Älä tule paha seksi tule hyvä seksi

Yhteiskuntamme on vapautunut seksuaalisesti monella eri osa-alueella. Radikaaliuden viitta alkaa hapertua, ja sen huomaa siitä, miten erilaisissa, salonkikelpoisissa yhteyksissä seksiin liittyvät teemat nostetaan esiin. Tabu alkaa murtua, mutta seksin kenttä on silti edelleen monien muiden ihmiselämän osa-alueiden kaltaisesti erilaisten valta-asetelmien ja moraalisten arvostusdilemmojen hellässä syleilyssä. SEXHIBITION Pääsin tutustumaan lokakuussa 2022 SEXHIBITION-tapahtumaan, jonka tarkkailemisesta olin kiinnostunut …

Outoja suhteita normien tuolla puolen

Queer on 1900-luvun lopulla sateenkaari-ihmisten haltuun ottama pilkkanimitys, jota moni sateenkaari-ihminen käyttää nykypäivänä kuvaamaan itseään, viitaten määrittelemättömään sukupuoli- tai seksuaali-identiteettiin tai molempiin. Queer- sanan historia on sateenkaariaktivismissa, josta se siirtyi 1990-luvulla sukupuoli- ja seksuaali-identiteettejä kriittisesti tarkastelevaan tutkimukseen. (Hekanaho 2012; Alasuutari 2020).   Queer-tutkimuksen keskiössä ovat staattisten ja vastakohtaisten identiteettikategorioiden sekä erilaisten normatiivisuuksien tunnistaminen, analysoiminen ja purkaminen. …

Seksuaalinen kansalaisuus vammaisten henkilöiden näkökulmasta

Johdanto  Tässä tekstissä pohdin seksuaalioikeuksia vammaisuuden viitekehyksessä. Tekstini osittain pohjautuu Tarvitsemme apua seksissä -Perjantai-dokkarin (2019) videomateriaaliin sekä Ylen (2019) ”Avustaja Jannina Tallberg on vieressä, kun Miika ja Raila Riikonen harrastavat seksiä: “Pystyn sulkemaan itseni pois siitä tilanteesta” artikkeliin kyseisestä dokumentista. Dokumentti sekä Ylen artikkeli käsittelevät vammaisuuteen liitettyjä ennakkoluuloja, seksuaalisuutta ja avustettua seksiä. Dokumentissa Raila ja …

Biseksuaalisuus vapauttaa

Olen hyvin nuoresta asti tavoitellut elämänmittaista romanttista rakkaussuhdetta miehen kanssa. Olen toivonut elämältäni ensisijaisesti aviomiestä, lapsia ja ydinperhe-elämää. Elin lapsuuteni ja nuoruuteni pienellä maaseutupaikkakunnalla, ympäristössä, jossa en nähnyt ympärilläni yhtään seksuaalivähemmistöön kuuluvaa ihmisistä. Lähipiirini muodostui heteroydinperheistä ja homot olivat puheissa lähinnä vitsien aiheina. Muut perhe- tai parisuhdemuodot eivät tuntuneet realistisilta tai kannattavilta, eikä minulla ollut …

Välituntileikeistä vallan väärinkäytön kohteeksi: Lasten ja nuorten seksuaalinen hyväksikäyttö ja sen kuvaus Billie Eilishin kappaleessa Your Power

Your Power – Billie Eilish  Try not to abuse your power I know we didn’t choose to change You might not wanna lose your power But having it’s so strange  She said you were a hero, you played the part But you ruined her in a year, don’t act like it was hard And you swear you didn’t know (didn’t …

Normit ja nautinto: seksuaalisuus ja yhteiskunnalliset dynamiikat

Sosiologi-lehden 2/2022 numerossa syvennymme useiden erilaisten näkökulmien kautta pohtimaan seksuaalisuutta ja sosiaalisia suhteita. Seksi ja seksuaalisuus ovat sosiologisesti kiinnostavia ilmiöitä, sillä samanaikaisesti ne yhdistävät ihmisiä tarpeina toteuttaa seksuaali-identiteettiään ja seksuaalisuuttaan, mutta kuitenkin ne ovat osittain edelleen tabuja Suomessa. Seksuaalisuuteen liittyvät yhteiskunnalliset tabut koskettavat esimerkiksi lapsia ja vanhuksia, seksityötä, vammaisuutta ja erilaisia suhdemuotoja kuten avoimia suhteita. …