Kannustinloukku? – miehuuden kriisi ja tulevaisuuden synkät käsikirjoitukset

10.11.2015

Kirjailija Timo Hännikäisen haastattelu

 

Johdanto

Miesten ongelmat on viime vuosien tunteikkaita puheenaiheita. Erityisesti syrjäytymistä päivitellään tilastojen valossa, mutta monilla ei näytä olevan halua pureutua murhenäytelmään osana laajempaa ilmiötä. Tasa-arvokeskustelun nimissä käydyt vastakkainasettelut kärjistyvät feministien ja miesasiamiesten välisissä vapaaotteluissa, jotka päättyvät aina ratkaisemattomina. Periksi ei anneta. Etenkin verkkokeskusteluissa tärkeintä vaikuttaa olevan vastakkaisen sukupuolen syyttely omista vastoinkäymisistä.

Kuinka irtautua matalaotsaisen vihoittelun kierteestä? Epämiellyttävien seikkojen työntäminen oman kuplan ulkopuolelle ei ole kenellekään ongelma, sillä luonto on varmistanut itsesuojeluvaiston liiankin tehokkaan toimintakyvyn. Ongelmamme ei ole miehissä, naisissa tai nolostuttavasti ääntelevissä rap-muusikoissa. Se on taipumuksessamme tehdä lähes kaikesta identiteettipolitiikkaa. Väännämme maailman mieluummin toiveidemme mukaiseksi kuin katsomme asioita sellaisinaan. Mieskysymyksiä jäsentäneen, kiisteltynäkin tunnetun kirjailijan Timo Hännikäisen mukaan miehet elävät nyt lähes kaikkialla maailmassa ainutlaatuisen vaikeaa aikakautta. Sosiaalisten, teknis-taloudellisten ja väestörakenteellisten syiden vuoksi miehen kannattaa tehdä elämänsä eteen yhä vähemmän. Toivottomuudelle on kuitenkin olemassa myönteisiä vaihtoehtoja. Tulevaisuuden ylikansalliset kriisit voivat muuttaa valtavirtapolitiikkaa ennakoimattomilla tavoilla.

 

Miehen kriisi alkoi, kun isoisä lampun osti

Brittikomedian ystävät tuntevat huippukoomikoiden tähdittämän Monty Python -ryhmän ja sen klassikkoelokuvan Holy Grail. Eräässä kohtauksessa juonikuvioita intohimoisesti selittävälle ukonkäppänälle, “kuuluisalle historioitsijalle”, käy kalpaten. Odottamatta kameran ohi ratsastava ristiritari viiltää miekalla hänen kurkkunsa auki. Katsoja ei voi olla nauramatta veriteon ilmeiselle symboliikalle: suoran toiminnan edessä katkeaa itsepintaisinkin jaarittelu. Tämä kohtaus mielessä pitäen ei tässä haastatteluun perustuvassa artikkelissa keskitytä toistamaan perusteellisesti niitä tutkimuskentillä esiintuotuja rakenteellisia tekijöitä, jotka ovat osaltaan ajaneet miestä nykyiseen kriisiinsä. Lyhyenä kertauksena voidaan kuitenkin muistuttaa suurista linjoista, jotka auttavat ymmärtämään ilmiön taustoja. Kirjailija Timo Hännikäisen näkemys mukailee useita tutkijaenemmistön painottamia tekijöitä.

Timo Hännikäinen (TH): Perimmäiset syyt ovat varmastikin vaurastuminen ja teknologinen kehittyminen, automatisaatio, joka vie työpaikat. Kykyjä, joilla miehet ovat pärjänneet vuosituhannet, tarvitaan nykypäivänä yhä vähemmän. Vielä teollistumisen kaudella ruumiillinen työ toi ainakin illuusion siitä, että mies voi luoda jotakin omilla käsillään, vaikka jo siinäkin vaiheessa esimerkiksi tehdastyöntekijä oli pitkälti muuttunut yhdeksi koneiston mutteriksi tai koneenkäyttäjäksi. Lopullinen askel oli palvelu- ja toimistotyöhön siirtyminen. Se vei lopulta kaiken tunteen siitä, että työ olisi jotenkin erityisen mielekästä tai että työ vaatisi tultuaan tehdyksi minkäänlaisia maskuliinisia vaistoja.

Hännikäinen ei viittaa maskuliinisilla vaistoilla pinnallisiin mielikuviin sotaisista luolamiehistä, jotka pyrkivät toiminnallisuuteen pakonomaisesti. Vaistot merkitsevät ensisijaisesti miehelle luontaisia tapoja toimia synnynnäisen energisyytensä ja kunnianhimonsa tukemana. Hän haluaa motivoitua, oppia uutta ja saavuttaa itsenäisesti, kokea aitoa elämänhallintaa. Teknologian voittokulku koskettaa tietenkin yhtä lailla naisia, jotka ovat saaneet nähdä perinteisten käsityöammattiensa katoavan koneiden tieltä. Ihmiset kaipaavat arvonantoa sukupuoleen katsomatta, konttorirotiksi tuomituille oli kuitenkin varattu muuta. Muutoksen voi sanoa iskeneen erityisen kovasti miehiin, sillä perinteiset käsitykset miesrooleista elävät yhä voimakkaina.

TH: Tilalle tulivat sosiaaliset taidot, matemaattiset kyvyt ja muut samanlaiset, lähtökohtaisesti sukupuolineutraalit taidot. Valtion asema alkoi korostua, yhteiskunta on paljon aiempaa organisoidumpi. Poliisivoimat ja muut viranomaiset hoitavat tehtäviä, jotka aiemmin katsottiin pitkälti yksittäisten miesten velvollisuuksiksi. Ajatus miehestä itsensä ja perheensä suojelijana ei enää samalla tavoin päde. Toinen asia on koulutusyhteiskunta. Kaikki ammatit vaativat nykyisin pitkää koulutusta, mies tavallaan pakotetaan oppipojan asemaan suureksi osaksi elämästään.

Yhteiskunta toimii Hännikäisen mukaan nykyisin erinomaisesti joidenkin miestyyppien kohdalla. Urasuuntautunut tietokonenörtti on nettohyötyjän pilakuvamainen esimerkki. Ongelma on siinä, että järjestelmä jättää automaattisesti ulkopuolelleen kohtuuttoman suuren osan miehistä. Aihetta käsitellyt psykohistorioitsija Juha Siltala on nostanut nuorisotutkimuksessaan esille saman huomion: kaikkein haavoittuvimmassa asemassa (myös kaikkiin naisryhmiin nähden) ovat ne nuoret miehet, joilla ei ole kykyjä akateemisiin ammatteihin. Tilannetta saattaisi parantaa esimerkiksi miesten rohkaiseminen kasvaville hoiva-aloille, mutta useiden intoa jarruttaa korkea sosiaalinen kynnys, ihmissuhdetaidoissakin olisi petrattavaa. Monet ryhtyvät etsimään lohtua korviketoiminnoista.

 

Kun mikään ei näytä kannattavan, pokeri ja porno auttavat?

Nykypäivän kirjaton, karjaton mies ei ole enää leimallisesti nahjusmainen mammanpoika, luonnevikainen nyrkkisankari tai viinoittunut taiteilijasielu. Elämän pelistä voi pudota kuka tahansa, ponnistuksiin katsomatta. Miesasiamiesten perustelut kaiken yrittämisen turhuudesta ovat Hännikäiselle tuttuja, vaikka hän korostaakin pesäeroaan heihin. Naimisiin ei kannata mennä, koska niin moni liitto päättyy eroon. Mies jää herkästi pelkäksi elatusmaksujen maksajaksi, tyhjän päälle. Pitkää työuraa ei kannata tehdä, koska työntekijänä olet kuitenkin täysin korvattavissa. Kiintymyksellisiin naissuhteisiinkaan ei kaikilla miehillä voi olla edes teoreettista mahdollisuutta, sillä sukupuolten lukumääräsuhde on vinoutunut kaikissa pitkää rauhanaikaa nauttineissa yhteiskunnissa. Pariutumisikäisiä miehiä on yksinkertaisesti liikaa suhteessa pariutumisikäisiin naisiin. Hännikäinen näkee miesten keskuudessa leviävän kyynisen lamaantuneisuuden ennen kaikkea reagointina.

TH: Mies on monella tapaa syrjäytynyt sekä tuotannosta että perhe-elämästä. Jatkettu teini-ikä, juhliminen, pokerin pelaaminen, pornon kuluttaminen ja yleinen hedonismi ilmentävät hanskat naulaan -asennetta, koska kunnollisia kannusteita ei oikeastaan ole. Tärkein julma realiteetti on, ettei modernilla länsimaisella yhteiskunnalla ole juuri tarjottavaa miehille. On osin sosiaalisesti hyväksyttyä elää parikymppisen elämää nelikymppiseksi saakka tai pidemmällekin. Sellainen on täysin toteutettavissa tässä mallissa. Ja monet ajattelevat, että miksikäs ei? Mitä minä saisin yrittämällä tämän enempää? Voin sanoa monessa suhteessa ymmärtäväni sitä, että moni päätyy tällaisiin johtopäätöksiin, vaikka mielestäni niissä piilee umpikuja.

Päihdekeskeinen elämäntapa auttaa miestä hetkittäin unohtamaan kuiskuttavat ajatuksensa siitä, ettei yhteiskunta tai sen koommin kukaan nainenkaan häntä arvosta, halua tai tarvitse. Jatkettuun teini-ikään tarrautuu myös moni nainen, mutta naiset eivät yksinkertaisesti ajaudu massoittain miehille tyypillisiin alkoholismiin ja syrjäytymiskierteisiin. Hännikäinen uskoo miehisen kivun kasvavan entisestään näennäisen huolettomuuden alla. Olemme paitsi kadottaneet miehuuskäsityksemme myös rakentaneet linnamme hiekalle. Hänen mukaansa yhteiskuntamme perustuu kaikissa aiemmissa sivilisaatioissa miehisinä pidettyjen vaistojen tukahduttamiselle ja niiden kanavoimiselle kulutustuotteiden ja muiden statussymbolien tavoitteluun. Ainoastaan pieneen taloudelliseen eliittiin kuuluvilla miehillä on syytä tuntea, että heillä on valtaa, vapautta ja arvostusta. Hekin tosin alkavat olla yhä suuremmassa määrin pelkkiä osasia kansainvälisessä koneistossa, jonka ainoa kantava voima on voitontavoittelu. Jokainen on korvattavissa, niin herra kuin orja. Toivonkipinät ovat vähissä.

TH: Ei kannata myöskään elätellä haaveita siitä, että miehet nousisivat yhtenä rintamana ajamaan etujaan. Siihen miehet ovat liian erillään ja liian omaan mukavuuteensa kiintyneitä. Useimmat miehet valitsevat mieluummin sopeutumisen tuomat lyhyen tähtäimen materiaaliset ja sosiaaliset edut kuin nousevat organisoituun kapinaan. Valtavirran miesasialiikkeen suurin virhe on pelata yleisesti hyväksyttyjen pelisääntöjen mukaan. He eivät ymmärrä, että sillä tiellä on vain hävittävää.

 

Mitä jos kamelin selkä katkeaa eli miehet heräävät keskellä kaljapullomerta

Maailmalla on uutisoitu Kiinassa puhuttaneesta liikehdinnästä, jossa pariutumismarkkinoilta syrjäytyneet nuoret miehet jengiytyvät tavalla, joka ei voisi olla kauempana vaikkapa AA-kerhojen hiljaisesta vertaistukitoiminnasta. Kiinalaismiehet perustavat puolisotilaallisia metsäleirejä, joissa harjoitellaan selviytymistaitoja epämääräisen tulevaisuuden varalle. Korkeimmillekin puoluevirkailijoille on ehditty kertoa, etteivät miehet ole puuhailemassa homoseksuaalisille suhteille perustuvaa teltta-idylliä. Päämäärät ovat jossakin aivan muualla. Meilläkin päin on syytä kysyä, voiko todellisuuspakoiselle hedonismille löytyä jonakin päivänä yhteiskunnallisesti vaarallisempia purkautumisväyliä. Sosiaalityön professori Jari Heinonen on puhunut miesten sosiaalisten verkostojen ennaltaehkäisevästä vaikutuksesta. Myös Hännikäisen mielestä tilalle tulisi hakea rakentavia vaihtoehtoja, jotka eivät muodostuisi uhkatekijöiksi.

TH: Olen puhunut miesten yhteenliittymistä ja siten omien verkostojen luomisesta virallisten instituutioiden rinnalle ja ulkopuolelle. Katsoisin tämän järkevämmäksi vaihtoehdoksi. Kuten edellä viittasin, en kuitenkaan usko äkilliseen huomattavaan kansanliikkeeseen, sillä tällä hetkellä menee ikään kuin vielä liian hyvin. Herännyt kiinnostus alkaa luultavasti näkymään todellisena vilkastumisena esimerkiksi olosuhteissa, joissa taloudellinen tilanne menee vielä paljon huonommaksi.

Pysähdytään hetkeksi tähän. Riittäisikö huutomyrskyyn tai jopa väkivaltaisuuteen pelkkä taloudellinen romahdus vai tarvitaanko sohvalta nousemiseen enemmän? Monet tutkijat ovat puhuneet ongelmien kasautumisesta ja niiden yhteisvaikutuksesta. Epäonnekkaat sattumat summautuvat, ja mustan auringon noustessa se on menoa?

TH: Aktivoituminen vaatisi varmasti monen epäonnekkaan sattuman yhteisvaikutusta ja ennen kaikkea siihen tarvittaisiin, että valtion ja virallisten instituutioiden valta heikkenisi huomattavasti nykyisestä. Tavallaanhan miesryhmät ovat aina olleet jonkinlaisia protovaltioita. Ne ovat ottaneet hoitaakseen tehtäviä, joihin jokin heikko valtio ei ole kyennyt. Tämä pätee oppikirjamaisesti vaikkapa mafiaan ja pikkurikollisjärjestöihin. Tunnettuna esimerkkinä Rooman valtakunta kesti viimeiset hyvin kaoottiset vaiheensa eräänlaisten miesjengien voimalla. Näyttää siltä, että yhteenliittymät tulevat korvaamaan valtiota vaikeina aikoina, ja niistä kasvaa uudenlaisen valtiojärjestyksen perusmuoto.

Kirjailijan tulkinnassa järjestelmä etenee tällä hetkellä omalla painollaan kohti yhä feminiinisempää elämänmuotoa. Linjaus voi kuulostaa aluksi nurinkuriselta, sillä politiikan ja talouden huipuilla miehet ovat kaikkialla systemaattisesti yliedustettuina. Hännikäinen viittaakin ”feminiinisellä aikakaudella” nimenomaisesti aikalaisilmiöön, paradigmanvaihdokseen kokonaisvaltaisena kulttuurisena ilmiönä. Kysymys ei ole siis lihallisten ihmisten tietoisista valtasuhteista, vaan rakenteista, jotka suosivat naissukupuolta monen tekijän myötätuulessa. Selventäväksi vertailukohdaksi naisistumiselle (ilmiönä) voisi nostaa esimerkiksi 1960-lukulaisen seksuaalisen vallankumouksen, jossa aiemmin eliitin piiriin kuulunut (laskelmoitu, älyllistetty) hedonismi muuttui massailmiöksi työläisten omaksuessa uudet opit huomattavan lyhyessä ajassa. Tässä yhteydessä voisi myös puhua kollektiivisen alitajunnan muutoksesta, mutta termillä on ollut huono maine jo kauan käyttäjiensä akateemisista ylilyönneistä johtuen. Hännikäinen etsii naisistumisen vastavoimaa holhousvaltion kritiikistä. Hänen mielestään miesten tulisi päästä eroon ajatuksesta, jossa muutos tulee ylhäältä ja että yhteiskunnan pitäisi järjestää heidän asiansa. Miesten toivo piilee siis valtavirtayhteiskunnan instituutioiden ulkopuolella, omaehtoisissa liittoumissa ja verkostoissa. Hännikäinen havainnollistaa mietteitään lyömällä pöytään oikean jokerikortin.

TH: Pitäisi ottaa oppia moottoripyöräjengeistä ja rikollisjärjestöistä. Ei toki niin, että ryhdyttäisiin tekemään rikoksia tai käymään jengisotia, mutta tällaisten porukoiden keskinäinen solidaarisuus on esimerkillistä. Esimerkiksi moottoripyöräjengi on suuri ja tehokas verkosto, jonka puitteissa työtilaisuuksia, taloudellista ja henkistä tukea, kontakteja ja kaikkea muuta mahdollista toimitetaan sinne missä sitä tarvitaan. Se todella tukee vaikeuksiin joutunutta jäsentään huomattavasti tehokkaammin kuin pelkkä harrastuspiiri tai löyhä kaveriporukka.

 

Veljessurman saaliina katinkultaa – kilpailun lyhytnäköisyys miehuuden rappiona

Kilpailuyhteiskunta ja oravanpyörän kirot lienevät niitä aiheita, joita ei tarvitse avata kenellekään yläasteikäistä vanhemmalle. Ehkä tämäkin väite on liian optimistinen, sillä lapset pääsevät tutustumaan hoputtavan suorittamisen ja vertailun iloon jo viimeistään ala-asteelle siirtyessään. Tilastollisesti katsoen mielialalääkkeitä syövät lapset on ollut kauan yksi tulevaisuuden merkittävistä riskiryhmistä. Työelämän yleinen huonontuminen on ollut niin kiivasta, että ajallisesti melko läheistä 1980-lukua muistellaan jo nyt ikuisesti menetettynä kulta-aikana. Miesten keskinäinen kilpailu on myös alati raaistuvaa lajia, sillä perinteinen normikäsitys miehen elättäjäroolista elää yhä sitkeästi.

Miehestä otetaan mittaa etenkin lompakon ympärysmitalla, sitä ja pituutta pitäisi löytyä muualtakin. Paras resepti uros-arvon ostamiseen on muiden miesten armoton polkeminen työ- ja parisuhdemarkkinoilla. Näin ainakin annetaan ymmärtää Hollywood-tähtiä, rallikuskeja ja roistoliikemiehiä ylistäviä tiedotusvälineitä myöten. Hännikäinen liittyy kilpajuoksun arvostelijoihin tuoden suomalaiseen keskusteluun uuden ulottuvuuden, miehuuden rappion.

TH: Statussymbolit ovat tietenkin aina kuuluneet miehisyyteen, ne ilmentävät miehen asemaa ja saavutuksia. Kritiikkini kohdistuu statussymbolien rappioon ja inflaatioon modernissa yhteiskunnassa. Ne liittyvät enää pelkkään varallisuuteen. Luksusauto tai kallis puku ei kerro omistajansa miehekkyydestä mitään, se ilmaisee vain että hänellä on ollut varaa ostaa se. Korkean varallisuuden saavuttamiseen tarvitaan nykyään vain mukautuvaisuutta ja laskelmointia, eikä kumpikaan niistä ole erityisen miehinen hyve. Ne ovat kauppiaskulttuurin hyveitä, ja kauppiaskulttuuri asettaa aina määrän laadun edelle.

Modernin työelämän keskeisimpiä sisäänrakennettuja ongelmia on Hännikäisen(kin) mielestä se, ettei tunnetta yhteenkuuluvuudesta ja yhteisistä tavoitteista edes pyritä luomaan. Samankin yhteisön sisällä toimivat miehet muuttuvat helposti toistensa vihollisiksi. Muutoksiin tulisi kuitenkin pyrkiä, muillakin elämänalueilla kuin työelämässä.

TH: Silloin kun yhteen hiileen puhaltaminen on tärkeämpää, miesten keskinäinen kilpailu ei yleensä ole yhtä äärimmäistä ja usein vahvistaakin yhteisöä. Fight Club -elokuvassa, johon olen usein viitannut, on eräs erinomainen repliikki: ”You are not your job. You’re not how much money you have in the bank. You’re not the car you drive. You’re not the contents of your wallet. You’re not your fucking khakis. You’re the all-singing, all-dancing crap of the world.” Ymmärrän tämän niin, että miehisyydestä on modernissa maailmassa tullut eksistentiaalista kamppailua. Miehisyys on tavallaan taito, muttei sellainen jonka voisi jotakin oppikirjaa seuraamalla hallita. Isovanhempieni sukupolvelle se oli osa heidän luonnettaan, ja heidän luonteensa muovasi elämänkokemus. Enää tällaista käytännön oppia ei miehelle automaattisesti tule, ja siksi niin monet luulevat miehisyyden tarkoittavan pelkkiä muotoseikkoja, kulutustottumuksia, isoja rintalihaksia ja niin edelleen. Ne, joita tällainen maskuliinisuuden simulaatio ei tyydytä, joutuvat omin päin, yksinään ja yhdessä, rakentamaan miehisyytensä autioituneessa maisemassa ilman kulttuurisia tienviittoja. Tämä on aikamme miehen keskeinen problematiikka, jota kirjani Kunnia käsittelee. Oppiakseen ymmärtämään omaa miehisyyttään nykyaikana pitäisi ensin tiedostaa tämä lähtötilanne.

 

Keikarimiljonäärin haudalta kohti kestäviä ihanteita

Itsepetoksen ja ihmisen sanotaan syntyneen samalla hetkellä. Hännikäinen käsittelee miehisyyttä ihanteena, joka tahtoo aina luistaa käsistämme. Miksi tavoitella jotakin, johon ei koskaan päästä pysyvästi? Uskonnon psykologiasta tunnemme uskonnollisen kilvoittelun, jonka liikevoima perustuu täsmälleen samalle mekanismille eli “ihminen ei koskaan kelpaa omana itsenään”. Jotkut ovat ottaneet harteilleen koko jumalasuhteensa itse Jumalankin puolesta, narkomaaniäitiä hoitavan lapsen tavoin. Hieman mukaillen voisi Hännikäisenkin pohdintojen tulkita olevan vain hyppäilyä sellistä toiseen. Onko erilaisenkin miehuuskäsityksen vaaliminen lopulta vain uudenlainen alistumisen muoto kuristaviin normeihin?

TH: Tässä pitää tietysti kysyä, mikä kaikki on ”valhetta”? Ihanteissa on kyse jonkinlaisista platonisista ideaalityypeistä, ja psykokulttuurin ”oma itse” on myös sellainen. Missä vaiheessa ihminen on riittävän puhtaasti oma itsensä ja onko se edes mahdollista, eihän sitä kukaan tiedä. Toinen olennainen kysymys on se, onko ihanteen tavoittelu sen aiheuttamien vastoinkäymisten ja rasitusten arvoista. Siihenkään ei ole olemassa mitään objektiivista vastausta. Eeposten, tarinoiden ja kansanrunouden miessankarit ovat ideaalityyppejä, joiden ominaisuudet ovat usein liioiteltuja. Ne ovat miesten luomia kuvia siitä, millaista ihanteellinen miehisyys on. Niiden tarkoitus ei ole kuvata sitä, millaisia yksittäiset miehet todellisuudessa ovat, vaan sitä millaisia miehet haluaisivat olla. On tärkeää ymmärtää tämä ero, sillä jos kuvittelee olevansa tai voivansa olla aivan samanlainen kuin myyttinen esikuva, seuraukset voivat olla kohtalokkaat. Mutta itsessään on aivan tervettä, että ihmisillä on sankareita ja esikuvia, jotka toimivat suunnannäyttäjinä. Täydellisyyden ymmärtäminen ja halu olla enemmän kuin oma itsensä on meihin sisäänrakennettuna.

Toinen askarruttava, häiritseväkin puoli Hännikäisen ajattelussa liittyy miehisen luonnon perimmäiseen raadollisuuteen. Syntilista on loputon, kuten naisillakin, harvat eroavaisuudet ilkitöissä liittyvät biologisen sukupuolen tuomiin mahdollisuuksiin. Historiallisesti miehiä on kuitenkin enemmän tahrinut vallanhimo, kulttuurisistakin myötävaikutuksista johtuen. Kuinka siis ratkaista yksilön ja yhteisön etujen välinen ikuinen ristiriita. Hännikäisen mukaan olisikin virheellistä väittää, ettei mies luonnostaan tavoittele mainetta, statusta, valtaa ja etuoikeuksia. Ahnautta voidaan kuitenkin kampittaa ajan saatossa tehokkaaksi havaitulla keinolla, josta sosiologiassa puhutaan usein heimoyhteyteen ja ryhmäkuriin liittyvin käsittein.

TH: Miesten keskinäiset kunniasäännöt luovat rajoittavat puitteet tällaisille itsekkäille pyyteille. Mies, joka asettaa oman etunsa tai nautinnonhalunsa ryhmän edelle, menettää vertaistensa luottamuksen ja tuen. Kunnia on näin ollen hillitsevä tekijä, jonka tarkoitus on valjastaa miehen egoistisia taipumuksia yleisemmän hyvän eteen. Feministien suurimpiin harhoihin kuuluu käsitys siitä, että mies saa etuoikeutensa syntyessään. Todellisuudessa miehen pitää lunastaa kaikki etuoikeudet niin teoilla kuin tekemättä jättämisillä.

Kunnia on Hännikäiselle käsite, jonka sisällön määrittää rajattu miesten joukko eli kunniaryhmä. Viime kädessä naisilla, yhteiskunnalla tai miehellä yksilönä ei ole siihen vaikutusmahdollisuuksia. Kunniakäsitykset syntyvät sellaisen miesryhmän keskuudessa, jonka jäsenet tuntevat toisensa ja ovat suorassa kontaktissa toisiinsa ja jota sitovat yhteiset tavoitteet. Kunniaryhmä voi olla poliittinen järjestö, uskonnollinen yhteisö, sotilaallinen organisaatio, ammattikunta tai jengi. Kunnia tarkoittaa käytännössä miehen mainetta tällaisen ryhmän keskuudessa ja se on laadultaan horisontaalista tai vertikaalista. Horisontaalinen kunnia tarkoittaa sitä, että täyttää kunniaryhmän vaatimukset ja osoittaa näin olevansa muiden vertainen. Vertikaalinen kunnia liittyy taas miesten keskinäiseen kilpailuun: miehet haluavat myös loistaa vertaistensa silmissä, toteuttaa ryhmänsä vaatimukset poikkeuksellisen hyvin. Se, mitä pidetään kunniallisena vaihtelee jonkin verran kunniaryhmästä ja sen tavoitteista riippuen, mutta kunnian keskeinen sisältö palautuu aina niin sanottuihin taktisiin hyveisiin, jotka kirjailija Jack Donovan on määritellyt voimaan, urheuteen ja itsensä sekä tarpeellisten taitojen hallintaan.

Miehuuteen kuuluu Hännikäisen mukaan myös positiivisen suhteen muodostaminen naisiin, ja useimmille miehille se onnistuu avioliiton tai muun parisuhteen kautta. Hyvän, toimivan suhteen dynamiikka voi olla monenlainen. Olennaisinta on, että mies ei eristäydy vain perheensä pariin ja rakenna sosiaalista pärjäämistään ainoastaan sen varaan. Hän tarvitsee kodin ulkopuolisia tavoitteita ja muiden miesten tukea. Leijonanosa miehen elämästä koostuu tasapainoilusta perheen ja niin sanotun veljeskunnan vaatimusten välillä. Jos jompikumpi puuttuu, hän on turvattomassa asemassa.

 

Millaista (epä)reaalipolitiikkaa tulisi ajaa eli mistä politiikassa vaietaan viimeiseen asti

Virtahevolla olohuoneessa tarkoitettiin alun perin lapsen läheisriippuvuutta alkoholistiperheen helvetissä. Sittemmin kielikuvalla on viitattu useisiin tabuaiheisiin, kuten parisuhdeväkivaltaan ja työnarkomaniaan. Vertaus on erityisen osuva siksi, että itsepäinen eläin on liian möhkälemäinen jätettäväksi huomiotta, mutta vain harvalla on rohkeutta yrittää siirtää sitä. Miehen kannustinloukku täyttää virtahevon mittasuhteet vaivattomasti, silti jopa vallankumouksellisesta tuhonsiemenestä pysytellään hissukseen poliitikkojen ja talouseliitin keskuudessa. Ollaan kuin näkemättä metsää puilta, vaikka tutkimustietoa on yllin kyllin.

Varman maailmanlopun saarnaaminen ei palvele ketään, mutta julkinen keskusteluavaruus kaipaisi epäilemättä nopeaa vyörymistään myös valtavirtapolitiikan piiriin. Siitä, kääntyykö miesten aseman parantaminen ruohonjuuritason politiikassa lopulta miesten ja naisten välisten eturistiriitojen nollasummapeliksi, voi olla montaa mieltä. Timo Hännikäinen suhtautuu poliitikkojen muutoshaluihin kuin liian houkuttavaan tarjoukseen, mutta hänellä on ehdotuksensa.

TH: Kaikki perheen ja avioliiton asemaa vahvistavat ja sukupuolikiintiöitä jarruttavat poliittiset ratkaisut ovat tietenkin eduksi miehille. Samoin kaikki sellainen politiikka, joka vähentää tämänhetkistä koulutuksen yliarvostusta. Koulutusyhteiskunta ajaa ensi sijassa naisten etuja, koska useimmille naisille ei tuota minkäänlaisia ongelmia istua parhaita nuoruusvuosiaan eri oppilaitoksissa. Miehillä asia on päinvastoin. Poikien koulumenestyksen heikentyminen on tunnettu tosiasia, samaten miesten yliedustus työttömyystilastoissa ja miespuolisen työvoiman kasvanut keskittyminen matalapalkkaisille aloille. Niinpä tutkintojen karsiminen ja lyhentäminen sekä oppisopimuskoulutuksen kaltaisten järjestelyjen lisääminen parantaa miesten asemaa pitkällä aikavälillä. Taustalla oleva suurempi ongelma on kuitenkin käytännön ammatteja väheksyvä asenneilmasto sekä se, että pitkälle automatisoitunut yhteiskunta ei juurikaan tarvitse lihasvoimaa ja kädentaitoja.

Avioliiton ja perheen siunaaminen eivät varsinaisesti edusta uusimpia hullutuksia. Eivätkö juuri ne ole aina keikkuneet lähes kaikkien puolueiden pyhillä listoilla? Hännikäinen ei kiistä, etteikö valtavirtapolitiikastakin löytyisi yhteiskuntaa vakauttavia hankkeita, kuten perhearvojen korostamista, mutta todellisuudessa ne uhkaavat jäädä sanahelinäksi.

TH: Kyse on ollut paljolti vääränlaisesta naukumisesta. Arvopuhe on keskittynyt lähinnä homoliittojen vastustamiseen, mikä on lopulta aika merkityksetön ilmiö. Voidaan kysyä, onko puheissa mitään mieltä. Onko esimerkiksi perussuomalaisilla ollut konkreettisia ideoita, joilla olisi voinut todella vahvistaa avioliiton ja perinteisen perhemallin asemaa? En ole kuullut kenenkään ehdottavan esimerkiksi aviorikoksen uudelleen kriminalisointia tai että avioerosta tehtäisiin hankalampaa. Puhumattakaan siitä, että lopetettaisiin lapsilisien maksaminen avioliiton ulkopuolella syntyneistä lapsista. Nämähän olisivat aika radikaaleja toimenpiteitä nykyaikana ja kuulostavat niin epäkorrekteilta, etten usko yhdenkään konservatiivipoliitikoista uskaltavan ehdottaa mitään tämänsuuntaista. Jokainen tietää, millaisia seuraukset olisivat.

Hännikäinen toteaa pessimisminsä perustuvan tämänhetkisen kulttuuri-ilmaston läpitunkevuuteen. Vallitsevien käytäntöjen ja säädösten kyseenalaistajia ei yksinkertaisesti ole. Konservatiivitkin keskittyvät lillukanvarsiin, kuten mainittuun homoavioliittoon. He pyrkivät hidastamaan painoarvoltaan vähäpätöistä muutosta tilanteessa, jossa jo tavanomaisen avioliiton arvostus on pohjalukemissa. Sukupuolikiintiöitä Hännikäinen pitää räätälöityinä pelkästään naisia varten. Pyrkimyksenä on saada naisia etusijassa hyvin palkatuille ja turvallisille aloille, mutta koskaan ei puhuta naisten lisäämisestä huonopalkkaisille raskaille aloille, kuten kaivostyöhön. Hänen mielestään sukupuolikiintiöpolitiikan voisikin nykymuodossaan lopettaa kokonaan. Eleellä tuskin olisi mainittavaa osuutta kokonaiskuvassa, mutta nykyisin kiintiöt lisäävät entisestään miesten huonoa asennetta työmarkkinoilla.

Palataan vielä lopuksi mieskysymyksen uhkiin ja uutiskuvien mylviviin nuorukaismassoihin. Kuljemmeko vääjäämättä kohti ylijäämämiesten sotaa kaikkia vastaan, “mäkin haluun avoauton, beiben ja pätäkkää”?

TH: Vaikea sanoa, miten kriisi lopulta kanavoituu meilläpäin. Täällä on erilainen väestörakenne kuin arabimaissa ja osassa Aasiaa, nuoria miehiä on vähemmän. Väestömme on ikääntyvä, mutta tietty syrjäytymiskehitys tapahtuu täälläkin.

 

Kirjoittaja on Tenho Kiiskinen Itä-Suomen yliopistosta

 (katso myös Sosiologi-lehden päätoimittajan kommentti 2/2015 pääkirjoituksesta http://www.sosiologi.fi/?p=509 )

Timo Hännikäisen runsaasti julkista keskustelua nostattanut esseekokoelma ”Kunnia” julkaistiin helmikuussa.

Kirjallisuutta ja muita lähteitä rakennemuutoksista, mieskysymyksistä ja yhteisöteorioista kiinnostuneelle lukijalle.

 

Calhoun, John B.: Density and Social Pathology. 1962.

Diamond, Jared: Romahdus: Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä. 2005.

Donovan, Jack: The Way of Men. 2012.

Donovan, Jack & Miller, Nathan F.: Blood-Brotherhood and Other Rites of Male Alliance. 2009.

Frank, Robert H.: Falling Behind. How Rising Inequality Harms The Middle Class. 2007.

Heinonen, Jari: Nuoret miehet kilpailuyhteiskunnan puristuksessa. Tiedonantaja 12.6.2012.

Kaaro, Jani: Mies ilman naista ja seksiä on äkäinen ampiainen. Helsingin Sanomat 14.10.2013.

Karvonen, Juha T.: Miksi mielenterveys vie nuoria eläkkeelle? 2013.

Kiiskinen, Tenho: Nuoret – ikuiset syntipukit? Uljas 2/2014.

Laasanen, Henry: Naisten seksuaalinen valta. 2008.

Ranta, Elina: Nuori mies, kurjuuden kuningas? Taloussanomat 12.3.2012.

Savolainen, Anni: Toinen sukupuoli. Turun ylioppilaslehti 9.4.2015.

Siimes, Mika (toim.): Eläköön mies. Mieselämäkertoja. 1994.

Siltala, Juha: Miehen kunnia. 1994.

Siltala, Juha: Nuoriso – mainettaan parempi? 2013.

Siltala, Juha: Suomalainen ahdistus. 1992.

Siltala, Juha: Työelämän huonontumisen lyhyt historia. 2004.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *