Olen aina rakastanut sanojen kaikua. Niillä on ollut minulle suuri paino, joskus jopa suurempi kuin oikean maailman asioilla. Nuoruudessani olen usein kadonnut sanojen maalaamiin maisemiin, paeten hetkeksi todellisen elämän vastuita. Tiedostan olevani äärimmäisen etuoikeutettu, sillä minua on aina kannustettu lukemaan. Minua on myös kehotettu opiskelemaan, vaikka lähisuvussani ei ollut yhtäkään ylioppilasta ennen minua – yliopistokoulutuksesta puhumattakaan.
Olen erityisen kiitollinen lapsuudenkotini läheisyydessä sijainneesta kirjastosta. Ilman sitä en olisi voinut kahlata kuviteltujen todellisuuksien virroissa tai maalata mieleeni uusia maisemia. Näiden erilaisten todellisuuksien hahmottaminen on ollut minulle korvaamattoman tärkeää. Ilman niitä en istuisi nyt tässä. En istuisi kirjoittamassa tekstiä Sosiologi-lehteen, en opiskelisi yhteiskuntatieteitä tai olisi lukenut itseäni aiemmin sairaanhoitajaksi. En olisi edes osannut ajatella korkeakoulutusta vaihtoehtona. En todennäköisesti olisi ymmärtänyt, miksi sellaista voisin edes haluta.
Taustaani vasten ei liene yllättävää, että valtarakenteet, yhteiskuntaluokka ja eriarvoisuuden teemat ovat viettäneet minua mukanaan opintojeni alusta alkaen. Näiden aiheiden äärellä olen viettänyt pitkiä päiviä hiuksia haroen ja toisinaan maailman tuskasta kasaan painautuen. Toisena opiskeluvuotenani päädyin lähes sattumalta kääntämään katseeni kohti kieltä ja tuo matka on muuttanut ajatuksiani peruuttamattomasti. Tätä matkaa ja ajatusteni alkumetrejä kielestä ja sen sosiologisesta tarkastelusta tulen teille seuraavaksi avaamaan.
Sanojen sisältämästä vallasta
Ajattelin kieltä ennen pelkkänä välineenä, jolla viestimme ja kuvailemme maailmaa. En ollut pysähtynyt tarkastelemaan kieltä itsessään, en sen moniulotteisuutta tai siihen piiloutuvia rakenteita. En oikeastaan osannut edes ajatella, että tapaamme puhua voisi kytkeytyä jotenkin valta. Vaikka kriittinen näkökulmani on usein kohdistunut puheiden ja tekstien sisältöihin, en ole osannut suunnata katsettani sanojen taakse. Tai tarkemmin sanottuna kielen, sanavalintojen ja kielenkäyttötapojen taustalla piileviin ja ohjaaviin rakenteisiin.
Hyväksyin ennen oman kieleni ja tapani puhua täysin annettuna, enkä tullut pohtineeksi sen neutraaliutta tai pikemminkin sen neutraalittomuutta. Ranskalainen sosiologi Pierre Bourdieu (1991) on pyrkinyt omassa tuotannossaan osoittamaan, että kieli on kaikkea muuta kuin neutraalia. Hänen mukaansa kieli on vallan ja kamppailun väline, joka ulottuu yksilöiden välisistä vuorovaikutustilanteista aina institutionaaliselle tasolle (Bourdieu & Wacquant, 1995, s.175). Bourdieun mukaan ajatus kielestä pelkkänä viestintävälineenä on esimerkki siitä, miten usein alistumme niin sanotulle ”terveelle järjelle”. Tämä ”terve järki” ei kuitenkaan ole neutraalia tai yleispätevää. Se tarkoittaa pikemminkin sitä, että hyväksymme vallassa olevien määrittelemät käsitykset ja normit ilman, että kyseenalaistamme niitä (Purhonen ym., 2006, s.23).
Millaisia kielenkäyttötapoja ja kieliä sitten pidämme normaaleina, luonnollisina tai hyväksyttyinä ja miksi? Mitä ajatuksia liitämme erilaisiin tapoihin puhua? Kieleen sukeltaminen aiheena onkin tuonut itselleni esiin sen, että nämä käsitykset ”luonnollisuudesta” ja ”tavallisuudesta” eivät ole neutraaleja, vaan ne ovat seurausta valtarakenteista ja historiallispoliittisista prosesseista. Tässä mielessä kielenkäyttöä voidaan tarkastella symbolisena väkivaltana: kielen kautta tapahtuva vallankäyttö on niin syvälle juurtunutta, että se jää usein tiedostamatta ja tulee hyväksytyksi ”normaalina” (Bourdieu, 1991).
Kieli kuvailijana ja rakentajana
Bourdieun (1991) näkökulmasta kielen tutkiminen ei olekaan pelkästään kielellisen ilmaisun tutkimista, vaan se avaa ikkunan yhteiskunnallisiin rakenteisiin, valtasuhteisiin ja eriarvoisuuteen. Tähän teoreettiseen kehykseen olen myös omaa akateemista kielen tarkasteluani ankkuroinut. Bourdieu ja häntä koskevat oleelliset kritiikit ovat kulkeneet mukanani kanditutkielmassani, jossa tarkastelin kirjallisuuskatsauksen muodossa kielen, yhteiskuntaluokan ja vallan yhteyksiä. Nyt olen matkallani vaiheessa, jossa kirjoitan kielen ja yhteiskuntaluokan yhteydestä Pro gradu -tutkielmaani KIVELI-hankkeen aineistoihin perustuen (ks. Itä-Suomen yliopisto, 2023).
Olen kiinnostunut siitä, miten kuvaillessamme asioita tuotamme niitä samanaikaisesti. Olen kiinnostunut siitä, miten kielen tuottaminen tapahtuu samaan aikaan niin yhteiskunnallisella kuin yksilöllisellä tasolla, sekä kuinka nämä tasot toimivat yhteydessä toisiinsa. Omassa gradussani tarkastelenkin 1950-luvulla syntyneiden korkeakoulutettujen Itä-suomalaisten haastatteluita ja heidän tapaansa kuvailla, että rakentaa yhteiskuntaluokkia omassa puheessaan. En tarkastele kieltä lingvistisestä näkökulmasta tai analysoi haastateltavien kielenkäyttötapoja itsessään, vaan olen kiinnostunut siitä miten eri yhteiskuntaluokista ja kieleen liittyvistä ulottuvuuksista puhutaan.
Bourdieulainen lähestyminen kieleen pohjautuu hänen laajaan teoreettiseen kokonaisuuteensa, jota tässä yhteydessä ei ole tarpeen, eikä edes mahdollista avata kokonaan. Voin lyhyesti tiivistäen todeta, että Bourdieuta voidaan pitää kulttuurisosiologian klassikkona, jonka teoriassa kulttuuriset tekijät ovat merkittävä osa yhteiskunnallisten hierarkioiden muodostumista. Bourdieulle vallasta kamppaillaan tiedostamatta erilaisten pääomien kautta ja hän näki myös kielen näin kulttuurisen pääoman muotona. (Ks. Bourdieu 1991; Bourdieu 1984.) Kulttuurisen pääoman käsitteeseen oman tutkielmani ytimen myös paikannan.
Sanojen kaiku matkallani
Tämä teksti ei tosin ole tutkielmani, vaan omien ajatuksien avarrus aiheen ääreltä. Tämä teksti toivottavasti valottaa arkitajuisesti sen, kuinka tämä matka on opettanut minut sanojen sisällön lisäksi kiinnittämään huomiota tapaan lausua niitä sisältöjä. Kuunnellessani poliittista lausuntoa tai lukiessani akateemista esseetä, ei enää merkityksellistä ole vain sen sisältö, vaan syynäyksen alle kohdentuu myös sanavalinnat ja kielelliset käytänteet. Kieli ei ole nimittäin pelkkä väline, jolla kuvailemme maailmaa. Se on väline, jolla muokkaamme sitä. Kielelliset käytänteet eivät vain heijasta ympäröivää yhteiskuntaa, vaan myös aktiivisesti tukevat ja vahvistavat vallitsevia käytäntöjä (Laasanen & Pajunen, 2021, s.205). Tämän matkan myötä olenkin oppinut, että kielen näennäinen neutraalius kätkee sen todellisen voiman: kyvyn muokata tapaa, jolla ymmärrämme itsemme ja ympäröivän yhteiskunnan.
Yksi isoimmista asioista kielen tarkastelussa on sen henkilökohtaisuus ja sen läpileikkaavuus koskiessaan kaikkia meitä. Kieli on yksi inhimillisimmistä piirteistämme. Ja meidän oma kielemme on erottamaton osa identiteettiämme. Se tekee tästä aihepiiristä hyvin sensitiivisen. Kielen tarkastelu kulttuurisena pääomana onkin opettanut minua vahvemmin kyseenalaistamaan kaikkea sanomaani. Päädyn nykyisin jatkuvasti miettimään mitä ja miten voin sanoa asioita. Se laittaa tarkastelemaan kriittisesti millaisia merkityksiä käyttämieni sanojen taakse kasautuu. Se laittaa myös tarkastelemaan erityisesti sitä, millaisia sanoja käytän ja kenelle suunnaten. Kenelle minun kieleni on saavutettavaa ja kenelle ei? Millaisia railoja omillani sanoillani rakennan ja millaisia vallan rakenteita niillä vahvistan?
