Johdanto
Tässä haastattelututkimuksessa selvitimme ihmisten kokemuksia julkisissa tiloissa koronapandemian aikana. Aihe on kiinnostava, sillä elinolosuhteet ovat muuttuneet monella tapaa. Kriisitilanteen myötä noussut historiallisen voimakas valtion kontrolli ja poikkeustilan käyttöönotto on muokannut ihmisten käyttäytymistä ja itsehallinnan muotoja julkisilla paikoilla. Sosiaalitieteellisen tutkimuksen kannalta on tärkeää tutkia tilanteen mukanaan tuomia ilmiöitä, jotta vastaavaan voitaisiin jatkossa varautua.
Pyrimme tutkimaan, miten käyttäytymistä ohjaavat perussäännöt ovat muuttuneet kriisitilanteen aikana. Tutkimuskysymysten tekemisessä ja aineiston tarkastelussa lähdimme liikkeelle Goffmanin kasvotyön teoriasta. Analysointivaiheessa täydensimme teoriapohjaa Harrén ja Haidtin teorialla, jotta aineistosta esille nousseet teemat tulisivat ymmärrettäviksi.
Tutkimuksessamme kävi ilmi, että poikkeustilanne on tuonut esiin normaalista poikkeavia kasvojen säilyttämismenetelmiä julkisissa tiloissa. Kasvotyötä tehtiin paitsi “rationalisoimalla” omaa käytöstä, myös vertailemalla itseään muihin. Arjen vuorovaikutustilanteet julkisilla paikoilla ovat koronapandemian takia muuttuneet. Koimme mielenkiintoiseksi huomion ihmisten moralistisesta suhtautumisesta korona-ajan toimijoihin. Julkisilla paikoilla esiintyvää soveliasta toimintaa, niin omaa kuin toisen, arvioitiin moralisoinnin ja järkeilyn kautta. Toisten toiminnan korostunut tarkkailu ja arviointi nousi tutkimuksessa esille, osiksi myös sen takia, että haastatteluissa esitettiin siihen liittyviä kysymyksiä.
Aineisto ja menetelmät
Tutkimus toteutettiin haastattelemalla yhteensä viittä eri henkilöä. Ennen haastatteluja olimme laatineet puolistrukturoidun haastattelurungon, jota kukin haastattelija mukaili. Haastattelurunko pyrittiin laatimaan niin, että haastatteluissa tulisi ilmi käyttäytymisen muutokseen liittyviä teemoja ja kasvojen säilyttämistyötä poikkeustilanteessa. Osa eteni tiukemmin haastattelurunkoa mukaillen, toiset vapaamuotoisemmin.
Haastattelut toteutettiin pääosin etänä (4/5 haastattelusta). Haastateltavista neljä olivat nuoria 20-30 -vuotiaita naisia ja yksi oli 50-vuotias mies henkilö. Haastattelut kestivät keskimäärin 37,4 minuuttia, joista lyhyin oli 25 minuutin, pisin 45 minuutin pituinen. Haastattelut nauhoitettiin etäyhteyksien kyseessä ollessa tietokoneen tai itse etäyhteys-ohjelman tarjoamin mahdollisuuksin. Live-haastattelu nauhoitettiin puhelimen sovellusta käyttäen.
Haastattelut litteroitiin ja litteroitu aineisto analysoitiin teoriaohjautuvasti. Suunnittelimme tutkimuskysymykset niin, että haastateltavat kertoisivat avoimesti päivittäisestä kasvotyöstä julkisissa tiloissa. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, ettei Goffmanin dramaturginen lähestymistapa riitä selittämään esiin nousseita ilmiöitä, kuten ihmisten syvää moralisoivaa suhtautumista muihin sekä oman käytöksen ”itserationalisointia” ambivalenteissa tilanteissa, jossa oma tekeminen oli ristiriidassa omien mielipiteiden sekä moralisoivan asenteen kanssa. Päätimme täydentää Goffmanin teoriaa Haidtin (2012) sekä Harrén & Langenhoven (2010) teorioilla, koska koimme niiden tarjoavan erityistä relevanssia aineistosta nousseiden teemojen kanssa.
Tulokset
Ensimmäisen analysointivaiheen jälkeen aineisosta nousi esiin muutamia mielenkiintoisia teemoja. Suhtautuminen koronatilanteeseen kytkeytyy rationalisoinnin ja moralisoinnin teemoihin. Tavoitteena tuntui olevan tarve ylläpitää hallinnan tunnetta. Myös minuus suhteessa koronaan nousi esille. Haastatteluissa tuli esille oman toiminnan puolustelu nimenomaan rationalisoinnin keinoin. Kenties pyrittiin asettautumaan neutraalin arvioijan rooliin. Esille nousi myös ambivalenssi omaan moraaliseen suhtautumiseen. Tämä ilmeni jyrkkänä suhtautumisena tilanteeseen ja muiden toimintaan tai suorastaan eräänlaisena itsepetoksena, kun haastateltavat olivat rikkoneet ohjeistusta vaikkapa käymällä kyläilemässä. Tilanne selitetään sellaisella tavalla itselle ja muille, että voi säilyttää omat kasvonsa.
Huomioimme myös, että koronatilanteeseen suhtautumisessa ilmeni kilpailullisia piirteitä. Nuoret tuntuivat suhtautuvan jyrkästi keski-ikäisiin ihmisiin. Heitä haastatellessa saattoi huomata “rikkuriuden” tematiikan. Aineistosta huomataan, etteivät nuoretkaan noudata koronaan liittyviä ohjeistuksia täydellisesti, jota selitettiin osaltaan mahdottomuudella “hulluksihan siinä tulisi”. Dynamiikka itsen esittämisen ja toisaalta kasvotyön viitekehyksessä saattaa liittyä tähän vertailuun vanhempiin ihmisiin rikkurin prototyyppinä, jolloin itse alkaa näyttää paremmalta?
Erityisesti yskiminen julkisella paikalla nähtiin kasvojen menettämisenä. Eräs haastateltava kuvaa ajatuksiaan yskäisemisen jälkeen kaupassa:
”…Kaikki ajattelee, että mulla varmaan korona ja nyt ne haluu polttaa mut roviolla, koska oon kipeenä kaupassa”
Aineistosta nousseiden moralisoinnin ja rationalisoinnin teemojen merkittävyyttä suhteessa kasvotyöhön ei kuitenkaan täysin pystytty analysoimaan pelkästään Goffmanin teorian kautta.
Rom Harrén asemoitumisteoria suhteessa moralisointiin ja rationalisointiin
Harrén mukaan sosiaalisen maailman muodostuminen tapahtuu kahden diskurssiivisen prosessin kautta: asemoituminen (positioning), ja retorinen selittäminen. Asemoitumisessa ihminen ilmaisee omaa suhdettaan toiseen ihmiseen ja sosiaaliseen kontekstiin, jossa yksilö kulloinkin on. Diskurssit mahdollistavat aseman ottamisen, muuttamisen tai sen kyseenalaistamisen. Asemoituminen voidaan ymmärtää henkilökohtaisten tarinoiden diskurssiivisena konstruoimisena, joka tekee yksilön toiminnan ymmärrettäväksi. Jotkut teot tunnistetaan heti ymmärrettäviksi, kun taas toiset teot eivät ole heti ymmärrettävissä, tai niiden status sosiaalisena toimintana on jollakin tavalla kyseenalainen (Langenhove 2010).
Harré on esittänyt viisi erilaista asemoitumisen käytäntöä. Merkittävin näistä tutkimuksen kannalta on moraalinen ja henkilökohtainen asemoituminen. Tässä asemoitumisen käytännössä ihmiset asemoivat itsensä ja toisia suhteessa moraalijärjestykseen. Asemoitumisessa yksilöt viittaavat tiettyyn rooliin moraalijärjestelmän sisällä, tai sosiaalisen elämän institutionaaliseen ulottuvuuteen tehdäkseen oman tai toisen toiminnan ymmärrettäväksi. Asemoituminen on aina suhteessa henkilön oikeuksiin, vastuisiin ja velvollisuuksiin sen moraalijärjestelmän sisällä, missä diskursiivinen prosessi tapahtuu (Langenhove 2010). Tämä asemoitumisen käytäntö saattaa osaltaan selittää sitä miksi moralisointi nousi niin voimakkaasti esiin kaikissa haastatteluissa.
Harrén teorian mukaan asemoituminen tulee ymmärtää prosessina, jossa psykologinen vaste määritellään käsillä olevan tarkoituksen tai tilaisuuden mukaiseksi. Asemat ovat siis joustavia, ne voivat muuttua vuorovaikutuksen kulun mukaan, sekä niitä käytetään juuri erilaisista tilanteista selviytymiseen (Langenhove 2010). Tämä voisi osaltaan selittää moraalista ambivalenssia, joka nousi esiin haastateltavien puheesta:
”ja sit mä mietin vaan et mitä näiden ihmisten päässä liikkuu, et miks pitää änkee, mut sit mietin et mäkin teen sitä samaa.. ja sit tää kaksinaismoralismi, vai miks sit nyt kutsuis, et niinku just se mitämä sanoin; koska minä voin, niin senhän mä just tein itekkii, menin koska voin.” ”..mä koin et me oltiin aika hyvin se tilanne arvioitu, tai sillein et mä olisin toiminut väärin”
Tässä voi nähdä olevan yhteys myös Goffmanin kasvojen säilyttämisen teoriaan niin, että henkilö asemoi itseään sosiaalisessa vuorovaikutuksessa juuri suhteessa kasvojen säilyttämiseen. Tämä nousee esiin myös haastateltavien puheesta niin, ettei toisen epäasiallista käytöstä haluta kuitenkaan julkisesti lähteä kommentoimaan, koska tilanteeseen ajatellaan kuuluvan riski omien kasvojen menettämisestä:
“V: et, en tiiä ehkä se on se, et mitä pelkää, mink takii ei mee sanomaan, et se toinen alkais mesoaa siin sulle, ja et sä olisit se joka nolostuu siin tilanteessa, eikä se toinen, mut niin, kyl on on välil tullu tilanteita et ois tehny mieli sano”
Harrén asemoitumisteorian kautta voidaan aineistosta hahmottaa osittain niitä diskursiivisia ulottuvuuksia ja elementtejä, joissa haastateltavat selittävät ymmärrettäväksi omaa sekä toisten käyttäytymistä suhteessa koronaan. Osaltaan tämä asemoitumisen kenttä ja mekanismit tulevat hyvin lähelle myös Goffmanin itsen esittämisen, strategisen interaktionismin ja kasvotyön teoretisointia. Harrén teorian kautta aineistosta voidaan hahmottaa esiin seuraavat asiat: (1) tarinan konteksti (muuttunut yhteiskunnallinen tilanne, rajoitukset/korona) jonka ympärille tarinoiden kertomisen ja itsen asemoimisen juoni kietoutuu, (2) asemoitumisen käytäntöjen ulottuvuudet; (2.1) itsen arviointi suhteessa moraalijärjestelmään, kontekstiin ja toisiin ihmisiin, jossa erityisesti korostuu rationalisointi ja oman toiminnan normalisointi/neutralisointi:
“V: No emmä tiiä siis ehkä, ylipäätään se ajattelu malli on niinku sillein,.. ei mulla nyt siis hirveesti oo muuttunu, että niinku, vaan just se että niinku arvostaa kaikkia, .. että nyt sen verran vaan ajattelen et just niinku pesen niitä käsiä enemmän ja ei käy siellä kaupassa niin usein, et niinkun, sellasta maalaisjärkeä pystyy käyttämään, mutta, et en oo todellakaan silleen, jos on terve ihminen, eristäytymässä neljän seinän sisään, “
(2.2) toisen arviointi suhteessa kontekstiin, moraalijärjestelmään ja rooleihin:
“V: no siis on, tosi eri tavalla suhtautuu. Että tota, osa on niinkun sillä tavalla jatkaa normaalia elämää, että käy töissä, eikä oo tullu mitään rajotuksia, ja sit taas toiset on niinkun hirmu hysteerisiä, et miten tästä selvitään. Et se sit taas johtuu varmaan niinku siitä et miten esim omat vanhemmat suhtautuu siihen ja niinkun ne lähi ihmiset siinä ympärillä.”
“K: Nii ooksä kokenut että toi itsekkyys on jotenki tossa ongelma tai ilmiö?
V: Se varmaan tässä isoin ongelma on. Jos kaikki vaan. Noudattais niitä juttuja. Toisaalta kaikki ei vaa voi jotkut on semmosissaa ammateissa. Se on sitten ihan eri asia.”
Sekä (3) kuinka itsen ja toisen arvioiminen näyttäytyy ylikorostuneena herkkyytenä, ja valppautena, joka osaltaan näyttää päätelmien tekemisessä kietoutuvan vahvasti moraali – rationalisointi akselin ympärille. Ikään kuin tämä vastinpari toimisi sosiaalisessa maailmassa mediaattina itse, toisen ja uuden tilanteen ymmärtämisessä.
“V: heeh, me oltiin kaupas yks päivä ja siel nyt toki tulee kateltuu vähän kaikennäköstä, ja sit mä katoin et aha et toinen hieroo kädel nenää ja et ”mitä sä teet!”, et niinku tavalla sitä kiinnittää myös sen toisen ihmisen tekemisiin huomiota,..”
“V:.. Sit ku ite yrittää koko aika ajatella, okei hei sä oot kaupassa, et älä koskettele nyt mitään mihin ei tarvii koskee, … et heti jos sä kuulet et joku aivastaa tai yskii sun takana, niin tulee vähän sellanen ’uugh’ tunne,”
Aineiston pohjalta arvioituna näyttää, että vieraassa, tuntemattomassa kontekstissa, missä yhteisiä pelisääntöjä tai narratiiveja ei vielä ole, asemointiteorian kautta katsottuna yksilön välineeksi muodostaa tilanteesta ymmärrettävä kokonaisuus nousevat moraali ja rationaalisuus. Näiden kautta arvioidaan epämääräiset ja uhkaavaksi koetut tekijät. Myös moraalin ja rationaalisuuden soveltamisessa tilanteen arvioimiseksi näyttää olevan eroja yksilöiden välillä, siinä suhteessa kumpaan päähän tätä akselia enemmin turvaudutaan (ikä/elämänkokemus). Näyttää siltä että moraaliseen asemoitumiseen turvautuminen herättää yksilössä emotionaalisesti voimakkaampia tunteita.
Jonathan Haidtin moraaliperustojen teoria liikkeellepanevana voimana
Aineistosta esille nousseita ihmisten käyttäytymisen motiiveihin liittyviä ilmiöitä on mahdollista tarkastella yhdistäen itsen esittämisen, kasvotyön ja positioinnin tematiikkaa Jonathan Haidtin moraaliperustojen teoriaan (moral foundations theory). Hänen teoksensa The Righteous Mind (2012) on lähteenä tähän osioon. Evoluution saatossa moraaliset tunteet ovat olleet eduksi. Moraalisia perusmakuja – kuten Haidt niitä kutsuu – on kuusi erilaista: välittäminen, tasapuolisuus, lojaalisuus, auktoriteetti, pyhyys ja vapaus. Aineistosta analysoituna moduulit ilmenivät seuraavalla tavalla:
(1) Välittäminen moraaliperustana on ollut tarpeellinen, jotta omasta jälkikasvusta on haluttu pitää huolta. Välittäminen koetaan myötätuntoa toisia kohtaa, joka johtaa oman käytöksen muutoksiin, avustamiseen ja esimerkiksi fyysisen tilan jättämiseen kaupassa. Joku ei toisaalta selvästikään välitä, jos tulee liian lähelle.
(2) Tasapuolisuuden moraaliperusta on ollut avuksi luotaessa hyödyllisiä kaksisuuntaisia suhteita. Haastattelussa tasapuolisuusmoduuli aktivoituu kun joku ei noudata annettuja ohjeita. Seurauksena kiukun tunne: “Miksi hänen pitäisi saada rikkoa normeja?!”
(3) Lojaalisuuden perusta on auttanut kokoamaan yhteen liittoumia. Lojaalisuusmoduulin aktivoituessa “meidän kaikkien suomalaisten yhteisen asian” eteen, voidaan siitä kokea ylpeyttä ja toisaalta raivoa niitä kohden, jotka pyrkivät Uudeltamaalta maakuntiin. Toisaalta lojaalisuuden aktivaatio on pohja sille, että suomalaiset ovat suhtautuneet sangen rakentavasti tilanteeseen.
(4) Auktoriteettiperusta on toimivien hierarkioiden synnyn taustalla. Tämä ilmeni haastattelussa pöyristyksenä ihmisiä kohtaan jotka eivät kunnioita auktoriteettia ja siten ko. moraaliperustaa (maakuntiin pyrkivät ihmiset).
(5) Pyhyys on auttanut luomaan nk. sosiaalista immuniteettia eli käytöstä, jossa vältellään potentiaalisia tautivektoreita. Haastatteluissa tämä tulee esiin suorasti taudinaiheuttajien välttelynä. Koronavirustilanne voi lisätä kielteistä käytöstä vierasta ja vieraita kohti. Tämä on näkynyt vaikkapa mökkikuntien asenteina, joissa “likaisia” uusimaalaisia ei ole haluttu lähelle.
(6) Vapausmoduuli on moraaliperustana tarpeen, jotta liiallisesti sortava yksilö tai joukkio saadaan suistettua vallasta. Vapaus-moduulinkin tulkittiin aktivoituvan, esimerkiksi tilan antamisessa ja rajoitteisiin kapinallisesti suhtautuen, tyylillä ne väistää jotka pelkää.
Esimerkkejä moraalisten moduulien aktivoitumisesta:
“… ite koitan vältellä ihmisiä on sitten koronaa tai ei, ni en mä olis ehkä itekkään hakeutunut siihen, jos koko sali on ihan tyhjä, ni ihan viereen kumminkaan. …. et jos sitä tunnetta hakee, niin vastenmieliseltä.” – pyhyysmoduuli.
”…meillä on varmaan joku pari metrii siihen seuraavaan matkustajaan joka … aivasteli ja pärski ja yski ihan niinkun vapaasti, valtoimenaan, ympäri,. se ei ees yrittänyt mihkään hihaan yskii, niin siin vaihees mun ois oikeesti tehny mieli sanoo et mitä helvettii sä ajattelet, … ethän sä nyt silti pärski sillein et se lentää joka paikkaan..” – pyhyys- ja välittämismoduulit, mahdollisesti lojaalisuusmoduuli
Koronaviruksen aiheuttamassa tilanteessa käytännössä kaikkia moraaliperustaan kuuluvia moduuleja pystytään aktivoimaan hyvinkin arkisissa tilanteissa, hierarkiaketju valtion ylimmästä johdosta ja asiantuntijoista ulottuu säätelemään kauppajonossa ihmisten välisiä etäisyyksiä. Moraaliperustan voidaan ajatella olevan emotionaalista, motivoivaa polttoainetta, joka pyörittäessään goffmanilaista tai harrélaista konetta, tuottaa kasvotyön-, itsen esittämisen ja asemoitumisen muotoja.
Yleisesti voidaan todeta tutkimuksen tuloksista, että tässä tilanteessa kapea-alaiset teoriapohjat eivät välttämättä ole yksin riittäviä selittämään aineistoa. Uhkakuvat kohdistuvat tässä asetelmassa biologiselle tasolle, siksi on tärkeätä pystyä ymmärtämään asiaa siltä tasolta alkaen. Jos kyse olisi vain triviaaleista valinnoista, käytös ja tunteet eivät kumpuaisi näin syvältä organismin hengissä säilymisen kontekstista asti. Haidt tarjoaa tässä viitekehyksessämme selitysmallin sille, miten biologisesta tasosta kumpuaa motivaatiota ohjaamaan käytöstä, kasvotyötä tai diskurssia.
Yhteenveto ja pohdinta
Haastattelun tuloksena voidaan ryhmän mielestä pitää sen monimutkaisen kognitiivisen ja emotionaalisen rakenteen hahmottamista, joka ohjaa ihmisten käyttäytymistä. Sen lisäksi mitä ja miten ihmiset ilmaisevat kasvotyön ja itsen esittämisen keinoin, huomasimme olevamme kiinnostuneita siitä, miksi he niin tekevät, mikä motivoi heitä? Itsen esittäminen sellaisella tavalla, että asemoituu järkevämmäksi ja harkitsevaksi – tuntien samalla voimakkaitakin tunteita (inhoa, suuttumusta esim.) toisia ihmisiä kohtaan – selittyy kun otetaan huomioon moraaliset tunteet tuottamassa käytöstä ja oman käytöksen aiheuttama tarve rationalisoida se.
Huomioimme, että yksilön käytöstä ohjasivat vahvasti moraali ja tilanteen sekä oman ja muiden käytöksen rationalisointi. Totesimme, ettei Goffmanin teoria riittänyt selittämään ihmisten moraalista tarkastelua suhteessa koronaan julkisilla paikoilla ja täydensimme huomioitamme muilla teorioilla. Tutkimuksen edetessä huomasimme myös, että moraalin ja rationalisoinnin kautta muodostui asemoitumista suhteessa muihin ihmisiin ja tilanteisiin. Haastatteluissa oli kuitenkin yksilöllisiä eroja tässä suhteessa. Aineistoa läpikäydessä välittyi myös sellainen kuva kuin haastattelu itsessään olisi ollut kasvojen rakentamisen ja itsen esittämisen prosessi.
Koemme, että tutkimuksen eri vaiheissa noudatimme tieteen eettisiä sääntöjä. Pyrimme kiinnittämään tutkimuksen aikana huomiota siihen, että haastateltavat tiesivät, mistä oli kyse ja esittämään kysymyksiä niin, etteivät haastateltavat koe, että heitä tuomitaan. Tiedostimme, että tutkimuksen aihe voi olla tunteita herättävä. Haastateltaville selitettiin tarkasti mihin aineistoa käytetään ja kuka sitä käsittelee. Jokainen haastattelija toimitti tutkimusluvan haastateltavalle ennen haastattelua, jotta he saivat tutustua siihen rauhassa.
Tutkimusraportti on kirjoitettu Itä-Suomen yliopiston laadullisten menetelmien peruskurssin kurssitehtäväksi vuonna 2020. Tutkimusraportin julkaisemiseen jälkikäteen Sosiologi-verkkolehdessä on kysytty erikseen lupa kaikilta tutkimukseen osallistuneilta haastateltavilta.
Petri Federley
Jani Heino
Kaisa Heiskanen
Anni Hämäläinen
Itä-Suomen yliopisto,
Kuopion kampus
Sosiaalitieteet 2020
LÄHTEET
Goffman Erving. 1955. “On face-work: an analysis of ritual elements in social interaction.” Psychiatry: Journal for the Study of Interpersonal Processes.
Haidt, Jonathan. 2012. The Righteous Mind: Why Good People Are Divided By Politics and Religion. New York: Pantheon Books.
Langenhove Luk Van. 2010. People and Societies: Rom Harré and Designing the Social Sciences. Routledge Advances in Sociology.
