Yhteisöllisyys ja rajatyö internetkulttuureissa

Ajankohtaiskynä Numero 1/2020 Yleinen

Johdanto

Tänä keväänä valmistuvassa pro gradu -tutkielmassani olen tutkinut etnografisesti sitä, kuinka yksilöllisyyttä rakennetaan sekä ylläpidetään anonyymissä verkkokulttuurissa (Siltala 2020). Tutkimuskohteenani toimii Suomen tällä hetkellä suurin keskustelufoorumi Ylilauta.orgin (jatkossa Ylilauta) suosituin alakeskustelualue(/-lauta) Sekalainen (Alexa.com 2020). Työni lähtökohtana on näkemys internetin eri yhteisöllisten palveluiden näkemisestä erilaisina internetkulttuurien ilmentyminä (vrt. esim. Hine 2000). Kulttuuria olen tutkielmassani lähestynyt pragmaattisesti, käytännönläheisesti Ann Swidlerin (1986) kulttuuristen repertuaarien teorian sekä Nina Eliasophin ja Paul Lichtermanin (2003) ryhmätyylin käsitteen kautta. 

Lyhyesti kulttuuriset repertuaarit ovat sellaisia kulttuurisesti rakentuneita toiminnan strategian muotoja, joiden avulla ryhmän/yhteisön jäsenet muodostavat mielialoja ja motivaatioita, järjestävät kokemuksia ja arvioivat todellisuutta, säätelevät käyttäytymisen tapoja, sekä tarjoavat tapoja muodostaa sellaisia sosiaalisia siteitä, jotka tarjoavat resursseja näiden strategioiden rakentamiseksi (Swidler 1986, 284). Ryhmätyyli voidaan nähdä sosiaalisten representaatioiden koodistona, jota taas voidaan lähestyä kolmen eri ulottuvuuden kautta; ryhmärajojen, ryhmäsiteiden sekä puhe- ja käyttäytymisnormien kautta. Näistä ryhmärajojen rakentamisella tarkoitetaan niitä ryhmän sisäisiä oletuksia, joiden kautta se sijoittaa itsensä suhteessa ryhmän ulkopuolisiin todellisuuteen; ryhmäsiteet kuvaavat oletuksia jäsenten keskinäisestä vastuusta, siitä minkälaisena hyvä jäsen näyttäytyy; puhe- ja käyttäytymisnormit taas kuvaavat oletuksia soveliaasta tavasta puhua ja käyttäytyä ryhmän kontekstissa. (Eliasoph & Lichterman 2003, 739.)

Kulttuurin määritelminä olen nähnyt niin kulttuuriset repertuaarit kuin ryhmätyylinkin käsitteen hedelmällisenä juurikin Ylilaudalla ilmenevää kulttuuria analysoidessani. Syksyn ja talven aikana kasvanut kiinnostukseni myös eräitä sosiaalisen median alustoja kohtaan on yhdessä analyysin tekemisen kanssa aiheuttanut myös muun muassa Twitterin sekä TikTokin kulttuurien havannoimisen tästä samaisesta näkökulmasta. Näistä kolmesta kenties Twitter on se, jonka käyttäminen ei herätä ainakaan niin suurta paheksuntaa kanssaeläjissäni kuin vaikkapa Ylilauta ja TikTok ovat tehneet. Ylilauta – tai kuvalaudat ylipäätään – nähdään naisvihamielisten nuorten miesten trollisivustona (esim. Ikola 2018; Mäkipää 2019) ja TikTok lasten ja nuorten käyttämänä ”lipsync”/playbackinä laulu- ja tanssivideo-alustana (esim. Mäkipää 2019; Varpula 2019). Näistä kolmesta Twitter on kuitenkin se, joka nauttii tällä hetkellä oikeudesta olla yhtenä suurimmista vaikuttamisen kanavista, jota käyttävät esimerkiksi monet poliitikot sekä muut yhteiskunnalliset vaikuttajat. Näitä kaikkia kolmea tuntuu kuitenkin yhdistävän tietynlainen kulttuurisen tiedon omaksumisen vaade käyttäjien toimesta; keskustelu siitä, mitä alusta on ja minkälaisia sen käyttäjien tulisi olla.

Tällä artikkelilla pyrin herättelemään keskustelua yhteisöllisten sekä sosiaalisten median alustoista niiden kulttuuristen piirteiden kautta. Kulttuurisiin piirteisiin käsitän tässä tapauksessa erityisesti edellä jo mainitsemani Swilderin (1986) kulttuuristen repertuaarien teorian sekä Eliasophin ja Lichtermanin (2003) kuvaaman ryhmätyylin käsitteen. Kiinnitän huomioni erityisesti havannoimaani metapuheeseen, jota kyseisillä alustoilla olen havainnut ja seurannut. Ylilaudasta pro gradu -tutkielman etnografian muodossa, Twitteristä ja TikTokista vapaa-ajallani havannoimien keskustelujen kautta. Seuraavissa kappaleissa käyn läpi kyseisille alustoille tyypillisten piirteiden kautta sitä rajatyötä (ks. esim. Lamont & Swidler 2014, 161–2; vrt. myös Eliasoph & Lichterman 2003), jota käyttäjät toteuttavat kulttuuristen repertuaarien (Swidler 1986) kautta.

Alustan ainutlaatuisuudesta

Eliisa Vainikka on kirjoittanut Ylilaudasta sekä siellä esiintyvistä meemeistä glokaaleina ilmiöinä; ilmiöinä jotka ovat samanaikaisesti globaaleja sekä paikallisia (lokaaleja). Kuvalaudat ovat ilmiönä globaali, useilla kieliperheillä on omansa, mutta toisiinsa – voimakkuudeltaan vaihtelevat – kulttuurisesti linkittyneet kuvalautatyyppiset keskustelualustat. (Vainikka 2016.) Vaikka Ylilauta voidaankin nähdä osana laajempaa kuvalautakulttuurin ilmiötä, sen sisällä on kuitenkin myös omat, juuri sille ominaiset tapansa käydä keskustelua. Pro gradu -tutkielmaan keräämässäni aineistossa ilmenikin voimakas rajanveto Ylilaudan ja sen ulkopuolella olevien sosiaalisen median alustojen välillä. Monesti keskusteluissa ilmeni voimakasta metapuhetta esimerkiksi siitä, minkälaisia ovat oikeanlaiset sisällöt – kuten vaikkapa meemit – Ylilaudalla; minkälaiset tavat puhua, käyttäytyä ja asennoitua ovat hyväksyttäviä (kaikelle pitäisi pystyä nauramaan niin hyvässä kuin pahassakin); sekä mitä Ylilauta on, ja toisaalta tämän vastakohtana myös siitä mitä Ylilaudan ei ainakaan tulisi olla (sen ei tulisi olla suosittu keskustelupalsta kuten Suomi24, Facebook, vauva.fi tai Twitter).

David Auerbach (2012) että Marco Deseriis (2015) ovat kirjoittaneet maailman suosituimmalla kuvalaudalla, 4chanissa, tapahtuvasta elitistisen kulttuurin uusintamisesta, jonka tarkoituksena on yhdistää kulttuurin sisällä olevia, mutta myös pitää etäällä siitä tietämättömät, siihen kuulumattomat ihmiset. Tällaista elitististä kulttuurin uusintamista ilmeni myös Ylilaudan tapauksessa; henkilöt, jotka eivät esimerkiksi tunteneet jotain spesifiä keskustelua tai meemiä Ylilaudan keskusteluista leimattiin uusiksi tulokkaiksi, niin sanotuiksi ”uushomoiksi” (engl. newfag, vrt. newbie/tulokas), joiden paikka on aivan jossain muualla kuin Ylilaudalla, esimerkiksi Facebookissa. Tämä ilmentääkin sitä memeettistä (käsitteestä: Sparby 2017) ilmaisua, jolla kuvalaudoilla hyökätään jotain kulttuurista tietoa tietämätöntä käyttäjää kohtaan; ”lurkkaa lisää”, tai englanniksi ”lurk moar” (vrt. Meemi.info 2018; Know Your Meme 2018). Kyseisellä copy-paste-tyylisesti käytetyllä ilmaisulla tarkoitetaan sitä, että käyttäjien tulisi itse selaamalla oppia kuvalautakulttuurin kulttuuriset piirteet, kukaan muu ei niitä tule heille opettamaan. Näin kulttuurista rakentuukin jotain käyttäjien mielessä ainutlaatuista, jotain sellaista, jonka sisäistämiseksi tulisi elää osana kyseistä kulttuuria ymmärtääkseen sitä sekä kuuluakseen kyseiseen ryhmään. 

