Gentrifigaatio poliittisena välineenä
Gentrifigaatiota ja sosiaalista sekoittumista (social mixing) on käytetty regeneraatio strategiana työväenluokkaisilla asuinalueilla. Gentrifigaatio politiikassa on pohjimmiltaan kyse: ” the regulation, management, control and social reproduction of particular populations; populations which may be considered to be problematic, flawed and disorderly in different and multiple ways” (Paton ym 2012, 1472. Gentfigaatio on käytetympi poliittinen keino Skotlannissa ja muualla Iso-Britanniassa kuin Suomessa. Pieniä merkkejä siitä on kuitenkin nähtävissä myös Suomessa.
Deprivaatio näkyy myös rakennusten autioitumisena. Jopa Glasgow’n ydinkeskustassa on autioita rakennuksia. Glasgow’ssa on 12 prosenttia Skotlannin kaikesta autioituneesta maasta (derelict) (2012, National Statistics). Tämä luonnollisesti heikentää kaupungin imagoa, jota on pyritty nostamaan erilaisilla kampanjoilla kuten Glasgow’s Miles Better (1984), The Glasgow Garden Festivals (1988), The European City of Culture (1990), The City of Architecture (1999), Scotland with Style (2003) ja Glasgow’n Kansainyhteisön kisoilla (2014) (Glasgow City Council: Glasgow Miles Better; Secret Scotland;. EU; Glasgow City Council: Glasgow City of Architecture; See Glasgow; Glasgow 2014). Glasgow’n Kansainyhteisön kisojen (Commonwealth Games) seurauksena on purettu esimerkiksi Red Road Housing Estate- rakennuksia. Tämä on osa poliittisesti ohjattua gentrifigaatiota. Suurilla on urheilutapahtumilla on aina ollut Iso-Britanniassa regeneratiivinen vaikutus- tapahtumien vuoksi purkaminen ja rakentaminen on sosiaalisesti hyväksyttävämpää (Paton ym. 2012, 1470-1472).
Toinen hyvä esimerkki on Glasgow’n Partickin kaupunginosa Clyde-joen (Rive Clyde) rannalla. Partick sijaisetsee aivan lähellä West Endiä ja Glasgow’n yliopistoa. Entistä satama- ja telakkatyöläisten korttelia regeneroidaan projektissa nimeltä ”Glasgow Harbour Development” (kts kuva 8). Rakentamista perustellaan mediassa näin: “Glasgow has a lack of premium quality housing, a need which Glasgow Harbour is addressing.” (Springburn Academy). Sosiaalinen sekoittuminen ei ole kuitenkaan onnistunut ristiriidoitta ja etenkin vanhempi työväenluokkainen asukaskunta kokee tulleensa loukatuksi ja ahtaalle ajetuksi nousevien vuokrien vuoksi. Neoliberaalisuuden hengessä sosiaalisten asuntojen yksityistämisen vuoksi vuokralaisista on tullut asiakkaita, kuluttajia. Tästä ilmiöstä käytetään myös termiä kuluttaja kansalaisuus (consumer citizenship). Kuluttaja kansalaisuudessa oletetaan, että yksilöllä on vapaus valita missä asuu. Tämä näkyy erityisen hyvin Partickin gentrifigaationa (Paton 2013, 89-92). Eräs Partickin asuinalueen asukas selittää gentrifigaation ongelman hyvin: ” –and that is the biggest difference between the ”haves” and the ”have nots”, the people who have grown up there all their lives and they can’t afford to stay there.” (Paton 2013, 92). Eräälle toiselle haastateltavalle oli käynyt niin, että vuokraisäntä oli remontoinut (refurbished) asuntoa ja vuokra oli noussut 200 punnalla. Rajoitettu sosiaalinen asuntokanta tarkoitti monille muuttopakkoa alueelta. Monille on myös käynyt niin, että he ovat liian kovatuloisia sosiaaliseen asumiseen, mutta heillä ei ole myöskään varaa asua yksin, jolloin monet työssäkäyvät asuvat vanhempiensa luona tai soluissa. Kiteytyksenä voi sanoa, että useammalla keskiluokkaisella on suurempi mahdollisuus vaikuttaa siihen, missä asuu. ”Control over fixity to place is a key conceptual resource for understanding class in a way that brings together the issues of capital alongside property and culture” (Paton 2013, 94-98).
