Vastine: ”Mihin mennään, sosiologia?”

Sosiologia ja sosiologit ovat aina joutuneet määrittämään itseään uudelleen aikakauden ja yhteiskunnallisten muutosten mukana. Mikael Seppälä pohti artikkelissaan sitä, mitä sosiologia tieteenalana voisi tulevaisuudessa tuoda yhteiskunnan muutoksiin akatemian ulkopuolella, etenkin silloin kun kyseessä on muotoilu ja palvelujärjestelmät. Tohtorikoulutettavat Sanna Kailaheimo ja Laura Salonen pohtivat vastineessa miten suomalainen sosiologia mahdollisesti muotoutuu tulevaisuudessa sekä sitä millaisia aineistoja …

Tutkimusta yhteiskuntapoliittisen päätöksenteon tueksi

Professori Mikko Niemelä kertoo, mitä sosiologit voisivat tehdä, jotta meitä kuunneltaisiin enemmän. Yhteistyö ja viestintä ovat avainasemassa, jos halutaan tehdä yhteiskunnallisesti vaikuttavaa tutkimusta. ”Ollakseen vaikuttavaa tutkimustieto tarvitsee myös kysyntää.”   Olen osallistunut lähes vuosittain sosiologipäiville vuodesta 2002 lähtien. Tämän 15 vuoden aikana sosiologit ovat vuodesta toiseen pohtineet sosiologisen tutkimuksen roolia, hyödyntämistä ja tulevaisuutta. Mitä hyötyä …

Pitäisikö tiede saattaa kriisiin?

  Tiedon filosofia ja viisauden filosofia: Esittely Nicholas Maxwellin kirjasta From Knowledge to Wisdom Kirjan From Knowledge to Wisdom (2007) ensimmäinen luku alkaa kuvailulla siitä, miten tiede on epäonnistunut ratkaisemaan maailman inhimillisiä kriisejä ja on joskus jopa johtanut niihin. Voisi kuvitella, että sen kirjoittaja, Nicholas Maxwell, kuuluisi tieteen vastustajiin. Näin ei kuitenkaan ole. Maxwell puoltaa …

Lisää maanpuolustuksen sosiologiaa

Sosiologi-lehdessä 1/2014 Anssi Peräkylä peräänkuulutti koti-instituution etsimistä. Hän kirjoitti, että sosiologin olisi hyvä sitoutua johonkin yhteiskunnalliseen kenttään, jonka kautta sosiologiaansa harjoittaa. Tarjolla olisi nyt instituutio, johon hyvin harva sosiologi on viime vuosikymmeninä juurtunut: maanpuolustus. Maanpuolustus on äkkiväärien upseerien ja asehullujen reserviläisten touhua, talvisotahurmosta, varusmiesajan harmautta ja salaiseksi julistettuja asiakirjoja. Ei savua ilman tulta, mutta stereotyyppisten …

Taistelevasta tutkimuksesta – Juha Suorannan haastattelu

 Juho Karvinen: Julkaisitte keväällä Sanna Ryynäsen kanssa kirjan Taisteleva tutkimus. Minkä puolella taistellaan ja mitä vastaan? Juha Suoranta: Lyhyt vastaus saattaisi olla: ihmisyyden (joka tarkoittaa koko elonkehää) puolesta roistokapitalismia ja sitä mukailevaa sivistymättömyyttä ja kaikinpuolista välinpitämättömyyttä vastaan. Poliittisesti korrekti vastaus kuuluisi: suomalaisissa yhteiskuntatieteissä tehdään nykyisin niin monimuotoista tutkimusta, että siellä on – jälleen – tilaa …

Reflektiota HS:n luokkakonehankkeesta

Yhteiskunta ja yhteiskuntaluokat: reflektiota HS:n luokkakonehankkeesta   Vuoden vaihteessa Helsingin Sanomat julkaisi Luokkakone-nettipalvelun, jonka avulla verkon käyttäjien on mahdollista testata, mihin yhteiskuntaluokka-asemaan kuuluvat. Testiä on tehty yli puoli miljoonaa kertaa ja toimittaja Saska Saarikosken kirjoittama juttu oli luetumpi kuin yksikään HS:n 2013 julkaisemista artikkeleista.Olin mukana toteuttamassa Luokkakonetta HS:n toimittajien Esa Mäkisen ja Saska Saarikosken kanssa …