Menikö internet sosiologialta ohitse?

News Numero 2/2015

Vuoden 2015 pakolaiskriisin ympärillä sosiaalisessa mediassa vellova kohu on nostanut pintaan tunteiden lisäksi analyysejä sosiaalisen median vaikutuksesta ihmisten väliseen kommunikaatioon. Eräs kiinnostavimmista analyyseistä levisi julkisuuteen Helsingin Sanomien toimittajan Jussi Pullisen kautta. Pullinen esittelee tutkimusta, jossa todetaan, että sosiaalisessa mediassa pienen vähemmistön kanta saattaa vaikuttaa paikallisesti enemmistön mielipiteeltä. Tämä johtuu siitä, että sosiaalisessa mediassa kaikkein erikoislaatuisimmat ihmiset voivat kerätä itselleen suuren joukon seuraajia. (Pullinen 2015) Tilannetta voimistaa se, että varsin harvat oikeastaan aktiivisesti kirjoittavat mielipiteitään sosiaaliseen mediaan. (Lerman et al. 2015)

Tutkimus on kiehtova, relevantti ja sosiologinen. Se ei kuitenkaan ole sosiologien tekemä, vaan sen taustalta löytyy Kristina Lermanin johtama tutkijajoukko. Lermanin tausta on tietojenkäsittelytieteessä, ei ihmistieteissä. Yhteiskuntatieteellisesti relevantti tutkimus ei ole ilmeisesti mikään yksittäinen irtiotto Lermanin uralla, sillä arxiv.org-sivun perusteella hän on ollut mukana monissa mielenkiintoisilta vaikuttavissa tutkimuksissa kuten Effects of Social Influence in Peer Online Recommendation tai Evolution of Conversations in the Age of Email Overload.

Lerman ei suinkaan ole ainoa tietojenkäsittelytieteen puolella, joka on kiinnostunut tietoteknologian sosiaalisista puolista. Opiskellessani tietojenkäsittelytiedettä lyhyenä sivuaineena törmäsin esimerkiksi alan suurnimen Peter J. Denningin näkemyksiin innovaatioista, jotka olisivat voineet olla suoraan jostain tieteen- ja teknologian tutkimuksen artikkelista. Innovaatiot eivät ole Denningille pelkästään uusia ohjelmia tai hilavitkuttimia, vaan perustavanlaatuisia muutoksia yhteisön toimintatavoissa. Sivuaineen kautta opin, että ihmisten ja tietokoneiden välisen vuorovaikutuksen tutkiminen on kokonaan oma alansa tietojenkäsittelytieteen sisällä. Ohjelmistokehityksen opetuksessa ihmisiä, verkkosivuja, servereitä ja ohjelman osia käsiteltiin varhaisessa suunnitteluvaiheessa ”toimijoina” samaan tapaan kuin toimijaverkostoteoriassa. Lähestymistapa oli niin koruton ja käytännönläheinen, että se sai toimijaverkostoteorian ympärillä vuosikymmeniä velloneen akateemisen riitelyn vaikuttamaan huonolta vitsiltä: siis totta kai kaikki järjestelmän toimintaan osallistuvat erilaiset toimijat, ihmiset, koneet, koodinpätkät pitää ottaa huomioon suunnitteluvaiheessa, jotta suunnitteilla oleva järjestelmä toimii

Minulla on aikaisempaa taustaa tietojenkäsittelystä, sillä olen aikoinaan suorittanut datanomi-lukio-kaksoistutkinnon. Kiinnostuin kauppaoppilaitoksessa siitä, mitä ihmiset oikeastaan tekevät uusilla laitteilla ja ohjelmistoilla, ja mikä niiden merkitys oikeastaan on. Keskustelu tietotekniikan yhteiskunnallisista vaikutuksista oli aktiivista, mutta sisällötöntä. Tietoyhteiskunnasta oli 2000-luvun alkuvuosiin mennessä tullut jo jokapäiväistä ja tylsää poliittista jargonia. Toivottiin, että tietoyhteiskuntaan jatkuva panostaminen johdattaisi maan talouden uusille kasvu-urille. Kukaan ei vain oikeastaan vaikuttanut pohtivan mitä se tarkoittaa, ei ainakaan kauppaoppilaitoksessa. Lukiossa innostuin yhteiskuntatieteistä historian kautta, ja päädyin lopulta opiskelemaan sosiologiaa. Kuten monet muut huumaannuin yhteiskuntatieteiden kriittisyydestä ja uusista näköaloista. Tietotekniikka sai jäädä.

Nyt vuosia myöhemmin en kadu opiskeluvalintojani, mutta minusta tuntuu siltä, että muut tieteet ovat ottaneet sosiologiasta erävoiton nykyajan analysoinnissa. Tietotekniikka on levinnyt ja muuttanut muotoaan äärimmäisen kiivaasti, ja sosiologia ei ehkä ole pysynyt kehityksen perässä. Tämä ei ole mikään pieni tappio, sillä esimerkiksi monta vuotta pääsykoekirjana toimineessa Sosiologia-kirjassa todettiin, että nykyhetken analyysi on yksi sosiologian ydintehtävä (Jokinen & Saaristo 2004). On totta, että sosiologia on kyllä pysynyt tiettyjen teemojen perässä. Maahanmuutto ja ikääntyminen, molemmat aikamme merkittäviä megatrendejä, ovat hyvin edustettuna sosiologisessa keskustelussa, kirjallisuudessa ja (ainakin Helsingin yliopiston) kurssitarjonnassa. Sen sijaan tietoyhteiskunnan todeksi tulemisen vaikutuksen ja merkityksen tutkiminen vaikuttaa jääneen pois sosiologian kiinnostuksen kohteista. Tämä on paitsi harmillista niin myös jokseenkin hämmentävää. Olihan sosiologi Manuel Castells aikoinaan koko tietoyhteiskunta-käsitteen pioneeri. Castellsin myöhemmät kirjoitukset eivät tosin ole enää herättäneet kovin suurta huomiota. Muuttuivatko sosiologian sisäiset trendit ja prioriteetit, vai menikö aika aikalaisdiagnoosin ohitse?

Ei tietenkään ole reilua sanoa, etteikö sosiologeja kiinnostaisi tietotekniikan vaikutus yhteiskuntaan (ja ehkä yhteiskunnan vaikutus tietotekniikkaan). Nimekkäistä sosiologeista Zygmunt Bauman (2012) on kritisoinut toiveita siitä, että sosiaalinen media edistäisi demokratiaa. Baumanin kirjoitus ilmestyi aikana, jolloin mediassa pyöri näkemyksiä, jotka ovat tiivistettävissä lauseeseen ”Facebook aiheutti Arabikevään”. Arabikevät on sittemmin muuttunut sekasorroksi Pohjois-Afrikassa ja Lähi-Idässä. Tietourkintapaljastukset ja kuplautuminen (joka ilmiönä kaipasi kipeästi sosiologin silmää) ovat sittemmin hillinneet some-intoilua. Baumanin kriittikki oli annos tervettä järkeä mediamyllytyksen keskellä.

Ongelmana kuitenkin on se, että Bauman lähestyy uutta ilmiötä ikään kuin vanhan maailman perspektiivistä. Bruno Latourin (2005) mukaan sosiologialla on nykyään taipumusta hyökätä uusien ilmiöiden kimppuun ilman, että niistä tehdään edes kunnollista analyysiä, koska monet sosiologiset näkemykset ovat ehtineet luutua. Uusia ilmiötä tarkastellaan vakiintuneiden näkemysten sisällä. Ehkäpä Bauman olisi voinut miettiä, kertooko se, että ihmiset jakavat itsestään niin auliisti tietoja netissä kenties jotain yksityisyyden käsitteen muutoksesta, tai siitä, miten paljon yksityisyyttä edes oikeasti arvostetaan. Internet ja digitalisaatio saattavat siis asettaa uuteen valoon tai muokata monia, ellei kaikkia, sosiologian tutkimuskohteita.

 

Internetiä kyllä käytetään, osittain jo täysin rutiininomaisesti, tiedonhaun apuna ja lähteiden löytämiseen. Harjoituskursseilla opetetaan täysin luontevasti esimerkiksi blogien käyttöä laadullisen tutkimuksen lähteenä. Sen sijaan harvemmin törmää näkemyksiin siitä, miten internet on vaikuttanut tutkimuskohteisiin. Veikkaan, että internet on muuttanut vaikkapa työttömän elämää ainakin jotenkin sitten Matti Kortteisen ja Hannu Tuomikosken (1998) Työttömän julkaisun. Työnhaku tapahtuu nykyään hyvin pitkälti internetin kautta, ja yritykset ovat alkaneet käyttämään tietotekniikkaa hakemusten käsittelyyn (Elkins 2015). Netin epäpersoonallisemman puolen vastapainona on mahdollisuus löytää vertaistukea ja kohtalotovereita. Muistan kuinka 2000-luvun alkupuolella internetin mahdollisuus tarjota sosiaalisia kontakteja heikossa sosiaalisessa asemassa oleville herätti paljon kiinnostusta.

On kuitenkin epäselvää, kuinka paljon internet tarjoaa positiivisia sosiaalisia kokemuksia. Esimerkiksi työn alla olevassani pro gradu-tutkielmassani paljastui, että vuonna 2009 ani harva noin 800 vastaajasta koki sosiaalista arvostusta internetissä. Internetin mahdollisia vaikutuksia ei siis pidä yliarvioida. Kuusi vuotta on tosin pitkä aika kiivastahtisella 2000-luvulla, ja luvut saattaisivat olla nykyään hieman erilaiset. Tai ehkäpä ahkeratkaan netinkäyttäjät eivät saa internetistä sosiaalista arvostusta? Tätä, kuten monta muutakaan mahdollista asiaa, ei ole tutkittu.

Uskon, että sosiologia sekä tarvitsee että kykenee tarjoamaan uuden aikalaisdiagnoosin tietotekniikan roolista yhteiskunnassa. On tietysti asia erikseen herättäisikö tämä suurvisio laajempaa kiinnostusta. Toki luonnehdinnat ajan hengestä herättävät aina kiinnostusta, mutta sosiologia ei ole ainoa ajankuvien lähde. Sosiologian kenttä on hajanainen, ja laajempi julkisuus vaikuttaa karkaavan sosiologian ulottumattomiin. Ehkäpä Castellsin näkemykset upposivat poikkeuksellisen hedelmälliseen maaperään 1990-luvulla. Vuoden 2015 sosiologipäivillä eräs henkilö tuskailikin sen kanssa, miten sosiologin äänen saisi kuuluviin ”trollausyhteiskunnassa” (mikä mahtava aikalaiskuva!).

 

Internet koetaankin välillä tieteenvastaiseksi paikaksi, missä tunteet ovat pinnalla, ja nopeatempoinen viestintä pelkistyy sadan merkin twiitteihin. On totta, että internetistä on tullut eräänlainen raivolaatikko, eikä internet ole täyttänyt siihen joskus liitettyjä toiveita älyllisen debatin voitosta. Eräät viimeaikaiset trendit internetissä kuitenkin osoittavat, että harkituille, asialliseen tyyliin esitetyille näkemyksille on kysyntää. Faktantarkistus, jota Suomessa edustaa Faktabaari, on nouseva maailmanlaajuinen trendi ja vastaavasti Facebook-yhteisö Klikinsäästäjä taistelee huomiohakuista klikkijournalismia vastaan.

Sosiologisesti informoitu internetin tutkimus auttaisikin suhteuttamaan internetiä kohtaan esitettyjä toiveita ja pelkoja. Esimerkiksi stereotypia internettiin vihakirjoittelevista työttömistä nuorista miehistä voi olla joko paikkaansapitävä tai sitten vain yksi osa pitkää ennakkoluulojen jatkumoa. 1800-luvulla pelättiin, että työväenluokka suistaa yhteiskunnan barbariaan (Skeggs 2004), 2010-luvulla pelätään, että ex-työväenluokka suistaa internetin barbariaan.
Sosiologit saattaisivat siis kyetä tarjoamaan harkittuja näkemyksiä, joilla voisi olla kysyntää akateemisen maailman ulkopuolellakin. Internetin ympärillä vellovat kysymykset yksityisyydestä, seurannasta, sananvapaudesta ja vihapuheesta herättävät valtavasti keskustelua. Nämä näkemykset pitäisikin sitten vain tuoda esille. Digitaalisesta sosiologiasta kirjoittanut Deborah Lupton (2010) painottaakin teoksessaan Digital Sociology: An Introduction, että digitaalinen sosiologia on muutakin kuin vain internetin tutkimista. Se on kanssakäymistä muiden internetin käyttäjien kanssa – olivatpa he sitten akateemikkoja tai maallikkoja. Kanssakäyminen tutkimuskohteen kanssa (joskin ei ehkä näin kirjaimellisesti) ei ole sosiologialle mitään uutta. Sosiologit ovat vain olleet hitaita ottamaan käyttöön uusia kommunikaatioväyliä.

