Raiskaus on rikos, jota ei pidä jättää rankaisematta

Numero 1/2021 Numerot Yleinen

Thelma ja Louise oli ensimmäisiä avoimesti ”raiskauskulttuurin” vastaisia elokuvia.

Muistan elokuvan kuin edellisen päivän. Vuonna 1991 olin 20-vuotias tiedostava nuori älykkö, joka vasta kehitti omaa suhdettaan feminismiin ja feministisiin teemoihin.

Thelma ja Louise edusti äärimmäisen raikasta tuulahdusta tuonaikaisessa historiallisessa tilanteessa, jossa oltiin päästy eroon muista maailmaa jakavista poliittisista kahtiajaoista ja vasta alettiin kunnolla moninaistamaan sukupuoliin liittyviä väljähtäneitä esityksiä, representaatiota.

Elokuva esittää narratiivin, jossa päähenkilöt ottavat tarinan myötä elämänsä omiin käsiinsä. Thelma ja Louise eivät enää miellytä ketään, eivät ainakaan yhtään miestä, he toimivat omilla ehdoillaan, itsellisinä subjekteina.

Onnettomat tapahtumat käynnistyvät Thelman ja Louisen viikonloppumatkaksi suunnitellusta automatkasta, joka venähtääkin odotettua pidemmäksi. Onnettomat tapahtumat käynnistyvät ravintolasta, jossa Harlan-niminen mies sattuu uhkaamaan raiskauksella väärää naista. Louise ei epäröi tarttua aseeseensa.

Thelman ja Louisen kohtalo on sinetöity, kun J.D.-niminen cowboy vie Louisen loput rahat, jotka on tarkoitettu naisten pakomatkaan Meksikoon. He eivät voi kuin jatkaa matkaansa. Eikä Harlan ole ainoa paskiainen, joka heidän tielleen osuu.

Kovimmat paukut ovat Thelman ja Louisen aseissa

Kun perinteisessä narratiivissa mies on se, joka paukuttelee aseilla, nyt kovimmat paukut ovat Thelman ja Louisen pyssyissä. Eikä yhdenkään huonoasenteisen miehen kannata eksyä näiden kahden naisen tulilinjalle, koska liipaisinsormi on herkässä, eivätkä Thelma ja Louise pidättele enää hetkeäkään.

Erityisen merkittävää on, että Darryllin terrorin alla elänyt Thelma tiedostaa elokuvan lopussa, että olisi ollut hyvin mahdollista sekoittaa uhrin ja syyllisen roolit Harlanin törkeän raiskauksen yrityksen tuomiossa. Näin ollen uhrista, Thelmasta, olisi saatettu kehittää oikeuden edessä syyllinen. Näin tasapuolisesti toimii oikeuslaitos raiskausrikosten tuomioita jaellessaan.

Toki olisin toivonut, ettei aseeseen olisi tarvinnut tarttua elokuvan aikana ollenkaan. Thelma ja Louise tarttuvat ristiriitaisesti kritisoimansa maskuliinisen (elokuva)narratiivin ja huonon maskuliinisen ylivallan työkaluun, joka usein symbolisesti liitetään huonolla tavalla miehiseen ylivaltaan. Mutta ehkä mitään muuta keinoa ei olisi ollut kumouksellisen narratiivin toteuttamiseksi? Ja mitä sitten? Mikä estäisi feminiinistä ylivaltaa toimimaan tasapuolisesti samoilla aseilla, joilla heitä on useammin uhattu?

Jos päähenkilöt olisivat olleet miehiä, mitä heille olisi lopussa tapahtunut? Olisivatko he ajaneet autollaan onnellisesti tekojaan pakoon Meksikoon? Thelma ja Louise kaasuttavat autollaan Grand Canyoniin.

Mielikuvissani heidän autonsa kiitää ikuisesti Grand Canyonin massiivisen maiseman yllä, koskemattomana ja yhtä voimissaan kuin ystävyyden side näiden kahden unohtumattoman elokuvan naishahmon välillä. Melkein 30:ssä vuodesssakaan auto ei ole laskeutunut tai romuttunut Grand Canyonin pohjalle. Niin kumouksellinen on toisenlaisen, voimauttavan elokuvanarratiivin voima.

Thelma & Louise ei kuole koskaan.

Rita Dahl

kirjailija, VTM, FM

Post a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*