News Numero 2/2015 Pääkirjoitus

Pääkirjoitus 2/2015

Syksyisin puhaltaa muutosten tuulet ja se näkyy myös syksyn 2015 Sosiologi-lehden artikkeleissa. Lehden artikkelit käsittelevät koulutusta ja tiedettä sekä ihmiselämän muutoskohtia. Sosiologit koulutusleikkauksia vastaan ja professori Elina Oinas kirjoittivat kannanotot, joissa ilmaisivat huolensa erilaisia yliopistomaailman leikkauksia kohtaan. Aihe on ajankohtainen sillä, mielenilmaukset koulutusleikkauksia vastaan ovat tänä syksynä kulminoituneet myös Helsingin yliopiston Porthania-rakennuksen rauhanomaisessa valtauksessa sekä ylioppilaskuntien takinkääntö-kampanjoissa.

Henri Koskinen käsittelee artikkelissaan sopivasti opiskeluiden aikaisen työssäkäynnin dilemmaa- pitäisi samaan aikaan valmistua nopeasti, mutta silti olla jo ennen valmistumista laaja työkokemus erityisesti omalta alalta. Petteri Sääskilahti erittelee artikkelissaan koulumaailman heteronormatiivisuutta erityisesti opettajanäkökulmasta. Seksuaalisuuden ja sukupuolen käsitteleminen koulussa onkin viime aikoina näkynyt esimerkiksi Helsingin Sanomien vieraskynä- ja mielipidepalstoilla (esim. HS, 03.10.2015). Oskari Lappalainen vastaavasti pyrkii herättelemään sosiologiaa suuntaamaan tutkimustaan ja opetustaan myös tietotekniikkaan ja internettiin, jotka on hänen mukaansa jätetty vähälle huomiolle.

Ritva Soive puolestaan käsittelee artikkelissaan maahanmuuttajataustaisten nuorien näkemyksiä elämästä ja erityisesti elämänkulkua muuttavia tekijöitä, kohtalokkaita hetkiä. Kohtalokkaat hetket ovat hetkiä, jolloin elämä kääntyy joko hyvään tai huonoon suuntaan. Tenho Kiiskinen haastatteli Timo Hännikäistä ja artikkelissa esitellään hänen näkemyksiään mieheyden kriisistä modernissa yhteiskunnassa. Vaikka Hännikäinen on kiistelty ja kyseenalainen hahmo, hänen esiin nostamansa mieskysymys on sosiologisesti mielenkiintoinen ja laajemmin yhteiskunnallisesti tärkeä. Kiiskisen artikkeli haastaa pohtimaan perinteisen mieheyden kriisiä ja muutospaineita, joita monet miehet sen myötä kokevat. Hännikäisen ratkaisu on takertua kiinni perinteiseen miehen rooliin ja vahvistaa sitä miesten keskinäisissä solidaarisuusverkostoissa. Parempiakin ratkaisuja on, eikä perinteistä mieheyttä tarvitse Hännikäisen tavoin pitää miesten väistämättömänä kohtalona.

Sosiologi-lehden toinen päätoimittaja Juho Karvinen jättää tehtävänsä ja hänen tilalleen tulee Veera Adolfsen. Haluan kiittää Juhoa mainiosta yhteistyöstä niin lehden perustamisen suhteen kuin lehden alkuvuosien työparina olemisesta!

 

Ystävällisin terveisin,

Sanna Kailaheimo

Sosiologi-lehden päätoimittaja

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *