Hallitus yksisarvisia metsästämässä

Perussuomalaisten kansanedustaja Jorma Piisinen perusteli työttömyysturvan heikentämisen tarvetta seuraavin sanoin: ”Mutta erityisen tarkkana meidän tulisi olla nimenomaan näiden omaehtoisesti työttömänä olevien ihmisten suhteen, eli heitä pitäisi nyt vastuuttaa, jotta heillä olisi nimen-omaan mahdollisuus tämän hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseen omalla panoksellaan sen sijaan, että heille sallitaan joutenolo työtä tekevien kustannuksella” (Karkkola, 2023). Kansanedustaja Piisinen viittasi aikaisemmin puheenvuorossaan ideologisesti …

Villi ja vapaa demokratia varovaisten jättiläisten panttivankina

Villi, vapaa ja arvaamaton eivät ole välttämättä ensimmäisiä adjektiiveja, jotka nousevat mieleen, mikäli pyydetään kuvaamaan suomalaista poliittista järjestelmää. Yleisesti suomalaista poliittista kenttää kuvataan hitaaksi ja kankeaksi byrokratiaksi. Hitauden mielikuva tulee usein perusteellisista prosesseista, joilla pyritään varmistamaan päätöksenteon läpinäkyvyys, sekä se että uudet säädökset noudattavat perustuslakia. Poliittisia puolueita ei voida myöskään pitää varsinaisen dynaamisina kansanliikkeinä. Puoluepolitiikka …

Demokratian kriisi vai poliittisen osallistumisen muutos

Johdanto Viime aikoina on puhuttu paljon demokratian vaikeuksista ja jopa kriisistä. Demokratian ja poliittisen osallistumisen rapautumisen merkeiksi tulkitaan laskevat äänestysprosentit ja puolueiden jäsenmäärät, sekä populismin voimakas nousu. (Aunesluoma 2017, Kiiski Kataja 2017.) Huolta herättävät erityisesti alhaiset äänestysprosentit, joista tuoreena osoituksena on kevään 2021 kuntavaalien historiallisen alhainen äänestysprosentti 55,1 % (Kuntaliitto 2021). Toisaalta arkipäiväisen havainnoinnin myötä …

Vankiloiden yliasutus Euroopassa – vankien ihmisoikeudet kriisissä?

 ”Resurssien puute ei ole peruste vankilaoloille, jotka loukkaavat vankien ihmisoikeuksia” (Vankilasääntöjen 4. sääntö.)   Johdanto Ihmisoikeuksilla tarkoitetaan kaikkien ihmiskunnan jäsenten yhtäläisiä oikeuksia, jotka on taattu monilla kansainvälisillä sopimuksilla. Näin on myös vankeusaikana, lukuun ottamatta vapauden menetystä. Vapautensakin menettäneitä henkilöitä koskevat kuitenkin tietyt perusoikeudet. Näitä pyrkivät turvaamaan Euroopan neuvoston uudistetut vankilasäännöt, jotka hyväksyttiin Euroopan neuvoston ministerikomiteassa …