Opiskeluaikainen työssäkäynti: pehmeä lasku työelämään?

News Numero 2/2015

Johdanto

Opiskelijoiden työssäkäynti on aihe, joka nousee aika ajoin julkisen keskustelun kohteeksi. Keskustelua leimaa usein työnteon paheksunta: opiskelijoiden työskentely opintojen ohella pitkittää opintoja ja näin opiskelijoiden siirtymistä yhteiskunnan eläteistä valmistuneiksi, tunnollisiksi veronmaksajiksi. Opiskelijat tekevät vähäpätöisiä hanttihommia, joista ei ole hyötyä heidän omalle tulevalle työuralleen. Lisäksi opiskelijat vievät omalla työllään työpaikan joltakulta työttömältä työnhakijalta ja näin kuormittavat yhteiskuntaa entisestään. (Aho ym. 2012; Saari ym. 2013, 44.)

Keskustelun taustalla on suurempi kysymys opintojen rahoittamisesta ylipäätään: tulisiko sen tapahtua yhteiskunnan varoilla, opiskelijoiden ottamalla lainalla vai jollakin muulla tavalla. Viime aikoina talouden taantumasta on tullut eräänlainen yleiskäsite, jolla on toistuvasti perusteltu esimerkiksi julkisen sektorin mittavia leikkauksia. Taloudellisesti kehnoina aikoina, kun talouskasvu mataa ja huoltosuhde huononee, on toki ensisijaisen tärkeää että korkeakouluista valmistuttaisiin ajallaan ja päästäisiin nopeasti kiinni työelämään. Keskustelu opiskelijoiden opintojen oheisesta työssäkäynnistä onkin merkki tästä huolesta: työssäkäynti haittaa opiskelua, ja opiskelijat tulisi saada nopeasti koulutuksesta työelämään. Työuria ei haluta pidentää ainoastaan loppu- vaan myös alkupäästä (Saari ym. 2013, 44).

Opiskeluaika nähdään usein erillisenä, omaleimaisena elämänvaiheena. Opiskeluaika on eräänlainen aikuistumisjakso, jossa itsenäistytään ja vedetään suuntaviivat omalle tulevaisuudelle täysikasvuisena ihmisenä. Tässä yhteydessä opiskeluaikainen työnteko näyttäytyy haitallisena ja opintoja pitkittävänä toimintana. Parempi olisi, jos opiskeluaikana vain opiskeltaisiin, sillä yhteiskuntahan maksaa siitä. Syytä olisi valmistua nopeasti, vaikka sitten lainarahalla. Suomalaiset opiskelijat ovat kuitenkin perinteisesti olleet varsin haluttomia ottamaan opintolainaa, ja lainalla on negatiivinen kaiku. Opiskelijaelämää rahoitetaan mieluummin työssäkäynnillä, minkä usein katsotaan julkisessa keskustelussa viivästyttävän opintoja. Pohdin tässä artikkelissa suomalaisten opiskelijoiden työssäkäynnistä käytyä keskustelua. Kartoitan myös työssäkäynnin laajuutta ja valotan siihen liittyviä seikkoja. Opiskeluaikaisella työssäkäynnillä on monia merkityksiä niin opiskelijoille itselleen kuin työelämällekin, ja olisi yksinkertaistavaa ja lyhytnäköistä pitää ilmiötä ainoastaan haitallisena ja opintoihin negatiivisesti vaikuttavana asiana.

 

Opiskeluaikaisen työssäkäynnin laajuus ja luonne

Ilmiönä opiskelijoiden työssäkäynti on varsin laaja. Työ- ja elinkeinoministeriön vuonna 2012 ilmestyneen tutkimuksen mukaan 63 % yliopisto-opiskelijoista teki ainakin jonkin verran töitä opintojen ohella (Aho, Hynninen, Karhunen & Vanttaja 2012). Tilastokeskuksen tuoreimman aihetta käsittelevän julkaisun mukaan 58 prosentilla yliopisto-opiskelijoista oli työsuhde opintojen ohessa vuonna 2013; AMK-opiskelijoilla vastaava luku oli 56 %. Luku on pysynyt melko tasaisena viimeiset kymmenen vuotta, ja voidaan sanoa, että vähintään joka toinen opiskelija käy töissä opintojen ohella. (SVT: Opiskelijoiden työssäkäynti, ks. kuvio 1.)

työsskäynti_kaavio

Kuvio 1: Vähintään 18-vuotiaiden työssäkäyvien osuudet kaikista opiskelijoista 2008–2013. (Lähde: Tilastokeskus)

Syyt tehdä töitä opintojen ohella ovat moninaiset. Useimmilla se liittyy yksinkertaisesti toimeentuloon: tulot ‒ esimerkiksi opintotuki ‒ ovat riittämättömät ja työnteko on siten välttämätöntä toimeentulon turvaamiseksi. Voidaan myös haluta parantaa toimeentuloa, jotta olisi varaa pitää yllä parempaa elintasoa ja käyttää rahaa muuhunkin kuin vain ehdottomiin välttämättömyyksiin. Käytännössä siis töistä saatu raha menee opiskelijoilla elämisen rahoittamiseen. Tärkeä syy työssäkäynnille on myös työkokemuksen kartuttaminen. Työntekoa pidetään tärkeänä muutenkin, sillä kolme neljännestä opiskelijoista kertoi, että olisi hakeutunut töihin opintojen ohella, vaikka se ei olisikaan ollut toimeentulon kannalta välttämätöntä. Työskentelystä saatua työkokemusta pidetään arvokkaana ja myöhempää uraa auttavana. (Aho ym. 2012, 17.)

Suomalaiset yliopisto-opiskelijat siis arvostavat työntekoa. Kansainvälisesti katsoen suomalaiset tekevät melko paljon töitä opiskeluaikanaan (Saari ym. 2013, 44; Aho ym. 2012). Työskentely opintojen ohella on kuitenkin varsin yleistä Euroopan korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa: karkeasti arvioiden noin puolet eurooppalaisista opiskelijoista käy ansiotyössä opiskeluaikanaan (Aho ym. 2012, 10). Tyypillisesti suomalaisten opiskelijoiden työ on osa-aikatyötä. Kokoaikaista työtä tehdään lähinnä loma-aikoina, käytännössä siis kesällä. Ahon ym. (2012) tutkimuksessa valtaosa opiskelijoiden työssäkäynnistä on osa-aikaista (76 %). Vajaa neljännes ilmoittaa työskentelevänsä kokopäiväisesti, ja heidän voidaankin sanoa opiskelevan työn ohella eikä päinvastoin. (2012, 12‒13.)

Saari ym. (2013) jaottelivat omassa tutkimuksessaan yliopisto-opiskelijat neljään luokkaan. Ensimmäisen muodostivat ne, jotka kävivät opiskelemaansa alaa joko paljon tai täysin vastaavissa töissä opintojensa ohella; tyypillisesti työ oli tutkimustyötä tai esimerkiksi opetustehtäviä. Toisessa luokassa olivat ne, joiden työ vastasi jonkin verran heidän koulutustaan. Luokan työtehtävät liittyivät yleisimmin sosiaali- ja terveysalaan ja liiketalouteen. Kolmas luokka koostui niistä, jotka työskentelivät opintojen ohessa opiskelualastaan enemmän tai vähemmän poikkeavissa töissä, tyypillisimmillään palvelualoilla, kuten myymälöissä ja ravintoloissa. Neljännen luokan muodostivat ne opiskelijat, jotka eivät käyneet töissä opintojen ohella. Tämän luokan osuus oli hieman yli puolet (54,1 %) kaikista vastaajista. Kiinnostavasti ensimmäisen luokan osuus oli toiseksi suurin: 32,2 % vastaajista ilmoitti käyvänsä koulutusalaansa vastaavissa töissä opintojen ohella ja kokevansa sen erittäin mielekkääksi. Toisen luokan osuus oli 10 % ja kolmannen luokan 13,8 %. (Saari ym. 2013, 46‒48.) Toisin sanoen suuri osa opintojensa ohella työskentelevistä opiskelijoista tekee joko suoraan alansa töitä tai siihen vahvasti kytköksissä olevia töitä. Myös Ahon ym. (2012, 14) tutkimuksessa valtaosa, miltei 70 %, opiskelijoista ilmoitti työskennelleensä koulutusalaansa enemmän tai vähemmän liittyvissä työtehtävissä.

Huomattavaa on, että työssäkäynnin määrä kasvaa opintojen edetessä: pidemmälle opiskelleet tekevät enemmän ja alaansa liittyviä töitä kuin vähemmän opiskelleet (Aho ym. 2012, 14). Myös Saaren ym. (2013) jaottelussa eniten alaansa liittyviä tehtäviä tehneessä luokassa kokoaikaista työtä tekevien määrä oli suurin, 39,4 %, ja osa-aikaisten osuus oli lähes yhtä suuri, 38,1 %. Muissa luokissa osa-aikaista työtä tekevien osuus oli huomattavasti suurempi. Toisessa luokassa osa-aikatyötä teki lähes puolet vastaajista ja kolmannessa luokassa yli puolet. (Saari ym. 2013, 48.) Kokoaikaisen työn tekeminen liittyy siis vahvasti opiskelualaa vastaaviin työtehtäviin. Voidaankin sanoa, että opintojen ohella työskentelevät opiskelijat siirtyvät pikkuhiljaa tekemään enemmän opiskelualaansa vastaavia työtehtäviä, ja työ muuttuu vähin erin osa-aikaisesta kokoaikaiseksi. Näin siis opiskelijat siirtyvät työelämään ja koulutustaan vastaaviin töihin vähitellen, ja työura käynnistyy jo opiskeluaikana.

Suomalaiset korkeakouluopiskelijat eivät siis käy töissä vain rahan takia. Työstä saatua työkokemusta arvostetaan – riippumatta siitä, onko työ koulutusalan mukaista vai ei. Työkokemusta sinänsä pidetään arvokkaana, ja siitä katsotaan olevan hyötyä myöhemmin. Tässä valossa on ymmärrettävää, että opintolainan suosio on vähäistä. Opiskeluaikainen työssäkäynti nähdään parempana investointina kuin laina, sillä työssäkäynnistä saa rahallisen korvauksen lisäksi myös omaa tulevaa asemaa lujittavaa työkokemusta. Työssäkäynnillä paitsi rahoitetaan opintojen aikaista elämistä, myös investoidaan tulevaan. Pelkällä opintolainalla eläminen näyttäytyy tässä valossa epärationaalisena toimintana, koska sillä ei ole samaa tulevaisuuteen kantavaa vaikutusta kuin työssäkäynnillä. (Aho ym. 2012, 17, 50.) Tästä syystä opintolainaa ei käytetä korvaamaan työssäkäyntiä opiskelijoiden elintason kohentajana.

 

Työssäkäynti ja opintojen viivästyminen

Kysymys siitä, viivästyttääkö opintojen ohella työskentely opintoja, ei ole aivan yksiselitteinen. Opiskelijat itse eivät koe työskentelyn viivästyttävän opintoja kovin paljon; päinvastoin työnteon katsotaan usein nostavan opiskelumotivaatiota (Aho ym. 2012, 17). Toisaalta pitkään ‒ käytännössä yli seitsemän vuotta ‒ opiskelleet katsovat työnteon olleen merkittävä opiskelua hidastanut tekijä. Muiksi syiksi mainitaan kuitenkin myös riittävän opinto-ohjauksen puute ja opintojen järjestelyihin liittyvät ongelmat sekä henkilökohtaiset syyt, yleisimpänä opiskelumotivaation puute ja kokemus väärän opiskelualan valinnasta. Opiskeluaikaisen työssäkäynnin ohella myös nämä syyt ovat merkittäviä viivästyttäviä tekijöitä: kokemus väärästä alavalinnasta johtaa huonoon opiskelumotivaatioon, ajelehtimiseen ja haluttomuuteen tehdä alan töitä. (Aho ym. 2012, 18‒20.) Väärällä alalla olemisen kokemus on myös yhteydessä tulevaisuuden pitämiseen epävarmana yleisemminkin (Saari ym. 2013, 54). Jos kokee opiskelualansa epämielenkiintoiseksi ja alan vaihtamisen vaikeaksi, on tuskin yllättävää, ettei ole halukas työskentelemään alalla.

