Numero 2/2022 Numerot Pääkirjoitus

Normit ja nautinto: seksuaalisuus ja yhteiskunnalliset dynamiikat

Sosiologi-lehden 2/2022 numerossa syvennymme useiden erilaisten näkökulmien kautta pohtimaan seksuaalisuutta ja sosiaalisia suhteita. Seksi ja seksuaalisuus ovat sosiologisesti kiinnostavia ilmiöitä, sillä samanaikaisesti ne yhdistävät ihmisiä tarpeina toteuttaa seksuaali-identiteettiään ja seksuaalisuuttaan, mutta kuitenkin ne ovat osittain edelleen tabuja Suomessa. Seksuaalisuuteen liittyvät yhteiskunnalliset tabut koskettavat esimerkiksi lapsia ja vanhuksia, seksityötä, vammaisuutta ja erilaisia suhdemuotoja kuten avoimia suhteita. Toisaalta seksuaalisuutta ja seksuaali-identiteettejä voidaan tarkastella ihmisiä erottavina tekijöinä tai niiden vaikutuksia ihmisten välisissä sosiaalisissa suhteissa. Tässä numerossa lähestymme seksin ja seksuaalisuuden sosiologiaa monin eri tavoin ja tekstilajein.  

Seksi ja seksuaalisuus ovat tänä syksynä puhuttaneet useilla erilaisilla tavoilla sosiaalisessa ja perinteisessä mediassa. Esimerkiksi 28–29. lokakuuta järjestetyt Sexhibition Helsinki -erotiikkamessut nousivat monin tavoin julkisen keskustelun aiheeksi. Messuilla syntyneet kohut lava-avustajan päihtymyksestä sekä lava-avustajien suostumuksesta esityksien sisältöihin puhuttivat ja johtivat pohtimaan tapahtuman järjestelyjä sekä turvallisuutta. Tästä voit lukea lisää Maria Kotimäen tekstistä Älä tule paha seksi tule hyvä seksi.   

Tämän lisäksi myös seksityö on saanut esimerkiksi Only Fans -palvelun ja seksityötä tekevien henkilöhaastattelujen kautta näkyvyyttä valtavirran medioissa, kuten Helsingin sanomissa ja Ylellä. Tänä vuonna ilmestynyt Päivi Ahtialan (2022) toimittama kirja Oma valinta: Minä myyn seksiä tuo arkailemattomasti esiin seksityöntekijöiden kokemuksia ja näkökulmaa seksityöstä suomalaisessa yhteiskunnassa. Sosiologisesta näkökulmasta luettuna kirja nostaa esille piileviä yksilön ja yhteiskunnan välisiä valtajännitteitä, jotka piirtyvät esiin seksityöntekijöiden navigoidessa omaa työtään ja elämäänsä yhteiskunnallisten instituutioiden keskellä. Esiin kumpuaa myös stigman voima yksilön elämää rajoittavana tekijänä. Kirja tarjoaa mahdollisuuden pohtia seksiä, seksuaalisuutta ja yhteiskuntaa aivan uudenlaisesta näkökulmasta. Millaisia riskejä liittyy seksityöhön ja toisaalta, nähdäänkö seksityö tai seksityöntekijä riskinä yhteiskunnalle, jos niin miksi? Onko seksityö uhka vai emansipatorinen mahdollisuus, ajatellaanko sen horjuttavan yhteiskunnallista rauhaa, normeja ja edelleen valloilla olevaa heteronormatiivista järjestystä? Tästä herää myös kysymys, millaisessa suhteessa seksuaalisuus on käsityksiimme ihmissuhteista, kumppanuudesta ja perheestä.  

Seksin harrastaminen on noussut keskustelun aiheeksi myös alkoholikulttuurin näkökulmista. Raittiuden noustessa yleiseksi ja suorastaan trendikkääksi puheenaiheeksi on alkoholin ja alkoholittomuuden vaikutukset seksiin nousseet myös esille populaarikulttuurissa. Esimerkiksi Mimmit sijoittaa -mediasta tunnetun sosiaalisen median vaikuttaja Hanna Tikander on avoimesti puhunut raittiuden vaikutuksista seksiin ja seksittömyyteen Selvin päin -podcastissaan sekä Selvin päin – erään bilettäjän tarina -kirjassaan. Seksi, seksuaalisuus ja alkoholi kietoutuvat usein myös myyttiseksi kokonaisuudeksi populaarikulttuurissa.  