Ehkä ihastukseni kieleen nivoutuukin kysymykseen ymmärrettävyydestä. Oli kyse kirjoitetusta tekstistä, seminaarista, poliittisesta puheenvuorosta tai arkisesta keskustelusta ihmisten välillä – minua kiinnostaa sen ymmärrettävyys mahdollisimman monille. Minua kiinnostaa se, miksi joku puhuu tietyllä tavalla ja mitä hän käyttämällään kielellä pyrkii ilmentämään. Millaisia erontekoja tuotamme omilla tavoillamme puhua tai ketä saatamme ulossulkea kielellämme? Erityisen kiinnostavaa tässä on se, että suurin osa näistä valinnoista on alitajuntaista, opittua ja täysin tiedostamatonta valtakamppailua, Bourdieun hengessä todetusti, symbolista luokkakamppailua.
Ehkä haluan käsitellä kieltä juuri siksi, että myös ne, jotka eivät työskentele teoreettisten käsitteiden parissa päivittäin, voisivat lähestyä yhteiskunnallisia kysymyksiä helpommin. Kaikki eivät uhraa aivojaan nyhräämällä jonkun teoreettisen kehyksen rajapinnoilla. Meillä kaikilla ei ole kiinnostusta, saati resursseja sellaiseen. Eikä tarvitsekaan olla. Bourdieukin on taannoin todennut, ettei sosiologiasta ole mihinkään niin kauan kun se pysyy korkealla abstraktisella tasolla (Bourdieu & Waqcuant, 1995, s.238). Minäkään en olisi oppinut kieltä, jota akateemisessa maailmassa tarvitaan, ellen olisi päässyt omaksumaan lukuisien kirjojen kautta aivan uusia sanoja, kieliä tai tapoja kuvailla asioita. Nyt haluan tehdä sitä hankalaksi miellettyä tekstiä siihen muotoon, että akateemiseen kenttään perehtymätönkin voi saada sanoistani jotain tolkkua.
Kuten tekstin alkuun totesin, olen aina rakastanut sanojen kaikua. Olen rakastanut kulkea sanojen matkassa, luoda ymmärrystä niiden välille ja hahmottaa niiden rajapintoja. Olen antanut muiden sanoille ja niistä ammennetuille ajatuksille paljon painoarvoa. Ehkä salaa olen toivonut, että omillakin sanoillani voisin joskus saavuttaa jotain samanlaista. Kyse ei ehkä lopulta olekaan vain sanoista ja niiden painosta. Kenties kyse on niiden kaiusta ja kuinka pitkälle kaiku kantaa. Ja mitä se voi ihmisissä paikantaa. Ehkä kieli, joka aikoinaan maalasi maisemia mielessäni, on nyt työkaluni. Se on väline, jonka avulla voin tarkastella niitä vallan rakenteita, jotka olisivat jääneet minultakin huomaamatta ilman kieltä itseään. Kieli ei ole näin vain tutkimuskohteeni, vaan myös syy siihen, että ylipäätään hahmotan näitä rakenteita.
Kirjoittanut:
Anniina Palokangas
YTK & Hyvinvointi yhteiskunnassa maisteriopiskelija, Itä-Suomen yliopisto
Tutkimusavustaja, Itä-Suomen yliopisto
Lähteet:
Bourdieu, P. & Wacquant, L. (1995). Refleksiiviseen sosiologiaan. Tutkimus, käytäntö ja yhteiskunta. (Suom. Sabour, M & Salo, M, A (toim.) Jyväskylä: Joensuu university Press.
Bourdieu, P. (1984). Distinction. A social critique of the judgement of taste. London: Routledge & Kegan Paul.
Bourdieu, P. (1991). Language and Symbolic Power. Cambridge: Polity Press.
Itä-Suomen yliopisto. (2023). Kielellinen variaatio, yhteiskuntaluokka ja eriarvoisuuden kokemukset Itä-Suomessa (KIVELI). UEFConnect. https://uefconnect.uef.fi/kielellinen-variaatio-yhteiskuntaluokka-ja-eriarvoisuuden-kokemukset-ita-suomessa-kiveli/
Laasanen, M., & Pajunen, A. (2021). Meneillään oleva kielenmuutos puhutusta kielestä kirjoitettuun ja suomen possessiivisuffiksi. Teoksessa A. Pajunen, & M. Honko (toim.) Suomen kielen hallinta ja sen kehitys: Peruskoululaiset ja nuoret aikuiset (pp. 249–301). Suomalaisen kirjallisuuden seuran toimituksia; No. 1472). Haettu 20.1.2024 osoitteesta https://trepo.tuni.fi/handle/10024/132184 liitteenä teoksesta Laasanen, M. (2021). Meneillään oleva kielenmuutos ja kielellinen vaihtelu. Varionistisen sosiolingvistiikan teoriaa.
Purhonen, S., Roos, J. P., & Alapuro, R. (2006). Bourdieu ja minä : näkökulmia Pierre Bourdieun sosiologiaan. Vastapaino.
