Puheenvuoro: Kansallisvaltio epävarmuuden keskellä: tapaus paperittomien terveydenhuolto

Vuodenvaihteessa 2014–2015 kysymys paperittomien siirtolaisten terveydenhuollosta puhutti niin kansaa kuin sen edustajia Arkadianmäellä. Suomen eduskunta käsitteli tuolloin hallituksen esitystä 343/2014vp, joka olisi laajentanut muun muassa* niin kutsuttujen paperittomien siirtolaisten oikeutta julkisiin terveyspalveluihin. Paperittomiksi kutsutaan siirtolaisia, jotka elävät Suomessa vaihtelevan pituisia aikoja ilman lain edellyttämää oleskelulupaa. Laki olisi taannut ennestään tarjotun kiireellisen sairaanhoidon lisäksi paperittomille myös …

Hanki oma instituutio

 Sosiologia on viehättävää, kun se on niin yleistä. Monet meistä tulivat opiskelemaan sosiologiaa, koska oppiaineen piiriin mahtuu niin monenlaisia asioita. Sosiologian perustavimmat tutkimuskohteet — sellaiset kuin sosiaalinen rakenne, sosiaalinen toiminta tai sosiaaliset suhteet — ovat kaikkialla läsnä olevia asioita: ne eivät ole sidottuja yhteen paikkaan tai ympäristöön, vaan ne ovat joka paikassa. Monet sosiologit myös …