Julkiseen keskusteluun on noussut myös seksuaalioikeuksista käytävä keskustelu Qatarin MM-kisojen myötä. Maailmassa on edelleen 68 valtiota, joissa homoseksuaalisuus on rikos. Qatar on yksi näistä. (Statista, 2022.) Qatarin tilannetta voisi olla mielenkiintoista tarkastella seksuaalisen kansalaisuuden käsitteen kautta. Seksuaalista kansalaisuutta voidaan tarkastella kahden erilaisen näkökulman kautta. Toisessa näistä lähestymistavoista tarkastellaan sitä, kuinka henkilön seksuaalisuus vaikuttaa kansalaisoikeuksien toteutumiseen. (Richardson, 2000.) Tämänkaltainen lähestymistapa voisi olla kiinnostava Qatarin tilannetta ajatellen. Toinen tapa käyttää seksuaalisen kansalaisuuden käsitettä on tarkastella eri ihmisryhmien seksuaalioikeuksien toteutumista. Tällöin huomio voidaan kiinnittää siihen, keille sosiaalisille ryhmille tiettyjä seksuaalioikeuksia myönnetään ja keiltä ne kielletään. (Richardson, 2000.) Tästä tuoreimpana esimerkkinä Indonesian lakiuudistus, joka tekee seksistä rikoksen avioliiton ulkopuolella. Richardsonin (2000) kaltaista lähestymistapaa on hyödynnetty Tiia Hartikaisen tekstissä, jossa tarkastellaan vammaisten henkilöiden seksuaalioikeuksien toteutumista. Tekstissä huomiota kiinnitetään avustettuun seksiin yhtenä keinona tukea vammaisten henkilöiden seksuaalioikeuksien toteutumista.   

Yhteiskuntamme, etenkin hyvinvointivaltion palvelu- ja tukijärjestelmät, nojaavat vahvasti heteronormatiiviseen sekä monogaamiseen arvojärjestelmään. Nykyisin erilaiset suhdemuodot ovat kuitenkin syntyneet haastamaan kyseisiä normeja. Tästä ajatuksia avaavana ja itsestäänselvyyksinä otettuja rakenteita haastavana tekstinä lehdestä löytyy Iina Töykkälän teksti Outoja suhteita normien tuolla puolen. Miltä näyttäisi yhteiskunta, jossa romanttisuus, seksuaalisuus ja monogamia olisi irrotettu yhteiskunnallisista instituutioista? Miltä tuntuisi kohdata ihmisiä ilman suhteiden määrittelyyn ja käytäntöihin vaikuttavia normeja ja sääntöjä?” 

Seksuaali-identiteettien kohdalla kiinnostavaa on se, että homo- ja lesboidentiteetit ovat jo vakiintuneet yhteiskunnassamme, mutta biseksuaalisuus nähdään edelleen hieman häilyvänä identiteettinä. Biseksuaalisuus määritellään romanttiseksi, seksuaaliseksi tai emotionaaliseksi kiinnostukseksi useampaa kuin yhtä sukupuolta kohtaan. Biseksuaalisuuteen liittyy myös erilaisia ennakkoluuloja ja stereotypioita.  Biseksuaaleja kategorisoidaan usein seksuaalisesti yliaktiivisiksi sekä heidän ei ajatella pystyvän elämään monogaamisessa suhteessa. Kyseiset ennakkoluulot ovat ajan kanssa hieman vähentyneet, mutta biseksuaalisuuteen identiteettinä liitetään edelleen häilyvyyttä. (Lahti, 2018.) Saimme julkaistavaksi näitä aiheita koskevan Emmi Alhon omakohtaisen blogikirjoituksen Biseksuaalisuus vapauttaa siitä, millaista on ollut kasvaa heteronormatiivisessa yhteiskunnassa biseksuaalina ja kuinka elämä on vapautunut biseksuaaliksi identifioitumisen myötä.  

Seksiä ja sosiaalisia suhteita voi tarkastella myös valta-asemien kautta. Seksuaaliväkivalta on äärimmäinen seksuaalisen vallan käytön muoto, joka on valitettavan yleistä: joka viides tyttö on joutunut seksuaalisen väkivallan kohteeksi. (National Center for Victims of Crime). Lapsiin kohdistavia hyväksikäyttöjä usein yhdistää valta-asemien väärinkäyttö ja vallan epätasapaino. Hyväksikäyttö voi myös raa’asti muuttaa lapsen elämää ja vetäistä aivan liian aikaisin aikuisten maailmaan. Tästä aiheesta voit lukea Janetta Olsénin tekstin, jossa seksuaalista väkivaltaa ja tyttöihin kohdistuvia hyväksikäyttöjä tarkastellaan Billie Eilishin Your power -sanoitusten valossa.  

Toivotamme lukijakunnalle, niin vanhoille kuin uusille, nautinnollisia ja elähdyttäviä lukukokemuksia Sosiologi-lehden vuoden 2022 ensimmäisen numeron parissa. Sosiologi-lehden toimituskunta toivottaa kaikille rauhallista joulun aikaa! 

Sosiologi-lehden toimittajat: 

Tiia Hartikainen, YTK, sosiologian maisteriopiskelija, Itä-Suomen yliopisto  

Kaisa Heiskanen, YTK, sosiologian maisteriopiskelija, Tampereen yliopisto  

LÄHTEET 

Ahtiala, P. (2022). Oma valinta: Minä myyn seksiä. Helsinki: Into kustannus Oy.  

Lahti, A. (2018). Bisexual desires for more than one gender as a challenge to normative relationship ideals. Psychology and Sexuality, 9(2), 132–147. https://doi.org/10.1080/19419899.2018.1441896  

National Center for Victims of Crime. Child Sexual Abuse Statistics. Haettu kohteesta https://victimsofcrime.org/child-sexual-abuse-statistics/  

Richardson, D. (2000). Constructing sexual citizenship: theorizing sexual rights. Critical Social Policy, 20(1), 105–135. https://doi.org/10.1177/026101830002000105    

Statista research department. (2022).  https://www.statista.com/chart/4310/global-laws-against-homosexuality-visualised/  

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *