Toukokuun 28. päivänä vuonna 2016 4-vuotias lapsi kiipesi gorillojen aitaukseen Cincinnatin eläintarhassa Ohion osavaltiossa Yhdysvalloissa.
Kiivettyään aidan yli ja ryömittyään kasvillisuuden läpi lapsi putosi gorilla-aitauksen vallihautaan. Eläintarhan työntekijät huomasivat tilanteen nopeasti ja aitauksen gorillat ohjattiin aitauksen sisätiloihin. Kaksi aitauksessa ollutta naarasgorillaa siirtyivätkin ripeästi pois tilanteesta, mutta aitauksen ainoa urosgorilla, juuri 17 vuotta täyttänyt Harambe siirtyi tutkimaan aitaukseen kiivennyttä lasta.
Harambe-gorilla otti kontaktia lapseen nostaen tämän ylös, tutkien tämän vaatteita ja muun muassa vetäen tätä perässään pitkin vesialuetta. Tilanne päättyi eläintarhan vierailijoiden huutojen säestämänä Haramben kuolemaan, kun noin 10 minuuttia lapsen aitaukseen kiipeämisen jälkeen eläintarhan työntekijät ampuivat gorillan. Luoti oli Harambelle kohtalokas,. Lapsi kiidätettiin sairaalaan ja hän selvisi ilman merkittävää fyysistä vahinkoa. (Independent 29.05.2016.)
Reaktiot Harambe-gorillan ampumiselle olivat ristiriitaisia: siinä missä Cincinnatin eläintarhan työntekijät perustelivat tappavien luotien käyttöä nukuttavien nuolien sijaan rauhoittavien aineiden hitaalla vaikutusajalla, kommentoivat useat eläinten käyttäytymisen asiantuntijat gorillan ampumisen olleen hätävarjelun liioittelua. Esimerkiksi Gisela Kaplan (University of New England) kommentoi Independentille (31.5.2016) gorillojen olevan tyypillisesti rauhallisia ja ettei niiden tiedetty milloinkaan hyökänneen ihmisiä kohti.
Hänen mukaansa Harambe-gorilla kyllä ymmärsi lapsen olevan puolustuskyvytön, eikä täten olisi vahingoittanut tätä. Toisaalta mediassa on korostettu ajatusta (villi)eläimistä arvaamattomina, myös ihmisiä lähellä pidettyjä kädellisiä. Onkin kiinnostavaa, kuinka ristiriitaista käsitystä gorilloista on tuotettu Haramben tapauksen uutisoinnissa: kädellisissä vaikuttaisi yhdistyvän sekä arvaamattoman villieläimen että älykkään ihmisenkaltaisen eläimen luonne.
Tässä tekstissä pohdin eläintarhoissa eläinten tekemää työtä Harambe-gorillan esimerkin kautta: millaista työtä Harambe teki, mitä hänen olisi tullut tehdä ja mikä oli se tapa, jolla Harambe ”rikkoi työsopimustaan”? Tapauksen jälkipuinti tuo kiinnostavia ulottuvuuksia eläintarhassa eläinten tekemän työn analyysille. Pitkään, vähintäänkin kapitalismin synnyn sekä modernin talouden myötä on työ nähty yksinomaan ihmisille mahdollisena olemisen ja tekemisen muotona.
Eläimet, niin lemmikin asemaan osoitetut kuin ihmisen ruokatalouden osaksi asetetut, ovat olleet merkittävässä osassa ihmisyhteisöjen arkea ja sen rakentumista: jo vuosituhansia sitten on eläimiä käytetty suorittamaan asioita ja tehtäviä, jotka eivät ole fyysisistä rajoitteista, tai myöhemmin sosiaalisista normeista johtuen olleet ”ihmisille sopivia töitä”. Tästä huolimatta ei eläinten tekemään työhön ole juurikaan aiemmin kiinnitetty sosiologista huomiota. Mikä on eläimen suhde työhön? Voivatko eläimet tehdä työtä, millaista tämä työ olisi, ja miten se asettuu osaksi ihmisen ja eläimen suhdetta?
Olemassaolo työnä
Eläintarhojen merkittävimpänä tehtävänä on Korkeasaaren eläintarhan mukaan ”luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen”. Monimuotoisuutta vaalitaan ”pelastamalla” eläintarhan rajojen sisälle useita eläinlajeja, jotka ovat luonnossa jo kadotuksen partaalla. Täten oleellinen osa eläintarhassa elävien eläinten elämää on toivomus lisääntymisestä; toivona on, että uhanalaiset lajit lisääntyisivät aidatuissa elinoloissa, jotta niitä potentiaalisesti voitaisiin palauttaa luonnollisille elinsijoilleen. Kiinnostavaa on erityisesti tämän lisääntymisen ihmislähtöinen, perimän ”puhtauteen” kietoutuva hallinta, joka käy ilmi Korkeasaaren kuvauksesta:
”Tarhakantojen kasvattamisessa pyritään säilyttämään eläinten perimä ja käyttäytyminen mahdollisimman luonnonmukaisena. Tässä työssä lajiin suojeluun perehtyneillä biologeilla ovat apuna kantakirjat, joiden perusteella suunnitellaan ja valitaan sopivat parit. Niinpä esimerkiksi Korkeasaaressa syntyneet amurintiikerit ovat matkustaneet eri puolille Eurooppaa uusien puolisoidensa luokse.” (Korkeasaari.fi.)
