”Täs elämäs pitää jossai vaihees muuttuu”

News Numero 2/2015

Kuvauksia kohtalokkaista hetkistä myöhäismodernissa Helsingissä

 

Abstrakti

Tutkimus, johon artikkeli pohjautuu, on osa Non Fighting Generation ry:n hanketta, joka tutkii etnisten vähemmistöryhmien välistä rasismia nuorten keskuudessa Suomessa. Pro gradu-tutkielma, johon artikkeli perustuu, keskittyy tarkastelemaan Suomea myöhäismodernina yhteiskuntana sosiologi Anthony Giddensin teorian valossa. Giddens kirjoittaa, että elämme myöhäismodernia aikaa. Yhteiskunta sekä ympäröivä sosiaalinen ja kulttuurinen konteksti vaikuttavat jokaiseen ihmiseen tavalla tai toisella. Esimerkiksi ajatus, ettei tunne olevansa suomalainen, on kuitenkin suhde suomalaisuuteen. Tunne siitä, ettei kuulu yhteiskuntaan on suhde yhteiskuntaan. Myöhäismodernilla yhteiskunnalla on tiettyjä piirteitä, jotka tekevät yhteiskunnasta myöhäismodernin. Näitä ovat esimerkiksi yksilöllisyyden korostaminen, oman elämän merkityksettömäksi tunteminen, joidenkin ihmisryhmien marginalisoituminen, valinnanvapauden aiheuttama ahdistus ja elämää muokkaavat kohtalokkaat hetket.

Aineisto on kerätty etnografisesti: keskustelemalla, havainnoimalla ja haastattelemalla. Informanttien kertomuksia on tarkasteltu narratiivisen tutkimusmetodin avulla. Pyrkimys on ollut tarkastella vähemmistöihin kuuluvien nuorten miesten narratiivejä elämästä myöhäismodernissa yhteiskunnassa. Tutkimusote keskittyy yksilöiden elämään heidän itsensä kokemana sekä merkityksiin, joita he antavat elämälleen tarinoiden välityksellä. Idealistisesti yritys on maailman kuvaamisen lisäksi muuttaa sitä siten, että se muuttuisi paremmaksi tutkittavien kannalta. Artikkelissa keskitytään myöhäismodernissa yhteiskunnassa tapahtuviin kohtalokkaisiin hetkiin ja pohditaan toimijuutta ja sosiaalista statusta hetkiin liittyen. Havainnot osoittavat kohtalokkaan hetken voivan muuttaa jopa arvoja tai saada henkilön irtautumaan aikaisemmin tärkeäksi kokemastaan ryhmästä tai tekemisestä. Vaikka myöhäismodernille yhteiskunnalle on tyypillistä ajatella ihmisiä yksilöinä, jotka voivat valinnoillaan vaikuttaa elämänsä kulkuun, esiintyy valinnanmahdollisuuksissa epätasa-arvoa.

 

Tausta, aihe ja teoreettinen kehys

Artikkelissa käsittelen itsensä ei-suomalaiseksi tuntevien nuorten miesten, Axelin, Jessen ja Maken narratiiveja omista kokemuksistaan elämästään Suomessa. Ei-suomalaisuudella viittaan informanttieni kulttuuritaustan olevan valtaväestöstä poikkeava, esimerkiksi tässä artikkelissa esiintyvä Jesse on Suomen romani, Axel saapunut Pakistanista vanhempiensa kanssa pakolaisena pikkulapsena ja Make on kurdi, mutta saapunut Suomeen pienenä perheensä kanssa Irakista. Informanteilla on kaikilla ollut ”jännä nuoruus”: väkivaltaista toimintaa, tappeluita, mutta myös muita asioita, kuten harrastuksia, jotka ovat voimaannuttaneet ja ohjanneet elämää poispäin mahdollisilta destrukturoivilta teiltä. Käytän sosiologi Anthony Giddensin teoriaa myöhäismodernismista, jota hän käsittelee erityisesti teoksessaan Modernity and Self-Identity: Self and Society in the Late Modern Age (1991) ja pyrin tarkastelemaan informanttejani myöhäismodernin linssin läpi ja tarkastelemaan ajan yhtä piirrettä, kohtalokasta hetkeä, heidän elämässään.

Giddensin mukaan kohtalokas hetki voi olla henkilön kontrollissa, kuten yrityksen perustaminen, tai se voi nousta kontrolloimattomien tekijöiden väliintulosta (Thomson ym. 2002; Giddens 2006 & 1991). Kohtalokkaissa hetkissä yksilöiden on tehtävä päätöksiä, joilla voi olla kauaskin kantavia seuraamuksia. Moni arkipäiväinen toiminta on sinänsä täysin seuraamuksetonta, mutta pidemmällä aikavälillä päivittäiselläkin toiminnalla saattaa olla huomattavaa merkitystä. (Giddens 2006 & 1991.) Kohtalokkaassa hetkessä tapahtumat tulevat yhteen tavalla, jolloin yksilö huomaa seisovansa olemassaolonsa risteyksessä. Hetken kohtalokkuuden voi tiedostaa sen tapahtuessa. Hetket ilmestyvät asioiden vaikutuksesta tai yksilö itse ohjailee niitä. Ne ovat yhtä aikaa ongelmallisia ja seuraamuksellisia (Giddens 1991 ja 2006).

Sosiologit Tracy Shildrick ja Robert MacDonald (2008) kirjoittavat artikkelissaan Understanding youth exclusion: critical moments, social networks & social capital kriittisen hetken roolista, sosiaalisesta pääomasta ja sosiaalisista verkostoista, ja miten edellä mainitut muokkaavat nuorten siirtymiä elämässä. Heidän mukaansa jotkin kriittiset hetket näyttäytyvät selkeästi kaikille dramaattisina, traumaattisina ja mahdollisesti jopa elämänkulun katkeamilta. Tärkeintä on, että kyseisenlaiset yksittäistapaukset näyttävät voivan kääntää ihmisiä kohti, mutta myös poispäin destrukturoivammista, sekavista elämäntyyleistä. Mielenkiintoisempi ja yllättävämpi kuin tapahtumien oletettavuus, on niiden ilmeinen odottamattomuus yksilöille (Shildrick & MacDonald 2008).

Holland ja Thomson (2009) käsittelevät nuorten aikuisuuteen siirtymisestä artikkelissaan Gaining Perspective on Choice and Faith. Heidän mielestään elämänvalinnat ovat käytännössä syvästi sidoksissa epätasa-arvoisuuteen eli siihen, ettei kaikilla ole samoja mahdollisuuksia edessään. He tutkivat pitkän aikavälin kvalitatiivisessa tutkimuksessaan nuorten ihmisten siirtymistä nuoruudesta aikuisuuteen, käyttäen Giddensin teoriaa kohtalokkaista hetkistä ja valinnasta. Heidän mukaansa yksilöllisyyden korostaminen voi aiheuttaa ongelmia. Ongelmallista on jos, yksilön koetaan voivan valinnoillaan päättää elämänsä suunnan. Heidän mukaansa kaikki ei ole omista valinnoista riippuvaista. (Holland & Thomson 2009.) Näiden aikaisempien tutkimusten ja Giddensin kautta lähdin tarkastelemaan informanttieni kertomuksia: mikä on ollut sellainen kohtalokas hetki, joka on muuttanut informanttieni elämää ja miten se on muuttunut?

Artikkelissani tarkastelen Maken, Axelin ja Jessen, kuvauksia elämästä Helsingissä ja Suomessa. Helsinki, missä he ovat kasvaneet, on heidän kuvaustensa mukaan epätasa-arvoisempi, väkivaltaisempi ja kaikin puolin erilainen kuin se Helsinki, missä esimerkiksi itse olen elänyt. Etnografian, osallistuvan havainnoinnin, keskustelujen ja haastattelujen kautta kuulin kokemuksia ja kertomuksia heiltä itseltään. Iso osa tutkielmani, ja siten myös artikkelini, merkitystä tulee edellä mainitusta seikasta – ihmisten omien kokemusten kuulemisesta.

Yritän hahmottaa nuorten ihmisten kokemusta todellisuudesta, jossa he elävät ja millaisia valintoja he ovat elämissään tehneet sekä miten kohtalokkaat hetket ovat muuttaneet heidän elämäänsä. Pyrkimyksenä on käsitellä ja kuvata vain sitä, minkä informantit itse minun tarkasteltavakseni antavat. Esimerkiksi kukaan ei voi objektiivisesti määritellä mikä hetki on Giddensin teorian mukainen kohtalokas hetki elämässä, jonkin muutoksen kannalta. Voidaan myös perustellusti voitaisiin väittää, ettei mitään tälläisiä kohtalokkaita hetkiä ole olemassakaan, vaan muutos on aina prosessuaalista. Myöhäismodernille yhteiskunnalle ja kulttuurille on kuitenkin ominaista se, että siihen kuuluvat ihmiset pyrkivät näkemään muutoksen omassa elämässään kohtalokkaina hetkinä, jotka muuttavat elämänkulun suunnan.

 

Informantit ja kenttä

Tässä luvussa annan äänen informanteilleni. Olen liittänyt tähän osioon mukaan pätkiä niistä kertomuksista tai haastatteluista, missä ilmeni heidän elämänsä kohtalokas hetki ja käännöspiste. Keräsin aineistoni etnografisesti ja tein neljä puolistrukturoitua haastattelua. Kenttäni oli itähelsinkiläinen kerhohuone, joka toimi kerran viikossa nyrkkeilysalina. Tapasin ja treenasin informanttieni kanssa marraskuusta 2013 huhtikuun 2014 loppuun. Keskeisiä informantteja minulla oli 4. Tässä artikkelissa keskityn heistä kolmeen – Jesseen, Makeen ja Axeliin – yksityisyydensuojan vuoksi kyseessä eivät ole heidän oikeat nimensä. Salilla kävi viikoittain myös muita ihmisiä, joiden läsnäolo ilman muuta vaikutti yleiseen vuorovaikutukseen ja dynamiikkaan. Tutkielmassa, johon artikkeli pohjautuu kerron kenttähavainnoista enemmän, joten siinä kuuluvat myös muiden kuin pääinformanttieni äänet.

Jesse, Make ja Axel olivat tutkimusta tehdessä 19–21-vuotiaita nuoria miehiä, jotka oman kertomansa mukaan ovat kotoisin väkivaltaisesta ympäristöstä. Jesse kertoo, että hänen kotikaupunginosassaan ollaan ”sekaisin”: ”Siel on niin paljon zombei, lapsii ja aikuisii”. Maken mukaan alueet ovat väkivaltaisia monen syyn seurauksena; köyhät laitetaan samalle alueelle, jossa huumeiden ja alkoholinkäyttö on arkipäivää. Make esittää ympäristön ohjaavan ihmistä voimakkaasti: jos ympäristön malli on konfliktitilanteissa käyttää väkivaltaa, lapset tarttuvat malliin ja toistavat sitä, niin kauan ennen kuin toinen käyttökelpoinen malli syrjäyttää edellisen mallin; tosin toista toimintamallia ei tietty ympäristö välttämättä ikinä tarjoa. Ajatuksen valossa ihminen on siis lähes tuomittu tietynlaiseen elämään tietynlaisesta ympäristöstä ponnistaessa.

Ympäristön vaikutusta on kuitenkin mahdollista myös karistaa. Esimerkiksi informanttini ovat kykeneviä kertomaan siitä, miten he kokevat tulleensa väkivaltaisiksi katutappelijoiksi, huumeidenkäyttäjiksi, nuorisorikollisiksi, mutta myös siitä, miten he eivät jääneet siihen, vaan muuttuivat edelleen urheilijoiksi, vapaaottelijoiksi, isiksi, työntekijöiksi, ylioppilaiksi ja kihlatuiksi.

Jesse kertoi olleensa nuorena hankala tapaus: ”mä olin ihan kauhee, mä vaan tappelin ja riehuin koko ajan”. Jesse kertoo, että heidän kaveriporukalleen oli tärkeää myös värvätä mukaan nuorempia, jotka he saisivat tekemään mitä halusivat. Tilanne on muuttunut nykyisen nyrkkeilyohjaajana toimimisen ja työpaikan ansiosta: ”nyt me värvätään niit hyville teille ku ennen me värvättiin niit pahoille”.

Make sanoi, ettei heidän porukkansa ollut yhtä järjestäytynyt kuin Jessen. Make kertoi olleensa koulukiusattu ja päättäneensä pystyä puolustautumaan. Vapaaottelu ja kurinalainen treenaaminen tekivät hänestä jonkun, joka koki olevansa jotakin. Jesse ei aluksi meinannut sopeutua nyrkkeilyn kurinalaiseen ja savuttomaan maailman yhtään. Make ja Jesse kuvailivat ylpeästi kuinka Axel on ”jätkä joka ei oo koskaan polttanu tai dokannu tai vetäny mitään kamaa, mut aina hengaa meiän kaa”. Axelkaan ei ole sitä mieltä, että heidän tekemisissään olisi ollut kyse nuorisojengeistä – ”on vaan kaveriporukoit, jengeil on joku johtaja, meil ei ollu”.

 

Axel – kohtalokas hetki ja merkityksellinen status

”Sitä on ku joku eri ihminen siinä porukassa”, Axel kertoi nuoruudestaan kaveriporukassa, jonka mukana tappeli, riehui ja hengaili, vaikka kuvaileekin itseään rauhalliseksi ihmiseksi. ”Hengattiin ostareil, riitti et joku katto jotenkin niin sit alko tappelu. Menin aina mukaan ku ne dokas viikonloppuna. Sit siel tapahtu kaikkee, esim taiteiden yönä aina oli tappelui. SIt jotkut niist alko käyttää huumeit. Kaverit ei menny kouluun, niin en mäkään jaksanu mennä”, Axel sanoi. ”Ei yksittäisii tekoi, vaan kaveriporukat vastaan kaveriporukat,” Axel jatkoi. ”Niistä tapahtumistako sun rikossyytteet on?”, kysyin. ”Osalliset ja rikoksen tehneet, ne saa rikossytteen”, Axel vastasi rauhallisesti. ”En oo yhtään enää niiden tyyppien kaa. Ku alotin vaparin ei ollu aikaa enää olla niitten kaa ja kavereiden kaa”. ”Minkä ikäsenä sä olit siinä porukassa?”, kysyin. ”Ku mä olin jotain 12–18 – vuotias,” Axel vastasi rauhallisesti. ”Tunsitsä Jessen sillon?”, ”Joo, on tunnettu ihan pienestä ja oltu samassa porukassa x:ssä. Mä lopetin vähän ennen Jessee”, Axel kertoi. Hän kertoi kuinka itse lopetti, koska äiti oli harmissaan hänen tekemisistään, se vaikutti mutta sanoi: ” tietyil alueil on nuorii paljon, joiden vanhempii ei oikeen kiinnosta, jotka ei pidä kuria, ja sit ei oo tekemistä”. ”Onko jotain Tapuli porukkaa, josta Jesse ja Make joskus puhuu?”, kysyin. ”Ei oikeestaan, ne vaan kaikki asuu siellä”, Axel vastasi. ”Mitä te teette nykyään kavereitten kaa?”, kysyin. ”Nään eniten Makea, Jesseä ja Markoa, se ei oo X-porukka. Me käydään salilla, mennään kahville Helsinkiin ja sellast”, Axel sanoi.

Axelin kohdalla äidin kuullessa poikansa tekemisistä vaikutti hänen päätöksiinsä elämän kulusta. Hän vetäytyi porukoista pois, alkoi keskittyä koulunkäyntiin ja pyrki mahdollisuuden tullessa aikuislukioon, ylioppilaslakki tavoitteenaan. Missään vaiheessa ei vaikuttanut informanttien kanssa hengaillessani siltä, että porukoihin, niin sanottuihin jengeihin liittyminen olisi ollut tiedostettu merkittävä hetki, jolla olisi haluttu osoittaa mitään ihmeellistä. Make ja Jesse olivat aikoinaan aivan eri porukoissa, mutta yhteisten kavereiden kautta tutustuivat ja jossakin vaiheessa muodostui X-porukka, missä he viettävät nykyäänkin paljon aikaa tai joidenkin siihen kuuluvien ihmisten kanssa. Porukan muodostumisessa ei ollut kyse sen kummemmasta kuin kaveruudesta ja aina joku tunsi jonkun joka liittyi mukaan, ja niin edelleen. Osa myös asui tai asuu yhä tiivisti samalla alueella. Ryhmä ei siis heidän mukaansa ole jengi, eikä siinä ole niin kutsuttuja etnisiä rajoja – heidän mukaansa siellä ihmisiä monesta lähtökohdasta. Axel alkoi kaveerata Jessen kanssa jo pienenä, koska Jesse asui samassa taloyhtiössä. Kyseessä on ollut ennen kaikkea ystävystyminen eikä jengiytyminen, ”hyvien tyyppien kanssa ajan viettämisestä”. Tietyissä porukoissa oleminen kuitenkin vaikutti elämään joskus kohtalokkaastikin, mutta porukan tarkoitus oli kaveruus.

Axelin vetäytymiseen epätoivotusta porukasta sai aikaan äidin pettymys poikansa puuhista. Merkitystä oli näin ollen myös sillä sosiaalisella statuksella ja toimijuudella, joka Axelilla oli kotonaan ja perheensä jäsenenä. Status vanhempiensa lapsena, joka kunnioitti heidän näkemystään, oli lopulta se vahvin. Spekuloin myös ajatuksella, että voi olla mahdollista Axelin halunneen toisinaan irrottautua, mutta irrottautumiselleen hän tarvitsi ulkopuolisen porukasta ulosvetäjän – mikä sattui olemaan hänen äitinsä. En ihmettele, vaikka porukasta irrottautuminen olisi vaikeakin haaste ja sisältäisi useita riskejä, joita Axelin täytyi miettiä tuossa kohtalokkaassa tilanteessa, kuten jo aikaisemmin mainitsin.

Axel esittää itsensä suhteessa entiseen porukkaan; siellä toimimiseen ja sieltä lähtemiseen, melko passiivisena toimijana. Enemmän arvostusta, tässä tilanteessa vanhempien, hän kuitenkin sai tekemiselleen porukan ulkopuolella. Joku varmasti ajattelee vanhempien kulttuuritaustalla olevan merkitystä erinäisiin arvoihin ja toimintamalleihin, jotka informanttini kokevat esimerkiksi tärkeiksi. Aikomukseni ei kuitenkaan ole tarkastella niiden vaikutusta. Olen kuunnellut informanttejani ja tiedostan, että heidän näkemyksiinsä, valintoihinsa ja muihin vaikuttavat ilman muuta kaikki sosiaaliset ympäristöt, joissa he ovat olleet osallisina ja joissa ovat yhä edelleen.

Thomson ja kumppanit (2002) kirjoittavat: mistä nuori kokee itse saavansa eniten arvostusta, voi olla aivan toinen arvostuksen lähde kuin se, mitä esimerkiksi koulu tai vanhemmat arvostavat. Nuoret voivat tietää esimerkiksi koulussa menestymisen olevan arvostettavaa, mutta myös tietää sieltä lintsaamisen olevan arvostettavaa. Tärkeintä on, kummalta ryhmältä haluaa arvostusta – siltä joka arvostaa koulunkäyntiä vai siltä joka arvostaa sieltä lintsaamista.

Jesse & Make – kohtalokas hetki ja kehän vaikutus

 

Mitä kuuluu?”, Jesse kysyi sohvalta takkinsa uumenista. ”Ihan hyvää, ei mitään kummempaa, mitäs sulle?”, vastasin hymyillen. ”Iha hyvää, ” hän vastasi ryhdistäytyi vähän ja jatkoi: ”mua pyydettiin uudestaan ottelee”, hän virnisti, tai Jessen tapauksessa siristi silmiään hiukan ja näytti vähän hymyilevän.. ”Mitä, vähä siistii, millon?”, kysyin. Kyseessä olisi, keväällä järjestettävä ottelutapahtuma, johon hän saattaisi alkaa harjoitella vanhan valmentajansa kanssa, sata prosenttisen varma osallistumisestaan Jesse ei vielä kuitenkaan ollut. (Kenttämuistiinpanot, 2013/12)

Mä tutustuin Axeliin tosi pienenä”, Jesse kertoi. ”Entä millon te ootte tutustunut?”, kysyin Makelta ja Jesseltä, he katsoivat toisiaan ja hetken mietittyään vastasivat, ”mä olin jotain 15”, Jesse sanoi, ”ja mä olin 17”, vastasi Make. ”Millanen sä olit nuorempana?”, kysyin Jesseltä. ”No nyt et sano sitä samaa minkä sä sanot joka kerta,” Make sanoi Jesselle tuimasti. ”Hahha siis ihan kauhee, mä vaan riehuin ja potkin, hakkasin ja join”, Jesse sanoi kohta, ”me vaan ootettiin aina kaikkee vappuu ja tälläst et pääsee riehuu, vetää jengii kuonoon. Meil oli tollasii pienempii, niinku Rami, joita värvättiin mukaa hehe”, Jesse kuvaili. ”Teil oli paljo organisoidunpaa, meil ei ollut tollasta, meil ei ollu pienempii”, Make sanoi.

Jessen kohdalla nyrkkeilyvalmentajan kohtaaminen kotipihalla on ollut merkittävä tapahtuma, mikä vaikutti esimerkiksi hänen vapaa-ajan toimintaansa paljon: ”Ei jaksa riehuu kaduil ku treenannu monta tuntii, sitä menee himaan lepää eikä mihinkään kaduille”.

”Olin kävelees himaan koulust. Mä olin taas tapellu tai jotain. Faija oli linnast lomil tai jotain ja se oli pihal myymäs autoo. Ja sit tää tyyppi, joka oli ostamas sitä autoo oli nyrkkeilyvalmentaja. Se sit kyl myöhemmin heitettiin ulos sielt salilt X, se jäi kii kaman käytöst ja sillee. Mut sit mä jäin muiden valmentajien kaa, mä olin joku 12 vee. Mä muistan et mä olin treenannu joku neljä kuukaut ku mut heitettiin ekan kerran kehään (…) Mut niin sillon se oli siin pihal ja sit se sano mulle, et jos sä oot kova jätkä niin tuu tonne salille koittaa nyrkkeilyy…ja sit mä menin.” (Jesse, 2013/ 12, 2014, haastattelu/ kenttämuistiinpanot/ keskustelu)

Make viittasi useasti samaan seikkaan ja korosti puheissaan yrittämistä, ohjien omiin käsiin ottamista. Jesse sen sijaan antaa valmentajalle puheissaan paljon painoarvoa. Valmentaja on kertomusten mukaan ollut auktoriteetti, joka on tukenut menestykseen ja ”hyvään elämään” suuntaamisessa. Valmentaja on niin sanotusti pitänyt ruodussa, kuten voi huomata kertomuksesta, jossa valmentaja sai Jessen kiinni tupakoinnista.

”Valmentaja oli ihan raivona, siis ruskeesuolt piti juosta kisikselle ja takas. Se polki pyöräl vieres ja raivos, mä olin iiha kuollu hehe”. Make nosti päänsä kengännauhoista ja selvensi ”nii ja jätkä poltti koko ajan samaan aikaan ku treenas, toi oli vaan eka kerta ku se sai Jessen siit kii”. Jesse näytti lähes innostuvan ”siis mä oon polttanut varmaan jostain ekaluokasta asti!”, Näytin ehkä yllättyneeltä ja huvittuneelta. Jesse ja Make virnuilivat, molemmilla oli kesto virne naamalla.

Informanttini ilmaisevat oman toimijuutensa samankaltaisista tilanteista kertoessaan hyvin eri tavalla. Esimerkiksi Makea ja Jesseä vertaillessa huomaa Maken painottavan omaa toimijuuttaan ja otettaan asioiden kulusta. Jesse puolestaan tuntuu vähättelevän omaa aktiivista rooliaan niissä tilanteissa, joista on kuitenkin ollut ylpeä.

Make löysi pitkän ”oman jutun” etsimisen jälkeen noin 15-vuotiaana vapaaottelun. Hän treenasi paljon ja menestyi, hyppäsi varhaisessa vaiheessa kilpakehiin. Sitten Suomen mestaruuskisoissa tapahtui jotain.

Niin joka tapauksessa sitte tota se loppu siihen, et mä hävisin mun vaparin SM:t. Finaaleis mä hävisin ja jotenki se iski niin pahasti sydämii myöten. Se niinku…lannisti niin paljo ku mä niinku omaa tyhmyyttäni hävisin ne. Mä olin niin varma. Mä en oo ikinä ollu niin varma MISTÄÄN et mä voitan et se on ihan tehty diili et tää on ihan selvä homma ja mä treenasin ku hullu ja mä olin tosi kehittyny ja sit mä menin ja mä tyräsin siellä ja sit jotenki, mä muutenki olin väsyny siihen stressaamiseen ja siihen semmoseen…

Siel joko pärjää tai ei pärjää ja sit kylhä mä enemmän pärjäsin ku en pärjänny mut sit ku mä hävisin niin se söi mun innon jotenki täysin ja mä olin kuluttanu puoltoist vuot siel et mä en tehny mitää muut, kirjaimellisesti siis, mä en tehny mitään muuta. Mä vaan treenasin ku hullu ja sit mä vaan, emmä tiiä must tuntuu et mä paloin loppuun ja sit mä rupesin juomaan, enemmän ja enemmän… (Make, haastattelu, 12/2013)

SM-kisojen häviämisen voi nähdä olleen kriittinen hetki Maken elämässä. Se ajoi toiseen kriittiseen hetkeen; lisääntynyt juominen ja päihteiden käyttö treenitauon aikana päättyi turhan väkivaltaiseksi äityneeseen tappeluun. Make sai tappelusta vankilatuomion. Kohtalokkaaksi hetkeksi näen sen hetken jona Maken isä sanoi: ”Sä voit joko murehtii tätä lopun elämääs tai sit mennä eteenpäin, sä oot vielä nuori”, tuona hetkenä määräytyi ulkopuolelta annettu mahdollisuus katsoa tulevaan, mikä kannattelisi ”virheidenkin” yli.

Mielestäni kriittinen tai kohtalokas hetki voi olla mikä tahansa, minkä henkilö sellaiseksi omassa elämässään kokee. Vain hyvin harvat asiat, jos mitkään, voi objektiivisesti nähdä kohtalokkaiksi. Antropologian relevanttius piileekin sen kyvyssä ja yrityksessä huomioida ihmisen oma kokemus ja todellisuus. Oleellista on kohtalokkaiden hetkien muutokseen ajava voima. Ratkaisevaa on, että yksilö huomaa itse jonkin tapahtuman merkityksellisyyden ja tarttuu mahdollisuuteen, joka voi muuttaa elämää (Thomson ym. 2002).

Nuorten pyrkimysten, suuntausten ja heidän todellisten toimiensa välillä voi olla myös selkeä ristiriita. Tämä heijastelee asian monimutkaisuutta. Esimerkiksi nuori voi jättää tekemättä jotain, vaikka tietäisi, että tekemättä jäävää asiaa arvostettaisiin. (Tomanovic 2012). Esimerkiksi Jesseä pyydettiin erääseen nyrkkeilyotteluun, mistä hän oli mitä ilmeisimmin tyytyväinen. Jotkin asiat, kuten Jessen oman näkemyksen mukainen huono valmistautuminen ja ajanpuute kuitenkin tyssäsivät kilpailuun osallistumisen.

Nuorten valinnat ja päätökset perustuvat tunnustuksen saamisen tunteelle. Tällöin on taipumus keskittyä elämänalueille tai tekemiseen, jossa nuoret kokevat muiden tunnustavan heidän pätevyytensä. Kyseisiä alueita voivat olla koulutus, työ, vapaa-aika, kulutus. (Tomanovic 2012) Tämän ajatuksen valossa myös tietynlaisissa porukoissa asioiden tekeminen, kuten tappelu, rötöstely tai vaikka nyrkkeily valtaavat elämän helposti, jos henkilöstä tuntuu, että muut arvostavat häntä kyseisen asian tekijänä. Mielestäni tekemisen kautta voidaan siis olla jotakin ja luoda sellaista ”minää”, jota sekä muut, että itse arvostavat. Esimerkiksi Vigil (1988) ja Ness (2004) kirjoittavat niin ikään tappelemisen olleen heidän informanttiensa piirissä se keino, jolla vahvistettiin minäkuvaa ja jonakin olemista. Yhtälailla Heiskasen (2012) tutkimuksessa nyrkkeilijöiden parissa ilmenee sama seikka, mutta siinä minää ja maailmaan kuulumista muodostettiin nyrkkeilyn kautta.

 

Lopuksi

Myöhäismodernissa yhteiskunnassa on tyypillistä ajatella ihmiset yksilöinä, jotka voivat ohjata lähes kaikkea omilla valinnoillaan. Näennäisesti myöhäismodernius olettaa jäseniensä olevan samalla viivalla, sillä valinnat vaikuttavat. Havainnot osoittavat, että valinnanmahdollisuuksissa esiintyy epätasa-arvoa, esimerkiksi sosioekonominen tausta vaikuttaa valinnanmahdollisuuksiin. Kokemus siitä, että muilla on suuremmat valinnanmahdollisuudet voi aiheuttaa ongelmia. Nuoruudessa ja lapsuudessa ympäristön ihmisten elämäntyylit ovat helposti siinä roolimallin asemassa, jota kohti itsekin alkaa tavoitella (ks. esim. Giddens 1991).

Kohtalokas hetki on kaikilla informanteillani muuttanut arvoja ja ajatuksia maailmasta siten. Makella SM-kisojen häviämisen jälkimainingit, isän sanat ja uusi usko tulevaan, Jessellä nyrkkeilyvalmentajan kohtaaminen avasi oven toisenlaiseen ajanvietteeseen, josta tunsi saavansa arvostusta, siinä missä tappelijanakin. Axelin äidin kuullessa poikansa ajanvietosta tapplelevissa porukoissa, Axelille painottui tärkeys perheensä jäsenenä ja joutui valitsemaan, sen sosiaalisen statuksen, jonka loppu peleissä arveli itselleen paremmaksi. Kohtalokkaat hetket ovat osoittaneet, että elämäntyylin muutos on ollut mahdollinen, he ovat ymmärtäneet, että valitsemalla toisin, voi elää lopulta toisin. Ympäristön koettua ohjailevuutta voi uhmata. Kuitenkin informanttieni elämässä vaikuttaa siltä, että muutos on tapahtunut puolihuolimattomasti. Tilanne, joka on osoittautunut muutokseen ajavaksi, ei ole vaikuttanut niin kohtalokkaalta sen sattuessa.

Tutkimukseni tarkoitus piilee siinä, että on aina merkityksellistä kuulla eri väestönosien kuvauksia elämästään. On paradoksaalista, jos ihminen ei tunne kuuluvansa yhteiskuntaan, jossa asuu, ja johon virallisesti esimerkiksi kansalaisuuden perusteella kuuluu. Huolestuttavaa on myös, jos on joukko nuoria ihmisiä, jotka kuvaavat kasvuympäristöään väkivaltaiseksi. Myöhäismodernin ajan piirteiden, kuten yksilöllisyyden ja marginalisaation, vaikutuksesta nuorten elämään Suomessa on tehty useita tutkimuksia (ks. esim. Kuronen 2010; Komonen 2001a), joten artikkelin voi nähdä myös sujahtavan mukaan tähän jo aloitettuun keskusteluun. Jokainen tutkimus ja artikkeli tuonee joka tapauksessa edes ripauksen uutta tietoa, mikä on aina arvokasta.

 

 

Kirjoittaja on Ritva Soive Helsingin yliopistosta.

 

Kiitokset:

Olen kiitollinen Jesse, Makelle, Jannelle, Axelille ja muille salilla pyörineille, joiden juttuja ja kertomuksia sain kuulla. Olen myös otettu siitä luottamuksesta, jota sain osakseni. Heidän arvostava suhtautumisensa minuun ei anna minulle muuta mahdollisuutta, kuin arvostaa heitä takaisin samalla mitalla. Ei ole yhtään liioiteltua todeta, että ilman näitä ihmisiä, ei olisi koko tutkielmaa saati siihen perustuvaa artikkelia.

Lähteet:

Giddens, Anthony (1991) Modernity and Self-Identity – Self and Society in the Late Modern Age.Stanford California, Stanford University Press

Giddens, Anthony (2006) Fate, Risk and Security. (toim.) Cosgrave, James F. The Sociology of Risk and Gambling Reader. New York, Routledge, Taylor and Fracis GroupHeiskanen, Benita (2012) The Urban Geography of Boxing – race, class, and the gender in the ring. New York, Routledge

Holland, Janet & Thomson, Rachel (2009) Gaining Perspective on Choice and Fate – Revisiting critical moments. European Societies, Vol. 11, Iss. 3. s. 451-469. Special Issue: At crossroads: Contemporary lives between fate and choice. DOI:10.1080/14616690902764799

Komonen, Katja (2001a) Koulutusyhteiskunnan marginaalissa? Ammatillisen koulutuksen keskeyttäneiden nuorten yhteiskunnallinen osallisuus. Väitöskirja. Joensuun yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja 47.

Kuronen, Ilpo (2010) Peruskoulusta elämänkouluun: ammatillisesta koulutuksesta syrjäytymisvaarassa olevien nuorten aikuisten tarinoita peruskoulusuhteesta ja elämänkulusta peruskoulun jälkeen. Väitöskirja. Jyväskylä, Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos, Tutkimuksia / Koulutuksen tutkimuslaitos; 1455-447X;26

Ness, Cindy (2004) Why Girls Fight: Female Youth Violence in the Inner City. The ANNALS of the American Academy of Political and Social Science, vol. 595 no. 1, s. 32-48

Shildrick, Tracy and MacDonald, Robert (2008) Understanding youth exclusion: critical moments, social networks and social capital. Youth and Policy, 99, s. 46-64

Thomson, Rachel; Bell, Robert; Holland, Janet; Henderson, Sheila; McGrellis, Sheena; Sharpe, Sue (2002) Critical Moments: Choice, Chance and Opportunity in Young People’s Narratives of Transition. Sociology, vol. 36 No. 2, s. 335-354

Tomanovic, Smiljka (2012) Agency in the Social Biographies of Young People in Belgrad. Journal of Youth Studies, Vol. 15, Iss. 5, s. 605-620

Vigil, James Diego (1988) Barrio Gangs – Street Life and Identity in Southern California. Austin, University of Texas Press

Post a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*