitujen henkilöiden väliset suhteet. Tämä kävi ilmi negaation kautta. Avioliittolakia puoltavista teksteistä puuttuivat täysin sekä romanttinen, että familistinen diskurssi, jotka liittyvät molemmat erottamattomasti nykyisiin länsimaisiin avioliittoa koskeviin merkityksenantoihin. Vaikka avioliitto on pohjimmiltaan juridis-taloudellinen instituutio, se on samalla tapa saada parisuhteelle yhteisön hyväksyntä ja perustaa perhe. Näin ollen siihen liittyy monia romanttiseen rakkauteen ja perhe-elämään liittyviä merkityksiä. Erityisesti familistisen diskurssin puute oli yllättävä havainto, sillä nykyinen sateenkaariperheiden lapsia koskeva lainsäädäntö on hyvin ongelmallinen. Tasa-arvoiseen avioliittolakiin liittynyt keskustelu oli aivan eri maailmasta, kuin Riitta Jallinojan (2006) noin kymmenen vuotta aiemmin tutkima familistinen keskustelu. Osin erilainen merkityksenanto voi olla tietoinen strateginen keino, jonka tarkoitus on tehdä lain hyväksymisestä helpompaa lakiin kielteisesti suhtautuville. Tämä on kuitenkin hyvin ongelmallinen strategia sillä merkityksenannot eivät ole neutraaleja, vaan rakentavat jatkuvasti sosiaalista todellisuutta. Helsingin Sanomien 27.11.2014 julkaistussa pääkirjoituksessa todetaan “Avioliittolainsäädännön yhdistäminen yhdeksi avioliittolaiksi olisi osoitus siitä, että parisuhteiden erottelu eriarvoisiin luokkiin ei ole enää tätä päivää.”, kuitenkin lehti itse syyllistyy tähän kategorisointiin tuottamillaan merkityksenannoilla.

Myös lehdessä julkaistujen kirjoitusten abstrakti, liberalismin perinteestä ja laatulehden lajityypistä kumpuava tapa käsitellä avioliittolakia on ongelmallinen kahdella tavalla. Ongelmat ovat hyvin läheisessä suhteessa Lisa Schwartzmanin (2006) esille nostamiin liberalismin ongelmiin, eli liberalismin abstraktioon ja käsitykseen ihmisestä individualistisena valitsijana (mts. 1–2). Ensinnäkin kirjoituksissa abstrahoidaan keskustelun kulttuurinen ja sosiaalinen tausta ja sen tuottamat hierarkkiset erot pois. Tämä johtaa siihen, että marginalisoidun ryhmän ainoana ongelmana näyttäisi olevan avioliitto-oikeuden puuttuminen. LGBTIQ-ihmisten kohtaama syrjintä, riisto ja väkivalta sulkeistetaan pois. Toinen ongelma liittyy läheisesti ensimmäiseen. Kirjoituksissa käsiteltiin avioliittolaista hyötyviä ihmisiä jonkinlaisena yleistettynä homona, jonka kaikki laadulliset ominaisuudet on abstrahoitu pois. Tämä yleinen homo muistuttaa hyvin läheisesti liberalismin subjektia, abstraktia sosiaalisista suhteista irrotettua yksilöä. Tämä käsittelytapa aiheuttaa kaksi ongelmallista seurausta. Ensinnäkin se, kenen kanssa henkilö haluaa muodostaa parisuhteen, näyttäytyy yksilön vapaana valintana. Toiseksi abstrakti yleistetty homo työntää syrjään koko LGBTIQ-spektrin ja siihen liittyvät identiteetit, merkityksenannot ja moniperustaisen sorron risteymät. Tasa-arvoinen avioliittolaki koskee muitakin kuin keskiluokkaisia valkoisia cis-miehiä, joiden yksilöllinen valinta on muodostaa parisuhde toisen samanlaisen miehen kanssa. Tämä ei käy ilmi Helsingin Sanomissa julkaistuista avioliittolakia puoltaneista teksteistä.

 

Tuomas Hallamaa

Kirjoittaja on opiskelija Helsingin yliopistossa sekä ainejärjestö Kontaktin aiempi puheenjohtaja.

 

Kirjallisuus
Christman, John (2002) Social and Political Philosophy. A Contemporary Introduction. Routledge: London.

Finlex (2002) Laki transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta. http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2002/20020563 (Viitattu 27.4.2016).

