Miksi et tiskannut, minä kävin jo töissä? Taasko minun vuoro tehdä pyykit, miksi alushousut on taas tuossa? Ai kun ihana kun olit siivonnut! Kotityö on sukupuolittunutta, etenkin suhteista sukupuolittuneimmassa eli parisuhteessa. Mutta voiko omaa kotityön jakoa lähestyä sosiologian kautta?
Tässä tekstissä kuvaan yhden haastateltavan sisältäneen kotitöiden sukupuolittuneisuutta tutkineen teemahaastattelun toteutumista. Haastattelu sai alkunsa aineopintojen metodiharjoituksen tehtävästä, johon lopulta teemahaastateltavaksi valikoitui oma puoliso.
Koska työ pohjaa metodiharjoitukseen, on tekstilaji yhtä lailla oman työprosessin itsekeskeistä arviointia kuin itse tulosten pääpiirteistä kuvailuakin. Tutkimukseksi en tätä kehtaa väittää, tasokkaaksi parisuhdekeskusteluksi kylläkin. Haastateltavan löytyessä oman perheen sisältä ja hänen kertoessaan juuri minusta kodin työnjaon näkökulmasta liikutaan kenties jo lähellä autoetnografista tutkimusta, joten olkoon tämä luomani eriskummallinen kvalitatiivinen menetelmä, jonka nyt teille esittelen, nimeltään liki autoetnografinen teemahaastattelu.
Esittelen aluksi tutkimuksessa käyttämäni teemarungon ja sen taustalla vaikuttavan teoriapohjan, minkä jälkeen esittelen lyhyesti haastattelututkimuksen tuloksia vertaillen niitä ehkä hieman vanhentuneeseen, mutta sisällöltään oivaltavaan Eeva Jokisen (2004) kirjoitukseen Kodin työt, tavat, tasa-arvo ja rento refleksiivisyys.
Teemat ja kysymykset
Haastattelun pohjana ja myös teemarungon muotoilun taustana toimii Eeva Jokisen (2004) esittämä sukupuolitapaisuuksien kolme näkökulmaa. Jokinen esittää, että sukupuolitapaisuuksia voidaan lähestyä tutkimuksellisesti rakenteiden, toistotekojen ja tahtiin asettumisen näkökulmista. En mene tässä esittelyssä näiden kolmen näkökulman yksityiskohtiin, vaan kannustan kaikkia lukijoita tutustumaan Jokisen jaotteluun alkuperäistekstin kautta.
Nämä Jokisen tarjoamat näkökulmat olivat teemahaastatteluni pääteemat. Haastattelun tavoite ja tutkimuskysymys olisi tällöin sen ymmärtäminen missä määrin ja missä muodoissa Jokisen ehdottamat sukupuolittuneisuuden rakenteet, toistoteot ja tahtiin asettuminen aineistossani esiintyisivät. Tutkimuskysymykseksi voitaneen nimetä myös sen toteaminen, missä määrin kotitöiden tasa-arvoisuus tutkittavassa parisuhteessa toteutuu.
Teemojen otsikkoina rakenteet, toistoteot sekä tahtiin asettuminen ovat niin yleispäteviä, että niiden pohjalle on hankala rakentaa teemahaastattelua, näin yleisluontoisten teemojen lähestyessä jo avointa, tyystin strukturoimatonta haastattelua. Koska halusin rungolleni rakennetta, jaottelin teemat edelleen alateemoiksi sen mukaan, mistä aiheista haastattelemalla uskoisin saavani parhaiten tietoa pääteemojen esiintymisestä.
Ensimmäinen pääteema koski rakenteita. Tämä oli jaettu kahteen alateemaan, joista toinen käsitys miehen ja naisen töistä selvitti haastateltavan yleisluontoista käsitystä siitä, millaisia miehen ja naisten töiden tulisi olla. Tämän varsin yleisluontoisen alateeman olin ajatellut enemmän normatiivisia kuin kuvailevia vastauksia etsiväksi, ja se tarjoaisi käsitystä siis haastateltavan hyväksi kokemasta työnjaosta yleensä, ja siten hänen työnjaolleen omaksumista rakenteellisista perustoista. Toinen rakenteiden alateemani käsitteli Jokisen esittelemää lahjojen tapaisuuden rakennetta, eli sitä, tunnistiko haastateltava joitain kotitöitä, joita hän tekisi miellyttääkseen puolisoa – ikään kuin lahjaksi tälle. Tämä alateema keräisi spesifimpää tietoa erään Jokisen esittämän rakenteen eli lahjana tehtävien kotitöiden esiintymisestä suhteessa.
Toinen pääteema käsitteli toistotekoja. Tarkoituksena oli selvittää kolmen alateeman kautta: (1) toistuvatko jotkin tietyt kotityöt suhteessa sukupuolittain eriytyneellä tavalla ja miten tämä toistotekojen mahdollinen eriytyminen koetaan, (2) miten haastateltava reflektoi toistotekoja, eli etenkin vastaavatko ne hänen kuvaa itsestään ja miten ne kytkeytyvät vastaajan käsittämään yleiseen tasa-arvokehykseen sekä (3) millaista ”pelisilmää”, kuten Jokinen asian ilmaisee, haastateltavan mielestä eri osapuolille on kehittynyt erilaisiin kotiaskareisiin. Pelisilmän kehittyminenhän voi lujittaa työnjaon sukupuolittuneisuutta: on mukavampi pelata pelejä, joiden säännöt valmiiksi tietää – ja lienee mukavampi tehdä kotitöitä, joiden hoitaminen on valmiiksi tuttua ja totuttua.
Kolmas teema käsitteli työnjakoa tahtiin asettumisen näkökulmasta. Alateemat tämän teeman alla olivat kotoisuuden syntyminen kotitöissä, eli miten haastateltava luo itselleen kodin ja omalta tuntuvaa arkea mahdollisesti sukupuolensa mukaan valikoituneiden kotitöiden kautta ja toisaalta millaisia merkityksiä kotityöt luovat. Kaikki merkitys ei toki ole kielellistä, vaan kotityön tekeminen voi olla viesti, lahja tai tapa rakentaa tietynlaista kuvaa itsestään.
Varsinaiset kysymykset muotoutuivat haastattelun aikana ex tempore edellisten vastausten ja teemarungon pohjalta ilman etukäteen harkittuja apukysymyksiä. Käytännön haastattelussa tämä näkyi välillä kymmenisen sekuntia kestäneinä hiljaisina hetkinä, joina mietin seuraavaa siirtoa. Toisaalta haastattelukeskustelun ei uskoakseni tarvitse olla amerikkalaisen sitcomin vertaista sanan säilän terävää helinää, kunhan haluttu viesti välittyy tarkoituksenmukaisella tavalla. Haastattelu muotoutui lopulta käytännössä varsin avoimeksi – aihe siirtyi teemasta toiseen sen mukaan, mistä haastateltavalla juttua riitti.
Miten sitten ihmissuhde näkyy ihmistutkimussuhteessa? Tässä tapauksessa oli toki välillä hankala olla johtamatta kysymyksiä myös omien ennakkotietojen ja -oletusten pohjalta – hypoteesittomuus omasta puolisosta on haastavaa. Kysymysten jatkuva tietoinen pohjaaminen aiemmissa kysymyksissä esille tulleisiin seikkoihin omien pohjaoletusten sijaan lienee tärkeää erityisesti tuttua henkilöä haastateltaessa. Liki autoetnografisen teemahaastattelun kohdalla tutkijan ja tutkittavan roolit näyttäytyvät joka tapauksessa tutkijan näkövinkkelistä haastavina.
Aineiston tulkinta
Näkökulmani aineistoon oli faktanäkökulma. Interaktionäkökulma olisi kenties ollut tässä yhteydessä perustellumpi, kun aineiston keruuseen liittyy tuttuuden kautta selvästi mahdollisuus tarkastella haastateltavan suhdetta haastateltavaan ilmiöön muutenkin kuin vastausten kautta suoraan esiin tulleiden faktojen kautta. Toisaalta tieteenfilosofisesti olen taipuvainen positivismiin ja siten interaktionäkökulma tuntui jo itsessään vieraalta. Ja olisihan interaktionäkökulma oletetusta antoisuudestaan huolimatta vaatinut monimutkaista reflektiota siitä, miten haastateltava suhtautuu parisuhteen työnjakoon, ja siten minuun, jolloin olisin joutunut käsittelemään myös itseäni usealla eri tasolla – vähintään kuvioon olisi tullut tarkastelua haastateltavan käsityksistä minusta haastattelijana ja käsityksistä minusta kotitöiden työnjaon osapuolena sekä näiden näkyminen vastauksista. Mieltäsolmivan mutkikasta.
Itse asiaan. Haastateltava tunnisti Jokisen olettamuksen mukaisesti töiden sukupuolittuneisuuteen liittyvien rakenteellisten seikkojen olemassaolon yleisellä tasolla. Jokisen (2004) mukaan lähes kaikki länsimaissa tunnistavat tiettyjen töiden miestyyppisyyden ja naistyyppisyyden. Haastateltava otti puheeksi esimerkiksi isovanhempiensa tavan jakaa työt ”perinteisesti”. Amatöörimäisyyteni haastattelijana näkyy, mutta sekava ja huono kysymys nyt kuitenkin sattumalta johdattelee jäljille:
K: ”Sitten tosta töiden jaosta, että miten se sun mielestä toteutuu, jos lähinnä mietitään jakoa silleen sukupuolen kautta.”
V: ”Ei se musta juuri näy. kummatkin tekee jotain, silleen mitä parhaiten osaa”
K: ”Niin, onko tota jotai mitä miehet yleensä osaa tai naiset yleensä osaa paremmi?”
V: ”No jos miettii tota niinku, no vaikka mummo ja pappahan kun niiden luona käy niin mummo ja meistä vieraista naiset ne aina kesälläki ku ollaan käymässä kokkaa ja pesee lattiat ja hoitaa sisäpinnat, miehet tekee ulkona, leikkaa ruohot ja sillai.”
K: ”Onks toi sun mielestä hyvä, huono vai millanen jaottelu.”
V: ”No on se vähän toki perseestä, että niinku nättinä kesäpäivinäkin kuuman uunin ääressä tehään ja sitten kun hetken siinä koittaa hengähtää ne (miehet) tulee ulkoa kaljottelemasta ja kattoo että täälä vaan muijat laiskottelee.”
Siirryttäessä isovanhempien maalaistalossa koetuista kesälomamuistoista meidän kaupunkikaksioomme, katoaa (onnekseni) tämä hieman traaginen mutta Jokisenkin ennustama rakenteellinen työnjako. Traditioon perustuvan työnjaon sijalle keskeiseksi nousee jo edellisen vastauksen esittämä ajatus miesten ja naisten töistä sukupuolten pätevyyden kautta valikoituvina. Oikeudenmukaiseksi tavaksi jakaa töitä haastattelija kuvasi ”kuka parhaiten osaa mitäkin, niin se tekee”.
K: ”Jos mietitään meiän työnjakoa, niin teeks sä mielestäs jotain mua useammin tai toistepäin”
V: ”No kyllä me kumpikin aika hyvin tehään. Ehkä mä useammin kokkaan kuitenki ja laitan ruokaa”
K: ”Onks siihen susta jotai syytä, että kokkaat useemmin?”
V: ”No.. oonhan mä parempi siinä..”
Onneksi en osoittaudu aivan avuttomaksi;
K: ”Jos ei mietitä sitä, millasii hommia kumpikin tekee, vaan millasia kuuluis tehä, niin onks siinä mitään eroja?”
V: ”Varmaan.. miesten hommii ehkä vois olla sellaset ällöt hommat.. en mä ainakaan osaa putsaa hajulukkoo.”
K: ”Osaanks mä sit vai?”
V: ”No sä sen aina oot putsannu, nii kait sit paremmi ainaki.”
Kun ajatus ”kuka osaa, se tekee” yhdistetään ajatukseen kasvatuksen muovaamasta osaamisesta, tästä ajatuksesta muodostuu rakenne, jossa sukupuolet osaavat eri asioita ja tekevät siten naisten ja miesten hommia. Kasvatuksen muovaaman osaamisen haastateltava tosin mainitsee vain sivumennen, ja ainakin hänen ajattelussaan hyvä työnjako pätevyyden kautta rakentuvana on opittuja taitoja tai traditioita keskeisempi työnjakoa määrittävä tekijä, kuin mitä Jokisen rakenteiden näkökulma sallisi ymmärtää.
Tämä sivuaa jo toistotekojen näkökulmaa. Haastateltava mainitsi usein tekemäkseen kotityöksi kokkaamisen: kokkaaminen on paitsi välttämätöntä ”jotain pitää kuitenkin syödä, ja on mukava, kun on hyvää ruokaa” myös tapa toteuttaa itseä ja kokea:
K: ”Sit entä, mitä sä tykkäät siitä, että kokkaushommat lankeaa useemmin sulle? Onks se tasa-arvosta?”
V: ”No kyllähän siin saa kokeilla uusia reseptejä. Se on niinku sellasta omaa itteään, ei pelkkää toistoa”
Vaikka kysymykseen tasa-arvosta ei suoraan vastata, ei ruuanlaitto näytä olevan välttämättä vain naistyyppinen askare. Siihen voi liittyä myös ruuanlaittotaidon kehittämisen kautta tapahtuvan uuden oppimisen tavoitteita. Kysyttäessä, miksi haastateltava tekee parisuhteessa enemmän ruokaa, on vastaus puolisoa paremmat kokkaustaidot (mikä myös on tosiasiallisesti näin) sekä myöhemmin hän mainitsee myös tähän käytettävissä olevan runsaamman ajan. Lienee mahdollista, että ajankäytön eriytyminen sellaiseksi, että parisuhteessa nainen tekee useammin ruokaa, on osin rakenne, jonka kautta parempia kokkaustaitoja ylläpitävä toistotekojen malli saa alkunsa. Entä sitten reflektiivisyys? Haastateltava ei ruuanlaitosta kysyttäessä tarttunut tarjoamaani tasa-arvon näkökulmaan, mikä voi johtua siitä, että se ei ole hänellä relevantti tai että se on arka aihe keskustella. Kysyttäessä myöhemmin asiasta, päädyn siihen, että kotityön sukupuolittuneisuutta koskeva reflektiivinen ajattelu ei vain ole hänelle ominaista:
K: ”Että sua ei häiritse se, että osa töistä jakautuu vähän eri lailla meiän välille?”
V: ”Ei, ei se kyl, kuha kumpikin tekee suunnillee niinku nytkin, että yhteensä yhtä paljon.”
Ainoat sukupuolten väliseen tasa-arvoon liittyvät reflektiiviset kannanotot haastateltava esitti keskusteltaessa rakenteista löytyivätkin jo esitellyssä keskustelussa, jossa arvioidaan hänen isovanhempiensa työnjakoa.
Kotitöitä tahtiin asettumisen näkökulmasta ajatellen kotityöt eivät ole haastateltavalle myöskään kotoisuutta luova toimintatapa siinä mielessä, kuin se Jokisen (2004) aineistossa näyttäytyy.
K: ”Niin tota.. jos sä mietit kotitöitä osana arkea, nii onks ne ehkä enemmän taakka vai millasia..”
V: ”No onhan ne pakko tehä, ja toisaalta tuleehan niist taukoja muihin hommiin.”
K: ”Millasia hommia etenki aattelit?”
V: ”Varmaan opiskelu ainaki. Kotihommissa kuitenki näkee sen tekemisen tuloksen heti.”
K: ”Opiskeluissa ilmeisesti ei?”
V: ”No ei joo (naurahtaa)”
Kotityöt rytmittävät lähinnä muita töitä tarjoamalla niihin taukoja, mutta myöhemminkään haastattelussa mitään muuta kotoisuutta luovaa merkitystä niille ei tarjota. Vaikka kotityöt tarjoavat vastapainoa opiskelulle antamalla jotain sellaista, missä ”tekemisen tulos näkyy heti”, ei kotitöissä hänelle itse prosessi näytä aineiston perusteella olevan kotoisuutta tai rentoutusta luova ominaisuus, kuten Jokisen aineistossa, vaan keskeistä vaikuttaa olevan lopputulos – siisti koti, hyvä ateria tai pienempi pyykkivuori.
Itse kotityön suorittamiseen liittyvät merkitykset ja Jokisenkin (2004) kuvaamat emotionaaliset kokemukset liittyisivät haastateltavalla lähinnä ruuanlaittoon. Muita kotitöitä hän kuvaa neutraalilla sanastolla, mutta kokkaamiseen liittyy muun muassa onnistumisen, paremmuuden (suhteessa minuun) ja itsensä toteuttamisen selkeästi positiivisia ominaisuuksia.
Konkluusio
Vaikuttaisi siltä, että Jokisen (2004) tarjoamista näkökulmista rakenteet eivät näyttäydy aineistossani ainakaan identtisinä Jokisen kuvauksen kanssa, mikä voi johtua siitä, että Jokisen aineisto ei ole kovin tuore. Jokisen esittämää lahjojen tapaisuuden rakennetta, eli taipumusta tehdä usein jokin sama kotityö miellyttääkseen puolisoa haastateltava ei suhteessamme tunnistanut.
Ehkä rakenteet ovat viidessätoista vuodessa kehittyneet siten, että nuoren naisen ja hänen feministiksi itseään väittävän puolisonsa yhteiselosta niitä on hankala löytää. Tämä ei tarkoita, etteikö niitä edelleen voisi olla, mutta Jokisen tausta-aineisto on rakenteiden osalta ainakin tässä tapauksessa vanhentumaan päin tai muuten soveltumaton tutkittuun tapaukseen.
Etenkin rytmiin asettuminen ja korostuneen selvästi toistoteot tarjoavat kuitenkin näkökulmia keräämäni aineiston tarkasteluun ja tulkintaan. Parisuhteemme työnjakohan oli eriytynyttä, mutta töitä sanelevien suhteen ulkopuolisten rakenteiden sijasta haastateltava tarjosi syyksi tähän toistotekojen kautta kehittynyttä osaamista eri askareissa.
Kenties toistoteot ovat sukupuolitietoiselle nykypariskunnalle legitiimi tapa perustella eriytynyttä työnjakoa – miesten ja naisten erilaisiin psykofyysisiin ominaisuuksiin ja taipumuksiin tai traditionaalisiin miesten ja naisten hommiin viittaaminen ei tasa-arvoiseen olemiseen pyrkivässä parisuhteessa tuntuisi yhtä mielekkäältä. Tälle hieman ristiriidassa tosin on se, että sukupuolireflektiivisyydestäkin tuloksia löytyi oikeastaan vain silloin, kun keskustelu ajautui koskemaan haastateltavan isovanhempia ja heidän epäreiluksi koettua traditionaalista tapaansa jakaa kotitöitä, mikä tavallaan syö kuvaa puolisoni ja minun suhteen sukupuolisesta itsetietoisuudesta.
Entä sitten minä? Jos reflektoin hieman omaa työtäni, niin onhan asetelma, jossa mies tenttaa puolisoaan kotitöiden tekemisestä jotenkin, ei ehkä niinkään erikoinen, vaan pikemmin-kin väärällä tavalla tavallinen. Puolustuksekseni sanottakoon, että tutkimuksen tuloksia käytettiin yksinomaan opintopisteiden kartuttamiseen ja siinä sivussa kotitöissä havaittujen mahdollisten sukupuolittuneiden epäsuhtien tasapainottamiseen – olen itsekin haastattelun jälkeen koettanut kokata muutakin kuin tonnikalapastaa.
Tosin esiin noussut hajulukon putsaus kuuluu edelleen yksinoikeutettuun vastuualueeseeni, mikä sopii minulle oikein hyvin. Hajulukkoa putsatessaan kokee todella olevansa mies.
Jokisen tarjoamat kolme näkökulmaa lienevät tässä suhteessa käyttökelpoinen, joskin rakenteiden osalta vanheneva pohja kotitöiden sukupuolittuneisuutta tarkasteltaessa. Ennen kaikkea teemahaastattelu on toimiva lähtökohta parisuhdekeskusteluille, ja suosittelen kaikille sosiologikollegoille liki autoetnografisen teemahaastattelun soveltamista omaa parisuhde-elämää koskevassa soveltavassa tutkimuksessa
Tutkimus ja sen julkaisu ovat saaneet tutkimuseettiseltä parisuhdeneuvostolta yksimielisen puoltavan lausunnon.
Onni Kärkkäinen, opiskelee sosiologiaa 2. vuotta Jyväskylän yliopistossa
Lähteet:
Jokinen, Eeva (2004): Kodin työt, tavat, tasa-arvo ja rento refleksiivisyys. teoksesta: Eeva Jokinen, Marja Kaskisaari ja Marita Husso (toim.) Ruumis töihin! Käsite ja käytäntö. Vastapaino, Tampere 2004.
