Hallitus yksisarvisia metsästämässä

Perussuomalaisten kansanedustaja Jorma Piisinen perusteli työttömyysturvan heikentämisen tarvetta seuraavin sanoin: ”Mutta erityisen tarkkana meidän tulisi olla nimenomaan näiden omaehtoisesti työttömänä olevien ihmisten suhteen, eli heitä pitäisi nyt vastuuttaa, jotta heillä olisi nimen-omaan mahdollisuus tämän hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseen omalla panoksellaan sen sijaan, että heille sallitaan joutenolo työtä tekevien kustannuksella” (Karkkola, 2023). Kansanedustaja Piisinen viittasi aikaisemmin puheenvuorossaan ideologisesti …

Pätkätyöläisen prekaari arki

Yhteiskuntapolitiikan tutkija Pirjo Pöllänen pohtii kirjoituksessaan, miten työelämän prekarisaatio muuttaa ihmisten arkea. Millaisia selviytymiskeinoja yksilöllä on käytössään prekaarissa työmarkkinatilanteessa?   Pätkätyöt ovat tulleet jäädäkseen, tämä lienee itsestäänselvyys, jota tuskin tarvitsee tässä yhteydessä mitenkään todistaa. Tässä kirjoituksessa selvitän, mitä tämä työelämän muutos, prekarisaatio tarkoittaa yksilöiden arjessa. Käytän mielelläni prekarisaation käsitettä, koska se kuvaa nykyihmisen arkea kokonaisvaltaisemmin …

Uusi talous ja vanhat rakenteet: työelämän uudet epävarmuudet ja perustulo

Johdanto Työn epävarmuudesta on puhuttu jo kauan. Työ muuttuu jatkuvasti, ja työn muutos onkin muodostunut työelämän megatrendiksi, itsestään selväksi lähtökohdaksi ja tosiasiaksi, jota ilman työelämästä on vaikea keskustella (Lähteenmäki 2013, 16). Keskeinen työn muutos on työn tekemisen tapojen monimuotoistuminen: vakituisten, kokoaikaisten työsuhteiden rinnalla ovat yleistyneet erilaiset tavat tehdä työtä. Suomalaisen Työn Liiton tutkimuspäällikkö Jokke Eljala …

Opiskeluaikainen työssäkäynti: pehmeä lasku työelämään?

Johdanto Opiskelijoiden työssäkäynti on aihe, joka nousee aika ajoin julkisen keskustelun kohteeksi. Keskustelua leimaa usein työnteon paheksunta: opiskelijoiden työskentely opintojen ohella pitkittää opintoja ja näin opiskelijoiden siirtymistä yhteiskunnan eläteistä valmistuneiksi, tunnollisiksi veronmaksajiksi. Opiskelijat tekevät vähäpätöisiä hanttihommia, joista ei ole hyötyä heidän omalle tulevalle työuralleen. Lisäksi opiskelijat vievät omalla työllään työpaikan joltakulta työttömältä työnhakijalta ja näin …

Nuorten vetäytyminen yhteiskunnallisena ilmiönä

1. Johdanto Nuorten syrjäytyminen huolestuttaa. Työministeri Lauri Ihalaisen (HS.fi, 26.3.2012) mukaan ”Mikään ei ole niin paha asia kuin nuorten syrjäytyminen työstä, koulutuksesta ja yhteiskunnasta”. Tarkastelin kandidaatintutkielmassani vetäytyneiden nuorten ilmiötä. Työ- ja koulutusmarkkinoiden ulkopuolisuuden lisäksi nämä nuoret ovat vetäytyneet sosiaalisesta elämästä. Tässä artikkelissa keskityn tutkielmani teoreettiseen viitekehykseen ja sen keskeisimpiin havaintoihin. Ensin kuitenkin selvitän, mistä ilmiöstä …

Katsaus teknologiseen työttömyyteen

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA julkaisi 13.1.2014 muistion, jonka pahaenteisenä otsikkona oli Computerization Threatens One Third of Finnish Employment. Tiivistettynä muistion sisältö on seuraava: kehittynyt tietotekniikka ja robotiikka mahdollistavat sen, että parin vuosikymmenen sisään 35,7 prosenttia Suomen työvoimasta olisi korvattavissa koneilla. Muistion mukaan suurista ammattiryhmistä työttömyys uhkaa eniten kaupan kassatyöntekijöitä, sihteereitä, pankkien palveluhenkilökuntaa ja toimistotyöntekijöitä. Suurista ammattiryhmistä …