Paperittomuus ja turvallisuuspolitiikka Suomessa

Numero 1/2018

Paperittomuudesta on tullut Suomessa viimeistään vuoden 2015 ”pakolaiskriisin” ja aiemmin samana vuonna käsitellyn paperittomien terveydenhuoltoa koskeneen lakiesityksen kohtalon jälkeen keskeinen aihe julkisessa keskustelussa ja turvallisuuspolitiikassa. Tämä on johdattanut minua tutkimaan pro gradu -tutkielmassani paperittomuutta ja turvallisuuspolitiikkaa Suomessa, ja gradun odotellessa esitarkastuksessa on aika kertoa sen tutkimustuloksista. Suomen turvallisuuspolitiikka perustuu pitkälti Euroopan unionin yhteisiin linjoihin, ja kerron aluksi lyhyesti paperittomuudesta Euroopassa.

Euroopan unionissa ja sen lähialueilla paperittomuus on ilmiönä syntynyt Schengen-sopimuksen seurauksena: siinä missä sopimus mahdollisti pääoman ja ihmisten vapaan liikkuvuuden Schengen-alueen sisällä, se myös edellytti alueen rajojen tiukempaa valvontaa. Käytännössä tämä on tarkoittanut rajavalvonnan ja viisumilupien tiukentumista Euroopan unionin eteläisissä jäsenmaissa. Paperittomuutta tutkinut antropologi Nicholas de Genova onkin täsmentänyt, että Eurooppa itse on synnyttänyt paperittomuus-ilmiön ja sitä koskevan hallinnoinnin. Lisäksi paperittomien torjunta on muuttanut Euroopan unionin ja muiden Välimeren alueen maiden välisiä suhteita. Esimerkiksi Marokon, Libyan ja Turkin kanssa on solmittu kahdenvälisiä sopimuksia paperittomuuden torjunnan vuoksi, mikä on antanut näille maille mahdollisuuden säädellä ihmisten liikkuvuutta keinona tehdä itselleen suotuisempia sopimuksia unionin anssa.

Kaikkinensa tämä on johtanut siihen, että paperittomien ihmisten määrä on lisääntynyt Euroopan alueella, mikä on taas johtanut rajavalvonnan tiukentumiseen entisestään ja tämä siihen, että paperittomat pyrkivät löytämään uusia ja entistä vaarallisempia reittejä päästäkseen Eurooppaan. Näin on syntynyt noidankehä, joka on pahentunut entisestään vuoden 2015 jälkeen. On muistettava, että yleisin syy paperittomuuteen on viisumin umpeutuminen, ja että myös kielteinen turvapaikkapäätös vastaavasti muuttaa turvapaikanhakijan paperittomaksi.

Tapahtunut muutos kertoo osaltaan kansallisvaltioiden muutoksesta globaalissa järjestelmässä, jossa esimerkiksi kansallisten identiteettien esitetään olevan uhkien kohteena ja jossa toisaalta pyritään edistämään ihmisten yhdenvertaisuutta kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kautta. Hallinnassa tapahtuneen muutoksessa on kiinnostavaa se, miten Michel Foucault on hahmottanut erilaisten vallanmuotojen muokkaavan toisiaan ja käsitystä hallittavasta alueesta. Esimerkiksi rajattuun alueeseen kohdistuva suvereniteetti muokkautuu, kun hallinnan kohteeksi muodostuu alueen väestö. Foucault ei itse tutkinut muuttoliikettä, mutta hänen ajatuksiaan voidaan soveltaa sen hahmottamiseen, miten muuttoliikkeen hallinta liittyy keskeisesti kansallisvaltioiden suvereniteettiin ja alueiden välisiin suhteisiin sekä niissä tapahtuviin muutoksiin. Muuttoliikkeiden seurauksena valtioiden on hallittava sekä oman alueensa väestöä että muiden alueiden väestöjä.

Turvallisuusdilemmat ja hallinnan kohteet

Pro gradu -tutkielmassani olen tutkinut paperittomuutta hallinnan kohteena siten kuin se ilmenee Poliisihallituksen laatimissa toimintaohjelmissa ja arviointiraporteissa sekä parissa analysoimassani lakiesityksessä ja niistä käydyistä Eduskunnan lähetekeskusteluissa. Ensimmäinen Laittoman maahantulon vastainen toimintaohjelma ilmestyi vuonna 2009, ja vuonna 2017 ilmestynyt Laittoman maahantulon ja maassa oleskelun vastainen toimintaohjelma kertoo nimensäkin puolesta turvallisuuspolitiikassa tapahtuneesta muutoksesta.

Analyysini lähtökohtana ovat olleet retorinen diskurssianalyysi ja foucault’lainen hallinnantutkimus. Aineiston erittelyn tukena olen käyttänyt kahta muotoilemaani turvallisuusdilemmaa:

  • Tulisiko turvallisuustoimenpiteet kohdistaa kansallisvaltion vaiko paperittomien suojeluun?
  • Kumpi on keskeisempää, kansalaisten vaiko valtion turvallisuus?

Turvallisuusdilemmat olen muodostanut soveltaen luovasti sosiaalipsykologi Michael Billigin ajatusta ideologisten dilemmojen käsitteeseen. Dilemmat liittyvät konkreettisiin käytänteisiin ja mahdollistavat niihin liittyvien ajatustapojen esilletuomisen ja analysoinnin sekä mahdollistavat mahdollisten ristiriitaisuuksienkin tarkastelun. Tutkimuksellisesti ei sinänsä ole kiinnostavaa se, miten dilemmat on ratkaistu, vaan se, miten niiden ratkaisemista perustellaan. Näistä lähtökohdista käsin olen eritellyt, millaisia hallinnan kohteita paperittomuuteen Suomessa liittyy.

Ensinnäkin olen tarkastellut, miten paperittomia on kuvattu syrjäytymisen riskin kautta. Paperittomien esitetään syrjäytyvän oman toimintansa seurauksena, mikä on malliesimerkki uusliberalistisesta tavasta hahmottaa yksilöiden tilanteet heidän oman toimintansa kautta ja sivuuttaa näin eriarvoistavat rakenteet. Paperittomien syrjäytyminen esitetään riskiksi niin heille itselleen kuin Suomelle, mitä kautta paperittomat kategorisoidaan sekä uhkana että heidän oman toimintansa perusteella uhreiksi. Tämä ambivalentti kategorisointi on sosiologi William Waltersin mukaan tyypillistä muuttoliikkeen hallinnassa, jossa ei-halutut siirtolaiset ovat sekä uhka että uhri samanaikaisesti.

Toiseksi olen tarkastellut sitä, miten Lähi-idän alueelta tulevia ihmisiä kuvataan toimintaohjelmissa. Vuoden 2017 toimintaohjelmassa keskeistä ei ole enää se, että ovatko maahantulijat paperittomia vai ”laillisia siirtolaisia”, vaan että he ovat nimenomaan Lähi-idästä tulevia, minkä seurauksena uhkana ei ole enää niinkään paperittomuus vaan Lähi-idästä Suomeen kohdistuva muuttoliike. Lähi-idästä tuleviin ihmisiin liitetään toisaalta aseellisten konfliktien vaikutukset yksilöihin ja väkivaltaisen käyttäytymisen yleistymiseen sekä toisaalta ”vanhakantaisten” tulijoiden normalisoitunut sukupuolittunut väkivalta. Sukupuolittuneen väkivallan suhteen on huomioitava, että lännen ja Lähi-idän välillä tehdään nykyään eronteko nimenomaan sukupuoli- ja seksuaalioikeuksien suhteen, mitä kautta kumpikin alue esitetään muuttumattomana eikä tuoda esille, miten kummankin alueen kulttuureissa on tapahtunut erisuuntaisia muutoksia poliittisen toiminnan, ennen kaikkea feministisen aktivismin, ja valtasuhteiden muutoksen seurauksena. Se, että voidaanko poliisin dokumenteissa hahmottaa esiintyvän kulttuuristamista eli toiseuttavien kulttuuristen piirteiden liittämistä tulijoihin, ei ole täysin yksiselitteistä, mutta on ilmiselvää, että Lähi-idästä tuleviin liitetään väkivallan uhka.

Viimeisenä turvallisuushallinnan kohteena ihmisryhmänä olen nostanut esiin Suomen kansalaiset. Suomen kansalaisia tarkastellaan turvallisuuden kautta kolmella tavalla. Ensinnäkin vuoden 2017 määriteltiin uhkaksi ääriryhmät eli äärikansallinen liikehdintä sekä sitä vastustavat ääriliikkeet ja vastamielenosoittajat, joiden väliset väkivaltaiset yhteenotot esitetään uhkaksi ja joiden puolueellisen viestinnän esitetään haittaavan viranomaisten työtä. Toiseksi toimenpideohjelmassa mainitaan, että poliisin toiminnassa on tullut ilmi kriminalisoitua etnistä profilointia ja että se vaikuttaa etnisten vähemmistöjen luottamukseen poliisiin. Kolmanneksi toimintaohjelmassa mainitaan diasporayhteisöt turvallisuuskysymyksenä: diasporayhteisöt esitetään muun muassa vetovoimatekijänä, harmaan talouden kenttänä ja mahdollisena rikollisuuden alustana. Raportissa ei tarkemmin määritellä diasporayhteisön käsitettä, mikä herättää kysymyksiä siitä, mitä poliisi diasporayhteisöllä tarkalleen tarkoittaa. Kokonaisuudessaan kansalaisuuteen monenlaisia dilemmoja: toisaalta diasporayhteisöt hahmotetaan turvallisuudelle haitallisina, mutta toisaalta kansalaisten yhdenvertaisuus ja etnisten ryhmien kokema luottamus suomalaiseen yhteiskuntaan ovat keskeisiä arvoja. Lisäksi esiin nousee kysymys siitä, miten kansalaisten tulisi olla velvollisia yhteiskuntaa kohtaan.

Tässä ei vielä ole esillä kaikkia graduni löydöksiä ja loppupohdintoja. Kaikkein keskeisimpänä, vaikkei yllättävänä, löydöksenä korostuu kansalaisuuden ja etnisyyden välinen suhde mitä olen vielä tarkemmin käsitellyt etnisen profiloinnin kriminalisointia koskevan lakiesityksen kautta. Poliisihallituksen dokumentit ja erityisesti vuoden 2017 toimintaohjelma nostaa jatkotutkimusta vaativaksi kysymykseksi sen, millainen hallinnan kohde diasporayhteisöt ovat Suomessa ja miten niitä hallitaan.

Turvallisuusdilemmoista

On selkeää, että hahmottelemieni turvallisuusdilemmojen tämänhetkiset ratkaisut painottavat kansallisvaltion turvallisuutta ensisijaisena kansalaisiin ja ennen kaikkea paperittomiin nähden. Dilemmat itsessään kuitenkin muistuttavat siitä, että nykyistä turvallisuus- ja rajapolitiikkaa voisi muuttaa. Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella järjestettävillä Sosiologipäivillä esiintyvä antropologi Ruben Andersson on esittänyt Euroopan unioni-tason toimintaehdotuksia nykyisen epäonnistuneen paperittoman muuttoliikkeen torjunnan ja haitallisen rajapolitiikan ratkaisemiseksi. Hän on painottanut fokuksen siirtämistä rajapolitiikasta paperittomien ihmisten turvallisuuteen. Anderssonin toimenpidesuosituksiinvoi tutustua London School of Economicsin ja Friedrich Ebert -säätiön Berlin report on human security’stä. Tämän lukeminen toimii omana vastapainonaan nykyisyydelle.

 

Mikko Saarinen, kirjoittaja on sosiaaliantropologian maisteriopiskelija Tampereen yliopistosta

 

Lähteet
Andersson, Ruben (2016) Europe’s failed ”fight” against irregular migration: ethnographic notes on counterproductive industry. Journal of Ethnic and Migration Studies 42:7, 1055-1075.

Andersson, Ruben (2016) Why Europe’s Border Security Approach Has Failed – and How to Replace It. The Berlin Report of the Human Seurity Study Group -raportti. http://www.securityintransition.org/wp-content/uploads/2016/02/WP08_Migration_FinalEditedVersion.pdf

Bigo Didier (2014) The (in)securization practices of the three universes of EU border control: Military/Navy – border guards/police – database analysts. Security Dialogue 45:3, 209-225.

Bigo, Didier (2002) Security and Immigration. Toward a Critique of the Governmentality of Unease. Alternatives 27:(2002), 63-92.

Billig, Michael & Condor, Susan & Edwards, Derek & Gane, Mike & Middleton, David & Radley, Alan (1988) Ideological Dilemmas. A Social Psychology of Everyday Thinking. London: SAGE Publications Ltd.

Foucault, Michel (2010) Turvallisuus, alue, väestö. Helsinki: Tutkijaliitto.

de Genova, Nicholas (2002) Migrant ”Illegality” and Deportability in Everyday Life. Annual Review of Anthropology 31:(2002), 419-447.

İlkkracan, Pinar (2008) Introduction. Sexuality as a Contested Political Domain in the Middle East. Teoksessa Pinar İlkkracan (toim.) Deconstructing Sexuality in the Middle East. Challenges and Discourses. London: Routledge, 1-16.

Sassen, Saskia (2007) A Sociology of Globalization. New York: Columbia University.

Walters, William (2015) Reflections on Migration and Governmentality. Movements: Journal für kritische Migrations- und Grenzregimeforschung 1:1. http://movements-journal.org/issues/01.grenzregime/04.walters–migration.governmentality.html

Post a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*