Resilienssi voimavarana

Ajankohtaiskynä Numero 2/2020 Numerot

Koronan kourissa tasapainoileva yhteiskunta tarvitsee nyt enemmän yhteisöllistä resilienssiä kuin koskaan aiemmin 90-luvun laman jälkeen. Resilienssi on ihmisen psyykkinen ominaisuus, joka ilmenee jokaisella hyvin yksilöllisesti. Resilienssi-käsitteelle ei ole vielä osattu antaa täydellistä suomenkielistä vastinetta, mutta esimerkiksi psyykkinen palautumiskyky kuvaa ominaisuutta hyvin. Resilienssiä on joskus verrattu suomalaiseen sisuun, mutta sitä se ei täysin ole. Suomalaisella sisulla mennään vaikka läpi harmaan kiven, yleensä yksin ja apua pyytämättä. Yksin selviämisen sijaan resilienssi sisältää kyvyn pyytää ja hakea apua kuormittavissa tilanteissa niin yhteisö- kuin yksilötasolla.

Resilienssi on psyykkistä selviytymistä, joustamista ja palautumista. Nopean palautumiskyvyn voidaan ajatella olevan valtti, koska se auttaa eteenpäin pääsemisessä. Yksi selviytymisen ja palautumisen toteutumisen ehto on kuitenkin se, että horisontissa tulee olla positiivinen ja toivoa tuova päämäärä, johon pyritään. Jonkinlainen valo ikkunassa. Ilman tätä päämäärää ei toipuminen ja selviytyminen voi alkaa. Korona-taistelussa yhteiskunnan valopilkkuna voidaan ajatella vaikkapa ensi juhannusta. Rokotuskehittely on täydessä vauhdissa ja on toivoa siitä, että ensi juhannukseen mennessä kaikki halukkaat saadaan rokotettua. Voi toki olla, että ensi juhannukseksi ei vielä tule valmista, mutta päämäärää voi hyvin tarkentaa toteutuvien realiteettien valossa.

Yleisesti ottaen resilienssi ilmenee ja sen tarve korostuu etenkin haastavissa tilanteissa. Välillä ihmisen psyyke kuormittuu niin paljon, että ihminen kokee psyykkisiä ja fysiologisia ongelmia esimerkiksi jaksamisen ja vireystilan osalta. Korona-aika on yhdenlainen yhteiskunnallisesti haastava tilanne, joka kuormittaa ihmisiä monin eri tavoin. Yksilöt tuskastelevat arjen uudelleenjärjestelyn kanssa ja yhteisöt ovat muuttuneet etäyhteisöiksi. Reagointitapoja haasteisiin on monia. Toiset esimerkiksi menettävät etätyön ja -opiskelun takia parhaimman toimintakykynsä, ahdistuvat, turhautuvat ja jopa masentuvat. Toiset vahvemman resilienssin omaavat tekevät ensijärkytyksen jälkeen tilannearvion, laskevat käytettävissä olevat voimavaransa, ohjaavat käytettävissä olevat voimavarat sinne, missä niitä eniten tarvitaan, kuten esimerkiksi avun ja tiedon hakemiseen sekä ulkoiluun ja kuntoiluun. Lopulta he käyttävät kaiken mahdollisen käytettävissä olevan avun hyödykseen esimerkiksi hölläten ilman suuriatunnon tuskia niillä elämän osa-alueilla, jotka eivät ole tämänhetkisessä korona-arjessa selviämisessä niitä kaikkein tärkeimpiä.

Resilienssistä tekee erityisen mielenkiintoisen se, että sitä pystytään kehittämään. Jokainen pystyy itse kehittämään omaa resilienssiään niin halutessaan. Resilienssin kehittämiseen on monia fysiologisia ja psykologisia tapoja, mutta kehittyäkseen resilienssikyky vaatii myös paljon tietoista ponnistelua, sitoutumista sekä säännöllisyyttä. Vinkkejä itsensä tai ryhmän kehittämiseen on helposti saatavilla. Esimerkiksi entinen poliisin valmiusyksikkö Karhun operatiivinen johtaja Harri Gustafsberg (FT, HTM) tunnetaan merkittävänä resilienssikyvyn kehittämisen puolesta puhujana. Gustafsberg valmentaa muun muassa verkkovalmennuksilla yksilöiden ja yhteisöjen stressinhallintaa ja resilienssikyvyn kehittämistä. Hän käyttää valmennuksissaan tieteellisesti tarkasti tutkittua ja testattua tietoa. Kirjallisuudesta löytyy myös hyviä neuvoja. Esimerkiksi sosiaalipsykologi ja vaativan erityistason ratkaisukeskeinen psykoterapeutti Krisse Lipposen (VTM) tuore kirja Resilienssi arjessa (Duodecim, 2020) nostaa esiin päivittäisen vuorovaikutuksen ja onnellisuuden merkityksen ihmisten jokapäiväisessä toiminnassa positiivisen psykologian ja ratkaisukeskeisien menetelmien kautta.

Suomessa hyvinvointivaltion etuihin kuuluu se, että monenlaista apua on saatavilla ja usein vieläpä ilmaiseksi. Hyvä resilienssi ja stressinsietokyky ennalta ehkäisee useiden mielenterveyshäiriöiden syntymistä, jolloin sillä on kansanterveydellisesti merkittävä vaikutus. Resilienssi ei tarkoita sitä, etteivätkö kaikki tunteet olisi sallittuja. Erilaisia tunteita aina masennuksesta ja alakulosta suruun on sallittua tuntea, mutta hyvällä resilienssillä negatiivisiin tunteisiin ei takerruta, vaan aletaan tietoisesti etsimään ulospääsyä vaikeasta tilanteesta. Apuna voi toimia resilienssin ammattilaisten lisäksi esimerkiksi koulukuraattori, työpsykologi, ystävä, vanhempi tai lääkäri. Myös internetissä olevista vertaistukiryhmistä voi olla hyötyä. Työ- ja opiskelupaikoilla kannattaa käydä vaikeita tilanteita ryhmänä tai tiiminä läpi, jolloin yksilölle jää itsekseen pohdittavaksi jo osittain valmiiksi pureskeltu ja ongelman ratkaisuehdotuksia sisältävä ajatuskenttä.

Yhteiskunnan jäseniltä odotetaan kykyä sopeutua, sietää ja kestää uudenlaista vallitsevaa yhteiskunnan tilaa, jonka korona on koko maailmalle aiheuttanut. Resilienssin tarve on kollektiivinen ja resilienssi on myös yhteiskunnallinen ominaisuus. Kun yksilö jaksaa ja sietää hankalaa tilannetta hyvin, se heijastuu myös koko yhteiskunnan kykyyn sopeutua ja joustaa tilanteessa tilanteen mukaan. Toisaalta sama toimii toisinkin päin. Kun yhteiskunta osoittaa yhtenäistä tahtoa selviytymiseen ja löytää positiiviset näkökulmat ja toimintamallit haastaviin asioihin, luo se samalla myös yksilölle turvaa siitä, että eteen osuvista haasteista selviydytään. Resilienssin rakentumisen ja vahvistumisen aikataulu vaihtelee hyvin paljon, sillä rakentumisen nopeus riippuu hyvin monista yksilö- ja ympäristötekijöistä. Joskus esimerkiksi työyhteisöissä organisaation uudelleen organisoinnilla voidaan saavuttaa nopeasti resilienssin vahvistumista.

Yhteisö pystyy ylläpitämään resilienssiä yllä hyvin pienilläkin käytännön asioilla. Esimerkiksi antamalla yhteisön jäsenelle tunne siitä, että hän kelpaa sellaisena yksilönä kuin on, on valtava merkitys yksilölle. Tällöin vaikutus heijastuu myös yhteisöön positiivisesti. Resilienssin ylläpidon kannalta on tärkeää, että yhteisössä huomataan ja tunnistetaan niitä voimavaroja, mitä kulloinkin tarvitaan. Näitä voivat olla esimerkiksi positiivisen palautteen antaminen ja aiemmista virheistä oppiminen. On tärkeää, että yhteisössä osataan nimetä, miten haasteista selvittiin. Mitä tehtiin, jotta positiivinen lopputulos saavutettiin? Miten se auttoi yhteisöä selviämään? Mitä ympäristöstä opittiin haasteiden kautta? Asioita on hyvä miettiä myönteisen muutoksen kautta. Mitä taitoja, tietoja, ominaisuuksia yhteisöllä oli, jotta asia saatiin ratkaistua tai toimimaan?

Resilienssin kehittämisessä luovuus on yksi resilienssin rakentumisen kannalta merkityksellinen osa-alue. Uusissa haasteissa yhteisö joutuu käyttämään luovuutta ja joustavuutta asioista selviämiseksi. Korona-aika on jo osoittanut huikeaa resilienssiä suomalaisessa yhteiskunnassa esimerkiksi uusien oppimismuotojen, kaupankäyntitapojen ja ravintolaruokien saavutettavuuden näkökulmasta puhumattakaan terveydenhuollon venymisestä.

Esitetään loppuun vielä yksi esimerkki resilienssikyvyn voimasta. Kahden eri laivan miehistöt haaksirikkoutuivat vuonna 1864 eri puolille autiota ja karua saarta Uuden-Seelannin ja Etelämantereen välissä. Miehistöt elivät saarella toisistaan täysin tietämättöminä kehittäen hyvin erilaiset selviytymistavat. Grafton -laivan miehistö selvisi haaksirikosta ja saarella asumisesta pienin menetyksin. Avaimena selviämiseen on pidetty sitä, että välittömästi maihin tullessa laivan tiukka hierarkia, jossa kapteeni on ehdoton ylin auktoriteetti, purettiin. Miesten välillä vallitsivat sopu ja kaikki olivat sitoutuneita yhteiseen päämäärään eli siihen, että saarella pysyttäisiin hengissä ja että apua saataisiin tavalla tai toisella. Miehistö selvisi koettelemuksesta psykologisesti hyvin ja sai apua lähetettyään miesjoukon lautalla etsimään apua toisesta saaresta. Invercauld-laivan miehistö sen sijaan säilytti myös maissa laivalla vallinneen hierarkian. Lopputuloksena oli, että koska kukin miehistön jäsen sai pärjätä omillaan eikä yhteistä päämäärää ollut, miehistöstä suurin osa menehtyi tauteihin, kylmyyteen ja miehistön keskinäisiin välienselvittelyihin. Vain kolme miehistön jäsentä selviytyi.

Edellä kerrottu esimerkki soveltuu hyvin esimerkiksi organisaatiotutkimukseen. Kun halutaan varautua kriisi- tai ongelmatilanteisiin, tulee sen panostaa esimerkiksi voimakkaasti suhdevoimavaroihin. On tärkeää tunnistaa, miten tieto, taito ja osaaminen virtaa organisaatiossa, jolloin vaikeassa tilanteessa osataan valjastaa tarvittuja voimia oikeissa paikoissa oikeaan aikaan.  Silloin kun työyhteisöissä pystytään ennakoimaan ja joustamaan tilanteen mukaan, työturvallisuus ja työhyvinvointi säilyvät hyvällä tasolla ja asiakkaat voivat olla tyytyväisiä saamaansa palveluun. Toiminta pysyy tuottavana ja tehokkaana, vaikka alkuperäinen suunnitelma ei aina toteutuisikaan. Vahva resilienssi syntyy siitä, että tilannekohtaisten pikaratkaisujen lisäksi organisaatiossa pysähdytään yhdessä analysoimaan ongelmia ja ratkaisuja osana laajempaa toimintakokonaisuutta.

Susanna Eloranta

Helsingin yliopisto, sosiaalipsykologia

Post a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*