Ryhmään kuulumista kuvastaakin nimitys ”nyymi” (muunnos anonyymistä), jota ylilaudan käyttäjät käyttävät itsestään sekä toisistaan kuvatessaan henkilöitä, joiden he näkevät kuuluvan osaksi kuvalautakulttuuria. Ylilaudan ulkopuolisia, sen kuvalautakulttuuria ymmärtämättömiä taas kutsutaan usein nimityksellä ”normo” (engl. normie), jolla viitataan kyseisten henkilöiden normaaliuteen, keskivertoisuuteen, suurempaan massaan kuulumiseen. Tämä kahtiajako rakentaakin näin kuilua Ylilaudan käyttäjien sekä siihen kuulumattomien välille tehden samalla Ylilaudasta sekä sen kulttuurista jotain salattua, mutta kuitenkin saavutettavissa olevaa kulttuurista tietoa. (vrt. esim. Haasio 2015, 113). Mutta loppujen lopuksi vain kulttuurista tietoa tunteviin luotetaan ja heitä ainakin yritetään kuunnella. Jos et osaa postata tiettyjen kulttuurisesti määrittyneiden sääntöjen mukaisesti, leimaudut joksikin muuksi kuin vakavasti otettavaksi nyymiksi.

Määrittelyn vastarinta

Kyseisen alustan kulttuuriin ja sitä kautta myös itseen kohdistuvia määrittelyjä vastaan kuitenkin toimitaan eri tavoin. Eräs tällaisen ilmentymä on myös TikTokissa, mutta erityisesti Twitterissä esiintyvä ”blokkaaminen”, käyttäjien estäminen sekä Twitterin tapauksessa tästä blokkaamisesta avoimesti puhuminen. Jotkut käyttäjät jakavat tilillään ”blokkaussuosituksia” sellaisista käyttäjistä, joiden he näkevät olevan tavalla tai toisella vääränlaisia käyttäjiä, esimerkiksi trollitilejä tai vain voimakkaasti eri mieltä olevia henkilöitä, omaa todellisuudenkokemusta kyseenalaistavia. Joissain tapauksissa blokkaamista on tapahtunut myös seurattavien käyttäjien perusteella; seuraat väärää henkilöä, joudut blokatuksi. 

Eräs kuluvalla viikolla käyty keskustelu suomenkielisessä Twitterissä (vaiko vain omassa Twitter-kuplassani?) myös osui tähän teemaan; eräät tuhansien seuraajien käyttäjät kävivät väittelyä siitä, merkitseekö eri käyttäjien seuraaminen myös näiden käyttäjien mielipiteiden ja tekemisten hyväksymistä. Toisella puolella oli näkemys siitä, että kaikenlaisia näkemyksiä tulisi yhteiskunnallisesti seurata, kun taas toisella puolella seuraamisen nähtiin kasvattavan näiden ”väärien” mielipiteiden ja näkemysten esittäjien suosiota. Toisaalta Twitteriä puolusteltiin myös ”vain sosiaalisena mediana”, jossa jokainen saa valita oman seuransa (lue: seurattavansa), jonka kanssa haluaa viettää aikansa. 

Tämä nostattaakin ajatuksen juuri siitä, että vaikka alustat olisivatkin profiloituneet tietynlaisiksi, sen käyttäjät kuitenkin määrittelevät monesti ne tavat, joilla he itse sitä käyttävät. Nämä tavat kuitenkin rakentuvat yhdessä alustan käyttöliittymän sekä kulttuurin kanssa; kukaan ei varsinaisesti voi käyttäytyä vasten tiettyjä toiminnan ennakko-oletuksia, joita tietyssä ajassa ja paikassa oleminen vaatii. Vaikka jokaisella olisikin vapautensa valita, miten asennoitua ympäristöönsä, ei sen hetkisen toimintansa ympäristöä voi valita, sikäli mikäli haluaa toimia juurikin kyseisessä ympäristössä, juuri kyseisessä ajassa ja paikassa. 

Oikeassa kulttuurissa oleminen

TikTok on erityisesti nuorten suosima sosiaalisen median alusta, jonka päätarkoituksena on tarjota käyttäjilleen kanava, jonka kautta jakaa omia lyhyitä videoitaan. Nämä videot pitävät usein sisällään 15–60 sekunnin mittaisia videoita joko valmiiden kappaleiden/äänitteiden tahtiin tanssimisesta tai vaihtoehtoisesti valmiita kappaleita/äänitteitä lipsyncaten (= liikuttaa huuliaan valmiin puheen kanssa samalla tavalla, synkronoitua puhetta) ja samalla näytellen. Eri käyttäjien TikTokiin lisätyille videoilla on tyypillistä monesti toistensa kanssa samojen äänitteiden käyttäminen joko täysin samoja tanssiliikkeitä tai näyttelemisen tapoja käyttäen tai sitten jotain itse siihen lisäten. Videoissa on nähtävissä tiettyjä trendejä, niin sanottuja ”haasteita” (challenges), joita jopa sadat tuhannet käyttäjät tekevät, riippuen kyseisen trendin suosiosta. Haasteiden suorittaminen vaatii kuitenkin jonkinlaista kulttuurista tietoa niistä tavoista, joilla kyseiset videot tulee tehdä. Tätä oikeaoppista videoiden tekemistä vahtivatkin monesti muut käyttäjät videoitten kommenttikentissä virheistä tai onnistumisista ilmoittaen.

TikTokissa tapahtuva käyttäjien toimintaan kohdistuva kritiikki ei kuitenkaan rajoitu vain haasteiden oikeanlaiseen suorittamiseen. Erityisesti olen kiinnittänyt suomenkielisessä kontekstissa huomiotani turri-harrastajien saamiin kommentteihin. Turri (engl. furry) on antropomorfisten eläinhahmojen fanittamiselle rakentunut alakulttuuri, johon toisinaan kuuluu myös eläimeksi pukeutuminen monesti itsetekemiin asuihin (engl. fursuiting) (esim. Viro 2018). Suomalaisessa TikTokissa eläinasuihin pukeutuneet videontuottajat ovat yleensä hyvin nuoria, he kommentoivat monesti toistensa videoihin ja viesteistä hohkaakin yhteisöllisyyden kokemus. Kommenteissa on kuitenkin myös täysin vastakkaisia kommentteja. Eräs hyvin käytetty memeettinen (Sparby 2017) viestityyppi rakentuu ”haulikon hakemisen” sekä ”turrien ampumisen” ympärille. Kyseiset kommentit eivät olisi pseudonyymejä käyttävällä alustalla niin silmään pistäviä (kaiken muun roskakommentoinnin keskellä) elleivät ne oikeasti olisi niin yhdenmukaisia. Tuntuukin olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että jokaisen turripukua esittelevän TikTokkauksen kommenteissa mainitaan haulikko ja kyseisen henkilön ampuminen. Tämän lisäksi kommenttiosiossa yritetään selittää kyseisten asujen käyttäjien motiiveja fetissillä, joka sekin on erikoista ottaen huomioon kyseisten videontuottajien iän. 

Ilmiönä tämä kuvastaakin valtakulttuurin sisällä ”vääränlaisten” alakulttuurin- ja identiteetin muotojen saamaa moraalista rajanvetoa normaalin ja epänormaalin käyttäytymisen välillä (esim. Lamont & Swidler 2014; Verhaeghe 2014, 26). Sama ilmiö oli havaittavissa myös Ylilaudalta keräämässäni aineistossa, jossa anime-kuvia (japanilaisia piirroshahmoja sisältäviä kuvia) postaavia nimitettiin useaan otteeseen pedofiileiksi, jotka eivät kykene järkevään ajatteluun. Twitterissä taas erityisesti paljon käytettyä poliittisia nimityksiä ovat ”persu” sekä ”vihervassari”, joiden avulla epämiellyttävät mielipiteet saadaan siirrettyä suoraan merkityksettömien näkemysten koriin. Näitä kaikkia myös yhdistää ajatus siitä, että tiettyyn ryhmään/yhteisöön kuuluminen rajaa automaattisesti ihmisen ulos jostain toisesta ryhmästä/yhteisöstä, ellei kyseessä sitten ole poikkeus. Tällainen poikkeus saattaa ilmetä tilanteissa, joissa kyseinen käyttäjä sattuu olemaan samaa mieltä jostain hyväksyville käyttäjille merkittävästä asiasta. Loppujen lopuksi kuitenkin yhteisöllä tai ryhmällä johon käyttäjä kuuluu, on monesti suurempi merkitys kanssakäyttäjille kuin varsinaisesti niillä yksilöllisillä ja tarkkarajaisilla mielipiteillä ja näkemyksillä, joita tällä käyttäjällä saattaa olla. 

Yhteenveto

Se ei tunnu enää riittävän, että yhtä yhteisöllistä-/sosiaalisen median alustaa voitaisiin tutkia vain alustana itsessään, kaikesta muusta irrallisena yksikkönään. Vaikka nämä erilaiset alustat pitävätkin sisällään myös omia ryhmiään, klikkiytymiään, kupliaan tai miksi ikinä niitä kutsuttaisiinkaan, ne tuntuvat pitävän myös sisällään oletuksen siitä, minkälainen on oikeanlainen käyttäjä kyseisellä alustalla, ei pelkästään yksittäisessä keskustelussa. Se mistä ja miten käyttäjät voivat puhua vaikuttaakin olevan jatkuvan määrittelyn alla ja tietynlaiset postaukset nähdään tietyn alustan käyttäjien tapoina kommunikoida; esimerkiksi ”trollaavat (yli)lautajonnet” Twitterissä, ”Facebookin normot” (engl. ”normies”) Ylilaudalla, tai jo edesmenneellä Kuvalaudalle pesiytyneet ”paskapostaavat jonnet” Jonneweb.netistä (myös Kuvalaudalta valtavirtaan päätynyt meemi: ks. esim. Klemettinen 2018).

Metapuhetta tuntuukin olevan useissa keskusteluissa tai sosiaalisten medioiden kommenttiosioissa. Tällaiselle metapuheelle on ominaista juuri alustan sisältöjen sekä sen käyttäjien määrittely. Tällainen puhe voidaankin käsittää niin sanottuna rajatyönä (esim. Lamont & Swidler 2014, 161–2) Rajatyöhön kuuluvat myös niin sanotusti hyväksyttyjen repertuaarien hallinnoiminen; se mistä kukin puhuu ja miten asian voi esittää. Erityisesti meemit ja näihin laskettavissa olevat memeettiset toimintamallit (Sparby 2017; vrt. myös Swidler 1986) toimivat valmiina työkaluina oman ryhmän rajojen sekä ryhmän jäsenten välisten siteiden määrittelemisen malleina. Jo edellä mainittujen lautajonnejen, normojen, vuonna 2009 syntyneiden ja jonnejen lisäksi voidaan tällaisiksi ”helpoiksi nimityksiksi” tai meemeiksi nähdä myös vaikkapa TikTokissa (suomalaisessa kontekstissa) ilmenevä nuorten vihamielisyys vuonna 2009 syntyneitä (nollaysit), ”turreja” sekä politiikasta puhuvia kohtaan.

Alustoilla ilmenevä viha- tai vastenmielisyys ei olisi niin silmiinpistävää, jos se ei ilmenisi valehtelematta toistuvasti tietynlaisten postausten yhteyteen kommentoitaessa; TikTokin tapauksessa esiteini-ikäisten tekemien videoitten, turripukuun pukeutuneiden tai politiikasta puhuvien ”TikTokkausten” kommenttikentissä. Juuri tämä toistuvuus ja tietyllä tapaa loogisesti, ennalta-arvattavasti ilmenevä tapa kommunikoida tekeekin näistä postauksista niin sanotusti memeettisiä. Memeettisyytensä takia ne myös rakentavat pohjaa niille yhteisön kulttuuria ilmentäville piirteille, jotka määrittelevät oikeanlaiset tavat puhua ja toimia kyseisellä alustalla. Nämä eronteot taas tekevät alustoista omanlaatuisiaan, omia kulttuurisia yksiköitään, joiden sisällä esiintyy myös tämän alustan valtakulttuurin kautta rakentuneita pienryhmien tapoja toimia.

