Järjestelmäkriisi yhteiskunnallisen uusintamisen kriisinä

News Numero 1/2015

Hippokrateen aikoina sanalla krisis tarkoitettiin sairauden käännekohtaa, epävarmaa ja jopa mystistä hetkeä, joka saattaa johtaa sekä toipumiseen että kuolemaan (OED). Nykymääritykseltään sairaus on organismia tai sen osa jäytävä patologinen ja epätavallinen tila, joka voidaan tunnistaa tietyistä oireista. Sairaudet voidaan jakaa karusti ulkoisten taudinaiheuttajien aikaansaamiin ja elimistön sisäisistä toimintavaikeuksista johtuviin tiloihin ja näiden erilaisiin yhdistelmiin. (Merriam Webster) Sosiaalisia ja yhteiskunnallisia kriisejä voidaan käsitteellistää samoin joko ulkoisten tekijöiden tai sisäisten dynamiikkojen yhteiskunnallisessa järjestelmässä aiheuttamina patologioina. Esimerkiksi taloustieteellisessä ajattelussa markkinatalouden kriisit ovat itse markkinajärjestelmälle eksogeenisia eli ulkolähtöisiä häiriöitä ja yskänpuuskia, jotka johtuvat mistä vain muusta kuin itse talousjärjestelmästä. Itse esitän tässä esseessä ulkoperäiselle kriisitulkinnalle osin vaihtoehtoisen ja osin täydentävän käsityksen järjestelmäkriisistä.

Yhteiskunta ei ole biologinen organismi. Yhteiskunta ei myöskään ole monoliitti, jonka institutionaalinen rakenne olisi pysyvä. Kuitenkin yhteiskunnalliset järjestelmät ovat usein hyvin kiinteitä muodostumia, ja ne edeltävät yksittäisten yksilöiden tahtoa ja toimintaa. Esimerkiksi rahajärjestelmä voi pysyä pääpiirteissään samanlaisena sukupolvia, ja se ehdollistaa meidän kaikkien elämäämme. Yhteiskunnalla on myös aineenvaihduntansa: riippuu yhteiselon saamista muodoista, millä tavoin yhteiskunta hoitaa luontosuhteensa. Lukuisista saamistaan muodoista huolimatta tämä aineenvaihdunta on välttämätöntä inhimillisen elämän ja täten myös yhteiskunnan säilymisen kannalta. Sen toiminta vaatii järjestelmän ehtojen jatkuvaa tuottamista ja ylläpitoa, eli uusintamista.

Yhteiskuntatietellinen klassikko, filosofi ja poliittisen taloustieteen kriitikko Karl Marx korostaa uusintamisen roolia yhteiskunnassa. Yhteiskunnalliset käytännöt ja yleisemmin sosiaalisten suhteiden järjestämisen tavat häviävät, elleivät ne uusiudu ehdoiltaan. Yhteiskunnallisen tuotantoprosessin on oltava sen muodosta riippumatta jatkuva siten, että se käy aina uudelleen lävitse samat vaiheet. Jokainen kokonaisuutena tarkasteltu yhteiskunnallinen tuotantoprosessi on samalla uusintamisprosessi, tuotannon edellytykset ovat samalla uusintamisen edellytyksiä. (Marx 1974, 508) Esimerkiksi nykyään vallitseva talousjärjestelmä vaatii sitä, että työvoima ja pääoma ovat aina uudelleen toisiaan vastassa työmarkkinoilla ja tuotantoprosessissa, jossa pääoma on esineellistynyt väliaikaisesti työvälineiden ja muun kiinteän pääoman muotoon (emt. 512). Työläisten elämän edellytyksenä toimiva palkka on pääoman näkökulmasta välttämätöntä työvoiman uusintajana: se uusintaa yksilön ja hänen tarpeensa (emt. 514–515). Tämä palkka ei voi kapitalistisessa taloudessa nousta tasolle, joka vaarantaisi pääoman laajennetun uusintamisen, eli sen arvonlisäyksen (emt. 557). Talouden rattaiden pyöriminen vaatii työn tuotteiden realisoitumista markkinoilla, missä myyjän ja ostajan roolien täytyy uusiutua. Pääoman kiertokulku vaatii työprosessissa tuotetun ja markkinoilla realisoidun lisäarvon muuntumista voitoksi, ja pääoman laajennettua kasautumista, mikä näyttäytyy talouden rahallista pintaa tarkastellessa tarpeena jatkuvaan talouskasvuun. (Marx 1976, 50–51)

Marxin näkökulma antaa työkaluja tutkia yhteiskuntatason kriisejä uusintamisen kriiseinä. Täten kriisit eivät enää ole vain ulkopuolisia meteoriitiniskuja tai irrationaalisuusepidemioita, vaan mitä useimmiten järjestelmän tavanomaisen toiminnan ajoittain aiheuttamia ja sen katkaisevia kausia, jotka nähdään yhteiskunnallisen järjestelmän kontekstissa, ja joihin sisältyy mahdollisuus yhteiskuntajärjestyksen kumoutumiseen tai kumoamiseen erilaisin seurauksin. Palaan näihin uudistamisen teemoihin tekstin loppupuolella. Esitän seuraavaksi kaksi esimerkkiä uusintamisen kriiseistä, joista ensimmäinen koskee koko kapitalistista tuotantomuotoa yleensä, jälkimmäinen tapausesimerkki koskee euroopan yhteisvaluutta-aluetta.

 

Kaksi esimerkkiä

Voiton suhdeluvun laskutendenssi on Marxin mukaan kapitalistista järjestelmää alituisesti kriisiyttävä lainalaisuus, jolla on kuitenkin sen suoraviivaista vaikutusta rajoittavia vastatendenssejä. Pääomien välinen kilpailu ajaa kapitalistit nostamaan jatkuvasti työn tuottavuutta, mikä tekee pienten yritysten toiminnasta aina vain hankalampaa, välillä jopa mahdotonta (Marx 1974, 562). Tuottavuuden kehittäminen vaatii aina vain uusien teknologioiden ja tuotantoprosessien käyttöönottoa, minkä myötä tavarapaljoudessa esineellistyvän arvon suhde tuotantovälineiden hintaan laskee jatkuvasti. Pääomaa täytyy sijoittaa aina vain enemmän koneisiin ja raaka-aineisiin työvoimaan nähden (emt. 565). Tämä tarkoittaa sitä, että kapitalistisen talousjärjestelmän piirissä tuottavuuden parantuminen johtaa paradoksaalisesti voittoasteiden laskuun ja tätä kautta taloudellisiin kriiseihin (Marx, 1976, 218–219). Kun pääomien voittoasteet laskevat, sijoitusten määrä pienenee, mikä tarkoittaa supistunutta tuotantoelämää. Tämä näkyy työpaikkojen vähentymisessä, ja tätä kautta myös kysynnän haipumisessa. Kapitalistisen järjestelmän kriisiytymisellä on vahvoja sosiaalisia vaikutuksia, sillä ihmisten päivittäisen elämän uusintaminen on kiinni markkinatavaroista. Kriisin vaikutukset korostuvat etenkin maissa, joissa ei ole kyllin kattavaa sosiaalista turvaverkkoa.

Tuntuvana nykypäivän esimerkkinä järjestelmäkriisistä käy euroalueen pitkään jatkunut taantuma. Taloustieteilijä ja Kreikan uuden hallituksen valtiovarainministeri Yanis Varoufakis on kuvannut teoksessaan Maailmantalouden Minotauros tarkkanäköisesti Euroopan kriisin maailmantaloudellista kontekstia. Tämän euroalueen ”kreikkalaisen tragedian” syypäänä ei ole Kreikkalainen kansanluonne tai vääränlainen kansallinen politiikka. Kreikka ei ole ulkoista nuolenosumaa kärsinyt Akilleen kantapää taikka hybrispäissään liian lähelle aurinkoa lentänyt siipensä sulattanut Ikaros. Kansallinen tauti ei olisi saanut Euroopan jättiläistä polvilleen; eurotaloutta jäytää rahaliiton järjestelmäkriisi.

Mikä vain yhteisvaluutta-alue tarvitsee toimiakseen ylijäämien kierrätysmekanismin, jolla ylijäämää tuottavien talousyksiköiden ylijäämä kanavoidaan alijäämäalueiden talouteen, muutoin kasvava kaupan epätasapaino hajottaa alueen (Varoufakis 2014, 80). Euroopan unionin perustaneesta ja eurolle pohjan antaneesta vuonna 1992 solmitusta Maastrichtin sopimuksesta jätettiin Saksan vaatimuksesta pois ylijäämän kierrätysmekanismit, mikä pakotti alijäämämaat luomaan nettokysyntää Saksan vientituotteille (emt. 220). Tämä tarkoitti alijäämämaiden jatkuvaa velkaantumista. Yhdysvaltain rahoitussektorin romahtaessa vuonna 2008 finansialisaation vivutuskiimassa vakavaraisuuden rippeetkin hävittäneet Eurooppalaiset pankit joutuivat ongelmiin. Euroalueen rakenteellisten valuvikojen vuoksi jokainen maa joutui vastaamaan omista pankeistaan. EKP ja komissio ”kansallistivat” pankkien velat, mikä sai julkisen velan nousemaan räjähdysmäisesti. Samanaikaisesti talouden laskusuhdanne iski Eurooppaan. (emt. 222–223)

Kriisin syövereissä eurooppalaiset pankkiirit päättivät alkaa lyödä vetoa euroalueen heikoimpien lenkkien vararikolla CDS-luottoriskijohdannaisten avulla (emt. 223–224). Eurokriisi muuntui itseään uusintavaksi noidankehäksi. Tässä kriisi alkaa muistuttamaan jo autoimmuunitautia: refleksinomainen pankkien julkinen rahoitus ja alijäämämaille saneltu leikkauskuuripolitiikka ainoastaan syventävät kriisiä. Yhteisvaluutan piirissä devalvointi ei tule kysymykseenkään, IMF, EKP ja ylijäämämaat tuputtavat kriisin ratkaisuna vain korkeakorkoista lainaa ja leikkaustoimenpiteitä, jotka lisäävät vain entisestään pankkien epäluottamusta kriisimaiden velanmaksukykyyn. (emt. 225–226)

 

Historian muutosvoimat ja kriisin seuraukset

Siinä missä voiton suhdeluvun laskutendenssi on kapitalistiseen tuotantotapaan yleisesti sisältyvä kriisiyttävä lainalaisuus, eurokriisin aiheuttaneet ja kriisiä ylläpitävät olosuhteet ovat kiinni rahaliiton erityisistä poliittisista olosuhteista ja projekteista. Monet risteävät yhteiskunnalliset ristiriidat ovat luoneet aivan omanlaisensa kriisin. Myös voittoasteilla on toki yhteytensä kriisiin muun muassa siinä, että pankkiirien sijoittaessa voitto-odotuksiltaan huikaiseviin luottoriskijohdannaisiin taloudelliset investoinnit aidosti tuottaviin projekteihin jäävät vähäisemmiksi (Varoufakis 2014, 224). Tämä kaikki tapahtuu kapitalistisen tuotannon ja sen lainalaisuuksien vallitessa, mutta siten, että monenlaiset poliittiset ja juridiset ristiriidat niveltyvät taloudellisiin ristiriitoihin. Eurokriisin juuret voivat juontaa osaltaan Yhdysvaltain uusliberaaleihin poliittisiin projekteihin ja finansialisaatioon, joilla pyrittiin omalta osaltaan puuttua voittoasteiden laskuun, mutta kriisin muodostuminen nykyisenlaiseksi vaati monien keskinäisniveltyneiden ristiriitojen vaikutusta. Eurokriisiä pitävät yllä viallisen rahaliiton omituinen tilanne, jossa kansallisvaltio voi joutua maksukyvyttömäksi, ja euroalueella vallitseva politiikan hegemonia. Myös moralistiset ideologiat koskien velkojen takaisinmaksua pelaavat kriisin pussiin. Saksan valtapolitiikalla on oma asemansa tapahtumissa, kuten Kreikan poliittisilla kehityskuluilla. Louis Althusserin ymmärrys ristiriidoista ja ylimääräytymisestä antaa nähdäkseni hedelmällisiä ajattelun apuvälineitä kriisin erityisyyden näkemiseen. Yhteiskunnassa ei ole puhtaasti kapitalismin ristiriitojen aiheuttamia tapahtumia. Historiassa erityiset olosuhteet eivät koskaan astu sivuun, kun ajan tullessa ”hänen majesteettinsa Talous harppoo dialektiikan kuninkaallista tietä pitkin”. Talouden viime kädessä määräävyys ei tarkoita sen yksinomaista vaikutusta historiallisena muutosvoimana. (Althusser 1962)

Järjestelmäkriisi voi päättyä horjuneen järjestelmän tasapainottuessa takaisin tavanomaisiin kantimiinsa. Esimerkiksi voiton suhdeluvun laskun kriisiyttämä talous löytää Andrew Klimanin mukaan kasvu-uransa, kun pääomaa on tuhoutunut tarpeeksi paljon, jotta odotettavissa olevat voittoasteet nousevat jälleen korkeiksi. Tätä toipumista edesauttaa muun muassa tyhjilleen jääneiden tehdashallien halvat hinnat. Ennen lamaa korkeahintaisiksikin listatut yritykset voi nyt saada huokealla tuotannolliseen käyttöön. (Kliman 2009)

Järjestelmäkriisi voi johtaa sekä yhteiskuntajärjestyksen uudistamiseen joko sen välittömästi esiintyviä vikoja paikkaavalla tavalla taikka sen kumoukselliseen korvaamiseen perusteellisesti erilaisella järjestelmällä. Näistä jälkimmäinen vaihtoehto on historiallisesti harvinaisempi, ja se vaatiikin vallankumouksellista yhteiskunnallista tilannetta, jossa moninaisten ristiriitojen heikentämät valtakeskittymät kohtaavat tarpeeksi määrätietoista poliittista liikehdintää.

Yhteiskunnan perusrakenteen sinälleen jättävästä muutoksesta on olemassa paljon enemmän esimerkkejä. Eurokriisi olisi ainakin Varoufakiksen mukaan mahdollista ratkaista jopa nykyisen institutionaalisen kehyksen puitteissa, mikäli poliittista tahtoa vain löytyisi. (Varoufakis ym. 2014)

Taloutta kriisiyttävää voittoasteiden laskua pyrittiin 70-luvulla taltuttamaan Yhdysvalloissa uusliberaalilla talouspolitiikalla, muun muassa palkkojen polkeminen jätti yrityksille suuremmat määrät voittoa sijoitettuun pääomaan nähden. 70-luvulta alkanut ja 90-luvulla kiihtynyt finansialisaatio mahdollisti vaurauden kasaantumisen, ja palveli samalla luokkavallan palauttamista (Harvey 2005, 90). Palkkojen polkiessa paikallaan työntekijöiden ainoa mahdollisuus ottaa osaa finanssimaailman valtaviin rikkauksiin oli kuplan paisuttamien asuntojen arvoa vastaan otetut kulutuslainat (Varoufakis 2014, 146). Tämä yksityisvelkavetoinen kysynnän luominen oli omiaan tuottamaan satumaisia voittoja sijoitetuille pääomaerille, mutta samalla se sitoi taloutta yhä vahvemmin riskiluottoihin: tulevan kriisin siemenet kylvettiin jo edellistä ratkaistaessa.

 

Järjestelmän ehdottomat rajat

Sosiaaliset järjestelmät voivat olla samaan aikaan sekä kestäviä että kriisialttiita, mistä äärimmäisenä esimerkkinä käy taloudellinen järjestelmämme, jonka jatkuva kasvu on ollut täysin sidoksissa todella energiaintensiivisiin fossiilisiin energianmuotoihin. Kapitalistinen järjestelmä kohtaa minkä vain kasvutaloutta vaativan talousjärjestelmän tavoin rajansa viimeistään ekologisessa kriisissä. (ks. esim. Monbiot 2014) Yhdeksästä maailmanlaajuisesta elämää ylläpitävästä prosessista jo neljä on ylittänyt inhimillisen vaikutuksen seurauksena turvallisuuden rajat. Sukupuuttoaalto, typpikierron ongelmat ja ilmastonmuutos uhkaavat ihmiselämän uusintamisen mahdollisuuksia. (Guardian 2015) Kapitalistinen talousjärjestelmä on mitä ilmeisemmin ristiriidassa inhimillisen elämän uusintamisen ehtojen kanssa. Yhteiskunnallinen luontosuhde on tästä syystä ensiarvoisen tärkeä yhteiskuntatutkimuksen kohde. Uusintamisen kohtalonkysymys vaatii yhteiskunnallista mielikuvitusta, se velvoittaa yhteiskunnalliseen ja poliittiseen toimintaan.

 

Kirjoittaja on Petro Leinonen Tampereen yliopistosta

(Artikkelin kuvan lähde: http://www.tomatobubble.com/id647.html )

 

Lähteet:

Althusser, Louis (1962): Contradiction and Overdetermination. Marxists Internet Archive. Saantitapa: https://www.marxists.org/reference/archive/althusser/1962/overdetermination.htm

Guardian (2015): Rate of environmental degradation puts life on Earth at risk, say scientists. Toimittajana Oliver Milman. Saantitapa:  http://www.theguardian.com/environment/2015/jan/15/rate-of-environmental-degradation-puts-life-on-earth-at-risk-say-scientists

Harvey, David (2005): A Brief History of Neoliberalism. Oxford University Press.

Kliman, Andrew (2009): ”The Destruction of Capital” and the Current Economic Crisis. Julkaistu sivulla Radical Perspectives on the Crisis. Saantitapa: https://sites.google.com/site/radicalperspectivesonthecrisis/finance-crisis/on-the-origins-of-the-crisis-beyond-finance/kliman%E2%80%9Cthedestructionofcapital%E2%80%9Dandthecurrenteconomiccrisis

Marx, Karl (1974): Pääoma osa 1: Pääoman tuotantoprosessi. Edistys, Moskova.

Marx, Karl (1976): Pääoma osa 3: Kapitalistisen tuotannon kokonaisprosessi. Edistys, Moskova.

Merriam-Webster Dictionary: Disease. Saantitapa: http://www.merriam-webster.com/medical/disease

Monbiot, George (2014): It’s simple. If we can’t change our economic system, our number’s up. Guardian. Saantitapa: http://www.theguardian.com/commentisfree/2014/may/27/if-we-cant-change-economic-system-our-number-is-up

Online Etymology Dictionary (OED): crisis (n.). Saantitapa: http://www.etymonline.com/index.php?term=crisis

Varoufakis, Yanis (2014): Maailmantalouden Minotauros. Vastapaino, Tampere.

Varoufakis, Yanis; Holland, Stuart & Galbraith, James K. (2014): A Modest Proposal for Resolving the Eurozone Crisis, Version 4.0. Saantitapa: https://varoufakis.files.wordpress.com/2013/07/a-modest-proposal-for-resolving-the-eurozone-crisis-version-4-0-final1.pdf

Comments are closed.