Numero 1/2018 Yleinen

Urbaani kiertokulku

Artikkeli kiertokulusta urbaanissa maisemassa

Kuva-artikkelissa tarkastelemme kiertokulun teemaa urbaanissa maisemassa. Esimerkiksi suomalainen arkkitehti Marco Casagrande on kertonut tarinaa, kuinka urbaani palaa osaksi luontoa ja kaupungit ovat vain teollisen vallankumouksen fossiileja, jotka odottavat ekologisempaa kehitystä kolmannen sukupolven mukana. Vuodesta 2010 alkaen Casagrande on vaikuttanut Taiwanin Raunioakatemiassa (Ruin Academy). Urbaani maisema myös houkuttaa muualta tulleita – sillä usein koetaan, että juuri kaupungit ovat täynnä mahdollisuuksia. Jatkuva liike kaupunkeihin ja sieltä pois eri motiivein on kiertokulkua, joka ei lopu, oli kyse sitten meistä tai muista.

Suomalainen kaupunkikuva eroaa paljon eurooppalaisesta tai paikoista muualla. Voisimmeko lainata jotain meille? Vai olemmeko tyytyväisiä nykyiseen tilaan? Arkkitehtonisesti Suomen kaupungit myös eroavat Euroopan vastaavista, eikä meillä vielä ole sellaista kerrostuneisuuden historiaa, mitä eurooppalaisista metropoleista löytyy. Olisiko Casagranden ajatus kaupunkiakupunktiosta hyödyllinen ajateltaessa kaupunkiarkkitehtuuria ja sen parempaa järjestämistä?

 

Metropolian kampuksen rakennustyömaa, Myllypuro, Helsinki

 

Oskari

Etsin Itä-Helsingistä urbaanin kukoistuksen ja rapistumisen merkkejä. Ensimmäisessä kuvassa on Myllypuron Metropolian kampuksen työmaa. Myllypuron edustaa kasvavaa ja modernisoituvaa Itä- Helsinkiä. Alueelle on viimeisen kymmenen vuoden sisään rakennettu uusi ostoskeskus, uusi kerrostaloja keskustaan, pientaloalue Viikintien varrelle, sekä aloitettu uuden ammattikorkeakoulun rakennus.

– –

Iščem znake urbane blaženosti in razpada v vzhodnem Helsinkih. Prva slika prikazuje gradbišče Myllypuro Metropolia campus. Myllypuron predstavlja rastoče in posodobitveno vzhodno od Helsinkija. Vzadnjih desetih letih smo na tem območju zgradili nov trgovski center, nove stanovanjske stavbe v središču, majhno območje ob Viikintieju in novo politehnično stavbo.

 

Ostoskeskus Puhos, Helsinki

 

Toisessa kuvassa on ostoskeskus Puhos, joka löytyy aivan Itäkeskuksen vierestä. Suuremman ostoskeskuksen varjoon jäävä rakennus on päässyt osittain rapistumaan. Karu betoni ei ole kestänyt aikaa. Maahanmuuttajayhteisöä palvelevat liikkeet ovat kuitenkin löytäneet täältä paikkansa, ja keskuksen mahdollinen purkaminen onkin asettanut kysymysmerkin näiden liikkeiden toiminnan jatkuvuudelle.

– –

V drugi fotografiji je nakupovalni center Puhos, ki se nahaja tik ob Itäkeskusu. Stavba v senci večjega nakupovalnega centra je bila delno razpadla. Grobi beton ni trajal dolgo. Vendar so se gibanja priseljenske skupnosti našla tukaj, in morebitno raztovarjanje centra je postavilo vprašanje o kontinuiteti teh gibanj.

 

Itäkeskuksen silta, Helsinki

 

Kolmannessa kuvassa on Itäkeskuksesta löytyvä silta. Itäkeskuksen vanhimpien osien betoninen arkkitehtuuri on ajan kuluessa saanut oman härskin patinansa, mutta Itäkeskus kauppakeskuksena on edelleen voimissaan. Omalla tavallaan Itäkeskuksessa tiivistyy Itä-Helsingin kaupunkiympäristön kerrostuneisuus, jossa osa alueista voi varsin hyvin ja kukoistaa, ja osa taas taantuu.

– –

Tretja slika prikazuje most v Itäkeskusu. Betonska arhitektura najstarejših delov Centra Itäkeskus je sčasoma pridobila lastne hrapave kože, toda trgovski center Itäkeskus je nazaj v svojo moč. Itäkeskus na svoj način kondenzira stratifikacijo mestnega okolja v vzhodnem Helsinkih, kjer lahko nekatere regije dobro prebijejo in uspevajo, nekateri pa upadajo.

 

Amsterdam

 

Elina

Amsterdamissa paikallinen katutaide on esteettistä ilotulitusta – tässä kuvassa nuori Michael Jackson ikustettuna betonitalon seinään lähelle katutasoa. Jo edesmennyt popkulttuurin ikoni viestii paitsi rajoja ylittävästä kiertokulusta, mihin kykenee ehkä vain musiikki ja taide, myös siitä mitä katutaide voi parhaimmillaan olla. Se miksi tässä on pop-musiikkia kuvallisessa muodossa lienee pohdinnan paikka vaikkapa paikallisessa kahvilassa tai lasillisen ääressä. Urbaanissa kiertokulussa katutaide tuottaa oman funktionsa – kun kaupunki on taiteilijan kanvaasi, se luo erilaisen elämyksen kuin taidemuseoissa käynti ja se on myös kaikkien kaupungin asukkaiden saavutettavissa.

– –

V Amsterdamu je lokalna ulična umetnost estetski ognjemet – na tej sliki je mlad Michael Jackson, rešil iz konkretne hišne stene blizu ulice. Že poseljena ikona pop kulture ne komunicira le z mejami, ki presegajo meje, temveč samo z glasbo in umetnostjo, pa tudi s kakšno ulično umetnostjo je najbolje. Razlog, zakaj je to pop glasba v slikoviti obliki, je morda refleksijsko mesto, na primer v krajevni kavarni ali v stekleni sobi. Urbani cikel ulična umetnost ustvarja svojo lastno funkcijo – ko je mesto umetniški plašč, ustvarja drugačno izkušnjo kot obisk umetnostnih muzejev in je dostopen tudi vsem prebivalcem mesta.

 

Amsterdam

 

 

Death Valley, Nevada

 

Joskus pääsee pois kaupungista kuumuutta hohkaavaan, Nevadan osavaltiossa sijaitsevaan, Death Valleyyn asti. Death Valley on osa Yhdysvaltain länsiosassa sijaitsevaa Mojaven autiomaata ja siellä on myös Yhdysvaltain matalin kohta – 86 metriä merenpinnan alapuolella oleva Badwater. Death Valleyn läpi kulkee moottoritie ja sieltä on löydettävissä myös Rhyoliten aavekaupungin rauniot. Rhyolite perustettiin vuonna 1905 kultaryntäyksen aikaan, jolloin se oli viidentuhannen asukkaan kylä – viidessätoista vuodessa kaupungin asukasmäärä romahti vain muutamaan kultakuumeen laannuttua.

– –

Včasih lahko prideš ven iz mesta v vročo Valley Valley Valley, Nevada. Dolina smrti je del puščave Mojave, ki se nahaja v zahodni Združenih državah, poleg tega pa je tudi nizka točka Združenih držav Amerike – 86 metrov pod gladino morja, Badwater. Dolina smrti poteka po avtocesti in obstajajo tudi ruševine mesta Rhyolite Ghost. Rhyolite je bil ustanovljen leta 1905 v času zlate medalje, ko je bila petnajstina prebivalcev – v petnajstih letih se je prebivalstvo mesta zrušilo šele po izumiranju nekaj zlatih premazov.

 

Berliini

 

Berliinissä nuori nainen ja onnellinen eläin on ikuistettu elementtitalon seinään. Paitsi East Side Galleryn muraaleista, Berliini on kaupunkina tunnettu myös muusta tasokkaasta katutaiteesta. Olisiko Berliinin muurin murtuminen vuonna 1989 ollut yksi alkusysäys kukoistavan kaupunkitaiteen erilaisille ilmenemismuodoille läpi Berliinin? Taidetta usein tarvitaan siellä, missä sanat eivät riitä.

– –

V Berlinu so mlada ženska in srečna žival potopljena v steno predsobe. Poleg murales galerije East Side je Berlin znan tudi po drugi visokokakovostni ulični umetnosti. Bi propad Berlinskega zidu leta 1989 eden od izhodišč za različne manifestacije cvetoče urbane umetnosti skozi Berlin? Umetnost je pogosto potrebna, če besede niso dovolj.

 

Kouvolan rautatieasema, Kouvola

 

Käydessäni tapaamassa vanhempiani eräänä kesäisenä viikonloppuna, kohtasin tämän varpusen Kouvolan rautatieasemalla. Odotushalliin se oli eksynyt jostain varpusille sopivammasta paikasta, ja olento rikkoi geometrisen kivilattiaruudukon rytmin siten, että aloin ajatella metsää.

– –

Ko sem obiskal moje starše med poletnim vikendom, sem srečal to potezo na železniški postaji Kouvola. V čakalnici je bila izgubljena na nekaj bolj primernih mestih v vzpenjanju, in bitje je prekinilo ritem geo-metrijskega kvadratnega strehe, tako da sem začel razmišljati o gozdu.

 

Elina Huttunen ja Oskari Lappalainen, Sosiologin edelliset päätoimittajat

 

Kuvat: Elina Huttunen ja Oskari Lappalainen

Lukukokemuksen tarjosi glitch art ja Google Translate.

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *