Vankiloiden yliasutus Euroopassa – vankien ihmisoikeudet kriisissä?

News Numero 1/2015

 ”Resurssien puute ei ole peruste vankilaoloille, jotka loukkaavat vankien ihmisoikeuksia” (Vankilasääntöjen 4. sääntö.)

 

Johdanto

Ihmisoikeuksilla tarkoitetaan kaikkien ihmiskunnan jäsenten yhtäläisiä oikeuksia, jotka on taattu monilla kansainvälisillä sopimuksilla. Näin on myös vankeusaikana, lukuun ottamatta vapauden menetystä. Vapautensakin menettäneitä henkilöitä koskevat kuitenkin tietyt perusoikeudet. Näitä pyrkivät turvaamaan Euroopan neuvoston uudistetut vankilasäännöt, jotka hyväksyttiin Euroopan neuvoston ministerikomiteassa 11.1.2006. Vankilasääntöjen tarkoituksena on toimia ohjeina jäsenmaiden lainsäädännön kehittelyssä. Alkuperäiset vankilasäännöt laadittiin vuonna 1987 ja niitä uudistettiin vuonna 2006 yhteiskunnallisten muutosten ja kriminaalipoliittisen ajattelun muuttumisen vuoksi.

Tällä hetkellä maailman vankiloissa on eräs huolestuttava kehityssuunta, joka uhkaa vaarantaa vapauden menettäneiden henkilöiden ihmisoikeuksien toteutumista. Kyseessä on vankiloiden yliasuttaminen, joka on moniulotteinen ja monimutkainen ilmiö, eikä sille ole sen paremmin yksiselitteistä määritelmää, syytä kuin ratkaisuakaan. Laajasti ilmaisten voidaan sanoa, että vankiloiden yliasuttamista selittävät sosiaaliset, poliittiset, taloudelliset ja yhteiskuntarakenteelliset tekijät sekä maiden paikallishistorialliset ominaisuudet. Selvää on, että yliasuttamisella on etenkin vankien kannalta dramaattisia seurauksia. On ennen kaikkea vankien ihmisoikeuksien suojelemisen kannalta erittäin tärkeää, että vankiloiden yliasutukseen puututtaisiin välittömästi.

Tekstissäni pyrin esittelemään vankiloiden yliasutuksen määritelmää, sen ilmenemistä nykypäivän Euroopassa ja siihen liittyviä ongelmia mahdollisimman laajasti. Tarkoituksena on myös herätellä keskustelua tarkastelemalla ilmiötä vankilasääntöjen perusperiaatteiden, ja täten siis ihmisoikeuksien valossa (säännöt 1-9). Vaikka ilmiö on maailmanlaajuinen ja itseasiassa erityisen rajua Euroopan ulkopuolella, rajaan tarkasteluni kuitenkin tässä tapauksessa tilansäästöllisistä syistä vain Eurooppaan.

 

Vankiloiden yliasutuksen tausta ja määritelmä

Vuosina 2008 – 2012 vankiloiden yliasutus on kasvanut 10 %:lla yli puolessa maailman maista. Yliasutettuja vankiloita on eniten Afrikassa ja vähiten Euroopassa (Allen 2010). SPACE I -raportin mukaan vuonna 2012 eniten vankeja sataa vankipaikkaa kohden oli Serbiassa 159,3 vankia, Italiassa 145,4 vankia ja Kyproksella 140,1 vankia. Keskiarvon oli 97,7 ja mediaani 97,8. Suomessa luku oli 104,6. Vuodesta 2009 alkaen eurooppalaisten vankiloiden kapasiteetit ovat pysytelleet lähellä maksimia (Aebi ja Delgrande 2012). On kuitenkin huomioitava, että vankiloiden yliasutuksen määrä vaihtelee alueittain ja vankiloittain, eikä maan keskiarvo kerro maan vankiloiden kokonaistilannetta.

Suomessakin esimerkiksi Vantaan vankila ja Vantaan poliisivankila ovat saaneet huomautuksia eduskunnan apulaisoikeusasiamieheltä (2011) sekä CPT:ltä (kidutuksen ja epäinhimillisen kohtelun tai rangaistuksen estämiseksi toimiva eurooppalainen komitea 2011) liittyen liian suureen vankien määrää ja puutteellisiin säilytystiloihin.

Yliasutuksen määrittelyyn ja mittaamiseen ei toistaiseksi ole mitään yhtä hyväksyttyä standardia (Lappi-Seppälä 2010, Allan 2010). Usein yliasutuksen mittarina käytetään teknistä tai tilastollista määritelmää, occupancy level, eli lukua, jolla tarkoitetaan vankien määrää suhteessa vankilan kapasiteettiin (Lappi-Seppälä 2010). Ongelmallista mittarissa on maiden ja vankiloiden välisten standardien poikkeavuus sekä selli- ja vankilarakenteiden poikkeavuus. Lisäksi vankilat saattavat muuttaa sellejään, jolloin tilastoinnit muuttuvat. Esimerkiksi lisäämällä yhden vuoteen selliin toinen vuode, saadaan yksipaikkaisesta sellistä kaksipaikkainen ja tällöin yliasutus prosentuaalisesti pienenee. Vaikka kyseinen mittari on varsin kyseenalainen, on se toistaiseksi ainoa, joka mahdollistaa maiden välisen vertailun.  Muunlaisina mittareina Lappi-Seppälä luettelee mm. spatiaalisen tiheyden (neliömetri / hlö), sosiaalisen tiheyden (henkilöiden lukumäärä tilassa), yksityisyyden (kuinka paljon yksityistä aikaa henkilöllä on) sekä subjektiivisen mittarin, jonka huomioi myös koetut tunteet ja stressin. Punaisen Ristin kansainvälinen komitea ICRC on ehdottanut minimistandardeja yhdelle vangille tarvittavalle tilalle, ilmanvaihdolle ja valon määrälle, mutta tällaisten standardien valvominen on vaikeaa (Allan 2013) ja toisaalta minimistandardista pelätään tulevan normi (Lappi-Seppälä 2010).

 

Syitä vankiloiden yliasutukseen

Lappi-Seppälä toteaa artikkelissaan lyhyesti ja ytimekkäästi yliasutuksen johtuvan joko vankiloiden ylikäytöstä tai riittämättömästä vankilakapasiteetista. Hän toisaalta jatkaa, ettei vankiloiden lisääminen ole helpottanut aiempien tutkimusten mukaan yliasutusta. Rikollisuuden määrä ei korreloi vankeustuomioiden määrän kanssa, vaikka rikollisuuden määrän kasvulla jonkin verran vaikutusta (Lappi-Seppälä 2010). Poliittiset tekijät voivat näkyä näissä tilanteissa, kun jokin aikaisemmin laillinen teko muutetaan laittomaksi, näkyy se eittämättä tilastoissa. (United Nations Office on Drugs and Crime, myöh. UNODC 2013).

Kuten aiemmin mainitsin, yliasutukseen johtavat tekijät löytyvät sosiaalisista, taloudellisista ja poliittisista rakenteista, sekä yksittäisten maiden historioista ja paikallisista olosuhteista (UNODC 2013). Eräitä esimerkkejä sosiaalisista tekijöistä ovat Lappi-Seppälän (2010) mukaan tulonjaon epätasa-arvo ja investoiminen hyvinvointiyhteiskuntaan. EU-maissa, joissa tulonjaon epätasa-arvo oli suurta, oli myös enemmän vankeja, ja toisaalta maissa, joissa hyvinvointiyhteiskuntaan investointiin enemmän, oli vähemmän vankiloiden yliasutusta. Myös sosiaalinen luottamus (luottamus muihin ihmisiin) ja institutionaalinen luottamus (poliisi ja oikeuslaitos) olivat korkeita EU-maissa, joissa vankeja on vähemmän. (Lappi-Seppälä 2010).

Eräs suurimmista selittäjistä yliasutetuissa vankiloissa on etenkin tutkintavankien suuri määrä ja pitkittyneet tutkintavankeusajat (Lappi-Seppälä 2010, UNODC 2013). Joidenkin tutkimusten mukaan vankeustuomioiden määrä korreloi esimerkiksi erilaisten taloudellisten mallien mukaan, joista etenkin länsimaisen uusliberalistisen vankeuslaitoksen nähdään johtavan herkemmin vankiloiden yliasutukseen, jossa rangaistuslaitoksia käytetään kasvavan sosiaalisen turvattomuuden ja epäjärjestyksen hallitsemisen välineenä. Myös esimerkiksi toimimaton oikeusjärjestelmä ja korruptio johtavat lisääntyneisiin vankeustuomioihin. Rangaistukseen perustuva rikosoikeudellinen poliittinen retoriikka usein johtaa diskriminoitujen ja marginalisoitujen ryhmien erityistarkkailuun, joka tutkimusten mukaan johtaa lisääntyneisiin pidätyksiin ja vankiloiden yliasutukseen. Lisäksi yleistyvä rangaistukseen perustuva rikollisoikeudellinen politiikka (punitive criminal justice policies) näyttäisi lisänneen vankiloiden yliasutusta monissa länsimaissa (UNODC 2013).

Muita syitä ovat esimerkiksi muutokset etenkin huumepolitiikassa, vankiloiden väärinkäyttö (esimerkiksi mielenterveysongelmallisten pitäminen vankilassa psykiatristenlaitosten sijaan), tuomittujen heikentynyt oikeusturva (etenkin marginalisoidut ryhmät), vaihtoehtoisten rangaistusmuotojen puutos tai puutteellinen käyttö, vapautuneiden vankien puutteellinen uudelleenintegroiminen yhteiskuntaan, ehdonalaisten rangaistusmuotojen vähäinen käyttö, puutteellinen vankilainfrastruktuuri ja -kapasiteetti sekä kriisitilanteista johtuvat yhtäkkiset lisääntyvät tuomiot.

 

… ja seurauksia yliasutuksesta

Allan (2010) luettelee lyhyesti, miten yliasutuksen seuraukset näkyvät vankilassa: vangeilla ei ole riittävästi tilaa edes nukkumiseen, vankilalla ei ole mahdollisuuksia tarjota riittävästi ruokaa, terveydenhuoltoa tai kehittävää aktiviteettia, eikä riittävästi henkilökuntaa takaamaan vankien turvallisuutta. Lisäksi yliasutus hankaloittaa vankiryhmien erottelua toisistaan, kuten sukupuolen, iän ja vaarallisuuden mukaan. Yliasutuksen on huomattu myös lisäävän väkivaltaisuutta, mellakoita, kuolemia, korruptiota, vaarantavan vankien sekä henkilökunnan fyysisen ja henkisen terveyden sekä turvallisuuden.

Elton Kalica (2011) kirjoittaa artikkelissaan ”The overcrowding of prison: please stop talking about square meters” henkilökohtaisista kokemuksistaan vankilan yliasutuksesta. Lyhyesti, Kalica, joka oli alun perin Albaniasta, muutti Italiaan ja päätyi siellä vankilaan. Vapauduttuaan hän muun muassa suoritti yliopistossa tutkinnon politiikan tutkimuksessa.

Kalica kuvailee, miten vankien määrän noustessa resurssipulalla on vaikutusta vankien päivittäiseen elämään. Hygieniatuotteita jaetaan entistä vähemmän ja entistä harvemmin. Sellin ulkopuolella vietettävä aika pitää jakaa useamman henkilön kanssa, aiheuttaen esimerkiksi pitkiä jonoja suihkuihin ja ruuhkaa ulkoilualueille. Käytännössä vangin on valittava, käyttääkö ”vapaa-aikansa” (kaksi tuntia aamulla, lounaan jälkeen toiset kaksi) suihkussa käymiseen vai ulkoiluun, sillä kaksi tuntia ei riitä molempiin. Loppuaika on vietettävä sellissä, jossa yliasutuksen takia on vietettävä entistä enemmän aikaa paikallansa. Kun kolmen henkilön selliin asetetaan neljäs tai viides sänky, on yhden henkilön liikkuessa muiden oltava liikkumatta. Samaisessa pienessä sellissä on myös syötävä ja käytävä vessassa. Osalle vangeista enää riitä edes sellejä, vaan heidät majoitetaan kuntosalille tai vankilakoulun tiloihin.

