Professori Mikko Niemelä kertoo, mitä sosiologit voisivat tehdä, jotta meitä kuunneltaisiin enemmän. Yhteistyö ja viestintä ovat avainasemassa, jos halutaan tehdä yhteiskunnallisesti vaikuttavaa tutkimusta. ”Ollakseen vaikuttavaa tutkimustieto tarvitsee myös kysyntää.”
Olen osallistunut lähes vuosittain sosiologipäiville vuodesta 2002 lähtien. Tämän 15 vuoden aikana sosiologit ovat vuodesta toiseen pohtineet sosiologisen tutkimuksen roolia, hyödyntämistä ja tulevaisuutta. Mitä hyötyä yhteiskunnalle on sosiologisesta tutkimuksesta? Mitä sosiologit voivat tarjota? Miksi taloustieteilijät ovat ottaneet paikan määritellä yhteiskuntapoliittisen keskustelun kehykset? Miksei meitä kuunnella? Onko sosiologisella tutkimustiedolla vaikuttavuutta? Nämä teemat ovat olleet tavalla tai toisella esillä joko sosiologipäivien teemoina, paneelikeskustelun aiheina tai vähintään illanviettojen keskusteluaiheina.
On varmaankin totta, että sosiologista tutkimusta ei hyödynnetä siinä määrin kuin olisi mahdollista. Toisaalta tämä pätee käsitykseni mukaan myös muihin aloihin niin yhteiskuntatieteiden sisällä kuin laajemminkin. Tähän on olemassa useita syitä, jotka voidaan karkeasti jakaa tutkimustiedon tarjontaan ja kysyntään. Ensinnäkin voi olla, että tutkimuksen kohteina olevat ilmiöt ovat sellaisia, jotka eivät ministeriöiden virkamiehiä kiinnosta – niillä ei lähtökohtaisesti ole yhteiskuntapoliittista relevanssia. Toiseksi voi olla, että tarkastelemme relevanttejakin ilmiöitä sellaisista teoreettisista tai metodologisista lähtökohdista, että ne tuntuvat vierailta tai hyödyttömiltä – köyhyysstrategiaa kirjoittava virkamies ei ole kiinnostunut köyhyyden representaatioista foucaultlaisen hallinnan viitekehyksessä ammattikoulun keskeyttäneiden puheessa vaan hän on kiinnostunut siitä, paljonko köyhiä on, mitkä tekijät köyhyyden ilmentymistä selittävät ja mitä toimenpiteitä näiden perusteella voidaan suositella. Kolmas tiedon tarjontaan liittyvä seikka liittyy siihen, että emme saa tutkimustietoa välitettyä oikein. Liian usein tyydymme vain siihen, että tieteellinen artikkeli on julkaistu tieteellisessä julkaisufoorumissa. Tieteellisissä lehdissä tai kirjoissa julkaistut artikkelit eivät kuitenkaan päädy automaattisesti virkamiesten tai poliitikkojen työpöydille. Emme myöskään voi olettaa, että heillä olisi aikaa lukea 20 sivun mittaisia artikkeleja päivittäin tai tehdä kirjallisuuskatsauksia käsillä olevista teemoista. Akateemisessa tutkimus- ja julkaisukulttuurissa tiedonvälitys ja tutkimustiedon popularisointi ovat varsin heikoissa kantimissa.
Paljon on siis kiinni siitä, mitkä ovat tutkimuskohteemme, millä tavoin tutkimusaiheita lähestymme ja siitä, missä määrin ja millä tavoin pyrimme välittämään tutkimustietoa. Mutta kysymys ei ole pelkästään tutkimustiedon tarjonnasta. Ollakseen vaikuttavaa tutkimustieto kaipaa myös kysyntää. Voi olla, että päätöksenteon valmistelun kulttuurissa tutkimustiedon hyödyntäminen ei ole avainasemassa. Voi olla, että päätöksiä valmistellaan niin nopeassa aikataulussa, että valmistelijoilla ei ole kiinnostusta tai aikaa selvittää parhaita asiantuntijoita, jotka kykenisivät tiivistetysti kertomaan, mitä asiasta tiedetään ja millä tavoin lainsäädäntöuudistus mahdollisesti vaikuttaa asiantilaan. Lisäksi tutkimustiedon kysynnän ja tarjonnan väliin jää kysymys ajoituksesta eli siitä onko tutkimustietoa saatavilla silloin kun sitä tarvitaan.
Strateginen tutkimus uutena rahoitusinstrumenttina
Päätöksentekoa sekä sen suunnittelua ja arviointia koskevaa tutkimusta tehdään erityisesti yliopistoinstituutioiden ulkopuolissa tutkimusyksiköissä, lähinnä eri ministeriöiden alaisissa sektoritutkimuslaitoksissa. Sektoritutkimuksen rakenteita on uudistettu kuluneen reilun parinkymmenen vuoden aikana useaan otteeseen. Viimeisin uudistus koskee tutkimusrahoituksen uudistamista. Leikkaamalla sektoritutkimuksen budjeteista ja siirtämällä leikatut varat Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen sekä Valtioneuvoston kanslian alle, luotiin uusia tarvelähtöisiä tutkimusrahoituksen muotoja suomalaisen yhteiskuntapoliittisen päätöksenteon tueksi.
Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) valitsi alkusyksystä 2015 hankkeet ensimmäisiin strategisen tutkimuksen ohjelmiin, joiden kesto ulottuu aina vuoteen 2020 asti. Ohjelmia oli kaikkiaan kolme: 1) Teknologiamurrokset ja muuttuvat instituutiot, 2) Ilmastoneutraali ja resurssiniukka Suomi, ja 3) Tasa-arvoinen yhteiskunta.
Huhtikuun 2015 rahoitushaussa näistä jälkimmäisin kiinnosti eniten sosiaalitieteilijöitä. Hakuilmoituksen mukaisesti Tasa-arvoinen yhteiskunta -ohjelmassa ”rahoitetaan tutkimusta, joka tuottaa ratkaisuja eriarvoisuuteen liittyvien mekanismien ymmärtämiseen, ratkaisujen luomiseksi ja päätöksenteon tueksi”. Ohjelmalliset kysymykset, joihin kaikkien konsortiohankkeiden tulisi vastata ovat seuraavat: Mitkä ovat eriarvoisuutta tuottavat mekanismit nyky-Suomessa? Miten tasa-arvoa voidaan edistää peruspalveluiden ja etuusjärjestelmien uudistamisen yhteydessä?
TITA-hanke yksi rahoitetuista hankkeista
Turun yliopiston sosiologian oppiaineesta johdettu hanke Tackling Inequalities in Time of Austerity (TITA, www.utu.fi/tita) on yksi kuudesta Tasa-arvoinen yhteiskunta -ohjelmaan valituista hankkeista. Konsortioon kuuluvat Turun yliopiston lisäksi Kela, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Diakonia-ammattikorkeakoulu sekä Tukholman, Helsingin ja Itä-Suomen yliopistot. Mukana on sosiologeja, taloustieteilijöitä, tilastotieteilijöitä, sosiaalityöntekijöitä, matemaatikkoja, farmasisteja, sosiaalipoliitikkoja ja väestötieteilijöitä.
Hankkeessa tutkitaan taloudellista ja sosiaalista eriarvoisuutta tuloissa, varallisuudessa, kulutuksessa, terveydessä ja hyvinvoinnissa, mahdollisuuksien tasa-arvon toteutumista elämänkuluissa sekä eriarvoisuuteen liittyviä poliittisia prosesseja ja asenneilmastoa. Lisäksi keskeisessä roolissa on käsillä olevien lainsäädäntöuudistusten ja sosiaaliturvaan liittyvien ohjelmien arviointi sekä ennen uudistusten toteutumista että niiden toteutumisen jälkeen.
Vahva panostus vuorovaikutukseen
Strateginen tutkimusrahoitus tuo mukanaan aiempaa paremmat mahdollisuudet akateemiselle tutkimukselle luoda toimintatapoja, joilla edistetään tutkimuksen vaikuttavuutta. Tutkijoiden välisen yhteistyön lisäksi strategisen tutkimuksen hankkeissa korostuu vuorovaikutus tiedon käyttäjien kanssa. Avainasemassa on aktiivinen vuoropuhelu tutkijoiden, päätöksentekoa tuntevien asiantuntijoiden sekä päättäjien välillä.
Vuorovaikutuksen työkalut voivat olla monenlaisia. Yhtäältä Strategisen tutkimuksen neuvosto pyrkii lisäämään ohjelmiensa ja hankkeidensa tunnettuutta päätöksentekijöiden ja päätöksenteon valmistelun keskuudessa. Toisaalta yksittäiset hankkeet ovat jo hakuvaiheessa identifioineet tutkimusteemojensa kannalta keskeiset vuorovaikutukselliset yhteistyötahot.
Esimerkiksi TITA-hankkeen ohjausryhmä koostuu eri ministeriöiden, työmarkkinajärjestöjen, kolmannen sektorin ja kunta-alan toimijoista. Ohjausryhmän avulla varmistetaan molemminpuolinen vuorovaikutus. Lisäksi useampi hankkeessa työskentelevä tutkija toimii asiantuntijajäsenenä myös erinäisissä ministeriöiden työryhmissä. Ohjausryhmän ja työryhmiin osallistumisen avulla tutkimustietoa pystytään välittämään poliittisen päätöksenteon ja sen arvioinnin tueksi. Lisäksi vuorovaikutuksen avulla tutkijoilla on paremmat mahdollisuudet tietää minkälaisiin tutkimuskysymyksiin halutaan vastauksia ja milloin tietoa tarvitaan. Hankkeen lähtökohtana on pyrkiä mahdollisimman hyvin tuottamaan, tutkimusprosessien kesto huomioon ottaen, tarpeellista, objektiivista ja oikea-aikaista tietoa. Tutkimusviestintään panostaminen näkyy lisäksi muun muassa siinä, että hankkeella on oma viestinnän suunnittelija ja hankkeen mediapartnerina on Yleisradio.
Kokonaisuudessaan uusista rahoitusinstrumenteista heijastuu laajempi tarve relevantille tutkimukselle. Se, että tutkimme yhteiskunnallisesti tärkeitä ja tarpeellisia teemoja on välttämätön ehto, jotta tutkimustieto olisi myös vaikuttavaa. Se ei kuitenkaan yksinään ole riittävä ehto vaikuttavuudelle. Tarvitaan myös kahdensuuntaista vuorovaikutusta tutkijoiden ja hankkeen kannalta olennaisten yhteistyötahojen välillä. Jotta tutkimustieto voi palvella päätöksentekoa, on tutkijoiden tiedettävä millaisia asioita käsitellään ja milloin. Ei riitä, että tutkimus on relevanttia, tietoa on myös osattava välittää oikein ja oikea-aikaisesti.
Mahdollisuuksia tutkijoille ja opiskelijoille
Laajat ja monitieteiset konsortiohankkeet mahdollistavat eriarvoisuuden parissa työskentelevien tutkijoiden kokoamisen yhteen. Yhteistyö on ylipäänsä kaikin puolin järkevää. Se edesauttaa uudenlaisten ideoiden ja työkalujen leviämistä, uusien yhteistyömuotojen ja –hankkeiden syntymistä sekä vähentää päällekkäisiä toimintoja eri instituutioiden välillä. Lisäksi yhteistyöllä tulee todennäköisesti olemaan myönteisiä pitkän aikavälin vaikutuksia eri instituutioissa tehtävään tutkimukseen ja niihin liittyviin toimintatapoihin myös hankkeen päättymisen jälkeen.
Laaja ja pitkäkestoinen tutkimushanke tarjoaa mahdollisuuksia myös opiskelijoille. Esimerkiksi TITA-hanke on jo nyt ehtinyt tarjota useammalle opiskelijalle graduaiheita ja harjoittelupaikkoja. Opiskelijan työllistymisen näkökulmasta ei myöskään ole yhdentekevää, että hän on tehnyt gradunsa hankkeessa, jossa on mukana julkisen hallinnon organisaatioita. Tutkijanuraa miettivälle opiskelijalle hankkeet tarjoavat poikkeuksellisen hyvän mahdollisuuden verkostoitua alan kotimaisten ja kansainvälisten tutkijoiden kanssa. Hanke tarjoaa myös uudenlaisia mahdollisuuksia tutustua esimerkiksi harjoittelun kautta tutkimusviestintään ja yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen. Kaiken kaikkiaan pitkäkestoinen hanke antaa mahdollisuuden kouluttaa ja kasvattaa uutta sosiologisukupolvea, jonka kenties ei enää ainakaan jatkuvasti tarvitse pohtia sitä, mikä on sosiologisen tutkimuksen yhteiskunnallinen rooli.
Mikko Niemelä
Kirjoittaja on sosiologian professori Turun yliopistossa ja Kelan tutkimusprofessori.