Kasvotyön tuottaminen ja itsen esittäminen julkisissa tiloissa koronapandemian alussa

Johdanto Tässä haastattelututkimuksessa selvitimme ihmisten kokemuksia julkisissa tiloissa koronapandemian aikana. Aihe on kiinnostava, sillä elinolosuhteet ovat muuttuneet monella tapaa. Kriisitilanteen myötä noussut historiallisen voimakas valtion kontrolli ja poikkeustilan käyttöönotto on muokannut ihmisten käyttäytymistä ja itsehallinnan muotoja julkisilla paikoilla. Sosiaalitieteellisen tutkimuksen kannalta on tärkeää tutkia tilanteen mukanaan tuomia ilmiöitä, jotta vastaavaan voitaisiin jatkossa varautua. Pyrimme tutkimaan, …

Pääkirjoitus: Se ei käy, se ei kerta kaikkiaan käy

Sosiologi-lehden 2/2021 numerossa pureudumme muutaman herkullisen tekstin pohjalta moraalin sosiologiaan. Moraalinen kamppailu tuntuu ujuttuvan elämämme eri osa-alueilla niin pikkuruisiin arkisiin oletuksiin ja tapoihin, kuin laajempiin yhteiselämämme kokonaisuuksiin ja kiistoihin laeista lähtien. Sosiologia nostaa esiin aikamme moraalisia kysymyksiä mutta ei anna vastausta niihin. Moraalinen keskustelu on Jürgen Habermasia mukaillen käytävä kommunikatiivisessa yhteiskunnassa. Yhteiskunnallista keskustelua analysoitaessa voimme …

Ilmainen on kalleinta – downshiftaus ja postmodernismin myytti

Johdanto Milloin viimeksi näit downshiftausta eli ”leppoistamista” tai ”elämän kohtuullistamista” käsittelevän jutun, jossa haastateltava ei todistellut korkeaa koulutustaan ja vaihtoehtojaan työmarkkinoilla? Kysymys on retorinen, sillä googlettamista järkevämpää on etsiä Kustaa Vaasan hopealusikkaa Itämerestä. Ehkä roska-autoileva lusikka löytyykin, mutta valtavirtaa hän ei muuta. Kaikki ovat kuulleet downshiftauksen väitetystä moraalittomuudesta, joka tiivistyy sanoissa vastuunpakoilu, etuoikeus ja tulevaisuuden …

Kirja-arvostelu: Johnathan Glover- Ihmisyys

Julmuuden juhlat  vs humaanisuus   Ihmislajin julmuudesta ja  ihmiskunnan tulevaisuudesta kiinnostuneille ja niitä ymmärtämään yrittäville on suositeltava teosta   Johnanthan Glover: Ihmisyys – 1900-luvun moraalihistoria (Like 2010). Professorin, King’s College Londonin lääkeoikeuden ja etiikan keskuksen johtajan Jonathan Gloverin  (s. 1941) mukaan kysymyksiä etiikan filosofiasta ei voi sivuuttaa, mikäli haluamme ymmärtää historiaa.  Glover tunnetaan erityisesti bioetiikan tutkijana …