Arkiset asiat, kuten suihkussa käyminen, aiheuttaa jännitteitä, jotka aika ajoin purkautuvat väkivaltaisina välikohtauksina. Psyykkiset vaikutukset ovat väistämättömiä. Stressi, mielenterveydelliset ongelmat ja masennus ovat kasvavasti läsnä. Mielenterveydellisiä ongelmia hoidetaan yhä useammin psykofarmasialla, eli pelkällä lääkehoidolla. Myös tartuntaudit, kuten hepatiitti, tuberkuloosi ja HIV/AIDS (Restum 2005) leviävät herkemmin yliasutetuissa vankiloissa. Tautien leviäminen liittyy usein suonensisäisten huumeiden käyttämiseen, tatuoimiseen ja suojaamattoman seksin harrastamiseen, jota yliasutetuissa vankiloissa on entistä vaikeampi valvoa. Myös heikentynyt hygienia ja ravitsevan ruuan riittämättömyys liittyvät tautien lisääntymiseen ja leviämiseen. (MacDonald 2005.)

Vankiloissa jaettavia työtehtäviä riittää yhä harvemmalle vankimäärän kasvaessa. Myös koulutusta ja kulttuurisia palveluita riittää vain rajatulle määrälle vankeja. Mikäli vanki ei tällaisiin aktiviteetteihin osallistu, on ainoana vaihtoehtona toimeton oleskelu sellissä. Monesti vankiloissa ajaudutaankin tilanteeseen, jossa osa vangeista on erittäin aktiivisia ja osallistuvat moneen aktiviteettiin, ja osa taas makaa toimettomina selleissään.

 

Ratkaisuja yliasutukseen

UNODC luettelee Handbook on strategies to reduce overcrowding in prisons -julkaisussaan erilaisia keinoja yliasutuksen vähentämiseen. Keinot on luokiteltu neljään kategoriaan: lyhyen tähtäimen strategioihin, lyhyiden – keskipitkien tähtäimien strategioihin, keskipitkien – pitkien tähtäimien strategioihin ja pitkän tähtäimen strategioihin.

Lyhyen tähtäimen strategioihin kuuluu esimerkiksi vankien vapauttaminen, jonka tarkoituksena on vähentää painetta etenkin maissa, joissa yliasutusta on erittäin paljon. Toisena strategiana on vankilan kapasiteetin kasvattaminen hajauttamalla vankeja eri osastoille sekä suojelemalla vankien terveyttä takaamalla enemmän mahdollisuuksia ulkoiluun ja tapaamisiin. Muita keinoja ovat henkilökunnan lisäkouluttaminen, vankien ja vartijoiden välisen kommunikaation parantaminen sekä yliasutuksesta johtuvan lisääntyvän korruptioriskin vähentäminen.

Yhdistäen kaksi edellä mainittua keskipitkän tähtäimen kategoriaa, niiden strategioihin kuuluvat rikosoikeudellisten toimijoiden yhteistyön parantaminen, rikosoikeudellisten prosessien yksinkertaistaminen ja nopeuttaminen, oikeudellisen avunsaamisen helpottaminen ja tutkintavankeusajan lyhentäminen. Muita keinoja ovat myös tutkintavangin vangitsemisen kieltäminen tilanteessa, jossa vangille ei pystytä takaamaan riittävää majoitusta ja hoitoa yliasutuksen takia, vankilakapasiteetin lisääminen sekä vaihtoehtoisten rangaistuskeinojen käyttö.

Pitkän tähtäimen strategiaan kuuluu rikoslain uudelleentarkastelu, rikosoikeudellisen järjestelmän tehostaminen, tutkimuksen ja datan keräämisen lisääminen ja poliittisen keskustelun herättäminen.

 

Pohdintaa

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ilmaissut huolensa ja huomauttanut jäsenmaitaan vankien epäinhimillisestä kohtelusta etenkin yliasutetuissa vankiloissa (Maculan ec. 2013, 18). Lisäksi vankilasääntöjen perusperiaatteiden säännöt 1, 5 ja 6 vaativat, että vankeja kohdellaan heidän ihmisoikeuksiaan kunnioittaen. Elämän vankilassa on vastattava mahdollisimman pitkälle yhteiskunnassa elämisen myönteisiä piirteitä ja että vankeuden täytäntöönpano järjestetään siten, että se edistää vapautensa menettäneen henkilön sopeutumista takaisin yhteiskuntaan. Voidaankin kysyä, kuinka hyvin nämä säännöt ja vankien ihmisoikeudet toteutuvat etenkin yliasutetuissa vankiloissa.

Vaikka vankiloiden yliasutukseen johtavat syyt eivät ole yksiselitteisiä, on lähdekirjallisuudessa usein painotettu valtion ja sosiaalipoliittisten ratkaisujen roolia. Erityisesti näin kriisin aikana on myös medialla ja koventuvalla retoriikalla on tärkeä osuutensa asiaan. Näyttäisi siltä, että demokraattisissa ja tasa-arvoisissa hyvinvointivaltioissa ongelmaa on vähemmän, ja toisaalta uusliberalistissa yhteiskunnissa ja toisaalta maissa, joissa rikosoikeus painottaa rangaistuksellisuutta, yliasutusta esiintyy enemmän. Esimerkiksi ero on nähtävissä vertaamalla Yhdysvaltalaisten ja Pohjois-Eurooppalaisten vankiloiden tilannetta. Toisaalta jokaisen maan, alueen ja vankilan välillä on suuria eroavaisuuksia, joten olisi antoisampaa tarkastella ilmiötä rajatummin.

Olisi myös tärkeää päästä käsitteellisellä tasolla yhteisymmärrykseen. Poikkeavat määritelmät ja rangaistuslaitosjärjestelmät tekevät vertailtavuudesta erittäin hankalaa, hankaloittaen täten myös yhteisten pelisääntöjen laatimista. Vaikka tälläkin hetkellä Euroopan unionin vankilasäännöt ja Euroopan neuvoston kidutuksen vastainen komitea sekä YK:n ihmissoikeusäännöt sitovatkin lähes kaikkia valtioita jonkinlaisten oikeuksien takaamiseen, on niiden käytännön toteuttaminen ja etenkin valvominen erittäin hankalaa. Erityisesti vankiloiden yliasutuksen näkökulmasta onkin erittäin tärkeää, että vankilasäännöt pohjautuvat ensisijaisesti ihmissoikeuksien suojaamiseen.

 

Kirjoittaja on Laura Salonen Turun yliopistosta

(Artikkelin kuvan lähde: http://www.huffingtonpost.com/2013/06/01/feds-say-pa-prison-misuse_n_3372512.html )

 

Lähteet:

Allen, Rob (2010): Current situation of prison overcrowding. Workshop presentation in twelfth United Nations Congress on Crime Prevention and Criminal Justice. 12 – 19.4.2010. Salvador, Brasilia.

Eduskunnan Oikeusasiamies (2011): Tiedote: Yliasutus haittaa tutkintavankeuden toteutumista Vantaan vankilassa. 10.11.2011.

Eskelinen, Marjaana (toim.) (2007): Euroopan neuvoston vankilasäännöt. Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen oppikirja 2/2007. Juvenes Print.

Kalica, Elton (2011): Sovraffollamento: per favore, non parlate più di metri quadri. The overcrowding of prison: please stop talking about square meters. Italian Journal of Criminology. 3: 65 – 71.

Lappi-Seppälä, Tatu (2010): ”Causes of Prison Overcrowding” Workshop presentation in Twelfth United Nations Congress on Crime Prevention and Criminal Justice. 12. – 19.4.2010. Salvador, Brasilia.

MacDonald, Morag (2005): A Study of the Health Care Provision, Existing Drug Services and Strategies Operating in Prisons in Ten Countries from Central and Eastern Europe. European Institute for Crime Prevention and Control, affiliated with the United Nations. Publication Series No. 45. Helsinki.

Marcelo, Aebi F., Delgrande, Natalia (2012): SPACE I. Council of Europe Annual Penal Statistics. University of Lausanne, Switzerland.

Marculan, Alessandro; Ronco, Daniela; Vianello, Francesca (2013): Prison in Europe: Overview and trends. European prison observatory. Detention conditions in European Union. Rooma.

Restum, Zulficar Gregory (2005): Public Health Implications of Substandard Correctional Health Care. American Journal of Public Health. 95(10): 1689—1691.

Tugushi, George (2014): Euroopan neuvoston kidutuksen vastaisen komitean (CPT) valtuuskunnan johtajan, lausunto Suomen viranomaisten kanssa Helsingissä 2. lokakuuta 2014 CPT:n viidennen Suomen määräaikaiskäynnin päättyessä järjestetyssä tapaamisessa.

UNODC (2013): Handbook on strategies to reduce overcrowding in prisons. Criminal justice handbook series. United Nations office on drugs and crime. Vienna.

 

Post a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*