Eläintarhan eläinten lisääntymistä siis hallinnoidaan tarkasti ihmisten toimesta, jotta mahdollisesti syntyvä jälkikasvu olisi ”luonnonmukaista” ja siis geneettisesti monipuolista. Lisääntyminen on siis selkeästi merkittävä osa eläintarhojen eläinten työtä. Lisääntymisen ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen lisäksi Korkeasaaren sivuilla mainitaan myös eläintarhan olevan ”houkutteleva ja eläinvoimainen osa hauskaa Helsinkiä”. On siis selvää, ettei eläintarhojen ainoa tarkoitus ole vain suojella uhanalaisia eläinlajeja, vaan myös toimia viihteenä ihmisyleisöilleen. Millaiseksi eläintarhan eläinten työ määrittyy eläintarhojen monimuotoisten merkitysten maailmassa?
Coultierin (2015) määrittelyiden kautta eläintarhojen eläinten tekemä työ sijoittuu ihmisten toimeksi antamaan työhön. Työhön liittyy jonkin verran eläimestä itsestään kumpuavaa toimintaa (kuten mitä eläin aitauksen rajoissa voi tehdä), mutta joka on kuitenkin ihmisten mahdollistamaa ja hallinnoimaa (s. 61). Eläinten vastustus voi johtaa usein kipuun tai kuolemaan (Coultier 2015, 79).
Eläintarhojen eläinten tekemässä työssä yhdistyvät kolme merkittävää työn muotoa; elossa pysyminen, ihmisen viihdyttäminen, ja toisaalta myös lisääntyminen. Näiden työn puolien rajapinnat lienevät kuitenkin epäselviä johtuen eläintarhojen olemassaolon merkitysten monimuotoisuudesta. Kuten Wadiwellin (2018) artikkelin lihateollisuuden broilerit, myös eläintarhojen eläimet vaikuttaisivat tekevän työtä ja täten tuottavan kapitalistista arvoa säilyttämällä materiaalisen olemuksensa, olemalla elossa. (Coultier 2015, 61; Collard 2014, 152.)
Eläinten pitäminen elossa on eläintarhoille kannattavaa, sillä elävät (villi)eläimet aitauksissaan toimivat asiakkaiden houkuttimina ja tuottavat täten pääsymaksujen ja lahjoitusten kautta varallisuutta eläintarhalle. Täten eläinten olemassaolon työhön kietoutuu oleellisesti ihmisten harjoittama biopoliittinen prosessi, jossa elämän ylläpidosta ja sen hallinnasta tulee taloudellisesti kannattavaa.
Elossaolon työhön nivoutuu kiinteästi Korkeasaarenkin mainitsema lisääntyminen. Kuten sanottu, yksi merkittävimmistä eläintarhojen tarkoituksista on saada vaarantuneet eläinlajit lisääntymään vankeudessa. Tämä lisää eläinten olemassaolon työhön uuden puolen; olemassaolon/elossaolon arvontuotannon lisääminen tuottamalla lisää eläimiä eläintarhoihin ja toisinaan myös niiden ulkopuolelle osaksi ekosysteemejä (Coultier 2015, 64.) Esimerkkinäni toimiva Harambe-gorilla ei ollut vielä lisääntynyt ennen kuolemaansa, mutta lisääntymistä oli todennäköisesti suunniteltu tulevaisuuteen.
Pelkkä olemassaolo ei toki kuvaa eläintarhan eläinten työnkuvaa kokonaisuudessaan. Täten eläintarhan eläimet eroavat merkittävästi tuotantoeläimistä ja niiden tekemästä työstä; siinä missä Wadiwellin artikkelissa kuvattu eläintuotannon teknologisoituminen pyrkii eläinten ja ihmisten kohtaamisten poistamiseen ja korostaa tuotantoeläimiä tuotannon raaka-aineina, on eläintarhoille merkittävää juurikin se, että ihmiset kohtaavat eläimet.
Eläintarhoissa ilmenevä villin eläimen ja ihmisen kontaktialue (contact zone, Haraway 2008) on kuitenkin tyypillisesti kovin yksipuolinen, eikä sisällä varsinaista fyysistä läheisyyttä. Oleellista eläintarhoille onkin, että asiakkaat voivat katsoa aitojen takaa ihmisistä eristettyjä eläimiä. Kuten Haramben tapaus osoittaa, tämän rajanvedon ylittäminen rikkoo eläimen ja ihmisen kohtaamisen normin eläintarhoissa ja johtaa usein väkivaltaisiin toimiin.
Eläimet ovatkin eläintarhoissa olemassaolonsa lisäksi myös ikään kuin ”esiintyjiä”, katseen kohteita. Eläintarhojen eläimien työn ymmärtäminen viihteenä ei tosin ole täysin ongelmatonta- Verrattuna vaikkapa sirkusten eläimiin eläintarhojen eläimien työ on vähemmän ohjailtua ja ennalta määriteltyä; esimerkiksi Haramben ei oletettu jonglööraavan aitauksessaan. Sen sijaan eläintarhojen eläimien viihdearvo nojaa niiden ulkomuotoon ja luonnollisiin käyttäytymistaipumuksiin; esimerkiksi suuret nisäkkään ja erityisen vaarantuneet eläimet ovat selkeästi eläintarhojen asiakkaiden lempiolentoja katsella (esim. Carr 2018).
Työsopimuksen rikkoutuminen ja rangaistus
Harambe-gorillan tragediaa on kiinnostavaa tarkastella eläintarhojen eläimille asetettujen työn odotusten ja rajojen määrittelyjen kautta. Oman tulkintani mukaan eläintarhojen eläimien työlle on tyypillistä siis
- elossa pysyminen ja olemassaolo,
- lisääntyminen ja täten lisäelämien tuottaminen ja
- katseen kohteena oleminen ja lajityypillisten käyttäytymisstrategioiden toteuttaminen tarkasti määriteltyjen rajojen (aitauksien) sisällä.
Cincinnatin eläintarhan tapauksessa ongelmaksi nousi viimeiseksi mainittu kohta: ihmisen ja eläimen (fyysisten) rajojen rikkoutuminen. Oleelliseksi nousee eläimen ja ihmisen kontaktialueen kuvauksissa villeyden (’wildness’) käsite; kontrollin, hallinnan, kurin ja väkivallan alla elävät olennot vastustavat aina kokonaisvaltaista vangitsemista. Villeys voidaan ymmärtää tällaisena vastarinnan muotona. (Wadiwell 2018, 528.)
Voidaanko Haramben tapa lähestyä aitaukseen kiivennyttä poikaa tällaisena vastarinnan ja villeyden ilmentymänä? Tilanteesta kuvatussa videossa näkyy, kuinka Harambe aluksi ikään kuin suojelee lasta omalla, suurella gorillan kehollaan. Harambe nostaa vedessä olevan lapsen ylös ja tutkii tämän vaatteita, mutta myös vetää rajunkin näköisesti lasta perässään vedessä. Osa tapausta kommentoinneista asiantuntijoista on esittänyt, että eläintarhan vierailijoiden kauhistuneet huudot (jotka kuuluvat myös videolla) pelästyttävät Haramben ja saavat tämän paniikkiin (Independent 31.5.2016). Vaikuttaisikin siis siltä, että Harambe-gorilla toimi lajilleen tyypillisesti.
Tapauksessa onkin kiinnostavaa eläintarhan eläimille kohdistettujen oletusten ja hallinnan muotojen ristiriita Haramben käytöksen suhteen. Harambe oli ainoa aitauksen eläimistä, joka ei seurannut eläintenhoitajien käskyjä siirtyä aitauksen sisätiloihin, vaan toimi ”vaistojensa varassa” lähestyessään lasta ilmentäen villeyttä. Tilanne tuo esiin eläintarhan eläinten työlle kohdistettujen odotuksien ristiriitaisuuden: eläimien tulisi olla mahdollisimman luonnonmukaisia ja osoittaa lajityypillistä käytöstä mutta samaan aikaan alistua ihmisten hallinnalle.
Eläimen tottelemattomuus ja lajilleen tyypillisten toimintatapojen osoittaminen johtavat rangaistukseen tilanteessa, jossa eläimen ja ihmisen fyysinen rajanveto ja siihen liittyvät esteet rikkoutuvat. Haramben tapauksessa rangaistuksena oli kuolema. Siinä missä villeys ja sen osoittaminen ovat aitauksien seinien ollessa pystyssä suotavaa eläintarhan eläimelle, on se uhkaavaa arvaamattomuutta toisaalla rajojen rikkoutuessa.
Teksti: Ronja Tammi, Tampereen yliopisto, yhteiskuntatutkimuksen maisteriohjelma, sukupuolentutkimuksen opintosuunta
Lähteet:
Carr, Neil (2016). ”Ideal animals and animal traits for zoos: General public perspectives.” Tourism Management, 57, 37–44.
Collard, Rosemary-Claire (2014) ”Putting Animals Back Together, Taking Commodities Apart.” Annals of the Association of American Geographers 104:1, 151–65.
Independent 31.5.2016 Cincinnati Zoo gorilla killing: Animal behaviour experts question shooting of Harambe. https://www.independent.co.uk/news/world/americas/cincinnati-zoogorilla-harambe-boy-animal-behaviour-experts-question-shooting-silverback-videoa7057371.html. Haettu 9.12.2018.
Suojelutyö, Korkeasaari.fi. Haettu 7.12.2018.
Wadiwel, Dimesh (2018). ”Chicken harvesting machine”. The South Atlantic Quarterly, 117:3, 527–549.