Finlex (2016 [1929]) Avioliittolaki. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1929/19290234 (Viitattu 27.4.2016).

Hellman, Matilda (2010a) Construing and Defining the Out of Control. Addiction in the Media 1968–2008. Väitöskirja. Svenska social- och kommunalhögskolan: Helsingin yliopisto.

Hellman, Matilda (2010b) From Myth of Marginality to Portrayals of an Addictive Society: Reporting on Addiction in the Finnish Press (1968–2006). Addiction Research & Theory, 18(2): 224–242.

Helsingin Sanomat (2013) Helsingin Sanomien periaatelinja. Helsingin Sanomat 7.1.2013. http://www.hs.fi/kotimaa/a1305633947683 (Viitattu 3.3.2016)

Jallinoja, Riitta (2006) Perheen vastaisku. Familistista käännettä jäljittämässä. Helsinki: Gaudeamus.

Jokinen, Arja, Juhila, Kirsi & Suoninen, Eero (2016 [1993]) Diskursiivinen maailma: Teoreettiset lähtökohdat ja analyyttiset käsitteet. Teoksessa Jokinen, Arja, Juhila, Kirsi & Suoninen, Eero Diskurssianalyysi. Tampere: Vastapaino, 26–50.

Julkisen sanan neuvosto (2013) Journalistin ohjeet. http://www.jsn.fi/journalistin_ohjeet/ (Viitattu 1.3.2016).

Schwartzman, Lisa H. (2006) Challenging Liberalism. Feminism as Political Critique. University Park: The Pennsylvania State University Press.

Shumway, David (2003) Modern Love. Romance, Intimacy and the Marriage Crisis. New York University Press: New York.

Tilastokeskus (2015) Suurilevikkisimmät sanomalehdet. Tilastokeskus 22.5.2015. http://www.stat.fi/tup/suoluk/suoluk_kulttuuri.html#sanomalehdet (Viitattu 3.3.1016).

 

Tutkimusaineisto
Vieraskynä 18.2.2013

Marko Liias Oras Tynkkynen: Tasa-arvoinen avioliittolaki on hyödyksi yhteiskunnalle
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1361073211500

Pääkirjoitus 4.3.2013

Suomi – meidän, teidän, heidän vai kaikkien maa?
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1362284825777

Pääkirjoitus 15.5.2013

Arkkipiispa patisti kirkkoa pohtimaan ihmiskäsitystään
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1368503630845

Kommentti 20.2.2014

Aino Frilander: Kyllä, näilläkin argumenteilla tasa-arvoista avioliittoa ja homojen adoptio-oikeutta on vastustettu
http://nyt.fi/a1305789687138

Pääkirjoitus 21.2.2014

Kansalaisaloite, joka auttaa hallitusta
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1392878420129

Vieraskynä 24.11.2014

Torsti Sirén: Strateginen kommunikaatio vahvistaa turvallisuutta
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1416715127178

Kolumni 4.12.2014

Taneli Heikka: Suomen ongelma on käsistä lähtenyt tasa-arvo
http://www.hs.fi/elama/a1305904169968

Pääkirjoitus 27.11.2014

Suomi on jo valmis uuteen avioliittolakiin
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1416977784714

Vieraskynä 5.12.2014

Petri Luomanen: Raamattu ei sovellu nykyajan normikokoelmaksi
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1417709061837

Näkökulma 17.12.2014

Annamari Sipilä: Avio-onnea teille, hyvät Douglas ja Peter
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1418738296529

Näkökulma 24.5.2015

Annamari Sipilä: Sateenkaari ilmestyi Irlannin taivaalle
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1432349507787

Vieraskynä 5.8.2015

Niilo Toivonen: Kirkon on keskusteltava rohkeammin arvoistaan
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1438657289510

Pääkirjoitus 16.2.2013

Kansanedustajien olisi reilua kertoa kantansa avioliittolakiin
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1360910685197

Viikon runo 21.2.2013

Virpi Salmi: Oi, homoliitot
http://www.hs.fi/elama/a1361374424123#

Kolumni 7.3.2013

Jussi Pullinen: Eduskunta on kalkkeutunut ylähuone
http://www.hs.fi/kotimaa/a1362623127405

Kolumni 8.4.2013

Tuomas Niskakangas: Homoliittojen kohtalo ratkesi jo
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1365306055486

Pääkirjoitus 29.6.2013

Uutisia kahtiajaon maasta
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1372393620722

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *