News Numero 1/2015

Ajan merkit- mahdolliset maailmat?

Erilaiset kriisit ja ääri-ilmiöt tuovat ihmisiä lähemmäksi toisiaan. Uhkia kohdatessaan ihmiset kerääntyvät puolustautumaan yhteistä vihollista vastaan. Kuten Ulrich Beck esitti puhuessaan riskiyhteiskunnasta, elämme epävarmuuden aikaa. Välitöntä vaaraa ei ole, vaan uhkaa halutaan luoda.

Tämä eräänlainen suojautumisen tarve on luonut erilaisille ääri-ilmiöille mahdollisuuden kasvaa. Jihadismi, äärioikeisto ja äärivasemmisto ovat pystyneet lisäämään kannatustaan sillä periaatteella, että ne kaikki pyrkivät oikeuttamaan tekonsa suojelemalla omiaan. Samalla tekojen oikeuttaminen väkivallalla on aiheuttanut pelkoa ja turvattomuuden tunnetta muissa. Tästä syntyy vain itseään ruokkiva pahan ja pelon kierre.

Pariisin terrori-iskun jälkeinen ”Je suis Charlie” –kampanja yhdisti ihmisiä maailmanlaajuisesti.  Liike oli osoitus siitä, että pelottelua ei hyväksytä. Ranskan presidentti François Hollande korosti puheessaan, että tärkeintä on ihmisten yhdistyminen puolustamaan demokraattisia arvoja. Toisaalta iskut herättivät myös vastakkaisia reaktioita: oikeistopopulistisen Kansallisen rintaman Marine Le Pen käytti samankaltaista retoriikkaa puheessaan, mutta oikeuttamaan muslimien karkottamista maasta.

Kun kriisien aikana ihmiset yhdistyvät ja toisaalta myös vastakkainasettelut voimistuvat, on meidän sosiologien tehtävänä mielestäni muistuttaa, ettei vihaan sovi missään tapauksessa vastata vihalla. Jokaisella yksilöllä on oma paikkansa yhteiskunnassa ja meidän pitää tukea heitä.

Helsingin Sosiologipäivien teema on tänä vuonna ”Ajan merkit – mahdolliset maailmat”. Päivillä paneudutaan erityisesti tämän ajan ongelmiin ja ilmiöihin. Nyt julkaistuissa työryhmissä on paljon ajankohtaisia aiheita, kuten turvallisuuden ja väkivallan tutkimusta. Lisäksi opiskelijoiden iltaohjelmassa pyritään rikkomaan rajoja erilaisilla tavoilla.

 

Tervetuloa Helsinkiin ja toivottavasti tavataan!

 

Kirjoittaja on Joonas Hihnala, Westermarck-seuran opiskelijajaoston puheenjohtaja 2015 ja Helsingin yliopiston edustaja

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *