”Kyllä kuka tahansa voi väittää olevansa vaikka taisteluhelikopteri. Juridisia sukupuolia ovat nainen ja mies, ja siksi virallisesti sukupuolia ovat ainoastaan nämä kaksi. Muunsukupuolisia ja sukupuolettomia ei ole olemassa.”
Miksi ei-binääriset ihmiset ovat olleet ja joiltain osin ovat edelleen näkymättömiä?
”Olen sukupuoleton”. Ylen artikkelissa Olen sukupuoleton: Viima Lampinen ajetaan pois sekä naisten että miesten vessasta luki jotain sellaista, mistä en ollut koskaan kuullutkaan. Mielestäni Setan entinen puheenjohtaja Viima Lampinen antoi kasvot ei-binäärisille ihmisille, joiden sukupuoli-identiteetti on jotain muuta kuin yksiselitteisesti nainen tai mies. Tästä alkoi näkyväksi tuleminen julkisuudessa. Eri medioissa on julkaistu tämän jälkeen useita haastatteluja ja aihetta käsitteleviä uutisia. Eduskuntavaaleissa oli ei-binäärinen ehdokas ensimmäistä kertaa 2015 ja keväällä 2019 jo ainakin kaksi.
Miksi ei-binääriset ihmiset ovat olleet esillä vasta muutaman viime vuoden aikana? Sukupuolen moninaisuutta on varmasti esiintynyt erilaisissa yhteiskunnissa ja kulttuureissa aiemminkin. Transihmisillä sukupuoli-identiteetti tai sukupuolen ilmaisu ovat jotain muuta kuin syntyessä määritetty sukupuoli ja siihen liitetyt kulttuuriset odotukset. Valtaosa on cis-ihmisiä, jotka samastuvat syntymässä määritettyyn sukupuoleen. Monet ovat naisia tai miehiä, sukupuoleltaan binäärisiä. Kun sukupuoli-identiteetti ei sovi tähän kaksijakoisuuteen, ihminen lukeutuu ei-binääriseksi.
Muunsukupuolisen käsite alkoi vakiintua 2010-luvulla. Se on korvaamassa aiempaa transgender-termiä, jota monet edelleen käyttävät kuvaamaan itseään. Kirjoituksessani käytän termiä ei-binääriset ihmiset, koska muunsukupuolinen saattaa tuntua siltä, että se on jotain muuta kuin ”varsinaiset” sukupuolet, binäärinen nainen tai mies. Muunsukupuolinen voi olla sekä nainen että mies, jotain näiden väliltä tai täysin jotain muuta. Osalla ei ole lainkaan sukupuolikokemusta ja voivat olla identiteetiltään sukupuolettomia. Itse koen omakseni naiselle tyypillisenä pidetyn kehoni, mutta naisten kanssa tunnen olevani erilainen enkä kuulu joukkoon. Miesten kanssa ajatus- ja tunnemaailmani kohtaavat hyvin ja koen olevani kaltaisteni joukossa, mutta kehomme ovat erilaisia. Koska sukupuoli-identiteettini ei ole yksiselitteisesti kumpikaan kaksijakoisista sukupuolista, olen ei-binäärinen ja muunsukupuolinen.
Nyt olen minä.
Näin ajattelin, kun korjasin etunimeni vastaamaan sukupuoli-identiteettiäni. Juridinen sukupuolen merkintä kuitenkin muistutti, että virallisesti en ole edelleenkään olemassa. Asia on näin niin kauan kuin väestötietojärjestelmästä puuttuu kolmas vaihtoehto. Sen luominen on edellytys ei-binääristen ihmisten yhteiskunnalliselle olemassaololle.
Kun on ihmisten ympäröimänä eikä tule nähdyksi ja hyväksytyksi omana itsenään, ei ole mitään eikä kuulu mihinkään. Ihminen on kuitenkin sosiaalinen olento, jolle ryhmään samaistuminen ja kuuluminen on lähestulkoon elinehto. Mutta mihin ei-binääriset ihmiset kuuluvat, jos heille ei ole omaa ryhmäänsä? Kysymys on oikeudesta olla olemassa yhteiskunnan virallisesti tunnustamana ja täten myös yhteiskunnan jäsenenä.