Yksikään alusta ei näin ollen ole monoliitti, vaikka ne ulkopuolisten silmiin saattaisivatkin näyttäytyä sellaisilta päällisin puolin yhteisine kielineen ja toimintamalleineen (vrt. Sparby 2017, 86–87). Alustojen sisällä voidaan kuitenkin nähdä jatkuvaa neuvonpitoa siitä, mitkä ovat kyseisen alustan rajat, minkälaiset käyttäjät ovat hyväksyttyjä sekä miten alustalla tulisi puhua ja toimia. Tämä neuvottelu vaikuttaakin olevan tärkeä osa ryhmän/yhteisön rakentumista ja jatkumista; ryhmät ja yhteisöt tarvitsevatkin jotain niihin kuulumatonta ollakseen yhtenäisiä kokonaisuuksia. Tasapainoinen ja pysyvä ryhmä onkin aina jatkuvan neuvottelun tulosta; mitä me olemme, mitä muut ovat.

Vaikka kirjoitukseni käsitteli kyseisten alustojen kulttuurisia piirteitä niiden hyvin negatiivistenkin ilmenemismuotojen kautta, on tällaisilla yhteisöillä kuitenkin aina myös positiivisia vaikutuksia käyttäjien elämään. Esimerkiksi Ari Haasio (2015) sekä Eliisa Vainikka (2018) ovat käsitelleet Ylilaudan Hikikomori-alakeskustelualueen syrjäytyneiden käyttäjien tiedontarpeita sekä yhteisöllisyyden kokemuksia; yksinäisille ihmisille viiteryhmän löytäminen internetistä voi tuoda sosiaalisuuden kautta positiivisia asioita elämään. Myös TikTok on negatiivisen kommentointinsa lisäksi yhteisöpalvelu, jonka käyttäjät kommunikoivat ja viihdyttävät toisiaan. Yhteisöllisyys rakentuukin yhteisen kulttuurisen tiedon pohjalle, kyvylle ymmärtää toisia ja viihtyä toisten seurassa tämän tuttuuden kautta. Twitter on myös tiedon jakamista ja toisten kanssa keskustelua, Twitterissä voi jakaa omia elämäntapahtumiaan ja mielipiteitään sekä kokea yhteisöllisyyttä juurikin tällaisten asioiden kautta. 

Kaikkia näitä kolmea yhdistääkin juuri tämä yhteisön sisäinen tuttuus, samankaltaisuus, yhteisen kulttuurin jakaminen ja sen kautta yhdessä nauttiminen. Toisaalta kaikkien näiden alustojen kulttuurit voisivat ottaa oppia myös toisistaan, koska loppujen lopuksi ne eivät funktionaalisesti tunnu eroavan toisistaan niin kovinkaan paljoa. Eri alustoilla erilaiset asiat saavat oman painoarvonsa, vaikka loppujen lopuksi ne tyydyttäisivät käyttäjiään täysin samojen syiden takia kuin ”vastakkaisen puolen” ”vastakkaiset näkemykset” tyydyttävät ”vastapuolen” jäseniä. Herääkin kysymys siitä, voidaanko rajoja rakentaa positiivisten asioiden kautta, vai onko rajatyö aina moraalista, hyvän ja pahan erottavaa toimintaa?

Arttu Siltala, Tampereen yliopisto, sosiologia

Lähteet

Alexa.com. 2020. Ylilauta.org. https://www.alexa.com/siteinfo/ylilauta.org. Haettu 27.2.2020.

Auerbach, David. 2012. Anonymity as culture: Treatise. Canopycanopycanopy.com, February 9, 2012. https://www.canopycanopycanopy.com/contents/anonymity_as_culture__treatise. 

Deseriis, Marco (2015). Improper Names : Collective Pseudonyms from the Luddites to Anonymous. Minnesota: University of Minnesota Press.

Eliasoph, Nina, & Paul Lichterman. 2003. Culture in Interaction. American Journal of Sociology, 108(4), 735–794. https://doi.org/10.1086/367920

Haasio, Ari. 2015 Toiseus, tiedontarpeet ja tiedon jakaminen tietoverkon ”pienessä maailmassa”. Tutkimus sosiaalisesti vetäytyneiden henkilöiden informaatiokäyttäytymisestä.Tampere: Tampere University Press.

Hine, Christine. 2000. Virtual ethnography. London: Sage.

Ikola, Vilma. 2018. ”Maija Li Raudaskoski löysi teininä oman paikkansa naisvihaa lietsovasta nettiyhteisöstä, kunnes sai tarpeekseen – Nyt hän kertoo, miksi kuvalaudat ovat vaarallisia”. Nyt, 17.9.2020. URL: https://www.hs.fi/nyt/art-2000005831074.html. Haettu 27.2.2020.

Klemettinen, Riina. 2018. Kuka lohduttaisi jonnea?. Kielikello. URL: https://www.kielikello.fi/-/kuka-lohduttaisi-jonnea-. Haettu 27.2.2020.

KnowYourMeme 2018. Lurk moar. https://knowyourmeme.com/memes/lurk-moar. Haettu 28.2.2020.

Lamont, Michèle & Ann Swidler. 2014. Methodological pluralism and the possibilities and limits of interviewing. Qualitative Sociology, 37(2), 153-171. doi:10.1007/s11133-014-9274-z.

Meemi.info. 2018. Lurkata. https://meemi.info/w/Lurkkaaminen. Haettu 28.2.2020.

Mäkipää, Säde. 2019. ”Lasten suosikkisome Tiktok piilotti lihavien, homojen ja transihmisten tekemän sisällön sovelluksessaan”. Nyt, 5.12.2019. URL: https://www.hs.fi/nyt/art-2000006332409.html. Haettu 27.2.2020.

Mäkipää, Säde. 2019. ”’Ok’-merkistä tuli trollien käsissä vihasymboli, ja se on kuvalautojen toimintalogiikan ydintä, sanoo tutkija”. Nyt, 30.9.2019. URL: https://www.hs.fi/nyt/art-2000006256169.html. Haettu 27.2.2020.

Siltala, Arttu. 2020. Työnimi: ”Tiedä kenen kanssa lurkkaat” – Etnografinen tutkielma anonyymin yksilön rakentumisesta suomalaisella kuvalaudalla. Keskeneräinen pro gradu -tutkielma, kevät 2020. Tampereen yliopisto.

Sparby, Erika M.. 2017. ”Digital Social Media and Aggression : Memetic Rhetoric in 4chan’s Collective Identity”. Computers and Composition, Volume 45, September 2017, 85-97.

Swidler, Ann. 1986. ”Culture in Action: Symbols and Strategies”. American Sociological Review, Vol. 51, No. 2 (Apr., 1986), pp. 273-286.

Vainikka, Eliisa. 2016. ”Avaimia nettimeemien tulkintaan. Meemit transnationaalina mediailmiönä”. Lähikuva, 29 (3), 60–77.

Vainikka, Eliisa. 2018. ”The anti-social network: Precarious life in online conversations of the  socially withdrawn”. European Journal of Cultural Studies, 00(0), 1–15.

Varpula, Salla. 2019. ”Reuters: Nuorten hittisovellus TikTokia tutkitaan Yhdysvalloissa uhkana kansalliselle turvallisuudelle”. Nyt, 1.11.2019. URL: https://www.hs.fi/talous/art-2000006293851.html. Haettu 27.2.2020.

Verhaeghe, Paul. 2014. What about me? : The struggle for identity in a market-based society. London: Scribe publications.

Viro, Tahiti. 2018. ”Ihmiset karvapukujen alla: ’Mielestäni turriksi synnytään’”. Tutka, 27.11.2018. https://tutka.pro/yhteiskunta/suomen-turrit/. Haettu 28.2.2020.

Post a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*