Tampereella varsinaista gentrifigaatio ei juuri ole, mutta sosiaalista sekoittumista pyritään edistämään monin tavoin. Hervannassa pyritään myös sosiaaliseen sekoittumiseen, koska Hervannan yksipuolista kerrostalovaltaista asuntotarjontaa ja vuokra-asuntojen suurta osuutta pidetään ongelmallisena ja niiden lisäämisen koetaan lisäävän antisosiaalista käyttäytymistä ja sosiaalisia ongelmia. Osa vastaajista oli sitä mieltä, että korkeatasoinen asuntotuotanto vähentäisi sosiaalisia ongelmia (Karjalainen 2008, 37). Tällaisen trendin näkee Hervannassa esimerkiksi uusien Matrix-tornitalojen myötä. Kaukajärvelle on myös hiljattain rakennettu Kaukajärven Vanilja- uudisrakennus kompleksi, jota mainostetaan luonnonläheisenä ja nykyaikaisena. Glasgow’sta kuitenkin huomaa, että tällainen ns. pakotettu regeneraatio ja gentrifigaatio eivät toimi erityisen hyvin (vrt Partick tai Sighthill).
Asuinalueen vaikutus: vertailussa Tampere ja Glasgow
Suomessa on melko vähän tutkittu asuinalueiden vaikutusta terveydentilaan tai sosiaalisiin saavutuksiin, sillä Suomessa deprivaatio on harvemmin homogeenistä asuinalueella ja toisaalta deprivaatio pienempää. Britanniassa on sen sijaan hieman enemmän tätä tutkittu niin kvantitatiivisin kuin kvalitatiivisin menetelmin (esim. Atkinson & Kintrea 2004). Suomalaisen tutkimuksen puutteen vuoksi tässä esseessä vertaillaan kirjoittajan havaintojen mukaan näitä alueita retroetnografisella otteella. Suomessa asuinaluetutkimus on keskittynyt enemmän perhetaustaan, koulutukseen, tuloihin, etnisyyteen ja maahanmuuttoon (esim.Kauppinen ; Saikkonen 2000; Tuominen 2006; Virtanen 2005). Ylitalo Erja (2013) on vasta tutkinut kuinka asuntokannan muutokset vähentävät segregaatiota Turun Varissuolla. Vastaavanlainen tutkimus puuttuu Tampereen lähiöistä. Vuodelta 2002 löytyy vain tutkimus, jossa verrataan Tampereen ja Helsingin metropolitanien erilaisuutta ja segregaatiota, ja tulokseksi tuli se, että Tampereella segregaatio on mosaiikkimaista ja pientä eikä niin johdonmukaista itä-länsi akselilla kuin Helsingissä (Siirilä ym 2002, 1).
”Glasgow vaikutus” (Glasgow effect) on termi, jota on käytetty siitä, että itsessään jo Glasgow’ssa asuminen heikentää terveydentilaa – vaikutus säilyy vaikka vakioitaisiin erilaisia tekijöitä ja vertailtaisiin muihin vastaaviin britannialaisiin teollisuuskaupunkeihin kuten Liverpooliin. Shettlestonin aluetta on pidetty Glasgow’n kurjimpana alueena terveyden kannalta; alueella miesten keskimääräinen elinikä oli vain 63 – vuotta ja alueella asuu paljon pitkäaikaistyöttömiä ja muuten deprivoituneita asukkaita (Urban Glasgow; Guardian 2004). Nykyään ns. Shettlestonin miehen (Shettleston man) elinikä on noussut 71 –vuoteen, joka on jo Glasgow’n keskitasoa, mutta silti yhä matalimpia Iso-Britanniassa, mikä yhä viittaa ”Glasgow vaikutuksen” olemassaoloon. Nykyään alimmat eliniän odotteet ovat Maryhillin ja Springburnin alueilla Glasgow’ssa, jotka ovat vanhoja työväenasutusalueita (Evening Times 2012; SPHSU). Vastaavanlaista vaikutusta ei ole tutkittu tai havaittu missään Tampereen kaupunginosassa. On kuitenkin selvää, että Tampereen deprivointuneimmilla alueilla eli Hervannassa, Tesomalla, Kaukajärvellä ja Nekalassa keskimääräinen terveydentila on huonompi tietyissä taloissa niiden asukaskunnan vuoksi. Kyseessä ei ole kuitenkaan vastaavanlainen laaja-alainen ilmiö kuin Glasgow’ssa.
Asuinalueen vaikutusta (area effect) ovat tutkineet esimerkiksi Atkinson & Kintrea (2004, 437-453) vertaamalla Glasgow’n ja Edinburghin asuinalueita. He valitsivat molemmista deprivoituneen alueen, rikkaan alueen ja sosiaalisesti sekoittuneen alueen (usein gentrifioidun). Asukkaat selittivät eroja ja niiden pysyvyyttä eristäytymisen, sosialisaation ja maantieteellisesti rajoitettujen sosiaalisten verkostojen avulla. Deprivoituneilla asuinalueilla eristäytyminen johtaa pienempään sosiaaliseen pääomaan, jota tarvitaan liikkuvuudessa. Lisäksi ihmisten kuvailtiin olevan haluttomia muuttamaan alueilta pois tai käymään alueen ulkopuolella rahanpuutteen ja näkymättömien rajojen vuoksi. Hieman samankaltaisia ilmiöitä on löydettävissä Tampereelta. Etenkin Hervannassa korostuu se, että lähiöstä ei tarvitse lähteä pois, koska lähiöstä löytyy kaikki peruspalvelut kaupoista terveydenhuoltoon ja Kansaneläkelaitokseen. Muuttohaluttomuus näkyy asuinalueiden ikärakenteiden muutoksina.
Vanhimmilla asuinalueilla on vanhinta väkeä. Hervannan tilanne on kuitenkin Tampereen muista esimerkkiasuinalueista Kalevan lisäksi siitä poikkeava, että oppilaitosten läheisyyden vuoksi siellä asuu myös paljon opiskelijoita ja opiskelijoiden suosimissa pienissä asunnoissa asukasvaihtuvuus voi olla nopeaakin ja ikärakenne säilyy nuorena opiskelija-asuntojen määrän vuoksi. Perifeerisille lähiöille rakennettuja lähiöitä (esim Easterhouse, Drumchapel, Castlemilk) rakennettuja taloja kutsuttiin ”white working class ghetto” (Atkinson & Kintrea 2004, 443). Työttömyyden sosiaalistuminen nähtiin ongelmana ja sen nähtiin aiheutuvan pitkäaikaistyöttömyyden intersukupolvisuudesta. Tampereella ei voida vielä puhua mistään asuinalueesta valkoisten ghettona, mikä johtuu asuntojen hyvästä kunnosta verrattuna Iso-Britannian asuntokantaan. Vaarana on kuitenkin, että jos asuntoja ei korjata ajoissa, niin ne asukkaat, jotka voivat karttavat näitä huonokuntoisia asuntoja ja osa asunnoista voi autioitua, kuten Glasgow’n tornitaloissa.
Yhteenveto
Segregaatio prosessi on selvemmin nähtävissä Glasgow’ssa kuin Tampereella. Tähän vaikuttaa maiden historia, tuloerot, sosiaaliset olot ja maiden väkiluku. Eroavaisuuksista huolimatta Tampereella ja Glasgow’ssa on paljon samankaltaisuuksia. Molemmat ovat vanhoja punaisia teollisuuskaupunkeja, jotka ovat kohdanneet suhdanteiden ja olosuhteiden vaihdellessa rakennemuutoksia.
Gentrifigaation rooli regeneraation ja sosiaalisen sekoittumisen välineenä on kiistaton. Tätä käytetään myös Suomessa esimerkiksi Hervannan ja Glasgow’ssa Partickin ja vanhojen kaupungin vuokrataloalueiden imagojen parantamisiin. Molemmissa kaupungissa tapahtuu myös ns. urbaania rappeutumista vaikkakin Glasgow’ssa näkyvämmin. Hervannassa huonokuntoiset talot jatkavat rapistumistaan ja jotkut teollisuus rakennukset tyhjenevät, mutta vahvat asuntoyhtiöt ja yleinen asuintaso pitää asunnot kuitenkin asuttavina. Glasgow’ssa sen sijaan rappeutuu kokonaiset asuin- ja teollisuusalueita asuinkelvottomiksi. Glasgow’ssa urbaania rappeutumista tapahtuu etenkin perifeerisillä lähiöillä tornitaloissa, ja gentrifigaatiota tapahtuu keskustan läheisyydessä olevilla vanhoilla työväenasuinalueilla, joissa on paljon tenementtitaloja. Kaikkein homogeenisimpiä asuinalueita ovat uusimmat asuinalueet ja heterogeenisimpiä vanhimmat asuinalueet. Uudet asuinalueet ovat homogeenisimpiä siksi koska ihmiset, joilla on tietty määrä varallisuutta voivat muuttaa ja ostaa talon alueelta. Suomen kaupunkien segregaatiosta kaupunginosittain tarvittaisiin kuitenkin enemmän sosiologista tutkimusta, jotta aluevaikutusta ja sosiaalista eriviarvoisuutta voitaisiin arvioida luotettavasti.
Sanna Kailaheimo
Kirjoittaja on Sosiologi-lehden toinen päätoimittaja ja Turun yliopiston sosiologian opiskelija