Miten ei-binäärisen sukupuolen yhteiskunnallinen olemassaolo vaikuttaa yksilön sukupuoli-identiteetin kehittymiseen ja kokemukseen olemassaolosta yhteisön jäsenenä? Tarkastelen ensin sukupuolen olemassaoloa abstraktilla tasolla sosiaalisina konstruktioina sosiaalisessa todellisuudessa ja sen jälkeen konkreettisella tasolla yhteiskunnallisesti säänneltynä kehollisena sukupuolena. Lopuksi esitän näkemykseni, miten yhteiskunnallisilla muutoksilla ja kansalaisaktivismilla on erittäin merkityksellinen rooli näkyväksi tulemisessa. Lähtökohtana on konstruktionistinen lähestymistapa. Sillä tarkoitan, että sosiaalinen todellisuus, käsitteet ja merkitykset, identiteetti, olemassaolo, normit ja valta rakentuvat sosiaalisesti yksilöiden, ryhmien ja yhteiskunnan välisissä vuorovaikutuksissa.
Sukupuolen henkilökohtaisen ja sosiaalisen olemassaolon risteämisiä
Yazka Love oli ensimmäinen näkemäni transihminen. Hän juonsi Amatsonia-keskusteluohjelmaa MTV3-kanavalla 1990-luvulla. Tuolloin lukiossa ei puhuttu mitään sukupuolten moninaisuudesta. Lapsuudessani 1980–1990-luvuilla kaltaisiani kutsuttiin villeiksi poikatytöiksi eikä sellaiseen suhtauduttu kovinkaan suopeasti. Viihdyin parhaiten poikien kanssa puissa kiipeillen ja kodin lähistöllä seikkaillen. Vihasin juhlamekkoja ja vaaleanpunaista väriä. Teini-iän alkaessa halusin välttämättä lyhyen tukan ja kehoni tietynlainen kehitys hämmensi. Jotkut väittävät muunsukupuolisuuden ja sukupuolettomuuden olevan 2000-luvun uusia villityksiä. Ikään kuin kyseessä olisi muoti-ilmiö, jossa keksimällä keksitään uusia sukupuolia ja tarkoituksena on ainoastaan olla persoonallinen ja muista erottuva.
Monesti sukupuolen ajatellaan olevan itsestään selvä luonnollinen tosiasia. Jotkut uskovat, että sukupuolen kaksijakoisuus on biologinen fakta. Jotkut ajattelevat, että sukupuolen biologinen tausta oikeuttaa kaksi juridista sukupuolta, väestötietojärjestelmässä olevaa sukupuolimerkinnän vaihtoehtoa. Sukupuoli on kuitenkin tätä moninaisempi ilmiö. Sen keskeisiä ulottuvuuksia ovat biologiseksi ajateltu kehollinen sukupuoli, syntyessä kehon piirteiden perusteella määritetty juridinen sukupuoli, sosiaalinen sukupuoli, sukupuoli-identiteetti sekä sukupuolten sosiaaliset konstruktiot. Monien asiantuntijoiden mukaan olisi suositeltavaa ymmärtää ihmisen sukupuoli sukupuoli-identiteettiin perustuen.
Sosiaalinen todellisuus tarkoittaa mielikuvien maailmaa. Se rakentuu jaetuista nimityksistä, käsityksistä ja merkityksistä eli sosiaalisista konstruktioista. Ajan myötä nämä käsitykset vakiintuvat. Siksi ne voivat vaikuttaa luonnollisilta ja kaikkien tietämiltä. Tästä johtuen sukupuolikäsityksetkin voivat vaikuttaa luonnollisilta tosiasioilta, vaikka ne ovatkin sosiaalisesti jaettuja merkityksiä eli sosiaalisia konstruktioita. Jokainen yksilö elää useissa päällekkäisissä ja rinnakkaisissa sosiaalisissa todellisuuksissa, ja ne ovat erilaisia eri aikoina ja elämänvaiheissa. Siksi jonkun elämismaailmassa ei-binääristen ihmisten olemassaolo voi olla arkipäiväistä, kun taas toinen on saattanut kuulla heistä ainoastaan ohimennen.
Ihminen tarvitsee sanoja ja sosiaalista vuorovaikutusta ymmärtääkseen itseään, ympäröivää maailmaa ja niiden välisiä suhteita. Omat kokemukset ja ajatukset tulee pystyä jakamaan niin, että toiset ihmiset ymmärtävät myös silloin, kun asia ei ole itselle tuttu tai henkilökohtaisesti koettu. Näin ollen ei-binäärisen sukupuolen näkyvyys yhteiskunnassa ja olemassaolo sosiaalisessa todellisuudessa ovat merkityksellisiä yksilön sukupuoli-identiteetin kehitykselle ja kokemukselle yhteisön jäsenyydestä.
Sukupuolten moninaisuudesta on yhteiskunnassa vaiettu ja se on jäänyt piiloon. Tällaista näkymätöntä asiaa ei ole ollut tarvetta nimetä. Kun ei-binäärisyys tulee näkyvämmäksi, kasvaa kiinnostus ja saatavissa oleva tieto. Sen myötä kehittyy myös uusia käsitteitä.
Sukupuolen yhteiskunnallisen olemassaolon normatiivisesta sääntelystä
Sukupuoli on yhteiskunnallisesti olemassa myös normatiivisesti määrittyvänä sosiaalisena sukupuolena. Vallitseva tapa on ihmisen ulkoisen olemuksen perusteella määrittää sukupuoli ja olettaa sen ilmaisemista tietynlaisesti. Itse koen omakseni feminiiniseksi määritetyn kehoni ja maskuliinisiksi mielletyt luonteenpiirteeni. Tällainen yhdistelmä ei ole ongelma itselleni. Joillekuille on, ja siitä seuraa väärinsukupuolittamista. Siksi sosiaaliset tilanteet tuntuvat joskus hyvinkin ahdistavilta. Ihmisten tuntuu olevan vaikea ymmärtää, että tiettyä sukupuolta merkitsevät kehon piirteet ja käyttäytyminen ovat aikojen saatossa sellaisiksi nimetty ja määritetty. Ne eivät ole luonnollisia tosiasioita, vaikka sellaisilta tuntuisivatkin.
Transsukupuolinen ihminen kokee voimakasta ristiriitaa sukupuoli-identiteetin, kehon perusteella syntyessä määritetyn ja sosiaalisen sukupuolen välillä. Sukupuoli-identiteetti voi olla binäärinen tai ei-binäärinen. Sukupuoliristiriidan kokemukset voivat liittyä kehon sukupuolitettuihin piirteisiin (kehodysforia) ja/tai väärinsukupuolittamiseen sosiaalisissa tilanteissa (sosiaalinen dysforia). Ristiriitaa hoidetaan sukupuolenkorjaushoidoilla, joiden tarkoituksena on korjata kehoa vastaamaan ihmisen sukupuoli-identiteettiä. Näin kanssaihmisetkin voivat nähdä sukupuolen oikein ja väärinsukupuolittaminen vähenee.
Yhteiskunta pyrkii hallitsemaan yksilöiden kehollista sukupuolta. Se vaikuttaa oleellisesti siihen, mitkä sukupuolet, millä tavoin ilmennettynä, ovat yhteiskunnallisesti olemassa. Nyky-yhteiskunnassa hallitaan ihmisten ruumiin muokkausta huomaamattomalla ohjauksella, jolloin ihmiset toimivat tiedostamattaankin toivotulla tavalla ilman pakkovallan käyttöä. Sen sijaan transsukupuolisten kohdalla sukupuolenkorjausta säädellään translailla. Vallan käyttöä perustellaan tiedolla. Esimerkiksi ei-binääristen sukupuolenkorjaushoitojen keskeyttämistä transpoliklinikoilla perusteltiin riittämättömällä tutkimustiedolla. Aiheellista olisi kysyä, miksi sitä ei ole.
Translaki koskee transsukupuolisia naisia ja miehiä. Lakiin liittyvä asetus kytkee juridiseen sukupuolenkorjaukseen lääketieteellisen korjauksen eli sukupuoli-identiteetin tutkimukset sekä sukupuolenkorjaushoidot. Näin se asettaa ruumiin muokkaamiseen liittyviä pakkoja ehtoina väestötietojärjestelmässä olevan sukupuolimerkinnän korjaamiseen. Jos olet transsukupuolinen nainen tai mies, voit elää oman sukupuolesi mukaista elämää vasta, kun sinut on patologisoitu ja olet käynyt läpi laissa määritetyn prosessin.
Binäärisen sukupuolittamisen normatiivisuus näkyy translain sukupuolenkorjauksen ehdoissa. Edellytyksenä on, että kokee pysyvästi kuuluvansa ”vastakkaiseen” sukupuoleen kuin väestötietojärjestelmään on merkitty ja elää sen mukaisessa sukupuoliroolissa, on täysi-ikäinen ja lisääntymiskyvytön. Nämä on luotettavasti osoitettava ja käytännössä edellyttää psykiatrista diagnoosia sukupuoli-identiteetin häiriöstä, ”F64.0 transsukupuolisuus”.
Ei-binääriset ihmiset ovat kokonaan tämän kaksijakoisuuden ulkopuolella. Hekin saattavat tarvita korjaushoitoja yhtä lailla, mutta virallista ohjeistusta hoitokäytännöistä ei ole. Syynä on translain hoitoasetuksen tulkinta niin, että sen soveltaminen edellyttää diagnoosia F64.0, kun taas ei-binäärisillä se on yleisimmin F64.8 ”muu sukupuoli-identiteetin häiriö”. Siksi hoitoja on vaikeampi saada, käytännöt vaihtelevat ja kaikkia hoitomuotoja ei välttämättä ole mahdollista saada. Näin yhteiskunnassa määritetään sitä, minkälainen on oikea ja toivottu sukupuolitettu keho. Pohjimmiltaan kyse on siitä, että lainsäädäntö rakentuu binäärisen cis-normin mukaan. Siksi ei-binääriset ihmiset on ulossuljettu sukupuolenkorjausta sääntelevästä laista.
Kun yhteiskunta ei mahdollista ei-binääristen korjaushoitoja, se estää tai vaikeuttaa ei-binääristen kehollista olemassaoloa. Sen vuoksi yksilöiden on vaikeampi löytää kehollisia samaistumisen kohteita ja kokea kuuluvansa johonkin ryhmään. Oleellista on kuitenkin tiedostaa, että ei-binäärisiä sukupuoli-identiteettejä on useita erilaisia. Binääristen sukupuolten kohdalla on stereotypioita ja normeja, jotka normatiivisesti määrittävät naisen ja miehen ulkoista olemusta ja käyttäytymistä. Ei-binäärisiä monet ajattelevat androgyyneiksi, mutta todellisuudessa sukupuolen ilmaisemisen tavat ja tyylit ovat yksilöllisiä. Ei ole mitään yhtä ”mallikuvaa”, mistä ei-binäärisen voisi tunnistaa ja minkälainen ihmisen tulisi olla ollakseen ei-binäärinen.
Kansalaisaktivismin rooli näkyväksi tuomisessa
Miksi ei-binäärisistä ihmisistä on tullut näkyviä vasta 2010-luvulla? Tämä on yllättänyt niin sukupuolten moninaisuuden asiantuntijat, transihmiset kuin kansalaisaktivistitkin. Väitän, että ei-binääristen ihmisten näkyväksi tulemisessa suuressa roolissa ovat erilaiset globaalit yhteiskunnalliset muutokset ja vahva poliittinen kansalaisaktivismi. Lisäksi Internet ja sosiaalinen media ovat mahdollistaneet uusia kanavia tiedon levittämiseen ja saatavuuteen sekä itsensä ilmaisemiseen muille ja vertaiskokemusten jakamiseen. Verkosta on myös tullut erittäin keskeinen areena asioiden politisoinnille ja politikoinnille; niin kansalaisille, kansalaisjärjestöille kuin puoluepoliittisille toimijoille.
Suomessa aktivismi on vaikuttanut keskeisesti transihmisten yhteiskunnalliseen asemaan ja olemassaolon tunnustamiseen. Kahdeksan vuotta sitten transvestiittiaktivistit onnistuivat vaatimuksissaan ja psykiatrisen häiriön luokittelu poistettiin. Ihmiset parantuivat niin sanotusta sairaudestaan yhdessä yössä, kun yhteiskunta hyväksyi transvestisuuden olemassaolon osaksi inhimillisen elämän kirjoa.
Ihmisoikeuksia puolustavaa niin sanottua transaktivismia tukee kansalaisosallistumisen ja –toiminnan muuttuminen verkostomaiseksi liikehdinnäksi, jossa mobilisoidutaan asiakohtaisemmin sosiaalista mediaa hyödyntäen. Näin muutamakin kansalainen voi käynnistää laajalle leviävän asiakysymyksen politisoinnin ja politikoinnin, kuten viime syksynä 2018 järjestetyt kaksi Muunsukupuolisten Oikeuksien Puolesta –mielenosoitusta. Transpoliklinikat olivat keskeyttäneet ei-binääristen henkilöiden korjaushoidot ja muutama aktiivinen nuori sai Helsingin Narinkkatorille kokoontumaan muutama sata ihmistä, joita asia kosketti. Se käynnisti myös vilkkaan keskustelun eri medioissa.
Tällainen joukkotapahtuma vahvistaa ihmisten välistä solidaarisuutta, yhteenkuuluvuutta ja luo uudentyyppistä yhteisöllisyyttä, joka ei enää perustu pelkästään kasvokkaiseen kohtaamiseen ja henkilökohtaiseen tuntemiseen. Me voimme olla me, vaikka emme olisi tavanneet aiemmin. Tapahtuman saama mediahuomio levittää tehokkaasti tietoa ja synnyttää keskustelua myös sateenkaaripiirien ulkopuolella. Paradoksaalista on se, että ulossulkemalla ei-binäärisiä ihmisiä yhteiskunta voi edistää yhteisöllisyyden kehittymistä ja yksilöiden kokemusta olemassaolosta yhteiskunnan jäsenenä.
Erilaisia sukupuoli-identiteettejä on ollut olemassa jo kauan. Kuitenkin vasta nyt niiden sanoittamista aletaan näkemään tarpeelliseksi. Yhteiskunnalliset valtasuhteet vaikuttavat vahvasti siihen, mitä hyväksytään ja pidetään totena. Itse olen ajatellut eläneeni täysin omana itsenäni koko elämäni ajan. Kun tiedostin ei-binäärisyyteni, en enää tiennyt kuinka suhtautuisin menneisyyteeni. En ollut koskaan elänyt tietoisesti väärässä roolissa ja siten valheellista elämää. Mutta sukupuoli on kuitenkin yksi osa identiteettiä enkä ollut elänyt sen mukaisesti. Jokin aika sitten oivalsin oleellisen seikan. Siinä maailmassa, mikä silloin lapsuudessani ja nuoruudessani oli, ei ollut ei-binäärisiä ihmisiä. Silloin minulla ei ollut tietoa ja sanoja jäsentää kokemuksiani eikä mahdollisuutta jakaa niitä toisten ihmisten kanssa. Vasta nyt ei-binäärinen sukupuoli on minulle sekä henkilökohtaisesti että sosiaalisesti olemassa oleva.
”Minä olen edelleen minä, sama ihminen kuin tähänkin asti. En ole muuttunut tai muuttumassa mitenkään. Minä vain löysin uusia sanoja kuvaamaan kuka olen.” Näin kirjoitin Facebook-postaukseeni, kun kerroin ensimmäistä kertaa julkisesti sukupuoli-identiteetistäni. Sen tiedostamisessa ja hyväksymisessä on ollut merkityksellistä ei-binääristen ihmisten yhteiskunnallinen näkyvyys ja olemassaolo. Vasta 2010-luvulla olen vähitellen alkanut saamaan aiheesta uutta tietoa, käsitteitä ja samaistumisen kohteita.
Hippu Helminen, sosiologian opiskelija (valtiotieteiden yo. Helsingin yliopisto) ja itsekin muunsukupuolinen
Luettavaa
THL:n Tasa-arvotiedon keskus: Sukupuolten tasa-arvo https://thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo
Seta & Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus (ent. Transtukipiste):
Nainen, mies ja moni muu, Sukupuolien kulttuurinen rakentuminen –artikkeli, Marita Karvinen. https://docplayer.fi/5551343-Www-transtukipiste-fi-nainen-mies-ja-moni-muu-sukupuolien-kulttuurinen-rakentuminen.html
translaki.fi , Translain uudistamisen kampanjan sivut, paljon tietoa laista ja sukupuolten moninaisuudesta
Näkymätön sukupuoli – Ei-binäärisiä ihmisiä. Jenni Holma, Veera Järvenpää, Apila Pepita Miettinen, Kimmo Lust & Kaisu Tervonen. Into kustannus. 2017.
Sukupuoleton identiteetti. Kirjoittanut: Veera Järvenpää. Julkaistu: 29.6.2016 2:07 pm. https://voima.fi/artikkeli/2016/sukupuoleton-identiteetti/
Näkymätön sukupuoli. Julkaistu: helmikuu 2, 2016 2:00 pm. Kirjoittanut: Veera Järvenpää. https://voima.fi/artikkeli/2016/nakymaton-sukupuoli/
Kirjanurkkaus. Näkymätön sukupuoli – ei-binäärisiä ihmisiä, Jenni Holma, Veera Järvenpää, Kaisu Tervonen. 18.4.2018. http://kirjanurkkaus.blogspot.com/2018/04/jenni-holma-veera-jarvenpaa-kaisu.html
”Olen sukupuoleton: Viima Lampinen ajetaan pois sekä naisten että miesten vessasta.” 29.1.2017 klo 13:05, päivitetty 30.1.2017 klo 09:01. Minna Aula. https://yle.fi/uutiset/3-9422631
Oikaisu 13.5 11.37: Korjattu maininta transvestisuuden psykiatrisen häiriön poistamisesta. Tapahtui kahdeksan vuotta sitten, aiemmin jutussa maininta vuosikymmeniä sitten tapahtumisesta.