Ehkä sosiologit vierastavat tietotekniikkaa. Ainakin heidän osaamistasonsa sen suhteen vaihtelee varsin paljon. Tämä ei ole välttämättä huono asia, sillä näille henkilöille voi olla muunlaista tärkeää osaamista ja näkemystä. Olisi kuitenkin hyvä, jos yliopisto kykenisi tarjoamaan sosiologeille riittävät valmiudet toimia digitaalisessa maailmassa. Valitettavasti trendi on, ainakin Helsingin yliopistossa, ollut pikemminkin se, että esimerkiksi ohjelmisto-opetuksen määrärahoja on supistettu. Tämä on hyvin harmillista erityisesti sen valossa, että ohjelmisto-osaaminen voi olla hyvin merkittävä työllistymistä edistävä tekijä.

Tietotekninen osaaminen saattaisi lisäksi toimia eräänlaisena siltana sosiologian ja tietojenkäsittelytieteen välillä. Digitaalisen sosiologian voi ajatella olevan lähtökohtaisesti monitieteellinen projekti (Marres 2013). Onneksi tietojenkäsittelytieteessä monitieteellisyys on keskeinen osa koko tieteenalan itseymmärrystä: tietojenkäsittelytiede tarjoaa työkaluja muille tieteenaloille, ja luo samalla uusia tieteidenvälisiä kytköksiä (Raatikainen 2007). Sosiologian ja tietojenkäsittelytieteen hedelmällinen liitto onkin ehkä vähemmän epätodennäköisempi kuin mitä äkkiseltään ajattelisi.

Internet kuitenkin tarjoaa monia lähteitä kartuttaa omaa osaamista. Etsivän sormi vain saattaa mennä suuhun tiedonpaljouden keskellä. Motivaatio saattaa lipsua vertaistuen ja ohjauksen puuttuessa. Luentojen ja itsenäisen opiskelun välissä on kuitenkin tilaa digitaalisesta sosiologiasta kiinnostuneiden epäviralliselle yhteistyölle. Eräs esimerkki tällaisesta toiminnasta on brittiläisen opintopiirin ylläpitämä Digital sociology-blogi. Näkisin mieluusti Suomessakin jotain vastaavaa.

Päätänkin kirjoitukseni eräänlaiseen ”seuranhakuilmoitukseen”. Jos olet digitalisaatiosta kiinnostunut sosiologi, joka haluaa jakaa näkemyksiään tai osallistua yhteisoppimiseen, ota yhteyttä minuun.

Kirjoittaja on Oskari Lappalainen Helsingin yliopistosta

oskari.j.lappalainen (at) helsinki.fi

Lähteet:

Bauman, Zygmunt. 2012. Verkon Viettylys. Voima 5-2012.
http://uusi.voima.fi/blog/arkisto-voima/verkon-viettelys/

Denning, Peter J. 2004. The Social Life of Innovation. Communications of the ACM, April 2004, 15-19. (ACM Digital Library)

Elkins, Kathleen. 2015. How to get past the robots that are reading your résumé. Business Insider, 6. helmikuuta 2015.
http://uk.businessinsider.com/how-to-get-past-the-robots-that-are-reading-your-resume-2015-2?r=US&IR=T

Jokinen, Kimmo & Saaristo, Kimmo. 2004. Sosiologia. WSOY, Helsinki.

Kortteinen, Matti & Tuomikoski, Hannu. 1998. Työtön: tutkimus pitkäaikaistyöttömien selviytymisestä.

Latour, Bruno. 2005. Reassembling the social: an introduction to actor-network-theory. Oxford University Press, New York.

Lerman, Kristina, Yan, Xiaoran, Wu, Xin-Zeng. 2015. The Majority Illusion. USC Information Sciences Institute.

http://arxiv.org/pdf/1506.03022v1.pdf

Lupton, Deborah. 2012. Digital Sociology: An Introduction. University of Sydney. http://ses.library.usyd.edu.au/handle/2123/8621

Marres, Noortje. 2013. What is digital sociology? http://www.csisponline.net/2013/01/21/what-is-digital-sociology/

Pullinen, Jussi. 2012. Juuri kukaan ei oikeasti sano netissä mitään, ja siksi luulemme möykkäävää vähemmistöä enemmistöksi. Nyt.fi 1.10.2015 http://nyt.fi/a1305989177284

Skeggs, Beverly. 2004. Class, Self, Culture. Routledge, London.

Post a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*