Työssäkäynti onkin vain hyvin harvalle opiskelijalle ainoa opintojen viivästymisen syy. Lisäksi opintojen ohessa työskentely ei vaikuta valmistumisaikoihin kovinkaan paljon. Tavoiteajan ylittäneiden ja tavoiteajassa valmistuneiden opiskelijoiden työssäkäynnissä oli vain muutaman kuukauden keskimääräinen ero. Toisin sanoen tavoiteajassa valmistuneet tekivät miltei yhtä paljon töitä opintojen ohessa kuin tavoiteajasta myöhästyneet opiskelijat. (Aho ym. 2012, 101‒102.) Lisäksi on syytä huomata, että tilastoitu opiskeluaika on usein eri kuin tosiasiallinen opiskeluun käytetty aika. Monet opiskelijat siirtyvät työelämään joustavasti opintojensa loppuvaiheissa, kuten edellä on todettu, ja ovat virallisesta opiskelijastatuksestaan huolimatta jo täysipainoisia veronmaksajia; opiskeluajat kun lasketaan opintojen aloittamispäivästä tutkintotodistuksen saamiseen saakka. (Aho ym. 2012, 46‒49.) Näin ollen väite suomalaisten opiskelijoiden pitkistä opiskeluajoista on harhaanjohtava siinä mielessä, että täysipainoiseen opiskeluun kuluu usein vähemmän aikaa kuin tilastoidusta tutkinnon suorittamiseen käytetystä ajasta käy ilmi.

 

Opiskelijat työvoimana: työnantajien näkökulma

Vastoin julkisessa keskustelussa usein esiintyvää väitettä opiskelijat eivät juuri vie työpaikkoja työttömiltä työnhakijoilta. Ahon ym. (2012) tutkimustaan varten haastattelemat yritykset suhtautuvat opiskelijatyövoimaan olemassa olevaa henkilöstöä täydentävänä, ei korvaavana työvoimana. Opiskelijoita käytetään sijaisuuksiin ja paikkaamaan erilaisia vajeita tai täydentämään työvoimaa kausiluontoisessa työssä ja esimerkiksi tuotantopiikkien sattuessa. Tilapäistä työvoimaa tarvitaan nopealla aikataululla purkamaan ruuhkia työssä. Opiskelijat nähdäänkin yrityksissä joustavana työvoimareservinä, joka on nopeasti saatavilla ja myös halukas tulemaan lyhytaikaisiin tai muuten epätyypillisiin töihin. Yritysten mukaan opiskelijatyövoiman äkillinen katoaminen johtaisi työtahdin kiristymiseen, koska kausiluontoisen työvoiman tarjonta heikkenisi. Monet turvautuisivat entistä enemmän esimerkiksi vuokratyövoimaan. Kokoaikaisen työntekijän palkkaamista opiskelijatyövoiman tilalle ilmoitti harkitsevansa vain osa yrityksistä. (2012, 60‒62.)

Toisaalta on sanottava, että opiskelijat eivät ole riippuvaisia työstä saatavasta korvauksesta samassa määrin kuin esimerkiksi työttömät työnhakijat ‒ näin ollen opiskelijoiden joustavuus ja valmius satunnaisiin työkeikkoihin on ymmärrettävämpää. Vievätkö opiskelijat sitten työtä työttömiltä? Ahon ym. (2012) mielestä eivät, tai ainakin tätä tapahtuu hyvin vähän. Työttömille työnhakijoille epäsäännöllisten keikkatöiden vastaanottaminen ei ole kovin kannattavaa tukiin liittyvien rajoitusten ja byrokratian vuoksi (Aho ym. 2012, 13). Opintojensa ohessa työskentelevät opiskelijat ja työttömät työnhakijat eivät useinkaan siis kilpaile samoista töistä. Opiskelija etsii opintojen rinnalle mieluummin osa-aikaista työsuhdetta ‒ jossa toki mielellään saisi välkkyä mahdollisuus kokoaikaisuuteen valmistumisen jälkeen ‒, kun taas työttömille ensisijainen vaihtoehto on vakinainen tai määräaikainen kokopäivätyö.

 

Opiskeluaikainen työssäkäynti työkokemuksen hankkimisena

Oman alan työkokemus on kysymys, joka askarruttaa monia korkeakouluopiskelijoita. Kokemusta pidetään yleisesti valttina, jopa välttämättömyytenä työmarkkinoilla valmistumisen jälkeen. Yksi merkittävä syy opintojen ohessa työskentelyyn onkin relevantin työkokemuksen saaminen (Aho ym. 2012, 17, ks. ed.). Myös työnantajat arvostavat työkokemusta opiskelualalta. Ahon ym. (2012, 63‒64) mukaan yritykset pitivät oman alan työkokemusta merkittävänä etuna, vaikka työnhakijan opinnot olisivat vielä kesken. Tavoiteajassa valmistumista ei pidetty niinkään merkittävänä asiana. Vähäinen oman alan työkokemus mutta tavoiteajassa valmistuminen nähtiin melko merkityksettömänä työnhaun kannalta; huonona asiana tätä piti vajaa neljännes yrityksistä. Myös opiskelijat itse pitävät relevantin työkokemuksen saamista merkittävänä syynä opiskeluaikaiselle työssäkäynnille ja toisaalta näkevät sen vaikuttaneen valmistumisen jälkeisen työpaikan saamiseen. Lisäksi on otettava huomioon se, että valtaosa opiskelijoista tekee opiskelualaansa liittyviä töitä opiskelun ohella (Aho ym. 2012, 14, 100.) Paremman toimeentulon ja lisätienestien ohella suuri työntekoa selittävä tekijä onkin tien tasoittaminen valmistumisen jälkeistä työuraa varten. Opiskeluaikaisella työssäkäynnillä luodaan pohja osaamiselle ja hankitaan kilpailuetua, jota voidaan hyödyntää valmistumisen jälkeen työpaikkaa haettaessa.

Opiskelijoihin kohdistuu varsin ristiriitaisia paineita valmistumisen tiimoilta. Määräajassa valmistuvia opiskelijoita palkitaan jo nyt esimerkiksi opintolainan verovähennysoikeudella. Tämän oikeuden menettää, jos opinnot syystä tai toisesta viivästyvät ja ylittävät tavoiteajan. Tilannetta voisi nimittää opiskelijan paradoksiksi, jossa yhtäältä pitäisi valmistua nopeasti, mielellään ennen määräaikaa ja hyvin arvosanoin, minkä jälkeen siirrytään pikaisesti opinnoista työelämään. Toisaalta työnantajat edellyttävät opintomenestyksen lisäksi oman alan työkokemusta myös työmarkkinoille vastikään tulleilta; erityisesti runsaan työttömyyden takia työnhakijoita jokaiseen avoimeen paikkaan riittää, ja työkokemus on valttia. Miten relevantti työkokemus pitäisi hankkia, jos työnteko opintojen ohella on epätoivottavaa ja pakollista työharjoittelua suuressa osassa yliopisto-opintoja, ainakaan generalistialoilla, ei ole?

 

Yhteenveto

Opiskelijoiden työssäkäynti kasvaa iän ja opiskeluvuosien myötä: vanhemmilla ja opinnoissaan pidemmälle ehtineillä opiskelijoilla työnteko on nuorempia yleisempää. Tilastokeskuksen mukaan opiskelijoiden työssäkäynti kolminkertaistuu opiskelujen edetessä (SVT: Opiskelijoiden työssäkäynti). Kun otetaan huomioon, että valtaosa työssäkäyvistä opiskelijoista työskentelee omalla alallaan, voidaankin sanoa, että opiskelijat siirtyvät opinnoista työelämään pehmeästi, vaiheittain. Saari ym. (2013, 54) näkevät opiskelijoiden työssäkäynnin ”löytöretkinä”, joiden aikana opiskelijat muodostavat kuvan koulutusalansa töistä ja mahdollisuuksista ja jotka näin määrittävät heidän myöhempiä vaiheitaan ja tekemiään ratkaisuja.

On kyseenalaista, kannattaako opiskeluaikainen työssäkäynti nähdä siis pelkästään opintoja viivästyttävänä tekijänä, joka haittaa valmistumista ja siirtymistä työelämään. Opiskeluaika ei suinkaan ole irrallinen elämänvaihe, vaan se niveltyy valmistumisen jälkeiseen elämään vähä vähältä, pikkuhiljaa. Oman opiskelualan työ ja siihen vaadittavat taidot omaksutaan vähitellen ja joustavasti, erityisesti opintojen loppuvaiheessa (Saari ym. 2013, 54). Tässä yhteydessä opintojen viivästymisestä huolestuneessa keskustelussa ei hahmoteta ilmiön kokonaisuutta oikein. Päinvastoin kuva jää auttamattoman yksinkertaiseksi, jos opiskeluaika ja työelämä halutaan nähdä toisistaan erillisinä alueina.

Huoli opintojen pitkittymisestä on ymmärrettävää taloudellisen taantuman kontekstissa: opiskeluaika näyttäytyy yhteiskunnan taholta kulueränä, joka pitäisi ohittaa mahdollisimman nopeasti. Hiljattain tehdyt toimet korkeakoulujärjestelmän uudistamiseksi, kuten ensikertalaishakijakiintiöiden luominen oppilaitoksiin ja opintotuen epääminen samantasoiseen tutkintoon vaihtavilta opiskelijoilta, tähtäävätkin opintojen nopeuttamiseen ja putkimaisuuteen. Opiskelijoiden työssäkäynti on tässä valossa ainoastaan haitallinen lisärasite. Opiskeluaikaisen työnteon suitsiminen ei kuitenkaan välttämättä ole oikea toimi valmistumisen nopeuttamiseksi.

Aho ym. (2012, 105) päätyvät loppumietinnössään seuraavaan päätelmään: ”Jos halutaan vähentää sitä, että opiskelijat tekevät töitä joita työttömät muutoin tekisivät, tehokkain tapa luultavasti olisi purkaa työttömien kannustinloukkuja eli parantaa työttömien kannustimia osa- ja määräaikaisen työn vastaanottamiseen.” Näin ollen opiskelijoiden työssäkäyntiä moralisoivan keskustelun taustalla olisi yleisemmästä suomalaisiin työmarkkinoihin kohdistuvasta huolesta, ja opiskelijoiden työssäkäynnin rajoittaminen on ikään kuin väärän puun haukkumista. Oikea tapa puuttua ongelmaan ei olisikaan siis suitsia opiskelijoiden työntekoa vaan tehdä työn vastaanottamisesta kannattavampaa työttömille työnhakijoille.

 

Kirjoittaja on Henri Koskinen Turun yliopistosta

 

Lähteet

Aho, Hynninen, Karhunen & Vanttaja (2012): Opiskeluaikainen työssäkäynti ja sen vaikutukset. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 26/2012.

Saari, Juhani, Mikkonen, Janne & Vieno, Atte (2013): ”Löytöretkiä tuntemattomalle mantereelle. Yliopisto-opiskelijoiden opiskeluaikainen työssäkäynti ja tulevaisuusodotukset.” Työpoliittinen aikakauskirja 2/2013.

Suomen virallinen tilasto (SVT): Opiskelijoiden työssäkäynti [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-999X. 2013. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 25.9.2015].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/opty/2013/opty_2013_2015-03-19_tie_001_fi.html

Post a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*